Kun suunnittelimme Inarin reissua, ajattelin, että samalla voisi käydä piipahtamassa Norjassa ja ajaa Tenojokivartta Karigasniemelle. Olen ajanut välin pyörällä Karigasniemeltä Nuorgamiin ja rakastin maisemia koko matkan, myös ylämäissä. Silloin oli sopulien vaellusvuosi. Onneksi nyt ei ollut. Eläviä sopuleita näkyi silloin enemmän kuin muuta liikennettä ja kuolleita, varsinkin siltojen molemmissa päissä, ihan hirveästi. Emme olleet Norjassa pitkään. Silti ehdimme saada tekstiviestin englanniksi. Meidät toivotettiin tervetulleiksi Norjaan ja kerrottiin, että ehkä meidän pitäisi jäädä kymmeneksi päiväksi karanteeniin. Samalla opastettiin, miten pääsemme koronatesteihin. Palasimme sillan yli saman tien. Emme ole saaneet lisää viestejä, joten Norja ei ehkä etsi meitä laittaakseen meidät karanteeniin.
Reissukaverin mielestä ylimääräinen matka on ihan turha, koska kuvan sai jo Ivalosta. Minun perusteluni oli se, että Inarin ja Utsjoen välillä aakkosissa on tällä hetkellä 223 kuntaa ja vaikka ajasimme niitä tämän kesän tahtiin, niin ennen kuin Utsjoen vuoro tulisi, olisin reippaasti yli 80v. Tunnen toki ihmisiä, jotka ajavat autoa yli 90-vuotiaina. Lääkärit kuitenkin arvioivat tilanteen aina tapauskohtaisesti ja voisi olla vaikeaa löytää lääkäriä, joka sallisi minun ajaa enää siinä iässä. Silloin jäisi Utsjoki näkemättä. Eihän se blogiin omalla otsikollaan pääse ennen kuin sitten 2035 tai niillä main tai ennemmin, jos korona nitistää nyt kuntia oikein urakalla.
Reissukaveri muisteli tarinaa omasta Aapisestaan. Siinä joulupukki lähti seitsemän sinisen vuoren takaa matkaan. Lapissa sinisiä vuoria näki muuallakin. Tenon varressa niitä saattoi ihailla kaiken aikaa. Kun pääsi lähemmäs, ne toki muuttuivat vihreiksi mutta kauempana oli edelleen sinisiä vuoria. Vaivaiskoivumetsät, Tenon hiekkasärkät, tien vieressä korkeuksiin kohoavat tunturit, Tenoon virtaavat purot, pienet peltotilkut, suot. Kaikkeen ei meinannut silmät riittää. Onneksi poroja ei näkynyt Tenon varrella. Karigasniemeltä ajoimme suoraan Kaamaseen. Heti ensimmäiseksi on 10%:n ylämäki Ailigastunturin kupeessa. Ensimmäinen reaktio oli, että tuossa mäessä voi joutua tekemään uukkarin, kun koppimopo ei jaksa vetää tuollaista mäkeä ylös. Vaarunvuoren nousu on vain 7% ja siinäkin vauhti hiipuu kiitettävästi. Saariselkähän oli ollut ihan helppo. Ei se ollut Inarista päin tullessa hankala edes polkupyörällä vaikka sillä oli edellisessä majapaikassa peloteltu. Ailigaskaan ei ollut ylivoimainen. Alan luottaa koppimopoon entistä enemmän.
Reissukaveri tekee vertailevaa munkkitutkimusta. Giellajohkassa hän totesi, että paikan munkit ovat tämän reissuosuuden parhaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti