Korppoo

Satamassa odoteltiin Ahvenanmaan lauttaa. Meinasi tulla kiire ja Piikkion kohdalla liikenne alkoi olla pätkittäistä jonoa. Sitä mukaa, kun liikennevaloista pääsi reilu kymmenen auton jono ja sai meidät kiinni niin siirryin bussipysäkille. Näitä siirtymisiä tuli sen verran tiheään, että reissukaveri alkoi hoputtaa. Silti ajelen mieluummin niin, että takana ei ole ketään ja katselen edes vähän maisemia kuin vilkuilen koko ajan peiliin ja jännitän vastaantulevaa liikennettä ja miten ohittajalle käy. Mutkaisella tiellä ei voi sivuille vilkuilla, mutta suoraan ennen mutkaa on toki paljon nähtävää. Olen jo nuorempana junan tai linja-auton ikkunasta bongaillut taloja, joissa voisi olla kiva asua ja tälläkin reissulla niitä näkyi. Huomasin, että ne kaikki ovat olleet omakotitaloja. Kuitenkin seuraava talo on kerrostalo. Ikä ja laiskuus pitävät huolen siitä, ettei omakotila-asuminen enää kohta ole kivaa: talvella lumityöt, kesällä nurmikon ja kukkapenkkien hoito, syksyllä lehtien haravointi. Silloin, kun lapset olivat pieniä, omakotitalo oli ihanteellinen asumismuoto, Ei tarvinnut hyssytellä lapsia hiljaiseksi, etteivät naapurit häiriinny vaan he saivat mekastaa niin paljon kuin haluavat. Lisäksi he saivat touhuta pihassa mitä mielivät. Tosin kerran melko myöhään illalla, kun lapseni kavereidensa kanssa ravisteli omepuita, ohikulkeva opettaja huomautti asiasta. Nyt, kun lapset ovat singahtaneet omille teilleen, tästä asumismuodosta on vain ylimääräistä työtä. Tosin elämän aikana karttunut tavara mahtuu tänne melko hyvin. Mitenkähän sen saisi kierrätettyä.