Tauko

Entisessä mäntysuopamainoksessa mies sanoo hyvin painokkaasti: “Nyt se on loppu.” Ja nainen kysyy: Niin mikä?” No, mainoksessa mäntysuopa mutta reaalitodellisuudessa koppimoporeissu. Mutta ihan samoin kuin mainoksessa lohdutettiin, että mäntysuopaa saa lisää, niin koppimoporeissukin jatkuu. Milloin, onkin sitten jo toinen kysymys. Se riippuu…

a) Jos reissukaveri, joka lottoaa säännöllisesti voittaa tällä kierroksella riittävästi rahaa niin ensi viikolla päästään ostoksille ja sitten jatketaan aika pikaisesti.

b) Olen lähettänyt yhteistyötarjouksia melkein sadalle koppimopoja myyvälle liikkeelle. Kolmannes heistä on vastannut. Kaikki kieltävästi. suurin osa hyvin kannustavasti ja muutama jopa kertoi, että mainosbudjettiin ei ole varattu niin paljon rahaa. Kaksi kolmannesta siis vielä miettii. Joko he saavat myönteisen päätöksen aikaiseksi pikapuoliin, jolloin matka jatkuu tai ensi vuodelle budjetoidaan mainosrahaa ja matka jatkuu ensi vuonna.

c) Eläkeläisten ylivelkaantumisesta on varoiteltu lehtijutuissa viime aikoina. Olen saanut omat velkani siihen malliin, että voin ilman ylivelkaantumisen vaaraa ottaa uutta velkaa helmikuussa 2025 ja sitten ostan heti ihan itse koppimopon ja matka jatkuu.

d) Itse en tätä ja seuraavia vaihtoehtoja keksi mutta todennäköisesti niitäkin on. Saa ehdotella.

Kiitos mopoautoliikkeille kannustavista vastauksista. Kiitos myös kaikille lukijoille. Teitä on ollut mielestäni aika paljon. Käykää toki kurkkaamassa viimeistään lumien sulaessa keväällä 2025 mitä reissulle kuuluu.

Hyvää loppukesää, kauniita syksyjä 2018-2024, iloisia jouluja 2018-2024, onnellista uutta vuotta 2019-2025, railakkaita vappuja 2019-2024 ja kauniita kesiä 2019-2024.

Koppimopoilija ja reissukaveri

Nimismiehen kihara

Kaikkihan tietävät, että polkupyöräilijän pahin vihollinen on ketjupolttaja. Tosin arvelin, että selviäisin ainakin kolmesta ketjupolttajasta mieluummin, edellyttäen, etteivät ne tulisi vastaan yhdessä, kuin näistä sorateiden nimismiehen kiharoista. Ennen vanhaan sitä tapasi isojen ylämäkien juurella. Nyt sitä on jopa ihan tasaisella. Nimismiehen kiharahan ei ole sorateiden luonnollinen ominaisuus. Sitä ei synny ilman autoilijoiden avustusta. Kun autolla ajaa riittävän lujaa, auton jousitus aiheuttaa lievää sutimista ja synnyttää pienen kuopan. Seuraava riittävän lujaa ajava auto vähän syventää kuoppaa jne ja kihara on valmis. Tämä lienee kaikkien tiedossa. Kun kihara on niinkin yleistä, jonkun täytyy pitää siitä. Googlesta ei löytynyt tutkimusta, jolla olisi selvitetty kuinka suuri osuus autoilijoista pitää tästä ominaisuudesta. Tässä olisi liikennepsykologeille väitöskirjan aihe. Onnistuin ajelemaan kilometrin pätkän tietä pitkin, jossa sitä ei ollut. Tien varrella on neljä taloa. Niiden talojen autoilijoista kukaan ei kiharasta pidä.

Olen aloittanut aktiivisen sponsoreiden etsimisen. Koppimoponi on ollut korjaamolla tänä ajokautena jo yli 50 päivää, joten se taitaa olla tiensä päässä. Siellä se on nytkin, ollut jo kolmatta viikkoa. Olen lähettänyt motoliikkeille yhteistyötarjouksen. Sitä luulisi, että kun saa kieltävän vastauksen, pettyisi. Minun ehdotukseni on kuitenkin torjuttu niin kauniisti, että olen suorastaan ilahtunut joistakin vastauksista. Kunpa reissukaveri vihdoinkin voittaisi lotossa, niin lähtisin ostoksille. Toistaiseksi kärjessä ovat Mopoautotalo Tuusulassa ja Kamux Jämsässä. Jos liikkeenne ei ole tarjousta saanut, ole huoletta. Kyllä se vielä tulee.

Varoituskolmio

Tällainen hieno kolmio ostettiin viime kesänä, kun sellainen pitää kuulemma olla autossa. Ei olla tarvittu aikaisemmin. Vaan nyt tarvittiin. Koppimopo on tuolla mäen päällä. Ei oikein erotu kuvassa.

 

Vein koppimopon torstaina korjaamolle, koska mielestäni jäähdytys ei toiminut ihan kunnolla. Minusta ei ole hankalaa pysähtyä sadan kilometrin välein ja lisätä vettä jäähdyttimeen mutta reissukaveri oli sitä mieltä, ettei ole ihan huoletonta lähteä reissuun sellaisella pelillä, joka laskee jäähdytysvettä ruosteisen lammikon joka kerta, kun pysähdytään. Jäähdyttimessä ei ole reikää vaan jäähdyttimen suulla on reikä, josta johtaa putki moottorin alle. Se taitaa olla ihan tarkoituksella siellä tasaamassa ylimääräistä painetta. Joka tapauksessa annoin ylipuhua itseni viemään ajopelin korjaamolle. Tekivät siellä jotakin ja hain sen seuraavana päivänä. Laskukaan ei ollut kuin vähän yli 150€, mikä on toki iso summa muttei ollenkaan sellainen hirveä, joita tänä kesänä on saanut maksella.

Parasta tässä oli se, että poikani, jolla on ollut ajokortti paljon kauemmin kuin minulla ja hän saa ajaa ihan oikeaa autoa, jollaisen rattiin minulla ei ole mitään asiaa, oli pyytänyt, että veisin hänet Rockfestari Naamoille Tuomiston tilalle Muurameen. Suurempaa kunnianosoitusta ajotaidolleni en osaa kuvitella. Lapseni, jonka olen opettanut kriittiseksi suostuu tulemaan kyytiini. Hain hänet hänen asunnoltaan, ajoimme kaupalle hakemaan festariruokia ja -juomia ja köröttelimme kohti Muuramea. On tärkeää, että itsetunto on realistinen. Silloin ei pelkää haasteita, joista selviää muttei myöskään ota turhia riskejä. Lapset yleensä ja minun lapseni erityisesti pitävät huolta siitä, että itsetuntoni pysyy realistisena. Poikani tekee sen jopa aika ystävällisesti. Pudistelee vain päätään ja huokailee. Sitten hän kysyi, että mikä valo tuohon syttyi. Punainen valo, joka kertoo, että moottori ylikuumenee vaarallisesti. Tästä on aikaisemmin selvitty sillä, että on otettu penkin alta vesipänikkä ja menty avaamaan jäähdyttimen korkki ja lisätty vettä sinne. Siispä toimeen. Paitsi, että korjaamolla olivat kääntäneet jäähdyttimen korkin niin tiukkaan, ettei raavas mies ja vanha nainen yhdessäkään saaneet korkkia auki. Soitin korjaamolle, mistä ihmettelivät, ettei meillä ollut mukana työkaluja joilla korkin voisi avata. Miten tyhmä ja yksinkertainen voikaan tällainen vanha nainen olla. Kai jokaisella itseään kunnioittavalla autoilijalla on mukana sellainen mahdollisesti akkukäyttöinen kone, jolla jäähdyttimen korkki aukaistaan. Koska en ole mikään intomielinen työkalujen tutkija, en tiedä miltä sellainen työkalu näyttää. Ruuvimeisseli tai jakoavain ei siinä auta, joten turvauduin nettiin. Siellä kaupattiin todella viljalti jäähdyttimen korkkeja, mutta avaajia en löytänyt. Ongelman on pakko olla yleinen, koska ne on kaikki jo myyty.

Sitten taas odotettiin hinausautoa ja poika jatkoi matkaa Naamoille taksilla. Kukaan ei voi kuvitella sitä äidin tuskaa, kun joutuu tuottamaan lapselleen pettymyksen ja pistämään hänet eväiden kanssa taksiin, koska oma ajopeli ei olekaan toiminut. Lapsi toipuu pettymyksestä varmaan nopeammin kuin minä. Ellen elä paljon yli 100-vuotiaaksi ei ole mitään mahdollisuutta, etten koko loppuelämääni heräisi yön pimeinä tunteina ahdistuksen vaivatessa mieltäni. Sehän on sivuseikka, ettei myöskään Hartolaan pääse. Hartola on paikallaan koko ajan, mutta poika tuskin ihan äkkiä tarvitsee kyytiä vaikka ensi vuonnakin varmaan on Naamat. Täytyy vaan olla nopea, että sinne saa liput. Jo vuosia ne ovat menneet noin kahdessa minuutissa.

Eihän matkustelu toki ole yhden koppimopon varassa. Onhan meillä muitakin kulkupelejä; vene, kanootti, polkukajakki ja kellarissa useampi polkupyörä ja pihallakin niitä on pari. Nythän on hyvä tilaisuus kokeilla pystyykö vielä tekemään jonkunkaan laisen polkupyöräkeikan. Vähän yli 50 kilometrin päässä on oivallinen paikka, jonka palveluista olen vuosikaudet näillä testireissuilla nauttinut. Siispä vähän eväitä, paljon vettä ja matkaan. Osan matkasta pyöräilin yhdessä lapsuuden naapurin pojan kanssa. Nostalgia on parhaimmillaan, kun saa menneiden aikojen tuttavien kanssa kulkea vanhoissa maisemissa ja muistella menneitä ja ihmetellä maailman muuttumista. Ennen vanhaan vihkikaavakin päättyi sanoihin “voitte suudella morsianta” eikä “voitte päivittää facebookinne”. Testimatkan kääntöpaikalla ei tuntunut ollenkaan pahasti väsyneeltä ja takaisin olisi ehkä jaksanut ajella. Nuorempana ei ollut konstikaan pyöräillä reilu sadan kilometrin päivämatkoja mutta miksi kiusata niin läheistä ihmistä kuin itseään kuten ex-työkaveri sanoi aikanaan. Miksi pyöräillä toiset 50 km, kun vaihtoehtona on muurinpohjaletut tuoreiden mansikoiden, kermavaahdon ja kuohuviinin kanssa, oivallinen sänky ja aamiainen sekä eväät paluumatkaan varten. Tietysti illan viileydessä olisi ollut mukavampi pyöräillä kuin keskipäivän auringossa mutta kuohuviini voitti.

Myös pyörän valinnalla on merkitystä. Meillä on kellarissa 3- ja 7-vaihteiset pyörät, mutta omaksi ajokikseni valitsin yksivaihteisen Nopsan, jonka olen vuosia sitten vaihtanut naapurin kanssa muutamaan tekemääni mattoon. Loivassa alamäessä, jossa ei tarvitse jarruttaa, tällä pyörällä on turha polkea, koska ratas pyörii tyhjää ja ylämäkeen ei tule rehkittyä vaan voi nousta pyörältä ja kävellä ja sehän on melkein lepoa. Laiskottelu on mukavaa ja pyöräillessä laiskotteluksi lasken tilanteen, jossa ei tarvitse enää polkea eikä vielä jarruttaa tai päinvastoin. Niistä nauttii todella. Samoin nauttii maisemista. Paluumatkalla ajoin Ruotsulan ja Patajoensuun kautta. Välillä oli melkein koko matkalla näkymä Patalahdelle. Tuleentuvien viljapeltojen tuoksu ja kulttuurimaisemaa molemmin puolin Patalahtea eikä kiire minnekään. Kesä parjaimmillaan. Kuva on Patajoen suulta. Josakus kauan kauan sitten meillä oli ylimääräinen vene ja soudimme sen tästä Patalahdelle. Aluksi jopa onnistuimme soutamaan, mutta aika pian Patajoki kapeni noin veneen levyiseksi ja sitten työnneltiin venettä eteenpäin. Paikoitellen joen (ojan) yli oli kasvanut pajuja. Kaikkien ali emme edes mahtuneet vaan sahasimme niitä melkoisen määrän poikki ja heittelimme joen penkalle. Rikos lienee jo vanhentunut, jos sitä on koskaan huomattukaan.

Tien varrella oli kyltti KÄKYE. Tutkin Elimäen tarkoituksen mutta siellä ei ollut sanalle merkitystä. Joutuu miettimään sen ihan itse. Mieleen tuli saman tyyppinen sana “poikue”. Linnuilla on poikueita. Olemme sattuneet todistamaan ihanaa pyypoikuetta oksalla. Telkällä, sorsalla ja joutsenilla on poikueita, joita pääsee kesän aikana helpostikin tarkastelemaan lokeista nyt puhumattakaan. Mutta käki. Sehän munii toisten pesiin, joten samojen vanhempien saman kesän käenpoikaset eivät tiedä sisaruksistaan mitään. Kaikki käenpoikaset kasvavat ainoina lapsina. Siksi käkipoikue eroaa selvästi sorsapoikueesta. Siksi kai tällaiselle ilmiölle on kehitetty oma sana: käkye. Vai onko jollakin parempi selitys?

Joskus 50 vuotta sitten kuulin sanonnan: “Sekös sorsaa harmitti, kun koski kuivana kohisi”. En tiedä onko kyseessä vanha kiinalainen sananlasku vai vanha viidakon sanonta mutta olen yrittänyt kuvitella tilanteen. En ole oikein onistunut. Siksipä oli mainio tilanne, kun Saakosken hienolla laavulla pidin evästaukoa ja kuuntelin kosken kohinaa, hyvin kuivan kosken. Ei siellä todellakaan ollut sorsalle uimapaikkaa ja silti se kohisi.

  

 

Viljakkala

Vettä ja vihreää. Takavuosina vein erään tuttavani mäen päälle ja pysähdytin hänet katsomaan maisemaa. Hän totesi, että “vettä ja vihreää, onhan tuota nähty”. Näkymä, joka minussa herätti tunteen, joka on lähinnä pyhän kokemusta, mitä voin kuvitella, oli hänelle vain taas yksi ”vettä ja vihreää”. Hämmästyin suuresti. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Näemme kauneuden eri paikassa. Minä näen sen tällaisessa maisemassa, hän jossain muualla ja se on meidän molempien oikeus. Olen reissullamme ajanut tämän paikan ohi monta kertaa. Tie tulee mäkeä alas, tekee mutkan ja siinä on vielä risteys, joten paikkaa ei ehdi juurikaan ihailla vaikka ajaisi kuinka hitaasti. Tällä kertaa päätin pysähtyä bussipysäkille vaikka muita autoja ei näkynyt mailla eikä halmeilla ja kävelin sillan yli hitaasti ja seisahduin vähän väliä. Tutkimusten mukaan jo 10 minuuttia luonnossa laskee verenpainetta ja tekee vaikka mitä muutakin hyvää ihmisen mielelle ja ruumiille. Koska koppimopo on taas alkanut kuluttaa jäähdytysvettä puoli litraa satasella, kävely tuli tarpeeseen.

Mouhijärvi

Ajoimme Mouhijärven keskustan kautta etsien kahvilaa, emme löytäneet. Sen sijaan Häijään kylältä löytyi reissukaverin mieleinen paikka. Hänellä oli myös kompassi ja sillä hän selvitti, mihin suuntaan tämä tykki osoittaa: Tampereelle. Miksihän?

Harjavalta

Kuvassa kaupungintalo ei ole ollenkaan niin edukseen kuin se on luonnossa. Kukkia suurissa ruukuissa ja hienoa kiveystä pihalla. Harjavallassa on taidetta liikenneympyröissä. Emil Cedercreutzin teoksia. Ja liikenneympyröitä on paljon. Niin paljon, että ensimmäisen kerran törmäsin liikennemerkkeihin “muista käyttää vilkkua” ja “muistitko käyttää vilkkua”. No en joka kerta muistanut. Seudulla on reipas museokeskittymä: Harjavallan sairaalan museo. Uotilan tilamuseo. “Kun käsky kävi” harjavaltalaisen sotaveteraaniperinteen näyttely kirjastossa ja ehkä merkittävimpänä Emil Cedercreutzin museo, jossa on taiteilijan töiden esittelyn lisäksi kansatieteellinen kokoelma Maahengen temppeli, taiteilijakoti Harjula ja veistospuisto. Kokemäenjoen, joka virtaa kaupungin halki, varrelle on rakennettu Paratiisin luontopolku. Seudulla voi ihailla myös esihistoriallisia Litorinameren rantavalleja.

Yläne

Opinnäytetöissäni joskus hamassa muinaisuudessa tutuistuin kasvatuslaitoksiin. Yläneen nimi palautui nyt ohiajaessani mieleen. Siellä oli toiminut tyttökoti. Järvilinnan vastaanottolaitokseen sijoitettiin vain poikia sen arvioimiseksi, mikä olisi heidän sopivin jatkosijoituspaikkansa. Koska tyttöjä oli sen verran vähän, heidät lähetettiin Yläneelle. Se ei ollut mikään hauska paikka vaikka Huvituksessa toimikin. Huvituksen oli puutarhatilaksi perustanut 1800-luvun puolessa välissä C.R.Sahlberg. Tilalla toimi alkoholistiparantola ennen tyttökotia. Tytöt tekivät töitä puutarhassa ja kävivät erilaisia ammattikursseja. Laitoksen nimi muutettiin koulukodiksi, kun sinne ryhdyttiin 1979 ottamaan myös poikia. Pankkikriisi lopetti myös tämän koulukodin niin kuin monta muutakin valtion ylläpitämää lastensuojelulaitosta. Toimintaa jatkoi Mannerheimin lastensuojeluliiton Kuntoutus- ja kehittämiskeskus vuoteen 2013, jolloin toiminta siirrettiin Paimion sairaalaan. Toimeliaisuutta Yläneeltä löytyy vaikka tyttökoti lakkasi. Luomumansikkaa, maatalouskauppa ja mielenkiintoinen Ohtolan artisaanit, joilla on hieno konsepti aukioloaikoihin. Paikka on aina auki, kun taiteilijat ovat kotona. Sieltä saa tiffanylasi- ja puutöitä sekä keramiikkaa.

Perniö

Kaikki entiset kunnat joutuvat miettimään, mitä tekisivät entisille kunnantaloilleen. Perniössä sen ovat saaneet itselleen erilaiset yhdistykset. Siellä on myös kahvila, jossa meitä palveli ystävällinen peruskoulun päättänyt nuorimies, jolla oli jatkopaikka LVI-alan opintoihin. Kolmannen kerroksen juhlahuoneistoa voi vuokrata tilaisuuksia varten. Talosta löytyy mm. kuntosali, tilaussauna, kehitysvammaisten UKULI-puoti ja Perniönseudun lehden toimitus. Siellä on myös omatoimikirjasto, josta saa lainata epämääräiseksi ajaksi kirjoja eikä niitä välttämättä tarvinnut palauttaa lainkaan. Lähikirjastoni on ystävällisesti lähettänyt ilmoituksia sähköpostiini, että palautuspäivä lähenee. Tällainen “palauta, jos siltä tuntuu -kirjasto” olisi minunlaisilleni juuri sopiva.

Tenhola

Teiden varsilla valtakasvina oli horsma, paljon oli myös pietaryrttiä, harakan- ja kissankelloja sekä mesiangervoa, jonka tuoksu tuli ajoittain avoimesta ikkunasta. Tienvarren ruusut havaitsi oikeastaan ensin tuoksusta ja sitten huomasi, että niitä siellä oli. Sitten oli näitä harvinaisempiakin. Näyttäisi maariankämmekältä, Suomen omalta orkidealta. Näitä oli Tenholan kulttuurimaisemassa runsaasti.

Tammisaaren maalaiskunta

Yövyimme 25-tien varressa ja koska Regatan poistumisliikenne oli tullut vastaamme, ajattelimme, ettei tie olisi niin ruuhkainen eikä tarvitsisi palata takaisin Tvärminnen tielle. Erehdyimme. Samoihin aikoihin, kun lähdimme kohti Harjavaltaa, oli Hangon satamaan saapunut rahtilaiva tai useampikin. Tämä on kyllä ihan tuttua. Omien valintojensa kanssa sitä vaan pitää elää.

Hanko

Hangossa olisi nähtävää viikoksi mutta, koska emme ole saaneet majoitusliikkeitä sponsoreiksemme emme voineet jäädä ihailemaan kaikkea. Näkemättä jäi Suomen eteläisin kärki. Menen sinne joskus polkupyörällä. Bengskärin majakalle risteilemme joskus toiste ja Hangon punaisen vesitornin näköalatasanteelle kiipeämme myös myöhemmin. Sen juurelta sentään tornia ihailimme. Hangon Regatastakin näimme vain poistumisliikenteen. Karjaan ja Tammisaaren välillä oli katkeamaton autojono. Hankoon päin oli hiljaisempaa, joten ihan joka bussipysäkillä emme viivähtäneet.

Hangolla on myös merkittävä historia aina Hauensuolen vieraskirjasta alkaen viime sotienmme aikoihin saakka. Niemeltä löytyy sekä ruotsalaisten, venäläisten, suomalaisten että neuvostoliittolaisten rakentamia linnoituslaitteita. Köyhästä Suomesta lähti myös paremman elämän toivossa väkeä merien taakse ja Hanko oli suurimman osan lähtösatama.Kaikki laivat eivät silloinkaan päässeet perille eikä kaikkia pyrkijöitä otettu Lännen ihmemaahan vaan pakkopalautukset olivat tuolloinkin arkea.

Pohja

Hotelli-ravintola Fiskars Wärdhus on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti (vuodesta 1836) toiminut majatalo. Ravintolassa olen syönyt kauneimman alkupalan elämäni aikana. Sitä vain katseli pitkän aikaa, koska tuntui hyvin ristiriitaiselta rikkoa taideteos, Hotellia on laajennettu ja rakennettaessa on käytetty niitä menetelmiä, joilla vanha osa on säilynyt kunnossa eikä ole haksahdettu mihinkään uusiin muotihömpötyksiin, joilla saadaan vain ongelmia muutaman vuosikymmenen jälkeen. Uudempikin osa on tarkoitettu kestämään satoja vuosia.

Karjalohja

Tässä vaiheessa olisi ollut kiva saada taas kahvia ja teetä. Pääraitilla ei kahvilaa kuitenkaan ollut. Täältä olisi saanut makkaraa. Rakennuksessa toimii antiikkiliike, jossa on kaikkea mahdollista. Jos olet sattunut rikkomaan lasin tai kahvikupin jostain sarjasta, jota pidät arvossa, niin käy ihmeessä tarkistamassa löytyisikö puuttuva esine täältä. Siellä on vaikka mitä esillä liikkeessä ja varastoissa lisää tavaraa. Omistaja kertoi, että Suomen korkein poliittinen johto vierailee myös liikkeessä.

Suurperheelle sopiva paistinpannukin löytyy. Pannu on kunnon rautaa ja siinä on samasta materiaalista myös kansi. Veikkaisin, että käsityötä. Pannusta löytyy nimikirjaimet AK. Tietäisikö joku pannun historiaa. Kerralla siinä voi paistaa melkein tusinan munia. Tämän käsittelemiseen tarvitaan kyllä enemmän habaa kuin minulla on.

Sammatti

Reittimme varrelle ei sattunut Paikkarin torppa. Myöhemmin Suomea risteillessämme ehkä satumme sinnekin. Tarina kertoo, että Elias Lönnrot poikasena kiipesi puuhun kirjan kanssa voidakseen lukea rauhassa. Ei tähän puuhun sillä vaikka se isolta vaikuttaakin Eliaksen aikana se tuskin oli vielä edes siemen. Mäntyjen kuparinruskeat rungot, jotka ilta-aurinko muuttaa punertaviksi, on yksi lempimaisemistani ja niiden kohdalla kaasujalka kevenee kummasti.

Pyhäjärvi Ul

 

Antti Hyryn Aitta oli varsinainen lukuelämys. Kun Vaskijärvellä näimme aitan, josta oli tehty kyläkeskus ja jossa oli kahvila pysähdyimme oitis. Tämäkin aitta on siirretty kuten Hyryn kirjan aitta. Raparperipiirakkaa voi suositella ja pihan perällä pääsi kokemaan aitoa puucee tunnelmaa. Viereisessä vajassa voi järjestää vaikka tanssit ja grillikodassa viettää iltaa. Pihapiirissä on tavallisesti myös lampaita mutta ne olivat karanneet aitauksestaan edellisenä päivänä ja pidettiin nyt vähän tiukemmassa valvonnassa.

Lammi

 

9-tie on hiljainen kuin kylätie sunnuntaiaamuna kuuden jälkeen. Paljon hiljaisempi kuin perjantain ja lauantain välisenä yönä puolen yön jälkeen. Kivaa. Jossain vaiheessa nuoriso keksi käyttää lyhenteitä. LOL, OMG, FUBAR, EVO. Tavallisesti lyhenteet tulivat englanninkielisistä sanoista paitsi tämä EVO, ei vaan osaa. Lammin Evolla on Hämeen ammattikorkeakoulun yksikkö. Kuinkahan paljon kyseistä lyhennettä osataan käyttää siellä hyväksi. Evon metsäopisto perustettiin 1862. Silloinkin pelättiin metsien loppuvan voimakkaiden hakkuiden vuoksi ja silloin hakkuut tehtiin kirveellä ja justeerilla. Metsäopiston lähellä on Kotisen aarnialue. Siellä voi tutustua koskemattomaan ikimetsään. Aivan Lammin keskustassakin oli tiellä uskomattoman huono päällyste mutta ihania horsmapeltoja tien varressa. Kuoppien varominen vähän haittasi niiden katselua.

Hankasalmi

 

Menin koppimopoon,väänsin virran päälle ja kun hehkukierukka hävisi, starttasin. Peruutin marjapensaiden välistä talon päätyyn. No niin, nyt lähden ja ajan koko matkan Hankasalmelle asti.

Jos joku on tunnistavinaan Antti Hyryn tyylin, hän on ihan oikeassa. Siihen on pyritty. Osa edellisestä kappaleesta pitäisi laittaa lainausmerkkeihin, mutta kun tunnustan plagioinnin heti kättelyssä, en laita. Kesälukemisena on ollut pieni pino Hyryn kirjoja. Riemastuttavin löytö on Kurssi vuodelta 1993. Se kertoo, miten koululainen yrittää tenttimällä suorittaa kesän aikana oppikoulun seitsemännen luokan ja saa opetusta matematiikan opettajaltaan. Kahden viikon kurssi käsittelee derivointia. Uunin rakentamisesta tai aitan siirtämisestä paikasta toiseen on ihan tavallista kirjoittaa kirja mutta derivoinnista. Ja vielä hyvä kirja. Sen pitäisi olla ainakin jokaisen matematiikan opettajan kurssikirja eikä tekisi pahaa muidenkaan aineiden opettajille. Niin helpon näköistä tekstiä niin perustavan laatuisista asioista; oppimisesta, osaamisesta, ajattelemisesta.

Hankasalmella on ihan keskustan tuntumassa museokylä ja Niemisjärvellä on Pienmäen talomuseo, joka on tänä kesänä jopa auki. 9-tien päällystystyömaan vuoksi Hankasalmelle emme ajaneet Niemisjärven kautta vaan tyydyimme ihailemaan kunnantaloa lähempänä olevia rakennuksia, jotka on kerätty eri puolilta kuntaa. Tuulimyllyt viehättävät minua aina. Niiden katseluun ei väsy. 

Kalanti/Uusikirkko Tl

Entinen Uusikirkko tl. Oli ajeltu jo jonkin matkaa lautalta kohti Hankasalmea ja olisi ollut lepotauon paikka. Houkutteleva terassa, josta osa varjossa, mitä näillä helteillä ja koppimopon lämmityslaitteen asetuksilla osasimme arvostaa. Lämmityslaitteen säädin oli aikaisemmin rikki. Se ei ollut kytköksissä lämmityslaitteeseen eli homma piti säätää konemuovin alta käsin. En tehnyt sitä itse. Nyt säädin toimi, Kun se näytti sinistä, sisälle tuli kuumaa ilmaa. Kun sitä käänsi kapean oranssin viivan kohdalle, tuli vähän kuumempaa, leveämmän oranssin kohdalta sai vielä kuumempaa ja seuraavasta kohdasta sitten hirveän kuumaa ja ääriasennossa joidenkin uskontojen katumattomille syntisille varaaman paikan kuumaa. Dante oli tosin asiasta eri mieltä. Alimmassa piirissä kaikki oli jäässä. Pettymykseksemme paikka oli kiinni. Ikkunat auki niin pärjäsi.

Lokalahti

Liikkalan nootti ei tuottanut kuin muutamia kuolemantuomioita maanpetoksesta suomalaisille upseereille. Napoleon sen sijaan sai enemmänkin aikaan. Kun hänen laivastonsa oli kärsinyt Iso-Britannian laivastolle murskatappion eikä maihinnousuun ollut enää mahdollisuuksia, alkoivat uudet suunnitelmat vihollisen kukistamiseksi. Kanaalin ali suunniteltiin tunnelia ja ilmapalloarmeijaa mietittiin kanaalin ylittämiseksi. Niistä olisi tullut historian ensimmäiset maahanlaskujoukot. Ei tullut vaan Napoleon turvautui kauppasaartoon. Eurooppakeskeisen ajattelun riemuvoitto. Niiinkuin maailman meriä hallitseva kansantalous ei pystyisi korvaamaan eurooppalaisia tuotteita muualta tulevilla. Sen sijaan Ruotsin olisi ollut vaikeampi saada tuotteitaan kaupaksi ja osittain siksi Ruotsin kuningas kieltäytyi osallistumasta kauppasaartoon. Napoleon lähetti Venäjän keisari Aleksanteri I:n taivuttelemaan ja koska puhe ei auttanut hän turvautui pienimuotoiseen sotilaalliseen painostukseen, jonka seurauksena Lokalahdella on sotilaiden hauta-alue vuodelta 1808 ja siitä muistuttava kivi. Ruotsalaiset apujoukot yrittivät maihinnousua Lokalahden Varanpäässä mutta venäläiset olivat ylivoimaisia Lokalahden kirkon lähellä käydyssa taistelussa ja ruotsalaisest palasivat laivoilleen. Rauhansopimuksessa seuraavana vuonna sitten Suomi liitettiin Venäjään autonomisena alueena.

Merisavu

Merisavu syntyy, kun kylmää ilmaa virtaa lämpimän kostean alustan päälle. Tavallisesti sitä esiintyy talvella. Alustalta haihtuu vesihöyryä, joka jäähtyy ja tiivistyy sumuksi. Lämpimänä iltapäivänä keli oli mitä mainioin, aurinko paistoi, hiljainen tuuli ja sitten yllättäen sankka merisavu. Yläpuolella näkyi sininen taivas ja sumu oli niin sakea, että rannat, jotka eivät todellakaan olleet kaukana hävisivät näkyvistä. Tiheimmillään näkyvyys oli lyhyempi kuin lautan mitta. Väkisin ryhtyi ajattelemaan purjelaiva-aikaa ja sen aikaisia navigointikeinoja. Ei ihme, että Ahvenanmerellä on pohjassa hylkyjä melkoisesti.

 

Kuvassa on kurjenpolvi mutta mikä niistä. Joko verikurjenpolvi tai kapealehtikurjenpolvi minun kasvikirjojeni mukaan. Näitä näkyi Ahvenanmaalla moninpaikoin tien pientareella. Verikurjenpolvea voi ostaa myös puutarhoilta. Sen luontainen levinneisyysalue on Eteläinen Suomi. Kapealehtikurjenpolvea kasvaa vain Ahvenanmaalla tai kasvoi silloin, kun kirja painettiin. Levinneisyysalueethan muuttuvat. Kauniita. Jalka nousi kaasulta aina, kun niitä näkyi ja liikenne salli. Ahvenanmaalla salli hyvin usein. 

Hammarland

 

Olin katsonut lautta-aikataulut etukäteen. Vähän huolimattomasti. Lautta Överöhön lähti viime viikolla ja lähtee taas ensi viikolla 6.30, mutta tällä viikolla vasta 8.00. Isoilla laivoilla ei siis ehdi pois Ahvenanmaalta eikä varauksia saaristolautoille paluukyyteihin ole. Mitenkähän käy Hummelvik – Torsholma lautan kanssa. Viime kesänä kyseisellä välillä oli iso lautta ja silti jouduin ajamaan piippuhyllylle. Voihan sinne ajaa nytkin. Ei se enää pelota. Överön lautalle jouduin pakittamaan ja se tuntui hirveämmältä kuin ajatus piippuhyllystä. Avulias, nuori, kannustava lauttatyöntekijä ohjasi minut hienosti oikealle paikalle. Reissukaveri on joskus yrittänyt ohjailla peretystä mutta jopa peilien avulla hapuilevat yritykset ovat onnistuneet paremmin. Toivottavasti hän vastaisuuden varalla otti mallia. Överö – Degerby väli on kaunista saaristomaisemaa. Olematon liikenne joten sai ajaa juuri niin hitaasti kuin maisemien ihailu vaati. Pyöräilijät olisivat ohittaneet meidä helposti, jos niitä olisi tiellä ollut menossa samaan suuntaan.

Hammarland oli saanut Ahvenanmaan maakuntahallinnolta kirjeen, joka koski kuntauudistusta. Selvitystä tehdään ja sen pitäisi olla valmis tämän vuoden loppuun. Lars, Tomas ja Kurt esittävät ryhmälle kunnan mielipiteen ja kansanäänestyksen tuloksen kunhan Hammarlandissa toteutetaan kansanäänestys asiasta. Selvityksen ajan kunnan täytyy tietysti toimia ihan kuten ennenkin. Toimiakseen kunta etsii siivoojaa ja päiväkodin johtaja – lastentarhanopettajaa. Koppimoporeissuihin kuntaliitokset vaikuttavat tietysti myös. Voi olla, ettei Sottungassa ehdi käydä ennen liitoksia ja uusia nimiä.

Tietöitä on tehty ja tehdään myös Ahvenanmaalla. Uusi asfaltti on mustaa. Vähän olen pettynyt. Punaiset tiet ovat kivempia ja niillä on pimeällä hempompi ajaa. Valo ei imeydy yhtä tehokkaasti punaiseen asfalttiin kuin mustaan.

Hummelvikin satamassa lauttaa odotelimme aika rauhallisina. Autoja ei ollut kuin vähän toista kymmentä. Ei taida olla hätää vaikkei varausta ole tehty. Huoli iski siinä vaiheessa, kun se lautta sitten tuli satamaan. Se oli Ejdern, jossa on 16 autopaikkaa. Vaihtoehtojahan aina on ja pikaisesti kävimme toiseksi parhaasta keskustelua. Parhaaseen jonotimme parhaillaan. Tämä oli oikeastaan parempi kuin se alkuperäinen suunnitelma, joka olisi edellyttänyt Turun satamasta ajamisen. Lautta tyhjeni ja menin kysymään, miten käy matkaa varaamattomalle. Mahduimme.

Korppoo

Satamassa odoteltiin Ahvenanmaan lauttaa. Meinasi tulla kiire ja Piikkion kohdalla liikenne alkoi olla pätkittäistä jonoa. Sitä mukaa, kun liikennevaloista pääsi reilu kymmenen auton jono ja sai meidät kiinni niin siirryin bussipysäkille. Näitä siirtymisiä tuli sen verran tiheään, että reissukaveri alkoi hoputtaa. Silti ajelen mieluummin niin, että takana ei ole ketään ja katselen edes vähän maisemia kuin vilkuilen koko ajan peiliin ja jännitän vastaantulevaa liikennettä ja miten ohittajalle käy. Mutkaisella tiellä ei voi sivuille vilkuilla, mutta suoraan ennen mutkaa on toki paljon nähtävää. Olen jo nuorempana junan tai linja-auton ikkunasta bongaillut taloja, joissa voisi olla kiva asua ja tälläkin reissulla niitä näkyi. Huomasin, että ne kaikki ovat olleet omakotitaloja. Kuitenkin seuraava talo on kerrostalo. Ikä ja laiskuus pitävät huolen siitä, ettei omakotila-asuminen enää kohta ole kivaa: talvella lumityöt, kesällä nurmikon ja kukkapenkkien hoito, syksyllä lehtien haravointi. Silloin, kun lapset olivat pieniä, omakotitalo oli ihanteellinen asumismuoto, Ei tarvinnut hyssytellä lapsia hiljaiseksi, etteivät naapurit häiriinny vaan he saivat mekastaa niin paljon kuin haluavat. Lisäksi he saivat touhuta pihassa mitä mielivät. Tosin kerran melko myöhään illalla, kun lapseni kavereidensa kanssa ravisteli omepuita, ohikulkeva opettaja huomautti asiasta. Nyt, kun lapset ovat singahtaneet omille teilleen, tästä asumismuodosta on vain ylimääräistä työtä. Tosin elämän aikana karttunut tavara mahtuu tänne melko hyvin. Mitenkähän sen saisi kierrätettyä.

Nauvo

Lähestymme merta. Sillat ovat ihania. Niillä pitäisi voida pysähtyä ihailemaan maisemia vaan ei saa. Ahvenanmaalla on jopa liikennemerkin lisäkilvella kielletty oleskelu sillalla. Reissukaveri muisteli, että Nauvossa rakennettiin maailman parhaat veneet. Nauvosta pääsee myös Seilin saarelle, jossa toimi spitaalihospitaali virallisesti vuodesta 1619 mutta jo 1300 luvulla sinne oli tuotu sairaita. Viimeinen potilas kuoli 1785. Toimeentulonsa sairaat saivat valmistamalla alkoholia ja myymällä sitä ohikulkeviin laivoihin. Kun sitä nautittiin riittävästi jo matkan aikana oltiin sitten täydessä seilissä. Aluella oli myös houruinhuone ainakin vuodesta 1689. 1700-luvulla se oli Suomen suurin mielisairaala. Sairaala lakkautettiin 1962. Vielä 1985 professori Pekka Halonen ehdotti, että Seili saisi uuden tulemisen HIV-potilaiden hoitolaitoksena.

Nummi

Tavallisesti en mainosta yrityksiä, jotka eivät sponsoroi koppimoporeissua mutta silloin tällöin osuu kohdalle jotain aivan hulvatonta. Kasvihuoneilmiö Diverssikauppa on tällainen. Ihan ainutlaatuinen. Siellä on vaikka mitä: mm opaskirjoja kaunistautumisesta ja siitä, miten voi itse tehdä kaunistautumisaineita, kahviossa voi istua antiikkisohvalla, jonka selkänoja riittää kaksi ja puolimetrisellekin ihmiselle ihan hyvin. Nuo haarniskat eivät ole ollenkaan ihmeellisimmästä päästä kaupan valikoimaa ja reissukaverin mielestä “täällä osataan tehdä kunnon munkkeja” ja häntä voi sanoa asiantuntijaksi munkkien suhteen. Poiketkaa ihmeessä.

Artjärvi

“Lantajuova” ei “järven jäällä” vaan asfaltilla, koska on kesä ja vieno tuoksu tuli avonaisesta koppimopon ikkunasta. Tätä leivän alkutekijän tuoksua/hajua tapasi Hailuodon reissulla enemmän, koska peltotyot silloin olivat useammassa kohtaa siinä vaiheessa. Isä opetti lapsuudessani, että mikä sataa ennen juhannusta, sataa laariin, mikä juhannuksen jälkeen, laarista pois. Tänä kesänä laariin ei ole satanut ja se näkyi pelloilla. Paikoitellen oraat olivat niin harvassa, että on kyseenalaista kannattaako leikkuupuimurilla niin harvoja korsia katkoa. Pelloilla näkyi myös traktoreita muokkaustöissä ja paljon peltoja, jotka näyttivät vasta muokatuilta. Outo aika ellei tarkoituksena ole ollut nostaa rikkaruohon juuria aurinkoon. Traktorinmunia näkyi pelloilla, mutta maallikon silmiin jotenkin harvemmassa kuin takavuosina. Heinäkään ei ole ilmeisesti jaksanut kasvaa pituutta. Kuvan vaaleammalta kohtaa tuorerehu on korjattu ja heinä korjaamattomassa kohdassakin on melko matalaa.

Elimäki

Britit Douglas Adams ja John Lloyd keksivät joskus viime vuosituhannella, että “elämässä on satoja tavallisia kokemuksia, tuntemuksia, tilanteita ja jopa esineitä, jotka kaikki tietävät ja tunnistavat, mutta joille ei ole omaa sanaa. Toisaalta maailmaan on sirottunut tuhansittain joutosanoja, jotka vain roikkuvat tienviitoissa merkitsemässä jotakin paikkaa.” He ottivat tehtäväksee yhdistää nämä asiat ja tuloksena oli kirja “The Meaning of Liff”. Suomalaisryhmä Hiidenheimo, Määttänen, Nevanlinna, Roinila otti haasteen vastaan ja sovittivat kirjan Suomen oloihin ja niin syntyi teos Elimäen tarkoitus. Luin arvostelun kirjasta aika pian sen ilmestymisen jälkeen ja siitä asti olen ajatellut, että Elimäellä täytyy käydä. Sen tarkoituksen ehkä löytää sieltä ja joka tapauksessa Georg Otsin sanoin “rakastan elimäkeä”. 

Sippola

Suomen itsenäisyys on nyt reilu satavuotias. Ajatus itsenäisyydestä on huomattavasti vanhempi. Vehvilä & Castrenin lukion historian kirja kertoo, että ajatusta ruokittiin Venäjältä käsin jo 1700-luvun alkupuolelta ja 1788 “J.A.Jägerhornin toimesta laadittiin muutamien korkeimpien upseerien allekirjoittama kirje, ns. Liikkalan nootti, jossa vakuutettiin suomalaisten rauhantahtoa, pyydettiin Katariina II:ta (Venäjän keisarinna kyseisenä aikana) palauttamaan rauha ja luovuttamaan Suomelle Turun rauhassa menetetty alue.” Nootti sai 200 vuotta myöhemmin muistokiven. Koska alueella taisteltiin Kustaa III:n sodassa venäläiset päättivät rakentaa linnoitusketjun Haminan suojaksi. Vallit ovat edelleen nähtävissä.

Hamina

Sattuneesta syystä emme lähteneet aamulla varhain Haminaa kohti niin kuin olimme suunnitelleet. Sattunut syy olisi aiheuttanut koppimopon katsastuksen hylkäämisen, joten en kerro siitä lähemmin. Ihmisen ei tarvitse tunnustaa laittomuuksiaan. Pääsimme kuitenkin pikaisen korjaamovierailun jälkeen lähtemään, joten kaikki hyvin. Reissukaveri ohjaili sujuvasti karttakirjan kanssa lähelle Haminaa ja sitten laitoin kepsin päälle. Se ohjasi kiltisti minut oikeaan paikkaan ja näkyviin tuli hieno valkoinen rakennus, tyylikäs kuin mikä ja kyljessä lukee UIMAHALLI. Ja tähän kepsiin minä vielä hetki sitten luotin. Kokeillaanpas olenko taas tulkinnut jotain väärin. Ajoin eteenpäin ja kepsi käski kääntyä vasemmalle ja taas vasemmalle ja taas vasemmalle ja taas ollaan uimahallin edessä. Laitoin koppimopon parkkiin. En ehkä ihan lailliseen paikkaan, mutta ajettelin tutkia karttoja ja nettiä ja sitten päätin kuitenkin kysyä ohikulkijalta, joita illalla liikkui lähistöllä ihan kiitettävästi. Reissukaveri lupasi ryhtyä säästämään rahaa, jotta saamme uuden kepsin. Sitten nousin ylös kotterosta ja uimahallia vastapäätä, kadun toisella puolella on hyvin vaatimattoman näköinen rakennus, jonka kyljessä lukee Kaupungintalo. Ei tarvinnut edes siirtää koppimopoa kuvaa varten. Pyysin kepsiltä anteeksi.

Haminasta saa hyvän kuvan kiertämällä Raatihuoneen, kävelemällä jotain säteittäisistä kaduista Pikkuympyräkadulle, kävelemällä sen ympäri ja jatkamalla samaa säteittäistä katua Isoympyräkadulle, kävelemällä sen ympäri ja lopuksi valleille. Jos alkaa pyörryttää, kävelysuuntaa voi välillä vaihtaa. Olimme Haminassa niin myöhään, että museot olivat suljettuja, mutta tällä kävelyretkellä näki vaikka kuinka paljon hienoja rakennuksia 1700- ja 1800-luvulta uudempien välissä: Arvilommin talo, Vartiorakennus, Reserviupseerikoulu, RUK-mueo, kauppiaantalomuseo, Lipputorni ja huikea määrä bastioneja ja kaunista kesäistä, tosin kuivuudesta vähän kärsivää luontoa ja merta ja kunto kasvoi. Hyviä ravintoloita oli reitin varrella vaikka kuinka paljon, mutta näin myöhään tyydyin iltateehen. Nukuimme hyvin aika lähellä Raatihuonetta.

Säynätsalo

Aika monissa paikoissa tulee käytyä siksi, että päästäkseen aakkosissa seuraavaan kuntaa joutuu ajamaan kyseisen paikan kautta. Tietysti sen voisi kiertää mutta silloin ajaisi jonkin toisen paikan kautta. Säynätsalo ei satu kummallekaan näistä reiteistä. Se on umpiperä, jonne täytyy ihan erikseen mennä. Ja juuri siksi sinne kannattaa mennä.

  

Tavallisesti tästä kohtaa näkyy riippusilta. Se oli valmistuessaan 1957 Suomen pisin riippusilta. Reissukaveri muistaa sillan avajaiset. Nyt sattui olemaan aika sankka sumu. Ennen sillan valmistumista Lehtisaaren ja Säynätsalon saaren välillä kulki lossi. Louhunsalmessa oli myös tehtaan tukkivarasto. Kun lossi ei kulkenut tukkinippuja käytettiin siltana. Se vaati taitoa. Säynätsalo ei ole iso paikka. Siksi saarten ainoat liikennevalot piti laittaa suoralle tien pätkälle. Silloin, kun siltaa korjattiin.Olihan se komeaa, kun paikkakuntalaiset pääsivät kertomaan odotelleensa liikennevaloissa.

Täällä ei ollut tarkoitus olla näin pitkää aikaa mutta koppimoposta alkoi kuulua omituista ääntä ja siksi Haminaan mennään vähän myöhemmin. Nyt olisi sponsoreilla oiva sauma tarjota vähän luotettavampaa koppimopoa käyttöön. Jos jokaisen tuhannen kilometrin jälkeen koppimopo pitää viedä korjaamolle, reissuja ei ole varaa tehdä montaa kesässä.
  

Pitkittyneen olon voi käyttää toki kulttuuriin tutustumalla. Säynätsalossa sitä riittää. Kunnantalon vieressä oli pitkään päiväkoti. Monet lapsi-ikäluokat oppivat varman kevään merkin: japanilaiset turistit tulevat kunnantalon ympärille kameroidensa kanssa. Talvella tätä kohtaa saattaa erehtyä luulemaan rappusiksi. Sisäpihalle ja kunnantalon pääovelle mennään talon toiselta puolelta. Sieltä ei viitsi ottaa kuvaa, koska sisätilaremontin vuoksi siellä on rakentamiseen liittyvää tavaraa. Paikallisilla on paljon kertomuksia Alvar Aallosta ja kunnantalon katolla ja seinällä olleista valomainoksista. Väittävät niitä tositarinoiksi. Mielestäni tämä on yksi Aallon kauneimmista rakennuksista ja yksi kauneimmista kunnantaloista Suomessa. Vertailumateriaalia alkaa olla. Sisällä on piirustuksia kilpailleesta ehdokkaasta. Se on vähän samannäköinen kuin Jyväskylän maalaiskunnan entinen kunnantalo. Ei sitä kävisi väki Japanista asti kuvaamassa. Remontoiduissa tiloissa aloittaa Hannele Aapakari-Keinosen kahvila ihan pikapuoliin.

 

Toinenkin Aallon kohde löytyy saarilta. Muuratsalossa on koetalo. Päinvastoin kuin monet huvilat pitkin Päijänteen rantaa, sen paikka pitää tietää, jotta sen huomaa järveltäpäin. Aallolla on ollut myös silmää ympäristölle. Koetalon edessä olevalta kalliolta on ehdottomasti parhaat näköalat koko Lehtisselällä ja kallion juurella on hiekkapoukama. Tarina kertoo, että korkea seinä olisi syntynyt siten, että Aallon luottomuurari olisi aloittanut muurausta ja kysynyt kuinka korkea siitä tulee ja Aalto olisi istahtanut katsomaan työskentelyä ja sanonut, että hän käskee sitten lopettamaan. Tarinan mukaan Aalto olisi nukahtanut ja herätessään olisi sitten todennut, että nyt on sopivan korkuinen. Alueelle saa mennä vain oppaan johdolla ja liput pitää ostaa etukäteen. Ehdottomasti suositeltava kohde vaikka pääsy sinne onkin tehty aika hankalaksi ainakin impulsiiviselle ihmiselle, joka ei viitsi katsella aikatauluja ja maksella etukäteen pääsymaksuja.

Aallon sauna on lähellä rantaa. Juuri sellainen pieni ja huomaamaton, johon kiinnittää huomiota vain erikseen. Ohi soudellessa se ei erotu maisemasta häiritsevästi vaan herättää vain miellyttäviä ajatuksia. Kesä, löylyt, pulahdus järvessä, vilvottelua rantakivellä tai saunan rapuilla, kuunnella lintujen laulua ja laineiden liplatusta. Pelkkä ajatus rentouttaa.

Alvar Aallolla oli oma, itse suunnittelemansa vene Nemo propheta in patria. Sen oli rakentanut säynätsalolainen venemestari Lauri Kosola Muuratsalossa. Sillä Aalto ajoi Säynätsalosta koetalolle, koska sinne ei ollut tietä, ei ole vieläkään mutta nyt Muuratsalon asutuksen laajentumisen myötä tie kulkee aivan tontin aidan vierestä. Rakenteensa vuoksi vene ei ollut ihan vedenpitävä ennen kuin laudat olivat turvonneet. Siksi vene upposi ja perikunta lahjoitti sen Alvar Aalto museolle ja se sijoitettiin Juurikkasaareen. Sieltä se oli tarkoitus siirtää helikopterilla Muuratsaloon. Vene saatiinkin ilmaan mutta se alkoi vaijerin varassa pyöriä ja siksi se piti laskea takaisin ja kuljettaa ponttoonien varassa nykyiselle paikalleen. On ollut puhetta sen siirtämisestä merimuseoon joko Kotkaan tai Turkuun. Vielä se oli Muuratsalossa.
 

Säynätsaloa on nimitetty Päijänteen Tahitiksi ja siksi paikallinen yhdistys otti nimekseen Paratiisisaaret. Se toimii suurelta osin vapaaehtoisvoimin, korjaa polkypyöriä, kutoo mattoja ja tarjoaa saarelaisille olohuoneen, missä voi viettää aikaa kahvikupin, pannarin ja tuttujen parissa maailmaa parantaen ja kuulumisia vaihtaen. Muutaman kerran kesässä Seija paistaa myös muurinpohjalettuja pihalla. Ainakin Säynätsalopäivien aikana niitä taas jonotetaan.

Ehdottomasti ihaninta Säynätsalossa on Päijänne. Selkälokki pesällään. Aikaa myöten sammaleeseen on alkanut kasvaa heinää ja nyt siinä on oiva pesän paikka. Tänä vuonna selkälokkeja on näkynyt useampikin pari. Jokunen vuosi sitten saattoi mennä kesä, ettei näkynyt yhtään. Se on pikkulokin kanssa kaunein lokki. Kovin lähelle pesää ei viitsinyt kameran kanssa mennä. Myös talvella Päijänne on saarten henkireikä heti kun tulee kantavat jäät. Joinakin vuosina jääkelit mahdollistavat jopa retkiluistelun ja hiihtäminen ja moottorikelkan jälkiä pitkin kävely onnistuu lumisempinakin talvina, pilkkimisestä nyt puhumattakaan. “Tietä käyden tien on vanki...”

Halsua

Täältä löysimme kahvilan jo ennen kuin seikkailimme kunnantalolle. Olimme ajaneet jo melkoisen matkan ja kahvia ja teetä teki mieli. Todella iso kyltti tien varressa ohjasi paikalle. Joka oli kiinni. Olimme vähän pettyneitä. Keskustan perennapuistokin on varmaan vähän myöhemmin kesällä upea. Nyt monet kasvit olivat vasta pienellä taimella. Ilman kahvia ja teetä lisukkeineen ei viitsitty lähteä etsimään Töppösen luolia eikä Soidinkallion luontopolkua vaikka kunnassa on tehty jopa ahmahavaintoja vaan suuntasimme kohti Haminaa.

Hailuoto

Ihanaa hiekkakangasta, jossa mäntymetsää. Aurinko kultasi puiden rungot. Kun lautalta tulleet autot olivat ohittaneet meidät saatiin ajella luonnon helmassa keskustaan asti hyvin omissa oloissamme. Päätielle, joka kulkee saaren poikki ei juuri meri pilkahda, mutta maisemat ovat silti hienoja. Marjaniemessä ja rantoja kiertäviltä luontopoluilta sitten merta näkee enemmän. Marjaniemen dyynit ovat henkeäsalpaavan kauniita ja 1872 käyttöön otettu majakka on yksi kauneimmista, mitä olen nähnyt. Luontokeskuksesta lähtee pitkospuureitti. Kun sillä pysyy, ei vahingoita arkaa dyyniluontoa. Lintujen pesimisaika on parhaillaan menossa, joten on syytä harrastaa varovaisuutta liikkumisessa. Marjaniemessä on kahvila, jossa on paikallisten yrittäjien tuotteita myynnissä. Ellen olisi tyhjentämässä taloa ja suunnittelemassa jopa kirpputorille lähtemistä myyntitarkoituksessa, olisi mukaan epäilemättä tarttunut vaikka mitä.

Kunnantaloa remontoitiin.Oikealla näkyvät suojavanerit. Vesikaton uusimiselta se näytti. Viime valtuuston kokouksessa käsiteltiin paljon koulutukseen liittyviä asioita varhaiskasvatuksesta ammattikorkeakoulun omistuksiin saakka. Hailuoto on myymässä puolet ammattikorkeakoulun osakkeistaan ja jatkossa kunta omistaa vajaat kaksi promillea Oulun ammattikorkeakoulusta. Se riittänee kuntalaisten koulutustarpeeseen.

Oulunsalo

Vanhassa kartassa ei näkynyt moottoritien kupeessa oleva tie. Tiesin, että sellainen on pakosta olemassa, mutta moottoritien alussa oleva kaksikaistainen ympyrä pelotti myös ja siksi yritimme löytää vaihtoehtoisen reitin, jolla voisi välttää myös ympyrän. Toki löysimme. Tupoksen kautta ja Selkämaan ohi. Yli viisi kilometriä kelirikkoista soratietä. Aika pian päätettiin, että tätä kautta ei tulla takaisin. Lentokentän taustaa käytiin ihailemassa. Lautan lähtöön oli vajaa puoli tuntia ja siinä ajassa reissukaveri ehti käydä kahvilassa. Lautta oli jo rannassa eikä minulla ollut aavistustakaan, kuinka paljon aikaisemmin sinne alettaisiin lastata autoja, joten jäin odottelemaan kotteroon. Reissukaveri kehui kahvilaa pitkin matkaa. Sitä voinee suositella. Lautalle pääsee vasta ihan vähän ennen lähtöä, mikä on tietysti viisautta, koska lautalle on ajojärjestys: ensin hälytysajoneuvot, sitten etuoikeutetut ja viimeisenä me huviajelijat. Mennessä lautta oli ihan täynnä. Jonoa jouduttiin tiivistämään parikin kertaa. Koppimopo käynnistyy hitaasti, joten en viitsinyt käynnistää sitä vaan raotin ovea ja työnsin jalalla oven raosta ajoneuvoa eteenpäin. Tämähän toimii myös potkuautona. Reissukaverilla on vähän päinvastainen muisto armeija-ajoilta. Lomamatkoja ajoivat kaverin autolla, jossa oli vähän huonot jarrut. Siksi jarrutusta piti vahvistaa työntämällä jalat ulos autosta. Onneksi oli neliovinen auto.

Vihanti

Meillähän ei ole aikataulua. Majapaikkaa ryhdytään etsimään, kun ei viitsi ajella enää eteenpäin. Vihannista löytyi kerrassaan ihana talo. Siitä huolehtii Vihannin kotiseutuyhdistys. Talo on Kirkkojärven rannalla. Ihan rannasta ei ole kiva lähteä uimaan mutta muutaman kymmenen metrin päässä on uimaranta. Sinne voi sitten saunasta silpaista. Kuulin tuttavaltani, joka on viettänyt lapsuutensa Vihannissa, että silloin järvi oli kuivattu. Se on myöhemmin vesitetty uudelleen. Päätöstä voi vain kehua. Alueella on useampia taloja. Tämä on pienin. Kahdessa kerroksessa kuusi sänkyä, joista osa on levitettävissä parivuoteiksi, joten taloon mahtuu enemmänkin väkeä. Valitsin päästävedettävän sängyn ihan siksi, että mieleen tuli sääntö, jonka keskikoulun äidinkielenopettajani, kirjailijanakin tunnettu Elina Arohonka opetti. Sääntö: Relatiivipronomini joka viittaa edelliseen sanaan. Seuraavassa ilmoituksessa on siis virhe: “Sängyn haluaa ostaa mies, joka on päästävedettävä.” Hyvin nukutti.

Haapavesi

Haapavesi

Minä kommunikoin kepsini kanssa lähes yhtä huonosti kuin kartanlukijan kanssa. Onnistuin hurauttamaan kunnantalon ohi ja käännyin vasta opiston pihaan. Lienee ollut ennakointia, koska kaupunginvaltuuston kokousten siirtämisestä opistolle on tehty valtuustoaloite. Siirtoaloitteen taustalla on ajatus valtuuston kokousten videoinnista ja suorasoitosta, jolloin kaupunkilaiset voisivat seurata, mitä päätetään ja millä perusteella. Löytyihän se kunnantalokin eikä edes kovin kaukaa ystävällisen kaupunkilaisen avustuksella. Kaupungissa arvostetaan liikuntaa, mitä osoittaa se, että VPK:n nuoriso-osasto on saanut 300€ liikuntavälineiden hankintaan hyvinvointilautakunnalta.

Haapajärvi

Haapajärvi

Suomen ensimmäisen presidentin K.J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo on Haapajärvellä. Nyt kun on juhlittu itsenäistymistä, muisteltu sisällissotaa ja kohta kerrotaan Suomen kuninkaasta, joka ei koskaan ehtynyt saapua maahan, niin Ståhlbergin ansioita on syytä myös kerrata. Hän sai oikeiston vihat päällensä, koska ei halunnut kostaa kaikille sisällissotaan osallistuneille punaisille ja heidän perheilleen vaan pyrki eheyttämään kansakuntaa juuri niillä uudistuksilla, joita Me vaadimme ohjelmassakin oli. Oppivelvollisuus, torpparivapautus, vankileireillä olevien punaisten armahdukset olivat asioita, jotka ilahduttivat oikeistoa yhtä vähän kuin itsenäisyyden haudatun juhlarahan teloituskuva hiljakkoin. Me olimme liikkeellä turhan aikaisin, koska museo avautuu vasta juhannuksen jälkeen.

Perhepäivähoitaja Kaarina on saanut oman puiston. Ihan virallisestikin. Epävirallisesti puistoa on kutsuttu Kaarinan puistoksi jo pitkään. Perhepäivähoitajien palkkaus ja työehdot ovat tekemässä ammattikunnasta katoavaa kansanperinnettä joten tällainen arvostuksen osoitus ilahduttaa.
Haapajäven keskustassa on mahdollista kävellä pariakin eri reittiä ja ihailla eri tarkoituksiin rakennettuja puutaloja eri aikakausilta. Siellä on kouluja, rautatieasema, työväentalo ja tekojärven alta maalaistalo. Tykkipuiston varjoissa oli hyvä hengähtää helteisellä säällä.

Julmat lammet

Talvi meni. Alon jo kyllästyä perusteellisesti lumitöihin. Olin täysin vakuuttunut siitä, että vielä juhannuksena olisi lunta. Onneksi olin väärässä.

Kevään kohokohta oli opiskelijaryhmän 20-vuotistapaaminen. Minut oli kutsuttu paikalle, koska olin opettanut heitä silloin yli 20 vuotta sitten. Kutsun saatuani muistui mieleen tuttavani kertomus omasta luokkatapaamisesta. Joku entisistä luokkalaisista oli valmistunut hammaslääkäriksi ja kertoi, että entinen opettaja oli hänen asiakkaanaan. Suurin piirtein kuorossa olivat läsnäolijat huokaisseet: “Poraa syvään”. Tästä huolimatta rohkaisin itseni. Palautetta on aina hyvä saada eikä muilta ole yleensä tullut huonompaa palautetta kuin lapsilta ja reissukaverilta. Oli todella ihana tapaaminen. Minua käteltiin kohteliaasti, halattiin lämpimästi ja muutamat jopa kehuivat opetustani. Kiitos kaikille. Toivottavasti siinä vaiheessa, kun olen dementoitunut, muistan vielä tämän tapaamisen. Silloin hoitohenkilökunnallakin on helpompaa.

Kartanlukija hoputteli hakemaan koppimopon säilytyksestä huomattavan aikaisin. Silloin meidän pihassamme, missä koppimopon tavallinen parkkipaikka oli, oli vielä lähes 30 cm lunta. Ei auttanut vaikka kartanlukija heitteli siihen tuhkaa. Hainhan minä ajopelin säilytyksestä ja vein sen luottokorjaamolle huoltoon. Kaikenlaista pikkuvikaa. Siellä kerrottiin, etteivät he enää korjaa koppimopoja. Sitten piti löytää uusi paikka. Viime kesänä jostainpäin ajoneuvoa on kuulunut omituista paukahtelua ja hienokseltaan olimme epäilleet, että se saattaisi olla vakavaa. Mutta kottero kulki eteenpäin ja jos kaasutteli varovaisesti eikä pikaisesti nostanut jalkaa kaasulta mitään ei kuulunut. Voisiko ääni olla tällaisessa tapauksessa hälyttävä. Tietysti voi. Kun odottelun jälkeen sain korjaamolle ajan, siellä todettiin, että vetoakseli on rikki. Tilataan osa ja odotellaan. Hain helteillä ajokin ja kotimatkalla totesin, että lämmityslaitetta ei saa pois päältä. Tällä ei viitsi ajaa kovin pitkiä matkoja ja Haapajärvelle on ihan kohtuullisesti matkaa. Viikonloppu edessä ja maanantaina sitten vein ajokin takaisin korjaamolle ja valittelin ongelmaa. Muutamassa minuutissa todettiin, että vaijeri on löysällä, siirrettin käsipelillä vipu viileään. Nyt ei sitten uskalla kääntää sitä lämmitykselle mutta tulossa on helteitä, joten ei haittaa. Palataan asiaan vaikka öljynvaihdon yhteydessä.

Matkan varrella oli tämä näköala. Tieltä näköalapaikalle on vain puolisen kilometriä. Lenkki, jossa samaa on lisää on vähän pitempi. Ensimmäinen kosketus paikkaan on 1970-luvulta. Nyt sinne on rakennettu näköalatasanne, jota en muista ensimmäiseltä käynniltä ja polkua on korotettu. Sai kävellä hiekkakäytävällä. Kannatta käydä. Tutkimusten mukaan jo 10 minuutin oleilu luonnossa laskee verenpainetta, rauhoittaa sykettä ja vahvistaa mielenterveyttä.