Uskela

  

Kuhmoisten onkipoika oli palannut talven jälkeen laiturille ja hänellä oli uusi pusakka. Matkalla näimme useita muuttolintuparvia väljässä auramuodostelmassa. Reissukaveri tunnisti ne hanhiksi. Ihmettelin, miksi ne menevät kohti etelää. Reissukaveri otti oikein kompassin esille ja totesi myös, että jostain syystä niiden suunta todellakin oli etelä. Alkumatka ajettiin tihkusateessa. Se on siitä ikävää, ettei sade pese kotteroa puhtaaksi ja ohikulkijat roiskuttavat pölyistä vettä tien pinnalta tuulilasiin, tietysti kaikkialle muuallekin mutta tuulilasissa se häiritsee. Viime vuonna Puukkopäiville Nuutajärvelle mennessämme pääsimme ihailemaan valkovuokkoja. Tällä kertaa ajelimme valkovuokkoseuduilla melkein koko matkan. Luopioisissa alkoivat ensimmäiset näkyä pientareella ja tien varren metsässä. Niiden kohdalla piti aina vähän hiljentää. Uskelassa piti nousta oikein kuvaamaan. Uskela on perustettu kirkkopitäjänä ehkä jo 1200-luvulla. Asiakirjoihin pitäjä pääsi 1329 ja on siten Halikonlahden vanhin pitäjä, joka ulottui Someron eteläosiin saakka. Iällä ja muinaisella historialle ei ole väliä, kun kehitys kehittyy. Uskelan yksi kylä alkoi kehittyä taloudellisesti, siitä tuli kauppala ja se nielaisi entisen emäpitäjän jo 1960-luvulla.

Salla

  

Keväällä Lappiin meno on aina kuin siirtyisi alkukesästä lopputalveen ja paluu sama päinvastoin. Kivijärvellä näimme viimeiset hiirenkorvat, Oulaisissa oli lehtikuusissa pienet neulasten alut, Pudasjärvellä alkoi näkyä vanhaa lunta varjopaikoissa. Iijoessakaan ei vesi ollut korkealla. Jäät olivat jäätyneet korkeammalle kuin missä nyt oli veden pinta ja siksi molempia rantoja reunusti jääpanta. Kuusamossa pienet järvet olivat osittain jäässä, pohjoisempana myös isommat. Sallaa kohti mennessä lumilaikut laajenivat ja vähitellen ei kyse enää ollutkaan laikuista vaan yhtenäisen lumen seassa näkyi sulaneita pälviä. Pudasjärvellä näimme ensimmäiset porot, yksi niistä ylitti tien vähän matkan päässä. Edessä oleva auto joutui jopa hiljentämään. Muita tien ylittäjiä olivat kettu ja pyy, joka tihensi vähän askelta, kun lähestyimme. Yksinäisiä kurkia näkyi pelloilla. Ilmeisesti pesintä on jo alkanut ja toinen vanhemmista on hautomassa. Hanhet olivat vielä parvissa menossa kohti pohjoista. Paluumatkalla Nurmeksessa satoi vettä ja vaikka illalla ei näkynyt hiirenkorvia, aamulla ne olivat selvästi havaittavissa ja suurenivat kun etenimme etelään päin. Onneksemme Lapin takatalvi tuli vasta, kun olimme ehtineet jo etelämmäksi.

Vanhin suomalainen suksi on löydetty Sallasta. Kyseessä on olaspohjainen suksi, jonka alkuperäisten mittojen on arveltu olleen 180x15 cm. Mäystimet on kiinnitetty paikalleen suksen lävistävien reikien kautta. Se on ajoitettu noin 3250 eKr tienoille. Onkamossa on useita kivikautisia asuinpaikkoja, joista osa on myöhemmän viljelyksen vuoksi tuhoutunut. Kaivauksissa todettiin pyyntikuoppia, liesiä ja kvartsi-iskosten keskittymiä. Pohjoisten erämaiden merkitys säilyi pitkään, mitä osoittavat ristiretkiaikaiset Novgorodissa valmistetut hopeaesineet, joita on löytynyt Sallasta. Niihin aikoihin viimeistään alkoi myös lappalaisten verotus. Talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa Salla menetti osan alueestaan, kun raja vedettiin vanhaa 1721 Pietari Suuren rajalinjaa pitkin.

Kevät on Sallassakin kuntalaisaloitteiden tilanteen käsittelyä. Toiveissa on ollut virtuaalivesijumppaa, lintutorni Märkäjärvelle, Sallan perinnetoimikunnan perustaminen, kunnan liittyminen www.kuntalaisaloite.fi -palveluun, nopeusrajoituksen alentaminen Kaunisharjulle ja paljon muuta. Matkailijalle markkinoidaan erämaan rauhaa, josta voi nauttia Sallan ja Oulangan kansallispuistoissa. Selkeät opasteet tien varrella ohjaavat Karhunkierros-vaellusreitille ja kansallispuistoja yhdistää Topsakantaival-reitti. Pohjoisen luonnonilmiöiden havaintopaikkoja on useita. Niissä voi ihailla revontulia, keskiyön aurinkoa, ruskan väriloistoa ja tykkypuita. Näiden lisäksi voi käydä tutustumassa Kullanojan vesiputoukseen, Aholanvaaran hiidenkirnuihin ja Tuntsan erämaan tuntureihin. Myös geologisia kohteita on runsaasti. Suomen suurimman hiidenkirnun lisäksi Matovaarassa on nähtävillä jääkauden aikaisen Sallan jääjärven muinaisrantaa.

Saarijärvi

  

Summasjärven rannalla on kivikauden kylä, missä voi tutustua kivikautisiin ansoihin ja asumuksiin. Alueella on yhteensä seitsemän erillistä asuinpaikkaa kahdella eri hiekkaterassilla. Voudinniemessä on kivikautisen asuinpaikan lisäksi myös jälkiä historiallisen ajan raudanvalmistuksesta ja 1600-luvun virkatalon jäänteitä. Myös Multapakanniemestä on löydetty Kiukaisten kulttuurin keramiikkaa ja asbestikeramiikkaa. Haikanniemestä tutkittiin 9,5 x 5 m mittainen kodanpohja, jossa on kivetty tulisija. Kivikauden kylään olen tutustunut pariinkin otteeseen. En tosin silloin, kun olin opettajana Saarijärven lukiossa ja olisin voinut viedä oppilaat sinne tutustumaan. Aina olen ollut huono tutustuttamaan oppilaita historiallisiin kohteisiin. Anteeksi. Kivikauden kylän vieressä olevassa hotellissakin olen käynyt. Kerran jopa viikon kuntoutusreissulla. Iltaisin oli omatoimista kuntosalia. Mieluummin lainasin keittiöstä pari suurta hilloämpäriä ja poimin ne täyteen puolukoita ja kävin pyörällä tutustumassa Tarmo Mannin muistopatsaaseen Lannevedellä. Kain Tapperin teos on todella upea. Lähellä oli myllyravintola, jossa kävin teellä. Olisin toki saanut muutakin. Siellä oli todennäköisesti joku metsästysseurua iltaa viettämässä. Tupa täynnä miehiä. Alkoi olla jo hämärä, joten pyöräily pikkupäissään ei oikein houkutellut ja tyydyin teehen.

Viime kokouksessaan Saarijärven valtuusto käsitteli viime vuoden valtuustoaloitteet. Niitä oli tehty vieraslajien torjunnasta, koulunkäynninohjaajien kesätyöllistämisestä ohjaajiksi lasten ja nuorten kesätoimintaan, etätyötilasta ja riippumattoman selvityksen tekemisestä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkosta, jotta päätöksiä ei tehtäisi vain vuosi ja kohde kerrallaan.

Saarijärvelle ajaminen oli nyt nautinto. Viime vuonna peruskorjattiin tie 6304. Soratien pätkät ja työkoneet keskellä tietä olivat muisto vain, kun köröttelimme kuntaan. Juuri tällaista koppimopotien pitääkin olla. Hyvää asfalttia, mäkiä ja mutkia eikä juurikaan häiritsevää muuta liikennettä. Kun ennen tunnistin tien kohdan kuopista ja päällystevaurioista, joista pahimpia kiersin vastaantulijoiden kaistalle, niin nyt tien varren maisemat tuntuivat jopa vähän vierailta. Niihin ei voinut kiinnittää huomiota aiemmin. Kauniita järviä, viehättäviä taloja ja maalaismaisemaa, josta nyt saattoi nauttia täysin siemauksin.

Pyhäselkä

  

Rääkkylästä on niin lyhyt matka Pyhäselkään, että piipahdettiin sielläkin. Kuuluisin asukas Pyhäselällä lienee Suhmuran Santra, josta Esa Pakarinen laulaa haikeasti, koska ”niin pitkä matka, niin pitkä matka on saatolle Suhmuraan”. Santra, nuoruuden rakkaus, jäi haaveeksi ja laulun mies tyytyi Mantaan muttei koskaan unohtanut Santraa. Laulun on säveltänyt ja sanoittanut Terho Könönen, joka kertoo todellisesta kohtaamisesta Santran kanssa. Hän oli kesämökillä ja sieltä kävi Hammaslahden seurojentalolla tanssimassa. Suhmura ja kesämökki olivat tanssipaikalta eri suuntiin. Laululla on siis vankka todellisuuspohja. Suhmura ei ole varsinainen kylä vaikka on saanut oman historiikin. Myös Mulo on Pyhäselän kylä, jopa kauempana kuin Suhmura, mutta silloin saattajalla olikin pyörä matkassa. Mulosta on tehty kyläkirja ja siellä valitaan Mulon Manta kahden vuoden välein. Muita taiteeseen liittyviä pyhäselkäläisiä ovat ainakin sisarukset kirjailija Eeva Tikka ja kuvataiteilija Saara Tikka. Pyhäselässä on aktiivisia kyläyhdistyksiä, jotka ovat saaneet aikaiseksi Pyhäselän kunnan historian. Kuntaliitos toteutui vuoden 2009 alusta. Päätös oli saaatu aikaiseksi reilua vuotta aiemmin.

Kuntosaliohjaajani kanssa keskustelimme aukkohakkuiden pitkistä kannoista. Isävainaa yritti aina jättää mahdollisimman lyhyen kannaon, koska jokainen sentti puuta oli rahanarvoista tavaraa. Hän olisi pyöritellyt silmiään reilu parimetrisille kannoille. Arvelimme, että lahopuudirektiivi on syynä nykyiseen käytäntöön. Siksi kuva on tuulenkaadoista, jotka on jätetty lahoamaan. Edes kivet, jotka ovat olleet juurien painona eivät ole estäneet puiden kaatumista. Koska puut ovat maata vasten, kolopesijät eivät niitä välttämättä arvosta. Aukolla oleva yksinäinen pitkä kanto on myös sen verran suojaton, että voi olla, ettei sekään kolopesijälle kelpaa. Siinähän poikaset olisivat kuin noutopöydässä.

Rääkkylä

  

Kun on pitkään ollut keväiset, melkein kesäiset kelit, takatalvea ei edes ajattele. Onneksi on säätiedotus ja kelikamerat. Lykkäsimme matkaa. Kuntosaliohjaajani (huom! Käyn kuntosalilla ja minulla on ohjaaja. Olen siis kunnon kansalainen, koska pidän huolta terveydestäni enkä kuormita terveydenhoitoa.) ajoi kesärenkailla suunnittelemaamme reittiä ja kertoi, että lunta oli tullut kuin talvella. Vielä, kun me ajoimme melkein viikkoa myöhemmin Vapunaaton tihkusateessa, Joroisten seudulla varjopaikoissa tien varrella näkyi suuria lumilaikkuja. Rääkkylä on lossimatkan takana. Losseja on enää harvassa joten niistä vähistä, jotka sattuvat reitille täytyy nauttia. Ihailin Arvinsalmen lossin ohjeita ja kieltoja. Erityisesti kiinnitti huomiota kyltti ”Älä heitä roskia mereen. Kasta inte skräp i havet.” Matkaa Suomenlahdelle on pari sataa kilometriä ja Laatokan merellekin melkein sata. Voihan tietysti olla niin, että jollakin on mukana tehokas katapultti. Roskien sinkoaminen Laatokalle voisi aiheuttaa ulkopoliittisen selkkauksen. Näinä aikoina ei voi olla riittävän varovainan.

Rääkkylän Pörrinmökistä saatiin kivikautiselta asuinpaikalta suuret määrät keramiikkaa, piitä ja kvartsia sekä ”purupihkaa” Lieneekö ollut nuorisoa liikkeellä. Luuaineistosta tunnistettiin hylje, hirvi, peura, majava, metsäjänis, hauki ja ahven. Kalaa oli tunnistetuissa luissa eniten. Ruokavalio on ollut terveellinen. Asuinpaikka-alue todettiin noin kymmenen hehtaarin suuruiseksi. Rääkkylästä on löydetty myös savi-idoli, jolla on selvästi kaksi jalkaa. Tavallisesti jalkaosa on jätetty yhtenäiseksi.

Nykyinen Rääkkylä kuului 1400-luvulla Kiteeseen ja maksoi veroja Novgorodiin. Se oli levotonta rajaseutua valtioiden ja uskontojen välillä. 1600-luvulla Rääkkylän kautta kulki venäläisten ja karjalaisten kauppatie. Rääkkylän ensimmäinen kansakoulu aloitti kirkonkylällä 1892. Myös Rasivaaraan ja Kompakkaan perustettiin koulut. 1900-luvulla kyläkouluja perustettiin useampia, viimeinen 1957. Samalla vuosikymmenellä perustetiin myös yksityinen oppikoulu. Kyläkouluja on vähitellen lasten vähentyessä lakkautettu, viimeisenä Rasivaaran koulu 2010. Nykyisin Rääkkylässä on vain yksi perusopetusta antava koulu. Kunnan talousvaikeuksien vuoksi Rääkkylän kunta ja Kiteen kaupunki käynnistivät kuntaliitosselvityksen syksyllä 2007. Kumpikaan kunta ei kannattanut liitosta ja vastoin valtioneuvoston 2016 päätöstä kunta sai jatkaa itsenäisenä. Viime vuosi oli ylijäämäinen joten kunta jatkaa itsenäisenä ainakin toistaiseksi. Sanan rääkky merkitystä mietin. Tässäkin netti tuli avuksi. Rääkkyrauta tai rääkyrauta on takkirautaa. Se on hyvin hiilipitoinen rautaseos, joka on kovaa mutta haurasta. Käyttökelpoiseksi se saadaan polttamalla siitä ylimääräinen hiili pois. Rääkkylän vaakunan aihe viittaa kaskenpolttoon ja myös epäsuorasti hiilen polttamiseen pois raudasta.

Rusko

  

Ruskonjoen jokilaaksossa on raivattu peltoja esihistoriallisen ajan lopulla eli 800- ja 900-luvulla. Historiallisen ajan alussa Ruskolle oli vakiintunut sekä peltoviljely että kiinteä kyläasutus. Viljelystä on kirjallisia viitteitä 1300-luvulta asti. Katolisen kirkon ensimmäinen suomalainen piispa oli Ruskon pitäjästä kotoisin ollut Maunu I. Hän lienee Tarja Lunnaksen ohella merkittävin ruskolainen. Rusko on poikkeuksellinen pikkukunta sen vuoksi, että sen asukasluku on kasvanut ja viime vuoden tilinpäätöskin oli ylijäämäinen. Tontteja on hyvin tarjolla valmistuneiden ja valmisteilla olevien asemakaavojen ansiosta. Tänä vuonna valmistuu Ruskon kunnantalo ja valtuusto siirtää kokouksensa sinne nykyisestä kokouspaikasta Maunun koululta. Kunnan kotisivuilta voi katsella rakennuksen havainnekuvia. Kunta saa edustavan kirjaston ja virastot palaavat rakennuksen peruskorjattuun osaan. Asukasluvun kasvu näkyy myös siinä, että varhaiskasvatuksessa on useita avoimia työpaikkoja. Ikääntyneempiäkään ei ole unohdettu. Ruskotalolla kokoontuu hyvinvointikahvila, jonne voi tulla oleilemaan, tapaamaamaan tuttuja, tutustumaan uusiin ihmisiin tai pitää omia esittelyjä. Jos reissu olisi osunut Ruskoon tiistaina, olisimme tuppaantuneet kertomaan koppimoporeissusta.

Luontohavainnoista mainittavimmat olivat töyhtöhyyppä- ja hanhiparvet, joita näimme joutsenten, kurkien ja naakkojen lisäksi. Leskenlehdet reunustivat teitä, ojassa kukkivat sinivuokot ja pellot ja tienvarret alkoivat selvästi vihertää. Yövyimme Aurassa ja kotimatkalla uskaltauduimme ajamaan 9-tiellä, koska sunnuntaiaamun liikenne on kohtuullisen hiljaista. Muut pääsivät sujuvasti ohi ja itsekin ohitin yhden traktorin. Tuntui hetken melkein autoilulta. Humppilan jälkeen liikenne alkoi vilkastua ja siksi jatkoimme pienemmillä teillä.

Ruovesi

  

Kesähuvilan rakennushankkeen tieltä tutkittiin röykkiöitä, joista löytyi palanutta ja palamatonta luuta sekä metalliesineitä, jotka ajoitettiin esihistoriallisiksi. Kuningas Kustaa Vaasan kannustama savolainen uudisasutus tunkeutui Satakunnan eräalueille ja sinne voitiin 1560-luvulla perustaa Ruoveden uudisasutuspitäjä. Savolaisasutus eteni siitä vielä lännemmäs aina ohi Alajärven ja Lappajärven. Ensimmäinen varsinainen maaseudulla sijaitseva ”kunnansairaala” saatiin 1881 Ruovedelle, jonne rakennettiin nelivuoteinen sairastupa. Runeberg toimi kotiopettajana Ruovedellä ja tutustui siellä Vänrikki Stoolin esikuvaan. Runeberg on antanut nimensä lähteeelle, joka toimi kokoontumispaikkana jo ennen hänen aikaansa. Akseli Gallen-Kallela vetäytyi Ruovedelle rakentamaansa Kalelaan. Siellä hän maalasi Kalevalaan liittyviä töitään. Gallen-Kallela piirsi 1915 Ruoveden kunnan sinetin ja samantyylisen Ruoveden suojeluskunnan tunnuksen 1920. Niiden pohjalta on piirretty nykyinen Ruoveden kunnan vaakuna, jossa on kirkkovene ja kolme lahnaa. Kirkkoveneen hankaintapit symboloivat niitä kuntia, jotka on erotettu Ruovedestä ja lahnat kolmelta suunnalta yhtyviä vesireittejä, jotka kohtaavat Ruovedellä. Matkailijoille esitellään Helvetinjärven kansallispuistoa ja sen kapeaa rotkolaaksoa, Helvetinkolua, sekä höyrylaiva Tarjanteen risteilyjä. Visuvedeltä pääsee laivan kyytiin. Se on tuttu paikka Jussi Raittisen laulusta Valtatie 66. Ruoveden visio on ”Menestyvä maalaiskunta – Kyllä kestävälle kehitykselle ja asukkaiden onnelle”.