Saarijärvi

  

Summasjärven rannalla on kivikauden kylä, missä voi tutustua kivikautisiin ansoihin ja asumuksiin. Alueella on yhteensä seitsemän erillistä asuinpaikkaa kahdella eri hiekkaterassilla. Voudinniemessä on kivikautisen asuinpaikan lisäksi myös jälkiä historiallisen ajan raudanvalmistuksesta ja 1600-luvun virkatalon jäänteitä. Myös Multapakanniemestä on löydetty Kiukaisten kulttuurin keramiikkaa ja asbestikeramiikkaa. Haikanniemestä tutkittiin 9,5 x 5 m mittainen kodanpohja, jossa on kivetty tulisija. Kivikauden kylään olen tutustunut pariinkin otteeseen. En tosin silloin, kun olin opettajana Saarijärven lukiossa ja olisin voinut viedä oppilaat sinne tutustumaan. Aina olen ollut huono tutustuttamaan oppilaita historiallisiin kohteisiin. Anteeksi. Kivikauden kylän vieressä olevassa hotellissakin olen käynyt. Kerran jopa viikon kuntoutusreissulla. Iltaisin oli omatoimista kuntosalia. Mieluummin lainasin keittiöstä pari suurta hilloämpäriä ja poimin ne täyteen puolukoita ja kävin pyörällä tutustumassa Tarmo Mannin muistopatsaaseen Lannevedellä. Kain Tapperin teos on todella upea. Lähellä oli myllyravintola, jossa kävin teellä. Olisin toki saanut muutakin. Siellä oli todennäköisesti joku metsästysseurua iltaa viettämässä. Tupa täynnä miehiä. Alkoi olla jo hämärä, joten pyöräily pikkupäissään ei oikein houkutellut ja tyydyin teehen.

Viime kokouksessaan Saarijärven valtuusto käsitteli viime vuoden valtuustoaloitteet. Niitä oli tehty vieraslajien torjunnasta, koulunkäynninohjaajien kesätyöllistämisestä ohjaajiksi lasten ja nuorten kesätoimintaan, etätyötilasta ja riippumattoman selvityksen tekemisestä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkosta, jotta päätöksiä ei tehtäisi vain vuosi ja kohde kerrallaan.

Saarijärvelle ajaminen oli nyt nautinto. Viime vuonna peruskorjattiin tie 6304. Soratien pätkät ja työkoneet keskellä tietä olivat muisto vain, kun köröttelimme kuntaan. Juuri tällaista koppimopotien pitääkin olla. Hyvää asfalttia, mäkiä ja mutkia eikä juurikaan häiritsevää muuta liikennettä. Kun ennen tunnistin tien kohdan kuopista ja päällystevaurioista, joista pahimpia kiersin vastaantulijoiden kaistalle, niin nyt tien varren maisemat tuntuivat jopa vähän vierailta. Niihin ei voinut kiinnittää huomiota aiemmin. Kauniita järviä, viehättäviä taloja ja maalaismaisemaa, josta nyt saattoi nauttia täysin siemauksin.

Pyhäselkä

  

Rääkkylästä on niin lyhyt matka Pyhäselkään, että piipahdettiin sielläkin. Kuuluisin asukas Pyhäselällä lienee Suhmuran Santra, josta Esa Pakarinen laulaa haikeasti, koska ”niin pitkä matka, niin pitkä matka on saatolle Suhmuraan”. Santra, nuoruuden rakkaus, jäi haaveeksi ja laulun mies tyytyi Mantaan muttei koskaan unohtanut Santraa. Laulun on säveltänyt ja sanoittanut Terho Könönen, joka kertoo todellisesta kohtaamisesta Santran kanssa. Hän oli kesämökillä ja sieltä kävi Hammaslahden seurojentalolla tanssimassa. Suhmura ja kesämökki olivat tanssipaikalta eri suuntiin. Laululla on siis vankka todellisuuspohja. Suhmura ei ole varsinainen kylä vaikka on saanut oman historiikin. Myös Mulo on Pyhäselän kylä, jopa kauempana kuin Suhmura, mutta silloin saattajalla olikin pyörä matkassa. Mulosta on tehty kyläkirja ja siellä valitaan Mulon Manta kahden vuoden välein. Muita taiteeseen liittyviä pyhäselkäläisiä ovat ainakin sisarukset kirjailija Eeva Tikka ja kuvataiteilija Saara Tikka. Pyhäselässä on aktiivisia kyläyhdistyksiä, jotka ovat saaneet aikaiseksi Pyhäselän kunnan historian. Kuntaliitos toteutui vuoden 2009 alusta. Päätös oli saaatu aikaiseksi reilua vuotta aiemmin.

Kuntosaliohjaajani kanssa keskustelimme aukkohakkuiden pitkistä kannoista. Isävainaa yritti aina jättää mahdollisimman lyhyen kannaon, koska jokainen sentti puuta oli rahanarvoista tavaraa. Hän olisi pyöritellyt silmiään reilu parimetrisille kannoille. Arvelimme, että lahopuudirektiivi on syynä nykyiseen käytäntöön. Siksi kuva on tuulenkaadoista, jotka on jätetty lahoamaan. Edes kivet, jotka ovat olleet juurien painona eivät ole estäneet puiden kaatumista. Koska puut ovat maata vasten, kolopesijät eivät niitä välttämättä arvosta. Aukolla oleva yksinäinen pitkä kanto on myös sen verran suojaton, että voi olla, ettei sekään kolopesijälle kelpaa. Siinähän poikaset olisivat kuin noutopöydässä.

Rääkkylä

  

Kun on pitkään ollut keväiset, melkein kesäiset kelit, takatalvea ei edes ajattele. Onneksi on säätiedotus ja kelikamerat. Lykkäsimme matkaa. Kuntosaliohjaajani (huom! Käyn kuntosalilla ja minulla on ohjaaja. Olen siis kunnon kansalainen, koska pidän huolta terveydestäni enkä kuormita terveydenhoitoa.) ajoi kesärenkailla suunnittelemaamme reittiä ja kertoi, että lunta oli tullut kuin talvella. Vielä, kun me ajoimme melkein viikkoa myöhemmin Vapunaaton tihkusateessa, Joroisten seudulla varjopaikoissa tien varrella näkyi suuria lumilaikkuja. Rääkkylä on lossimatkan takana. Losseja on enää harvassa joten niistä vähistä, jotka sattuvat reitille täytyy nauttia. Ihailin Arvinsalmen lossin ohjeita ja kieltoja. Erityisesti kiinnitti huomiota kyltti ”Älä heitä roskia mereen. Kasta inte skräp i havet.” Matkaa Suomenlahdelle on pari sataa kilometriä ja Laatokan merellekin melkein sata. Voihan tietysti olla niin, että jollakin on mukana tehokas katapultti. Roskien sinkoaminen Laatokalle voisi aiheuttaa ulkopoliittisen selkkauksen. Näinä aikoina ei voi olla riittävän varovainan.

Rääkkylän Pörrinmökistä saatiin kivikautiselta asuinpaikalta suuret määrät keramiikkaa, piitä ja kvartsia sekä ”purupihkaa” Lieneekö ollut nuorisoa liikkeellä. Luuaineistosta tunnistettiin hylje, hirvi, peura, majava, metsäjänis, hauki ja ahven. Kalaa oli tunnistetuissa luissa eniten. Ruokavalio on ollut terveellinen. Asuinpaikka-alue todettiin noin kymmenen hehtaarin suuruiseksi. Rääkkylästä on löydetty myös savi-idoli, jolla on selvästi kaksi jalkaa. Tavallisesti jalkaosa on jätetty yhtenäiseksi.

Nykyinen Rääkkylä kuului 1400-luvulla Kiteeseen ja maksoi veroja Novgorodiin. Se oli levotonta rajaseutua valtioiden ja uskontojen välillä. 1600-luvulla Rääkkylän kautta kulki venäläisten ja karjalaisten kauppatie. Rääkkylän ensimmäinen kansakoulu aloitti kirkonkylällä 1892. Myös Rasivaaraan ja Kompakkaan perustettiin koulut. 1900-luvulla kyläkouluja perustettiin useampia, viimeinen 1957. Samalla vuosikymmenellä perustetiin myös yksityinen oppikoulu. Kyläkouluja on vähitellen lasten vähentyessä lakkautettu, viimeisenä Rasivaaran koulu 2010. Nykyisin Rääkkylässä on vain yksi perusopetusta antava koulu. Kunnan talousvaikeuksien vuoksi Rääkkylän kunta ja Kiteen kaupunki käynnistivät kuntaliitosselvityksen syksyllä 2007. Kumpikaan kunta ei kannattanut liitosta ja vastoin valtioneuvoston 2016 päätöstä kunta sai jatkaa itsenäisenä. Viime vuosi oli ylijäämäinen joten kunta jatkaa itsenäisenä ainakin toistaiseksi. Sanan rääkky merkitystä mietin. Tässäkin netti tuli avuksi. Rääkkyrauta tai rääkyrauta on takkirautaa. Se on hyvin hiilipitoinen rautaseos, joka on kovaa mutta haurasta. Käyttökelpoiseksi se saadaan polttamalla siitä ylimääräinen hiili pois. Rääkkylän vaakunan aihe viittaa kaskenpolttoon ja myös epäsuorasti hiilen polttamiseen pois raudasta.

Rusko

  

Ruskonjoen jokilaaksossa on raivattu peltoja esihistoriallisen ajan lopulla eli 800- ja 900-luvulla. Historiallisen ajan alussa Ruskolle oli vakiintunut sekä peltoviljely että kiinteä kyläasutus. Viljelystä on kirjallisia viitteitä 1300-luvulta asti. Katolisen kirkon ensimmäinen suomalainen piispa oli Ruskon pitäjästä kotoisin ollut Maunu I. Hän lienee Tarja Lunnaksen ohella merkittävin ruskolainen. Rusko on poikkeuksellinen pikkukunta sen vuoksi, että sen asukasluku on kasvanut ja viime vuoden tilinpäätöskin oli ylijäämäinen. Tontteja on hyvin tarjolla valmistuneiden ja valmisteilla olevien asemakaavojen ansiosta. Tänä vuonna valmistuu Ruskon kunnantalo ja valtuusto siirtää kokouksensa sinne nykyisestä kokouspaikasta Maunun koululta. Kunnan kotisivuilta voi katsella rakennuksen havainnekuvia. Kunta saa edustavan kirjaston ja virastot palaavat rakennuksen peruskorjattuun osaan. Asukasluvun kasvu näkyy myös siinä, että varhaiskasvatuksessa on useita avoimia työpaikkoja. Ikääntyneempiäkään ei ole unohdettu. Ruskotalolla kokoontuu hyvinvointikahvila, jonne voi tulla oleilemaan, tapaamaamaan tuttuja, tutustumaan uusiin ihmisiin tai pitää omia esittelyjä. Jos reissu olisi osunut Ruskoon tiistaina, olisimme tuppaantuneet kertomaan koppimoporeissusta.

Luontohavainnoista mainittavimmat olivat töyhtöhyyppä- ja hanhiparvet, joita näimme joutsenten, kurkien ja naakkojen lisäksi. Leskenlehdet reunustivat teitä, ojassa kukkivat sinivuokot ja pellot ja tienvarret alkoivat selvästi vihertää. Yövyimme Aurassa ja kotimatkalla uskaltauduimme ajamaan 9-tiellä, koska sunnuntaiaamun liikenne on kohtuullisen hiljaista. Muut pääsivät sujuvasti ohi ja itsekin ohitin yhden traktorin. Tuntui hetken melkein autoilulta. Humppilan jälkeen liikenne alkoi vilkastua ja siksi jatkoimme pienemmillä teillä.

Ruovesi

  

Kesähuvilan rakennushankkeen tieltä tutkittiin röykkiöitä, joista löytyi palanutta ja palamatonta luuta sekä metalliesineitä, jotka ajoitettiin esihistoriallisiksi. Kuningas Kustaa Vaasan kannustama savolainen uudisasutus tunkeutui Satakunnan eräalueille ja sinne voitiin 1560-luvulla perustaa Ruoveden uudisasutuspitäjä. Savolaisasutus eteni siitä vielä lännemmäs aina ohi Alajärven ja Lappajärven. Ensimmäinen varsinainen maaseudulla sijaitseva ”kunnansairaala” saatiin 1881 Ruovedelle, jonne rakennettiin nelivuoteinen sairastupa. Runeberg toimi kotiopettajana Ruovedellä ja tutustui siellä Vänrikki Stoolin esikuvaan. Runeberg on antanut nimensä lähteeelle, joka toimi kokoontumispaikkana jo ennen hänen aikaansa. Akseli Gallen-Kallela vetäytyi Ruovedelle rakentamaansa Kalelaan. Siellä hän maalasi Kalevalaan liittyviä töitään. Gallen-Kallela piirsi 1915 Ruoveden kunnan sinetin ja samantyylisen Ruoveden suojeluskunnan tunnuksen 1920. Niiden pohjalta on piirretty nykyinen Ruoveden kunnan vaakuna, jossa on kirkkovene ja kolme lahnaa. Kirkkoveneen hankaintapit symboloivat niitä kuntia, jotka on erotettu Ruovedestä ja lahnat kolmelta suunnalta yhtyviä vesireittejä, jotka kohtaavat Ruovedellä. Matkailijoille esitellään Helvetinjärven kansallispuistoa ja sen kapeaa rotkolaaksoa, Helvetinkolua, sekä höyrylaiva Tarjanteen risteilyjä. Visuvedeltä pääsee laivan kyytiin. Se on tuttu paikka Jussi Raittisen laulusta Valtatie 66. Ruoveden visio on ”Menestyvä maalaiskunta – Kyllä kestävälle kehitykselle ja asukkaiden onnelle”.

Ruokolahti

  

Tavallisesti olemme kunnioittaneet yöpakkasia. Nyt kuitenkin Ylen meteorologi sanoi, että ilmassa on niin vähän kosteutta, ettei ole vaaraa kuuraliukkaudesta. Siispä uskaltauduimme -5 asteen pakkasilla lähtemään kohti Ruokolahtea. Ei koppimopon lämmityslaitteessa ole ollut hurraamista aiemminkaan mutta nyt se kieltäytyi toimimasta tyystin. Olimme toki varustautuneet villatakein, pipoin, hansikkain ja villasukin. Silti aina, kun metsän takaa aurinko pääsi lämmittämään edes vähän, kommentoimme toisillemme, miten kivalta se tuntui. Toinen huolenaihe liittyi drooneihin. Reissukaverin mielestä olimme menossa niin lähelle aiempien droonien putoamisaluetta, että meidän oli syytä varautua niihin. Hänen tuttavansa olivat ehdottaneet kypäriä. Sain puhuttua hänet ympäri. Anttolasta eteenpäin reissukaveri piti todella tarkasti taivasta silmällä. Vasta paluumatkalla Mikkelin jälkeen hän alkoi rentoutua. 62-tietä olemme ajelleen aiemminkin. Puumalan Pistohiekan seudut ovat henkeäsalpaavan kauniita. Istuimme pitkään parkkipaikalla, söimme eväitä ja ihailimme Päijänteen Ristinselällä olevan Kätkytsaaren pienempää versiota. Muuttolinnuista bongasimme kurkia, joutsenia, telkkiä ja sorsia.

Ruokolahden Utulassa tutkittiin erilaisia röykkiöitä. Osa niistä todettiin viljelyröykkiöiksi. Kun pelloilta oli kerätty irtokivet ne kaadettiin pellon reunaan kasaksi. Yksi röykkiöistä oli erilainen ja se todettiin historiallisen ajan tilapäiseksi tulisijaksi. Alueella on ollut myös kivikautista asutusta. Karklahdessa tien levennyksen alta tutkittiin koekuopituksin pienialainen, kivikautinen asuinpaikka.

Suuren Pohjan sodan jälkeen Ruotsi seurasi Euroopan tilanteen kehitystä tarkasti. Kun suurpoliittinen tilanne muuttui mutkikkaaksi, ajatteli Ruotsin Hattupuolue, että nyt voisi saada takaisin menetetyt alueet. Ruotsi julisti sodan Venäjälle. Menestys ei ollut kummoinenkaan. Venäläisten sotilaiden ryöstöretkistä ensimmäisinä sai kärsiä Ruokolahti. Kylissä poltettiin taloja ja otettiin vankeja, jotka vietiin Venäjälle. Uudemmalla ajalla Ruokolahdelle Venäjältä on tullut paikallinen kuuluisuus – Ruokolahden leijona. Sitä Ruokolahden kunta edelleen käyttää markkinoinnissa. Tien varrella voi ihailla leijonapatsaita, jotka ohjaavat kulkijan keskustaan. Leijonahavaintoja tehtiin kesällä 1992. Asiaan palatttiin tapahtuman 25-vuotispäivän tiimoilta ja silloin uutisoitiin, että leijona oli ilmeisestikin ollut todella olemassa. Rajavartiolaitos nimesi leijonan Elviksi, jotta kansa ei äänestäisi sille venäläisperäistä nimeä. Tänä vuonna, jos rahoittajia on riittävästi, on tulossa kirja, joka kertoo faktat.

Ruokolahti mainostaa itseään lapsiystävällinsenä kuntana. Se on mukana UNICEFin lapsiystävällinen kunta -mallissa. Ruokolahti antaa kunnassa syntyneelle vauvapaketin, jota helmikuussa jätetyssä valtuustoaloitteessa ehdotetaan laajennettavaksi perinteikkääksi ja yhteisölliseksi rotinatervehdykseksi. Nykyistä vauvapaketti täydennettäisiin yhdistysten ja yritysten lahjoittamilla tuotteilla, tiedolla karjalaisesta rotinaperinteestä sekä QR-koodilla, joka ohjaa kunnan verkkosivuille vauvaperheille suunnattuun tietoon. Eikä lapsiystävällisyys rajoitu vain kuntaan sillä paikallisen kaupan edessä on lapsiperheille varattu viisi autopaikkaa. 

Matka jatkuu

 Tosiasiahan on, että en tekniikasta mitään ymmärrä. Minun ajatteluni noudattelee aika paljon Spede-show:n naisen logiikkaa ja ja siitä sain taas muistutuksen. Koppimopo on ollut talven korjattavana. Siihen vaihdettiin moottori, jäähdytin ja iso nippu letkuja. Nyt se on taas pihassa ja odotellaan yöpakkasten loppumista. Maaliskuun kolmas päivä sain korjauksen loppulaskun. Seuraavana päivänä muistin, ettei vaihteistoöljyjäkään ollut vaihdettu aikoihin. Pyysin vaihtamaan ja se onnistui. Kun ajopeli tuotiin pihaan sain moottoriöljyjen vaihdosta laskun. Siinä oli myös laskutettu  "moot kannake kumi". Minun humanistin - yhteiskuntatieteilijän aivojen on vaikea ymmärtää, miten vaihdelaatikon öljynvaihto paljastaa moottorin kannakekumien vaihtotarpeen, kun koko moottorin vaihto, joka siis oli laskutettu jo 3.3. ei sitä paljastanut. Näinhän se tietysti on, kun asiantuntija sen sanoo. Olen tarkkaavaisena kuunnellut ja yrittänyt ymmärtää, mitä katsastajat, korjaamojen henkilökunta ja ajoneuvoja harrastavat tuttavani puhuvat. Toisinaan minusta jopa tuntuu, että olen ollut ymmärtäväni asian, ehkä väärin mutta kuitenkin. Tämän kannakemumikokemuksen jälkeen en taida enää yrittääkään ymmärtää. Kunhan ajelen.

 Olemme tehneet lyhyitä koeajeluita ympäristössä ja öljyn- jäähdytysveden kulutuksen seurantaa sekä moottorin äänen kuuntelua. Reissukaverin mielestä uuden moottorin ääni on miehekkäämpi, minusta vain outo. Kai siihen tottuu. Lehtisaaren kallioilla kävelimme nostalgiafiilistelemässä. Näillä tienoin olemme seuranneet komeita jäidenlähtöjä, joissa jäät kiilautuvat isoina lohkareina korkealle rantakalliolle, lapseni on tehnyt elokuvaa kalliolla olevan jääputouksen sulamisesta kevätauringossa ja monet juhannuskokot on täällä poltettu uimareissuista nyt puhumattakaan. Reissukaveri on seurannut telkänpoikasten pudottautumista pöntöstä, saukon uiskentelua rannassa ja haukien, ahventen, särkien ja lahnojen kutua rantaruovikossa. Sen verran viileä ilma, ettemme istuneet juurella pitkään. Taisin silti polttaa poskiani vähän.