Viljakkala

Vettä ja vihreää. Takavuosina vein erään tuttavani mäen päälle ja pysähdytin hänet katsomaan maisemaa. Hän totesi, että “vettä ja vihreää, onhan tuota nähty”. Näkymä, joka minussa herätti tunteen, joka on lähinnä pyhän kokemusta, mitä voin kuvitella, oli hänelle vain taas yksi ”vettä ja vihreää”. Hämmästyin suuresti. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Näemme kauneuden eri paikassa. Minä näen sen tällaisessa maisemassa, hän jossain muualla ja se on meidän molempien oikeus. Olen reissullamme ajanut tämän paikan ohi monta kertaa. Tie tulee mäkeä alas, tekee mutkan ja siinä on vielä risteys, joten paikkaa ei ehdi juurikaan ihailla vaikka ajaisi kuinka hitaasti. Tällä kertaa päätin pysähtyä bussipysäkille vaikka muita autoja ei näkynyt mailla eikä halmeilla ja kävelin sillan yli hitaasti ja seisahduin vähän väliä. Tutkimusten mukaan jo 10 minuuttia luonnossa laskee verenpainetta ja tekee vaikka mitä muutakin hyvää ihmisen mielelle ja ruumiille. Koska koppimopo on taas alkanut kuluttaa jäähdytysvettä puoli litraa satasella, kävely tuli tarpeeseen.