Säynätsalo

Aika monissa paikoissa tulee käytyä siksi, että päästäkseen aakkosissa seuraavaan kuntaa joutuu ajamaan kyseisen paikan kautta. Tietysti sen voisi kiertää mutta silloin ajaisi jonkin toisen paikan kautta. Säynätsalo ei satu kummallekaan näistä reiteistä. Se on umpiperä, jonne täytyy ihan erikseen mennä. Ja juuri siksi sinne kannattaa mennä.

  

Tavallisesti tästä kohtaa näkyy riippusilta. Se oli valmistuessaan 1957 Suomen pisin riippusilta. Reissukaveri muistaa sillan avajaiset. Nyt sattui olemaan aika sankka sumu. Ennen sillan valmistumista Lehtisaaren ja Säynätsalon saaren välillä kulki lossi. Louhunsalmessa oli myös tehtaan tukkivarasto. Kun lossi ei kulkenut tukkinippuja käytettiin siltana. Se vaati taitoa. Säynätsalo ei ole iso paikka. Siksi saarten ainoat liikennevalot piti laittaa suoralle tien pätkälle. Silloin, kun siltaa korjattiin.Olihan se komeaa, kun paikkakuntalaiset pääsivät kertomaan odotelleensa liikennevaloissa.

Täällä ei ollut tarkoitus olla näin pitkää aikaa mutta koppimoposta alkoi kuulua omituista ääntä ja siksi Haminaan mennään vähän myöhemmin. Nyt olisi sponsoreilla oiva sauma tarjota vähän luotettavampaa koppimopoa käyttöön. Jos jokaisen tuhannen kilometrin jälkeen koppimopo pitää viedä korjaamolle, reissuja ei ole varaa tehdä montaa kesässä.
  

Pitkittyneen olon voi käyttää toki kulttuuriin tutustumalla. Säynätsalossa sitä riittää. Kunnantalon vieressä oli pitkään päiväkoti. Monet lapsi-ikäluokat oppivat varman kevään merkin: japanilaiset turistit tulevat kunnantalon ympärille kameroidensa kanssa. Talvella tätä kohtaa saattaa erehtyä luulemaan rappusiksi. Sisäpihalle ja kunnantalon pääovelle mennään talon toiselta puolelta. Sieltä ei viitsi ottaa kuvaa, koska sisätilaremontin vuoksi siellä on rakentamiseen liittyvää tavaraa. Paikallisilla on paljon kertomuksia Alvar Aallosta ja kunnantalon katolla ja seinällä olleista valomainoksista. Väittävät niitä tositarinoiksi. Mielestäni tämä on yksi Aallon kauneimmista rakennuksista ja yksi kauneimmista kunnantaloista Suomessa. Vertailumateriaalia alkaa olla. Sisällä on piirustuksia kilpailleesta ehdokkaasta. Se on vähän samannäköinen kuin Jyväskylän maalaiskunnan entinen kunnantalo. Ei sitä kävisi väki Japanista asti kuvaamassa. Remontoiduissa tiloissa aloittaa Hannele Aapakari-Keinosen kahvila ihan pikapuoliin.

 

Toinenkin Aallon kohde löytyy saarilta. Muuratsalossa on koetalo. Päinvastoin kuin monet huvilat pitkin Päijänteen rantaa, sen paikka pitää tietää, jotta sen huomaa järveltäpäin. Aallolla on ollut myös silmää ympäristölle. Koetalon edessä olevalta kalliolta on ehdottomasti parhaat näköalat koko Lehtisselällä ja kallion juurella on hiekkapoukama. Tarina kertoo, että korkea seinä olisi syntynyt siten, että Aallon luottomuurari olisi aloittanut muurausta ja kysynyt kuinka korkea siitä tulee ja Aalto olisi istahtanut katsomaan työskentelyä ja sanonut, että hän käskee sitten lopettamaan. Tarinan mukaan Aalto olisi nukahtanut ja herätessään olisi sitten todennut, että nyt on sopivan korkuinen. Alueelle saa mennä vain oppaan johdolla ja liput pitää ostaa etukäteen. Ehdottomasti suositeltava kohde vaikka pääsy sinne onkin tehty aika hankalaksi ainakin impulsiiviselle ihmiselle, joka ei viitsi katsella aikatauluja ja maksella etukäteen pääsymaksuja.

Aallon sauna on lähellä rantaa. Juuri sellainen pieni ja huomaamaton, johon kiinnittää huomiota vain erikseen. Ohi soudellessa se ei erotu maisemasta häiritsevästi vaan herättää vain miellyttäviä ajatuksia. Kesä, löylyt, pulahdus järvessä, vilvottelua rantakivellä tai saunan rapuilla, kuunnella lintujen laulua ja laineiden liplatusta. Pelkkä ajatus rentouttaa.

Alvar Aallolla oli oma, itse suunnittelemansa vene Nemo propheta in patria. Sen oli rakentanut säynätsalolainen venemestari Lauri Kosola Muuratsalossa. Sillä Aalto ajoi Säynätsalosta koetalolle, koska sinne ei ollut tietä, ei ole vieläkään mutta nyt Muuratsalon asutuksen laajentumisen myötä tie kulkee aivan tontin aidan vierestä. Rakenteensa vuoksi vene ei ollut ihan vedenpitävä ennen kuin laudat olivat turvonneet. Siksi vene upposi ja perikunta lahjoitti sen Alvar Aalto museolle ja se sijoitettiin Juurikkasaareen. Sieltä se oli tarkoitus siirtää helikopterilla Muuratsaloon. Vene saatiinkin ilmaan mutta se alkoi vaijerin varassa pyöriä ja siksi se piti laskea takaisin ja kuljettaa ponttoonien varassa nykyiselle paikalleen. On ollut puhetta sen siirtämisestä merimuseoon joko Kotkaan tai Turkuun. Vielä se oli Muuratsalossa.
 

Säynätsaloa on nimitetty Päijänteen Tahitiksi ja siksi paikallinen yhdistys otti nimekseen Paratiisisaaret. Se toimii suurelta osin vapaaehtoisvoimin, korjaa polkypyöriä, kutoo mattoja ja tarjoaa saarelaisille olohuoneen, missä voi viettää aikaa kahvikupin, pannarin ja tuttujen parissa maailmaa parantaen ja kuulumisia vaihtaen. Muutaman kerran kesässä Seija paistaa myös muurinpohjalettuja pihalla. Ainakin Säynätsalopäivien aikana niitä taas jonotetaan.

Ehdottomasti ihaninta Säynätsalossa on Päijänne. Selkälokki pesällään. Aikaa myöten sammaleeseen on alkanut kasvaa heinää ja nyt siinä on oiva pesän paikka. Tänä vuonna selkälokkeja on näkynyt useampikin pari. Jokunen vuosi sitten saattoi mennä kesä, ettei näkynyt yhtään. Se on pikkulokin kanssa kaunein lokki. Kovin lähelle pesää ei viitsinyt kameran kanssa mennä. Myös talvella Päijänne on saarten henkireikä heti kun tulee kantavat jäät. Joinakin vuosina jääkelit mahdollistavat jopa retkiluistelun ja hiihtäminen ja moottorikelkan jälkiä pitkin kävely onnistuu lumisempinakin talvina, pilkkimisestä nyt puhumattakaan. “Tietä käyden tien on vanki...”