Vuonna 1922 Kuolajärven läskikapinan agitoijina olivat Neuvostoliittoon paenneet suomalaiset kommunistit. Jahvetti Moilasen johdolla saatiin aikaan vajaan viikon mittainen aseellinen hässäkkä, jossa ammuttiin peräti yksi laukaus. Moilanen takavarikoi Suomen puolelta 70 hevosta, jotka hän kuitenkin palautti ja vielä kiitti “lainasta”.
Kuolajärvi kuntana hävisi 1936, kun sen nimi vaihdettiin. Kuolajärven kylä luovutettiin Neuvostoliitolle 1940 Moskovan rauhassa. Kuolajoki virtaa vielä osittain Suomen puolella. Rajalla kävin ottamassa kuvaa Kuolajärven kylän suuntaan. Kuvauspaikka on myös entistä Kuolajärven kuntaa.
Kun ajelimme sieltä kohti Inaria valitsimme tien, joka osoittautui paikoitellen yllättävän kapeaksi. Siihen oli rakennettu levennyksiä vastaantulevan liikenteen kohtaamista varten. Kohtauspaikkakylttejä oli säännöllisin välein niin, että edelliseltä näkyi aina seuraavalle. Muistan lapsuudestani sellaiset tiet. Viime aikoina niitä on nähnyt lähinnä brittiläisissä sarjoissa. Niissä auto ajaa kiviaitojen välissä tietä, jolla ei todellakaan ole tilaa kahdelle autolle rinnakkain. Koppimopolla osuimme nyt ensimmäisen kerran tällaiselle tielle. Uusi elämys siis. Liikennettä oli vähän ja tuntui todella juhlavalta, kun vastaantuleva auto odotti kohtaamispaikalla. Päällystevaurioita oli aika reippaasti ja kun tietä oli korjattu, sitä oli samalla levennetty. Reissukaveri huokasi aina, että nyt päästään paremmalle tielle. Muistaakseni kolmannen huokauksen jälkeen aloin jo varoitella, että toistaiseksi. Jonkun kerran vastaantuleva auto oli sitä mieltä, että vajaa neljä metriä leveälle tielle mahdumme molemmat. Olin ajanut edellisen kohtaamispaikan ohi ennen kuin vastaantuleva auto näkyi eivätkä he viitsineet jäädä odottamaan levennyksen kohdalle. Oikeassahan he olivat. Sivupeilit ovat vielä paikallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti