RIP

 Tämän näköistä jälkeä tuli Saunatiellä, kun teollisuushalli paloi. Seinät pystyssä, katossa aukkoja, joita kuvanottohetkellä koristaa vastasatanut lumi. Ikkunat ainakin paikoitellen paikallaan. Vähän murheellisen näköistä. Minua asia kiinnosti niin paljon, että kävin ottamassa kuvan, koska halli toimi talvivarastona erilaisille kohtuullisen isoille tavaroille: muutama vene, moottoripyöriä, museorekisterissä ollut Mersu ja yksi oranssi koppimopo. Kuvan ottohetkellä sisälle ei päässyt. Ei edes kovin lähelle. Alue oli ympäröity nauhalla. Poliisi oli käynyt paikalla ja todennut, ettei rikosta ole syytä epäillä. Ensin piti kuitenkin varmistaa, ettei mikään romahda päälle. 

Vakuutusyhtiö välitti vahinkotarkastuksen ottamia kuvia siitä koppimoposta. Ei tuota rattia enää juuri käännellä eikä istuimistakaan ole paljon mitään jäljellä.

 

Kyljen kirkkoveneestä näkyy vielä airot. Kuvia vakuutusyhtiö ei korvaa, koska ne olisi pitänyt vakuuttaa erikseen. Varmaan luki vakuutusehdoissa. Jos joku olisi ajanut kylkeen, niin silloin olisin saanut niistä korvauksen mutta, kun menivät palamaan, niin nyt en saanut. 

 

Tavaratilan sisältöäkään ei voi kuin arvailla. Kerroin, että siellä olivat makuupussit, teltta ja makuualusta odottamassa Jomalan reissua. Niitä ei käyttökuntoon saa millään tuuletuksella. Käsisammuttimestakaan ei tässä tulipalossa ollut mitään hyötyä. Niistä sain kotivakuutuksesta korvauksen. Koppimopon varaosista en saanut mitään. Variaattorinhihna, monta laatikollista sulakkeita, ilmansuodatin  ja en edes muista mitä kaikkea oli varulta aina mukana. 

 

Kyllä jälki on sellainen kuin sen entisen alokkaan asento. Ei voi korjata, pitää tehdä uusi. Reissukaveri on sitä mieltä, että hankitaan. Emme toki olettaneetkaan, että tällä olisimme Äänekoskelle asti päässeet mutta emme kyllä arvanneet, että Jokioisen matka olisi viimeinen. Luotettava peli, ei jättänyt matkalle, ei syönyt pahasti öljyä eikä olleenkaan jäähdytysvettä ja viime kesänä hankituilla kesärenkailla olisi ajellut vielä ainakin Kemijärvelle saakka. R.I.P.

Jokioinen

 

Jokioisten kunnan historia liittyy kiinteästi kartanon historiaan. Jokioisten kartano perustettiin 1562 ja nykyinen kartanorakennus on 1790-luvulta, tyyliltään uusklassinen. Kartanon puisto on jo 1600-luvulta ja yli kolmen hehtaarin laajuinen. Lisäksi puutarhoista kiinnostunut voi käydä myös Wendlan puutarhassa ja Ferrarian rinteellä. Nykyään kartanon alueella sijaitsee Luonnonvarakeskuksen maatalouden tutkimuslaitos. Joskus 80-luvulla työpaikkamme teki tutustumisretken sinne. Kasvatustieteiden tutkimuslaitos tutki kasvatusta niinkuin maatatalouden tutkimuslaitoskin.

Jokioisissa pääsee tutustumaan museorautatiehen. Se on Suomen ainoa kapearaiteinen rautatie, jolla vielä liikennöidään. Jos pelkää koronatartuntoja höyryveturin vetämässä vaunussa, voi vuokrata resiinan. Kahden pumppuresiinan käyttäjän lisäksi ajopeliin mahtuu kaksi matkustajaa. Tosin siinä on vain seisomapaikkoja. Humppilan suuntaan ovat suurimmat mäet. Paluumatkalla niissä pääsee sitten lujaa. Matkan varrelle on järjestetty tilaisuuksia lepäilyyn.

Forssan lehteen Jokioisista on päässyt juttu Dementiakeskus Sateenkaaresta, jolla on ikää jo 20 vuotta. Asukkailla on omat huoneet mutta mahdollisimman paljon ollaan olohuoneessa toisten seurassa. Sosiaalisuus on tärkeää muistisairaallekin. Korona on vaikuttanut Sateenkaarenkin toimintaan. Vierailijoiden pitää ilmoittaa etukäteen tulostaan ja vierailuaika on korkeintaan puoli tuntia. Toivottavasti korona on selätetty ennen kuin minä olen dementiahoidossa. Tosin lapseni on luvannut sanoa aina puhelimessa, että “juuri kävin ja toin suklaata, joko olet syönyt sen” vaikkei olisi käynyt vuosiin. Se on oikeastaan kiltisti tehty. Jos en muista edellistä käyntiä, niin puhelimessa ilahdun siitä, ettei minua ole unohdettu. Vaikka itse unohdankin pikku hiljaa kaiken.

Syksyn päätöksiin kunnissa kuuluu talousarvion laatiminen. Jokioinen pitää kunnallisveron ennallaan. Sen sijaan kiinteistöveroprosentit nousevat. Tähän asti ne ovat olleet alarajalla. Kunta peruu joulunavaustapahtuman ja itsenäisyyspäivän juhlan koronan vuoksi. Jokioisten Karjalaisseura uskaltaa pitää kahvikonsertin Paanan koulun ruokalassa.

Jokioisista oli tarkoitus jatkaa Jomalaan. Lauttaliput ja hotellit oli varattu.  Jossain uutisissa kerrottiin, että suunnitteilla on Ahvenanmaan ruskaretkiä ryhmille. Ajattelimme tutustua ennakkoon oivaan ideaan ihan yksityisesti. Olemme aiemminkin käyneet Ahvenanmaalla kesäsesongin ulkopuolella. Kaikista mainoksista näkee, että syksyllä ei juuri matkailijoita käy. Jäimme yöksi Better-hotelliin. Hotelli toimii paikkakunnan vanhimmassa kerrostalossa. Siinä on aikaisemmin toiminut pankki ja poliisilaitos. Siksi rakennuksessa on pankkihoveja ja putkia. Yöllä reissukaveria paleli. Meillä oli yhteinen peitto ja hän tuli mahdollisimman hiljaa mahdollisimman lähelle jottei herättäisi minua mutta saisi osan lämmöstä. Aamulla hän oli selvästi kuumeinen. Matkan jatkaminen olisi ollut riskaapelia. Voihan se olla korona vaikka todennäköisesti se on jotain muuta. Matkasta ei kuitenkaan nauti huonokuntoisena eikä Jomala mihinkään häviä. Sinne ehtii keväälläkin. Päätimme lähteä kotiin. Kello oli viisi, kun teimme päätöksen. Tavarat kasaan ja 5.20 tien päälle. Alkumatkasta oli tehty päällystystöitä. Ajoratamerkinnät olivat vielä maalaamatta. Pimeä, musta asfaltti ilman maalauksia ja vesisade. En suosittele moista yhdistelmää kenellekään. Onneksi liikennettä oli todella vähän. Meillä oli eväitä mukana. Kasvomaski päähän, kertakäyttöhanskat käteen ja kuumaa juomaa huoltoasemalta mukaan. Tein ällistyttävän havainnon. Tyhjä pahvimuki painaa vähemmän kuin täysi. Silti autot kestävät täyden mukin painon mutta tyhjä pitää heittää pientareelle. Koppimopon penkin alla on roskapussi eikä koppimopon vauhti hyytynyt juurikaan vaikka kertakäyttömukit, kaikki matkan varrelta hankitut kahdeksan, tulivat kotiroskikseen saakka.

Talven säilytyspaikka koppimopolle on varattu. Tämä oli todella viimeinen reissu tälle vuodelle. Hyvää syksyä ja talvea. Keväällä jatketaan, jos korona suo.

Renko

 

Vielä rohkaisimme mielemme ja lähdimme keskellä koronaa kohti Jokioista. Lähdimme lauantaina ja liikenne oli sen verran hiljainen, että uskaltauduimme isoille teille. Hämeenlinnan toki kiersimme Lammin, Turengin ja Rengon kautta. Lähtiessämme ihailimme komeaa ruskaa ja ajattelimme, että etelämpänä haapojen oranssipunaiset ovat varmaan vielä kirkkaampia kuin Keski-Suomessa. Olimme väärässä. Rengon seutuvalla puut olivat karistaneet lehtensä ja maisema muistutti enemmänkin Stridsbergin (2019, 10) kuvausta: “Syksyiset paljaat puut hamuavat auringonvaloa”, kuin ruskaretken kohokohtaa. Vihreän eri sävyt kiinnittivät enemmänkin huomiota: syysviljojen oraat, heinäpellot, laidunten ruohotupsut ja havupuut. Kun muut lehtipuut paljastavat syksyisin todellisen värinsä, niin lepät sen salaavat. Syksyn sateista jäkälät ovat juoneet itsensä turvoksiin ja olivat paikoitellen muuttuneet puolipalloiksi. Rengon nimen oletettiin johtuvan joesta, joka mutkittelee Renkajärvestä Renkajokena eli Rengonjokena kohti Vanajavettä. Nykyisin nimen oletetaan olevan peräisin germaanisesta asutuksesta esikristilliseltä ajalta. Uudemmasta tulkinnasta huolimatta otin kuvan joesta.

Joensuu

 

Täällä olin joutua ajamaan parkkihalliin. Hotellilla, jossa yövyimme on sieltä hankittuja paikkoja. En ole eläissäni ajanut parkkihalliin, enkä tehnyt sitä täälläkään. Onneksi hotellin takana oli myös muutama paikka. Aika ahtaassa paikassa. Isommalla ajoneuvolla siellä olisi ollutkin minun taidoillani oleminen. Nytkin reissukaveri oli takana varmistamassa, että saan koppimopon käännettyä kolhimatta sitä ja ympäristöä. Tyylikkään näköisiä betonitolppia rajaamassa asunto-osakeyhtiön ja liikekiinteistöjen parkkipaikkaa. Joensuuhun oli turhan hankala etsiä pikkuteitä, joilla olisi voinut välttää isot tiet. Onneksi olimme liikkeellä sellaiseen aikaan, ettei liikennettä ollut kovin paljoa. Isot tiet vain ovat niin tylsiä. Päätin, että ryhdyn bongariksi. Kiinnitän huomiota kaikkiin kivoihin yksityiskohtiin ja odotan innolla seuraavaa ilmestyväksi. Löytyihän niitä: puiden välistä pilkottavia järviä, punaruskeita männynrunkoja, jäkälää tien varressa, kalliolla olevaa sammalta, joka kasvoi kuin täytekakun päällä oleva vihreä kermavaahto, joka pelkää putoavansa kakun reunan yli.

Joensuun kaupungintalo on muuttunut kaupunginteatteriksi. Kaupunginvaltuuston kokoukset pidetään täällä juhlasalissa. Varsinaista poliittista teatteria sanoisi joku kyynikkö. Kiellän olevani sellainen. Joensuussa on useampia asemakaavamuutoksia vireillä. Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran asemakaavat on todettu vanhentuneiksi ja monelta kohdin toteutumattomiksi. Tuupovaarassa laajennettiin ainakin yritysaluetta ja Kiihtelysvaarassa merkittiin muinaismuistokohteita kaavaan. Joensuun keskustaan suunnitellaan kauppahallia ja Pankkitalon suojelua. Myös sotelainsäädäntöön kaupunki laatii omaa lausuntoaan.

Joensuu on laajentunut viime aikoina itään ja siitä on tullut rajakunta. Korona on kurittanut myös täällä kulttuuria. Ilosaarirock, Ilovaari ja Vekararokki oli jouduttu perumaan. Fingerpori sentään kertoo myönteisiäkin uutisia. Itä-Suomen yliopistoon on saatu supertietokone. Onko Ae Vot sijoitettu Joensuun kampukselle vai muualle, ei kerrottu.

Suattaapi olla, että tämä oli kesän viimeinen pätkä koppimoporeissua. Korona jyllää ja Jokioinen – Jomala -pätkällä joutuisimme lautoille. Tuntikausia sisätiloissa, missä altistuminen koronalle on todennäköisempää, ei houkuttele. Kesähelteillä voisi olla ulkotiloissa. Syysmyrskyssä se ei ole yhtä kivaa.

Pielisensuu

 

Kerroin eräälle yrittäjälle sulakeseikkailuista ja sen seurauksena hän päätti liittyä sponsoreihin. Nyt meillä on kattava vallikoima koppimopon sulakkeita ja varavirtalähde niin ei tarvitse kepsiä laittaa tupakansytyttimeen. Siellä voi olla jotain muutakin häikkää, jota ei kannata herättää. Lisäksi mukaan tuli suklaata, muuta namia ja vissyä niin paljon, että niitä riittää seuraaviinkin reissuihin.

Pielisensuu itsenäistyi 1915 ja naapurissa olevan kaupungin ansiosta se kasvoi niin paljon, että se liitettiin Joensuuhun 1954. Karsikon kylä on saanut nimensä vainajien muistometsästä “karsikosta”, joka oli alueella. Karsikossa on uimaranta, jossa on syytä olla varovainen, sillä Pielisjoen virtaus on vaarallinen myös uimarannan kohdalla. Pielisjokeen Karsikossa laskevaa Iiksenjokea mainostetaan melontaan soveltuvaksi. Höytiäisen kanavaa ei rakennettu vesiliikenteen edistämiseksi vaan siitä tuli Höytiäisen ainoa lasku-uoma, kun vähän hallitsematon järvenlasku jätti luonnollisen lasku-uoman, Viinijoen, kuiville. Kanavaa kaivettiin 1854-1859 ja työ oli valmistumaisillaan, kun vesimassat kaivoivat kunnon uoman Pyhäselkään. Kun vedet olivat huuhtoneet irtomaan mennessään, ne paljastivat kalliokynnyksen eikä Höytiäinen kuivunut kokonaan. Sen pinta laski 9,5 metriä. Irronneet maat kulkeutuivat kanavan suistoon ja sinne muodostui matalikko, joka on nykyisin lintualuetta. Järvenlaskun tarkoituksena oli saaada lisää viljelymaata. Koska urakka oli iso, sitä varten perustettiin yhtiö tai yhtymä, joka toimi siihen asti, että kuivatetut alueet oli saatu jaetuiksi. Haittoihin ei juurikaan kiinnitetty huomiota 1800-luvulla. Järven kalakanta ja kalansaaliit tietysti pienenivät, kun sen tilavuus pieneni. Ylitimme kanavan. Se on juuri sellainen kuin kartasta voi päätellä. Kuvaan valikoitui kuitenkin upeaa meluvalliin rakennettua kivireliefiä vähän Höytiäisen kanavasta itään.

Janakkala

 

Aikaisemmilla reissupätkillä on tänne tultu jo muutaman kerran. Vaikka kuinka yritin, en löytänyt sellaista päällystettyä tietä, jota en olisi aiemmin ajanut. En toki väitä muistavani miltä tienvarsi näytti. Kun tietää, että tien on ajanut aiemmin, sitä ei katsele enää yhtä uteliaana kuin ensimmäistä kertaa tietä ajaessa. Vaikka voisi asennoitua niin kuin kirjan uudelleen lukemiseen tai elokuvan uudelleen katsomiseen, jolloin löytää taas jotain sellaista, joka ensimmäisellä kerralla on jäänyt huomaamatta, en saa itseäni psyykattua moiseen. Nyt oikein tosissani yritin.

Laurinmäen torpparimuseossa vietettiin Taaran markkinat. Niihin korona ei onneksi päässyt iskemään. Torpparimuseossa on mahdollista tutustua varakkaan torpparin elämään 1800-luvun lopulla. Torpparit olivat tilattoman väestön parhaiten toimeentuleva kerrostuma. Heitä köyhempiä olivat mäkitupalaiset, palkolliset ja loiset. Mäkitupalaisten varallisuus koostui mökistä, jonka he saivat rakentaa vuokramaalle. Piiat ja rengit asuivat talon tiloissa ja saivat talosta ruuan, vaatteet ja palkan. Loiset saivat asua saunoissa, kesäaikaan talleissa ja he tekivät sen verran töitä taloon kuin kykenivät. He olivat kaikkein köyhintä maatalousköyhälistöä. Janakkalassa oli runsaasti suurtiloja ja siksi myös paljon torppia. Torppari teki taloon päivätöitä ja maksoi sillä viljelemänsä alueen vuokran. Kun päivät tehtiin töitä talon pelloilla, omat työt piti tehdä muuhun aikaan. Siitä tulee sanonta “kuu on torpparin aurinko”. Vähä-Kurjen torpan lisäksi alueella on myös Hetan mökki, joka on mäkitupa. Alueella on myös muita rakennuksia, joista saa kuvan tuon ajan elämästä.

Lähellä on myös Hakoisten linnavuori. Sinne ei koronan vuoksi ole nyt pääsyä.

Tervakosken Puuhamaa oli ensimmäisillä käynneillämme aika pieni ja viimeisillä kasvanut jo niin isoksi, ettei kaikkea puuhaa ehtinyt päivässä kokeilla. Autottomina olimme riippuvaisia yhteisretkistä ja autoilevista sukulaisista. Kerran lainasimme lapsia Puuhamaa-käyntiin pariskunnalle, jonka oma lapsi oli jo kasvanut ohi Puuhamaa-iän. Vieläkin lämmöllä muistelemme vapaapäiviä. Koronan vuoksi tänä kesänä rajoitettiin kävijämäärä 3000 kävijään, jotta turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Tältä kesältä Puuhamaa on jo suljettu.  Emme tehneet nostalgiakäyntiä aidan taakse.

Janakkalan kunta yrittää houkutella kuntaan uusia asukkaita. Tontin ostaja saa kylkiäisenä kylpytynnyrin. Kuvassa on lapsia nauttimassa kylpytynnyrin riemuista. Seuraava valtuuston kokous pidetään 14.9. sähköisenä kokouksena. Asialistalla on Turengin Hopealahden asemakaavan muutos, tontinosien hinnoittelu, tämän vuoden talousarviomuutos ja valtuustoaloite, jossa ehdotetaan, että metsäsätäjätutkinto liitettäisiin Janakkalan kunnan perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Metsästysseurojen jäsenten keski-ikä nousee koko ajan ja jos näin jatkuu pitkään, niin ylimääräisiä hirviä ei kohta ole ampumassa kukaan. Siitä seuraa vaaraa tieliikenteelle ja liian tiheäksi kasvavassa hirvipopulaatiossa taudit pääsevät myös leviämään.

Kotimatkalla oli hyvin aikaa ja pistäydyimme ortodoksisessa luostarikeskuksessa kahvilla ja teellä. Olen tottunut siihen, että joissakin paikoissa teevesi laitetaan kiehumaan siinä vaiheessa, kun tilaa teetä. Täällä tee oli valmiina mutta kahvin valmistumista sai odottaa. Lähtiessämme huomasimme, että jostain syystä kojelaudan valot olivat sammuneet. Ajovalot toimivat, vilkut eivät eikä nopeusmittari. Neula jökötti nollassa. Eikä kone suostunut myöskään sammumaan. Edelliselle omistajalle se oli tehnyt saman tempun, joten en mennyt paniikkiin. En kuitenkaan yrittänyt irrottaa sulaketta, koska piti päästä jollekin korjaamolle. Vääksyssä ajoimme ensimmäisen korjaamon pihaan. Korjattavan auton kimpussa oli ystävällinen nuori mies, joka sanoi, että pikkuvian hän voi korjata, isompaa ei. Hän löysi pian palaneen sulakkeen, vaihtoi sen uuteen ja sai kotteron sammumaan, vilkut ja mittarit toimimaan ja pääsimme jatkamaan matkaa. Suuret kiitokset.

Koska vilkut toimivat käännyimme Kalkkisiin. Lapsena minusta oli niin hauskaa, että mummini, Selma Kilkkinen, asui Kalkkisissa. Siihen aikaan ei ollut postinumeroita ja hänelle lähetettyjen kirjeiden päällä luki Kilkkinen Kalkkinen. Muistan käyntini siellä. Oliko niitä useita, ja eri käynnit ovat sulautuneet yhdeksi välähdyksien ketjuksi vai yksi, en enää muista. Yritin katsella maisemia etsien jotain tuttua. Muistikuvani ovat niin hajanaisia, ettei niistä saa maisemaa kuin mummin pienen mökin pihasta. Muistan muutaman käynnin naapureiden luona. Siihen aikaan aikuisilla oli taipumus puhua lapsia toisilleen puolisoiksi. Niinpä eräässä naapurissa minua oltiin naittamassa talon pojalle. Näytin kai epäilevältä, koska joku talon väestä kysyi ikääni. Silloin olin seitsemän. Poika oli 14-vuotias. Aikuinen totesi silloin, että ikäeromme on ihan liian suuri. Kun minä olisin 25 puolisoni olisi 50-vuotias. Minusta siinä oli jotain, mikä ei pitänyt paikkaansa, mutta en silloin oikein saanut päähäni, mitä se olisi.

Sahalahti

 

Juuri tällaisia tiet olivat ennen. Paitsi, että ne olivat sorateitä. Ne menivät talojen läheltä, talosta toiseen yhdistäen ihmisiä. Uuden tien tunnistaa siitä, ettei sen varrella ole yhtään taloja, jotta ohi kulkevat ihmiset eivät häiritsisi niiden asukkaita. Ihmiset kulkevat toistensa ohi ja osa jää yksinäisiksi. Ennen koira oli vahtikoira tai metsästyskoira. Nyt sellainen ostetaan perheenjäseneksi, yksinäisyyttä lievittämään. Koirahan on ihmisen paras ystävä. Jos koiran laittaa komeroon neljäksi tunniksi ja aukaisee oven, niin se on, päinvastoin kuin puoliso, jolle on tehty sama temppu, iloinen. Siitä, milloin koira pääsee tarpeilleen, päättää maksanut perheenjäsen. Perinteisellä tavalla hankittua perheenjäsentä ei näin voi komennella. Jos yrittää, saa herätettyä joko lastensuojelun tai parisuhdeväkivallan ehkäisytyötä tekevän järjestön mielenkiinnon. Eläinsuojeluyhdistykset ovat enemmän kiinnostuneita tuotantoeläimistä kuin näistä ostetuista “perheenjäsenistä”. Pitäisiköhän perustaa perheenjäsenten suojeluyhdistys, joka kiinnittäisi huomiota kerrostalokoiriin, jotka viettävät sisälle suljettuina yksin kymmenen tuntia päivässä. Lapsuudessani meillä ei ollut enää koiraa, kun tuli koirien kiinnipitopakko. Isän mielestä se oli koiran luonnon vastaista. Hän ei yrittänytkään yhteiskunnallistaa eläintä. Joka päivä hylätään kolme koiraa, koska maksaja ei ole tullut ajatelleeksi yhteiskunnallistamisen edellyttämää työmäärää. Teiden suunnittelijat tuskin osasivat ajatella näitä tarkoittamattomia seurauksia.