Lehtimäki

 

Olimme jo ehtineet Lehtimäen keskustan ohi, kun huomasimme huikean savupilven. Seuraavalta peltoaukeamalta näkyi koko takana olevan metsän peittävä savu ja koppimopon ikkunat täytyi laittaa kiinni, koska savun haju oli niin voimakas. Jossain lähistöllä on palanut jotain. Ilmeisesti aivan hallitusti, koska netistä ei ole löytynyt mitään mainintaa metsä- tai muista paloista Lehtimäellä.

Luontoon retkeilemään kykenevä ja haluava löytää ohjeita netistä helposti. Suokonmäen näkötorni on 30 metriä korkea tyylikäs nähtävyys jo itsessään. Oma lukunsa ovat sitten tornista avautuvat maisemat. Näkötornin tuntumassa on myös kotiseututalo, jossa kannattaa piipahtaa. Kun ensimmästä kertaa ajelimme Lehtimäen kautta Alajärvelle, ihmettelimme kuvaa joka Pohjanmaasta on annettu: tasainen. Sitä tie ei ollut vaan mutkainen ja mäkinen eli siis mielenkiintoinen. Lehtimäen Rannankylässä olevassa Suninsalmessa voi sitten viettää aktiivisempaa lomaa: minigolfia, beach volleyta, matonpesua ja päälle rantasaunan löylyt ja kahvilan tarjoomiset.

Nurmo

 

Nurmon kunnantalosta on tehty Nurmo-talo. Sen ei ole tarvinnut vaihtaa nimeä niin kuin Luopioisten kunnantalon. Siitä on vain jätetty kunta-sana pois. Se, miten liitoskuntia kohdellaan, vaihtelee eri puolilla Suomea. Jossakin saa hakemalla hakea edes entisen kunnan nimeä, toisissa toivotetaan tervetulleeksi pitäjään isolla tienvarsikyltillä. Jossakin kunnassa kunnantalolle annetaan uusi nimi, toisissa tehdään kuten Nurmossa. Erojen syiden selvittäminen tarvitsisi erillisen tutkimuksen.

Isoja keskuksia ja niiden liikennettä kiertäessämme ajoimme Paukanevan pohjoisosaa halkovan Kiikun suoran kautta Nurmoon. Paukanevaa on yritetty muuttaa pelloksi jo 1700-luvulla. Osittain se on onnistunut. Onneksi jäljelle on jäänyt sen verran nevaa ja rämettä, että sinne on kannattanut rakentaa lintutorni, pitkospuut ja laavu. Näihinkin on saatu EU-rahaa. Suon laidassa teloitettiin punakaartilaisia ja heidät haudattiin nevaan.Siellä on netin mukaan muistomerkkikin vaikka vainajat on siirretty viimeistään 1944 muualle.

Ylistaro

 

Komentokeskuksen saa täältä halvalla. Joskus opettaja-aikanani olisin sellaista kaivannut.

Kyrönjoki halkoo myös Ylistaroa. Alastaro on ihan toisella suunnalla Suomea. Aina näin ei ole ollut. Paikannimiä myös muutellaan. Vähäkyrö oli aiemmalta nimeltään Alastaro (1593-1607). Se oli Isonkyrön kappeliseurakunta. Se on aika loogista, jos loppuosa on taro eikä staro niin kuin analogisesti voisi luulla, kun käytetään esimekkinä Alahärmää. Taro sanan juuret löytyvät pohjoisvenäläisestä dor-sanasta. Se tarkoittaa pelloksi tai niityksi raivattua aluetta tai raiviolla olevaa uudisasutusta. Jos keskuksena ajatellaan Isoakyröä niin Kyrönjoen yläjuoksulla on Ylistaro ja alajuoksulla sitten Alastaro. Ylös- ja alaspäin jokea. Sieltä löytyisi se omituinen s-kirjain. Voihan sille olla muukin selitys.

Isokyrö

 

Isokyrössä on voimaa kuin pienessä kylässä. Se myös mainostaa historiallisia nähtävyyksiä. Napuen taistelu, joka koetteli erityisen rankasti naapuripitäjäläisiä, on saanut muistomerkin kuntaan. Taistelu on viimeinen Suuren Pohjan sodan taisteluista ja siitä alkoi isonvihan aika. Venäläiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa eli tuhosivat kaiken, mistä ruotsalaisille olisi ollut hyötyä. Taistelun jälkeen siviiliväestöä terrorisoitiin ja heidät ryöstettiin. Muistomerkki on monumentaalinen. Se on rakennettu paikalle, jolla sijainnutta kalliota on käytetty taistelun muistopaikkana jo ennen muistomerkin rakentamista. Toisentyyppinen, toiminnallisempi muistomerkki taistelulle on paikallisen viinatehtaan tekemä Napue ruisgin. Se on saanut kansainvälistäkin huomiota. Nuoruudessa juotiin giniä ja gitruunapalmaa tai ainakin siitä puhuttiin. Nähtävyysvideolla Kyrönjoki on keskeisessä asemassa. Se on vähän erikokoinen kuin Isojoki. Isonkyrön kesä-videolla näkyy myös joki, peltomaisemia ja jonkin verran ihmisiä kahvakuulajumppaamassa soutelemassa ja tanhuamassa. Tanssinharrastajille on tarjolla lossikyydin päässä Pukkilansaaren tanssipaikka. Kunnassa pidetään 1700-luvun markkinat ehkä jo ensi vuonna taas. Valtatie 18 välittömään läheisyyteen rakennetaan yritysaluetta. Kunta yrittää myös saada isoja naapurikuntia tekemään yhteistyötä. Kuntien välillä ei ole kinaa mutta ei oikein yhteistä visiotakaan ja Isokyrö yrittää saada tätä visiota ja todellista tekemistä aikaiseksi Kyrön käräjillä.

Vähäkyrö

 

Vähäkyrö on esklaavi eli se on irrallaan kunnasta, johon se on hallinnollisesti liitetty. Säynätsalo oli samanlainen ennen kuin Jyväskylän maalaiskunta liitettiin kaupunkiin. Sininen tie kulkee Vähänkyrön läpi. Tänä kesänä olemme ajelleet aika monella nimen saaneella tiellä. Runon ja Rajan tiellä sekä etelässä, että pohjoisessa, Tervan tiellä Kultaisella tiellä ja Hämeen härkätiellä.

Vähäkyrö on aiemmin ollut merenrantaa ja saaristoa. Merenkurkun kapeneminen on tehnyt Väkäkyröstä sisämaata. Vähänkyrön talonpojat ovat olleet aktiivisia mm. Nuijasodassa ja Suuren Pohjan sodan aikaisessa Napuen taistelussa, jossa vähäkyröläisten tappiot olivat suurempia kuin minkään muun pitäjän nostoväen tappiot. Lisäksi Venäjälle vietiin sotavankeja, mikä oli merkittävä isku alueen työikäiseen väestöön.

Nuorisotalo Kyrölä tarjoaa tekemistä ja oleskelutilaa nuorille sekä nuorten itsensä järjestämiä tilaisuuksia toisilleen. Vähänkyrön patikkareitit ollaan pistämässä kuntoon ensi vuoden elokuuhun mennessä. Hankkeeseen on saatu Eu-tukea ja nyt etsitään yhdistyksiä yhteistyöhön ja asukkaita pyydetään kertomaan ajatuksiaan reiteistä.

Jurva

 

Tämä bussikatos on, jos mahdollista, vielä upeampi kuin Luvialla näkemäni. Kauempaa katos on ihan tylsän näköinen. Juju onkin katoksen takalasiin piirretty hirven ääriviivat. Kuka lienee keksinyt idean.

Jurva on tunnettu paitsi tyylihuonekaluista myös valituksista. “Valita vaan, mutta valita Jurvan kuntaan”. Sanonnalle on esitetty ainakin kaksi taustatarinaa. Toisessa tarinassa alokas toteaa lauseen petistä ja tuvan siisteydestä valittavalle alikersantille. Toisessa sanonnan esittäjäksi nimetään huonekalukauppias. Kauppiailla oli aikanaan alueellisia myyntilupia. Kauppias, jolla oli lupa myydä tuotteita Vaasan läänissä oli muualla myynnissä ja häneltä kyseltiin onko hänellä lupaa myyntiin. Ihmiset ovat ottaneet sanonnan tosissaan ja lähettäneet Jurvaan valituksia postitse ja myöhemmin netin kautta. Paljon on valitettu säästä, huonosta kohtelusta ja baaritiskillä flirttailusta. Jos lähettäjä oli laittanut yhteystiedot, Jurvan kunnasta on hänelle myös vastattu. Vastauskortissa on ollut teksti: “Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla”. Kuntaliitoksen jälkeen valituksia ei voi enää lähettää Jurvan kuntaan.

Isojoki

 

Kyllä huomaa, että on tultu Pohjanmaalle. Täällä kaikki on isoa. Kunta on saanut nimensä kunnan läpi virtaavasta joesta, jonka nimi on ihan pohjalainen. Yövyimme Isojoen rannalla olevassa mökissä. Kepsi ohjasi meidät mahdollisimman pientä tietä pitkin. Kun ajoimme mäkeä alas tietä, joka oli juuri ja juuri koppimopon levyinen ja jonka keskellä kasvoi nurmea niin, että pohja tuli pyyhittyä hyvin, ajattelimme kauhulla, miten pääsemme täältä pois. Mökille vie myös huomattavasti leveämpi ja parempikuntoinen tie. Käytimme sitä poistuessamme. Saunoimme ja ajattelin, että vieressä olevaan Isojokeen voisi pulahtaa. Äitini on kirjoittanut muistelmissaan, miten hän ui 11-vuotiaana Rajajoessa ja kerran hänen päähänsä pälkähti uida joen poikki hakemaan muisto naapurivaltakunnasta. Ei sen kummenpaa kuin lepän oksa rannalta. Hän pääsi vastarannalle mutta muisto jäi ottamatta, koska hän kuuli puhetta rantaleppien takaa ja ui kiireen vilkkaan omalle puolelle. Isojoen poikki uiminen ei olisi ollenkaan yhtä juhlava tai edes vaarallinen reissu. Se jäi kuitenkin tekemättä, koska alkoi sataa enkä viitsinyt lähteä itseäni kastelemaan.

Isojoen kunnan strategiassa painotetaan ihmisiä arvostavaa ilmapiiriä ja kaunista luontoa. Kunta järjestää vuosittain 3-9-luokkien oppilaille päättäjien kyselytunnin. Tällä pyritään siihen, että nuoret voivat vaikuttaa suoraan päättäjiin. Toivoa sopii, että toiminta nostaa myös kunnallisvaaleissa äänestämisaktiivisuutta.

Luvia

 

Minä katselen tien vierustan maisemia sillä silmällä, että pääsisin ottamaan hyvän kuvan. Maisemia on enemmän kuin kuvia, koska aina hyvän maiseman tai yksityiskohdan kohdalla ei ole sopivaa paikkaa mihin voisi pysähtyä. Ajoimme upean, toiselta puolelta kelottuneen pylväskatajan ohi eikä pysähdyspaikkaa ollut mailla halmeilla. Bussipysäkkien luona on useimmiten vain tylsää seutua. Tosin eri puolilla bussipysäkkien katoksissa on käytetty luovuutta. Luvian pysäkit ovat mielestäni kuvan arvoisia ja taustalla on jopa auringonkukkapelto. Zoomaamalla sen saa ehkä tunnistettavaksi. Auringonkukkapeltoja on tällä reissupätkällä nähty useampiakin. Joidenkin kohdalla lukee, että kukkia saa poimia ja jonkun verran on näkynyt poimimassa olevia ihmisiä.

Opiskeluaikanani yliopiston kirjastossa oli Luvialta kotoisin ollut kirjastovirkailija. Satuimme asumaan naapurisaarissa ja yhteisillä bussimatkoilla tuli juteltua kaikenlaista, sekä iloisia että surullisia asioita. Hän kertoi Luviasta. Erityisen kiinnostavaa oli kuulla Luvian murteesta. Sitä käytetään nykyään myös matkailuesitteissä; Friskis myätäses voi päästä vaikka Säpin majakkasaarelle. Merellisyys näkyy myös Luvian vaakunassa, jossa on komea kolmimastoinen kuunari. Ei ihme, että se on kelvannut myös Eurajoen kunnanvaakunaksi. Se on ehdottomasti tyylikkäämpi kuin Eurajoen vanha vaakuna. Säpin majakka on rakennettu 1873 paikalle, jossa on jo 1700-luvulla ollut merimerkkinä riukukasa ja sen vieressä poltettu merkkituli. Majakka on rakennettu tiilistä ja sitä on myöhemmin vahvistettu teräsbetonikuorella. Majakkaan voi tutustua omatoimisesti ulkoapäin ja sisälläkin pääsee käymään, kun paikalla sattuu olemaan joku Säppi 2000 ry:n jäsenistä.

Lappi

 

Upeaa jäkäläkangasta Lapissa riittää. Näissä silmä lepää. Täällä ei tosin tarvinnut varoa poroja. Matkan varrella näimme pari kaurista ja nekin melko kaukana pellolla, missä kurjet hätistivät niitä pois omalta reviiriltään. Lapinsaaria, Lapinlahtia, Lapinjärviä, Lapinkankaita, Lapinkoskia, Lapinkulmia, Lapinmäkiä, Lapinniemiä, Lapinsalmia ja Lapinsaloja on pitkin ja poikin Suomea. Meidän karttakirjassamme on lisäksi Lapinsuo, Lapinperä ja Lapinkannas. Niitäkin voi olla useampia, eivät vain ole mahtuneet tiekartastoon. Ne muistuttavat Suomen omasta imperialistisesta historiasta, jolloin saamelaiset ajettiin pohjoiseen pois entisiltä asuinseuduiltaan. Emmehän me ole syyllisiä siihen, mitä meidän esivanhempamme ovat tehneet. Me vain hyödymme edelleen heidän tekemisistään.

Lapin kunta on herkästi sotkettu Lapin maakuntaan ja siksi on käytetty ilmaisuja Lappi Tl tai Tl Lappi tai Rauman Lappi, mitä se nykyään onkin. Lapin Sammallahdenmäen pronssikautinen röykkiöhauta on Suomen ensimmäinen arkeologinen kohde, joka on päässyt Unescon maailmanperintöluetteloon. Alueella sijaitsee 36 kivistä koottua hautaröykkiötä. Niistä tunnetuimmat ovat laakea suuri nelikulmainen latomus ja pitkä, korkea vallimuodostelma, joka on saanut nimityksen “Hullun pitkä raunio”. Rauniot ovat pronssi- ja rautakaudelta 1300 eaa - 80 jaa. Tuohon aikaan vieressä nykyisin oleva järvi oli merenlahti. Lapissa järjestetään vuosittain löylypäivät. Tämän vuoden tapahtuman oli määrä olla heinä-elokuun vaihteessa mutta, yllätys, yllätys, sattuneesta syystä se oli peruttu. Ehkä ensi vuonna.

Karinainen

 

Matkan varrella on nähty paljon erilaisia aitoja. Kiviaidat ovat aina oma lukunsa. Tämä on ollut paikallaan pitkään, koska sen päällä kasvaa sammalta. Taustalla olevat kynttiläkuuset ovat myös jo melko vanhoja. Joitakin komeasti leikattuja korkeita kuusiaitoja katsellessa tulee miettineeksi sen työn määrää, mikä vaaditaan sen pitämiseksi niin upeana. Meillä on matala biodiversiteettiaita, josta orapihlajan leikkaan matalaksi. Muut pensaat ja puut saavat sitten rehottaa miten lystäävät. Luonnon monimuotoisuuden arvostus saa näkyä tontin rajoillakin.

Karinaisen kunta on hävinnyt myös tienvarren opasteista. Meidän vanhassa kartassa kunta lukee isolla. Tienhaarassa, josta arvelimme, että sinne pääsee, luki kuitenkin opasteessa Kyrö. Löytyyhän sekin paikannimi meidän kartasta mutta huomattavasti pienemmällä präntillä. Tällä kertaa emme siis eksyneet. Kyrö on keskiaikainen yökunta. Kun pappi kiersi keräämässä alueensa veroja. Hänen täytyi yöpyä jossakin ja niin muutamat talot ja kylät perustivat yökunnan ja jakoivat papin majoittumisrasituksen. Keskiajalla verot maksettiin luontaistuotteina ja yösijan järjestäminen verojen kerääjälle oli yksi osa näitä verolajeja.

Pertteli

 

Tämä on entinen viljamakasiini. Hyvinä vuosina säilöttiin viljaa kunnan yhteiseen varastoon, jotta sitä olisi sitten katovuoden sattuessa, ja niitähän sattui säännöllisesti, siemenviljaksi. Kyllä viljamakasiineja tehtiin puustakin. Niissä oli yleensä kaksinkertaiset seinät. Jos joku yritti varastaa viljaa tekemällä seinään reiän, niin vilja valui seinien väliseen melko leveään väliin. Kivestä rakennettuna makasiini oli tietysti paremmin suojassa satunnaisilta varkailta. Saman tyylisiä viljamakasiineja rakennettiin myös naapurikuntiin 1800-luvulla. Tässä toimii nykyään kotiseutumuseo. Viljan varmuusvarastot ovat isommissa siiloissa.

Myös Perttelissä on ollut lasitehdas. Inkereen lasitehtaassa tehtiin pulloja ja ikkunalasia vuoteen 1865 saakka. Polttoainepula ajoi tehtaan kokurssiin. Pernjoen varressa on Juvankosken historiallinen teollisuusympäristö. Siellä on tuotettu paperia 1820-luvulta 1900-luvun alkuun. Tehdas paloi toiminta-aikana neljä kertaa eikä sitä rakennettu 1902 palon jälkeen enää uudelleen. Myöhemmin paikalla on toiminut saha ja koskesta on saatu myös sähköä.

Muurla

 

Näimme opasteen ja kurvasin pihaan vähän ennen virallista risteystä. Aluksi oletimme, ettei paikka ole edes auki. Aika hiljaiselta näytti. Olihan se onneksi kuitenkin. Tämä seutu on lasialuetta. Muurlan lasitehdas on uudempi kuin esimerkiksi Iittala ja se tekee tuotteita myös muista materiaaleista kuin lasista. Emaliset muumimukit ovat sen myymälässä hyvin esillä. Myös muita materiaaleja käytetään. Taivutetusta vanerista tehty lehti- tai takkapuuteline on niin upean näköinen, että melkein lipsuin älä osta mitään -vuoden viettämisestä.

Tavallisesti kunnat syntyivät kappeliseurakuntien itsenäistymisen jälkeen. Muurlassa järjestys oli toinen. Ensin syntyi kunta ja seurakunta itsenäistyi vasta myöhemmin.

Kisko

 

Reissukaveri ei arvosta tienvarsitaidetta ollenkaan niin paljon kuin minä. Tämän hevosen kohdalla piti oikein pysähtyä, kun bussipysäkki ei ollut edes kohtuuttoman kaukana. Studio R sijaitsee Toijassa. Tarkempaa osoitetta en netistä löytänyt vaikka etsiskelin. Tämän hevosen perusteella olisi ollut ihan paikallaan nähdä lisää teoksia.

Vanha vitsi kertoo, miten vääpeli kysyy alokkaalta, mistä läänistä alokas on kotoisin. Alokas vastaa, että Turun ja Porin läänistä. Silloin vääpeli sanoo, että alokas valehtelee, koska kukaan ei voi olla kotoisin kahdesta läänistä. Kisko kuului kuitenkin kahteen lääniin; itäosa Uudenmaan lääniin ja länsiosa Turun ja Porin lääniin. Vääpelin laskutavan mukaan siis peräti kolmeen lääniin. Kiskossa oli useampiakin kaivoksia, joista Orijärven kaivos on päässyt jopa Museoviraston luetteloon merkittävänä rakennettuna kulttuuriympäristönä. Italialainen Felice Vinci on tehnyt Kiskoa tunnetuksi omilla historiantutkimuksillaan. Vincin mielestä muinainen Kreikka on sijainnut Pohjois-Euroopassa ja muinainen Troija Kiskon Toijassa. Tottakai tällaisesta asemasta täytyy järjestää ainakin kylätapahtuma. Vähän vankemmalla pohjalla olevaa historiaakin Kiskosta löytyy. Yksi sellainen on Haapaniemen kivikartanon rauniot. Haapaniemi oli Henrik Klaunpoika Hornin pääkartano ja sitä rakennettiin 1450-1525. Myöhemmin se siirtyi Flemingin suvulle. Isonvihan aikana linna rappeutui ja oli raunioina 1700-luvun lopulla. Nyt jäljellä ovat ulkomuurit ja kellarikerros.

Mustio

 

Täällä olin suunnitellut yöpyvämme. Väsy tuli kuitenkin aikaisemmin ja jäimme Degerbyhyn. Näin hienossa ja historiallisessa paikassa emme olekaan reissullamme yöpyneet. Siksikin vähän harmittaa väsyminen. Mustion linna, joka näkyy taustalla, rakennettiin puusta 1700-luvun lopulla. Mustion linnan lisäksi lähellä on Junkarsborgin linnavuori, jonka vanhimmat rakennelmat ovat 1100-1200-luvulta. Se on rakennettu Mustiojoen niemeen ja sitä suojaa myös mantereen puoleta esilinna. Se poistui käytöstä 1400-luvun lopulla. Uudemmasta historiasta muistuttaa jatkosodan aikana kuolleiden neuvostoliittolaisten sotavankien muistomerkki. Sen löytääkseen tarvitsee jo vähän suunnistustaitoja.

Mustiota ei löydy entisten kuntien luettelosta, koska se ei ole koskaan ollut kunta. Se onnistui kuitenkin väittämään niin aika pitkään. Kun jotain asiaa toistaa tarpeeksi kauan, siitä tulee fakta. Näin ainakin Trump luulee. Kustaa Vaasa perusti 1561 Mustioon rautaruukin. 1860-luvulla ruukin omistaja Fridolf Linder päätti, että Mustio on kunta. Hän sai Tilastollisen päätoimistonkin uskomaan asian ja Mustiosta on omat väestötilastot. Myös eduskuntavaalien vaalitilastot julkaistiin Mustion kunnalle. Henkikirjoittaja ei ollut yhtä helposti höynäytettävissä. Ruukin uusi omistaja Constantin Linder ei ollut yhtä ihastunut omaan kuntaan ja anoi Mustion kunnan liittämistä Karjaan kuntaan. Kun asiaa alettiin tutkia, huomattiin, ettei moista kuntaa ole koskaan ollutkaan. Asiasta tosin tarvittiin Korkeimman hallinto-oikeuden päätös.

Karjaalla on toki muutakin nähtävää. Harvinaisimmasta päästä lienee vedetön Grabben kanava.

Inkoo

 

Luulin, että Enontekiö-Espoo väli olisi reissun pisin pätkä kahden kunnan välillä. Olin väärässä. Taas sanoisivat lapset. Pisin väli on Inari-Inkoo. Loppureissu Äänekoskelle onkin sitten vain lyhyempiä pätkiä. Inkoo mainostaa itseään iloiseksi ja korostaa merta, maaseutua ja Helsingin läheisyyttä. Glad i Ingå på svenska mainoskyltissä tien varressa. Aamuvarhaisella kunnan keskustassa oli hiljaista, mikä teki ainakin meidät kunnantaloa etsiskelevät ja hitaasti koppimopolla ajavat ihan tyytyväisiksi ellei peräti iloisiksi. Inkoo luettelee nettisivuillaan 10 syytä vierailla kunnassa. On ruukkia, aivan uutta sudenkorentolajia, Porkkalan vuokra-aluetta, lossia ja 1700-luvun asumismuodon esittelyä. Vaan eivät mainosta kunnantaloa ja silti juuri siitä otin kuvan.

Tulevaisuuden isoin hanke Inkoossa lienee Degerbyn alueen vesi- ja viemäriverkosto. Kunnanvaltuusto päätti jo keväällä suhtautuvansa ainakin avoimesti ellei peräti myönteisesti hankkeeseen. Nyt kunta odottaa Itä-Inkoon vesiosuuskunnan tarkempia suunnitelmia.

Degerby

 

Degerbyn kunnan hävitti jatkosota tai siis sen jälkeen tehty Moskovan välirauha. Siinä määrättiin Porkkalan vuokraamisesta Neuvostoliitolle tukikohdaksi. Suurin osa Degerbyn kuntaa joutui siis vuokra-alueeksi ja asukkailla oli vain reilu viikko aikaa siirtää omaisuutensa pois sieltä. Ylen Elävässä arkistossa on pätkä, joka kuvaa tätä evakuointia. Jäljelle jäänyt osa kunnasta liitettiin Inkooseen. Kun vuokra-alue palautui Suomelle, Degerbytä ei enää perustettu uudelleen vaan palautetut alueet liitettiin myös Inkooseen. Porkkalan alueelle jäi myös rautatie. Suomi sai siihen käyttöoikeuden tiukoin ehdoin. Junaa kuljetti neuvostoliittolainen veturi, vaunuihin nousi Neuvostoliiton sotilaita ja junien ikkunat piti peittää levyillä ulkoapäin. Kauklahden ja Tähtelän asemien välistä pätkää onkin nimitetty maailman pisimmäksi rautatietunneliksi. Se oli matkailunähtävyys, jota tultiin katsomaan Amerikasta asti. Degerbystä löytyy Igor-museo, joka keskittyy Porkkalan vuokra-aikaan 1944-1956.

Yöpaikan rappusissa kiinnitti huomiota katiskaverkon ihan uudenlainen käyttö. Sen tarkoituksena on estää liukkautta. Puuportaat jäätyvät syksyllä ja talvella liukkaiksi. Ohut jääkerros on todella vaarallinen. Oivallinen keksintö, jonka omistaja oli tuonut ulkomailta.

Pusula

 

Pusulan tunnettujen henkilöiden luettelossa on lasitehtailija Karl Taxell, joka omisti Ariman lasitehtaan. Sen jäännöksiä voi vieläkin käydä katsomassa. Helvi Hämäläinen kirjoitti Ariman kartanossa romaaninsa Katuojan vettä. Täytyy laittaa lukulistaan. Säädyllisen murhenäytelmän olen lukenut. Opettavainen kokemus. Vaikka olen jopa opiskellut kirjallisuutta ja luen kohtuullisen paljon, makuni ei ole kovin kehittynyt. En esimerkiksi osannut arvostaa Hämäläisen tyylikeinoa, jolla hän toi esille yhden henkilön ulkoisiin kaavoihin kangistunutta persoonallisuutta. Lukiessani kirjaa se jopa alkoi ärsyttää. Tarvittiin Ylen Sadan vuoden kirjat sarjan kuuntelu. Siinä kirjailija Sirpa Kähkönen ja kirjallisuudentutkija Lieven Ameel käyttivät juuri tätä ärsyttävää piirrettä esimerkkinä Hämäläisen tyylistä. Tuli taas mieleen Engeströmin määritelmä oppimisesta: “Todellista oppimista on oman aikaisemman toiminnan mielettömien piirteiden havaitseminen.” Vielä vanhoilla päivillään oppii jotakin.

Harhauduimme vähän reitiltä ja parkkipaikalla tutkimme karttaa yhdessä reissukaverin kanssa. Kuva muistuttaa tästä keskusteluhetkestä ja tuo parveke on niin tutun tyylinen lapsuuden hienoista kerrostaloista, joita harmaassa hirsitalossa asuvana ihailin kaukaa.

Kalvola

 

Iittalan lasin tuntee varmaan jokainen ja lähes yhtä tunnettu on Naivistit Iittalassa – kesänäyttely. Teimme joskus taannoin lasipaikkakuntakierroksen sukulaisten kanssa. Reissukaveri ei oikein arvostanut naivismia tyylisuuntana. Siksi hän jäi juomaan kahvia pihaan, kun muu porukka kiersi näyttelyä. Nyt siellä on myös suklaatehdas. Entisenä suklaa-addiktina en uskaltanut edes ajatella siellä käyntiä. Ei pidä ehdoin tahdoin asettua kiusauksille alttiiksi. Se on myös turhan lähellä isoja teitä.

Kylien reunoille on pystytetty portteja, joissa toivotetaan tervetulleeksi. Kääntöpuolella joissakin kiitetään siitä, että lähtijä on ajanut hitaasti. Yhteiskunta on muuttunut mielenkiintoiseksi, kun ihmisiä kiitetään siitä, että he eivät ole rikkoneet lakia. Synkistyvät liikenneonnettomuustilastot kertovat kyllä karua kieltä tielläliikkujien lainkuuliaisuudesta. Ohtisen kylän portissa toivotetaan hyvää matkaa ja kehotetaan tulemaan uudestaan.

Sääksmäki

 

Sääksmäen Rapolanharju on tuttu lähes kaikista Suomen esihistoriaa käsittelevistä kirjoista. Siellä on ollut muinaislinna. Vihollisia on paettu helposti puolustettavaan kohtaan. Teimme muutama vuosi sitten sinne retken. Siellä opin termospullojen automaattikorkkien huonon puolen. Kuten mummoni sanoi "ei niin suurta hyvää, ettei pientä pahaa". Joissakin termospulloissa on pieni harmaa pyörylä keskellä korkkia. Kun sitä painaa, korkki aukeaa ja seuraava painallus sulkee sen. Kuinka ollakaan on myös mahdollista, että sitä tulee hipaisseeksi, kun laittaa päällimmäisen korkin kiinni. Näin ainakin meille kävi ja kylmät valkoviinit olivat sitten kastelleet repun. Onneksi Voipaalan kartanossa saimme pienen korvauksen taiteen kera. 

Tällä reissuosuudella halusin uudistaa kokemuksen. Löysimme hyvän opasteen kauempaa ja ajelimme kohti Voipaalaa. Jossain vaiheessa opasteet jäivät huomaamatta ja Sääksmäen sillan jälkeen emme enää kääntyneet takaisin. Visavuoren kyltin sen sijaan huomasimme ajoissa. Visavuori on Emil Wikströmin taitelijakoti ja ateljee. Siellä kannattaa käydä myös koska siellä on Karin 100-vuotisnäyttely. Tämän kuun loppuun paikka on auki joka päivä ja talvellakin siellä ehtii käydä, kunhan valitsee päivän ja kellonajan vähäntarkemmin.

Luopioinen

 

Hämeen Heimoliitto on valinnut Pirkanmaan kauneimmaksi Kukkia-järven kainalossa sijaitsevan Luopioisten kirkonkylän. Sieltä löytyy myös Suomen kaunein kunnantalo. Se on saanut uuden nimen, Pytinki. Sieltä voi ostaa paikallisia käsityötuotteita ja marjapiirakan pala oli paitsi iso myös herkullinen. Reissukaveri tahtoi jotain suolaista. Myynnissä oli linssipiirakkaa. Reissukaveri totesi, ettei hän tällä perusteella kyllä ryhdy vegaaniksi. Luopioisten vaakuna on saanut aiheensa Kukkia-järvestä. Vaakunassa on 12-terälehtinen hopeinen, kultaemiöinen lumpeenkukka sinisessä kentässä. Kun Luopioinen liittyi naapurikuntaan, sen vaakunasta tuli uuden kunnan vaakuna. 

Luopioisten Aitoo tunnetaan kirkastusjuhlistaan. Reissukaveria vanhemmat pojat lähtivät hyvin kirkkailla varustautuneina kirkastusjuhlille. Tänä vuonna juhlat olisivat olleet 139. kerran. Esiintyjinä olisi ollut Tuure Kilpeläisestä aina Apulantaan. Aluksi tapahtuma siirrettiin heinäkuun ensimmäiseltä viikonlopulta pidettäväksi 21.-22.8. ja viikkoa ennen tapahtumaa se peruttiin koronan toisen aallon alkaessa antaa ensi oireitaan. Me ajelimme Aitoon hiljaisen kesäisen kylän ohi juuri 21.8. ja reissukaveri kertoi naapurin poikien kokemuksista juhlilla. 

 

Kuhmalahti

 

Mummin sisko asui Kuhmalahdessa. Muistan, miten 7-vuotiaana kävin mummin kanssa hänen luonaan kylässä. Hän asui pienessä mökissä hautuumaan laidalla. Keräsin käpyjä lähimaastosta hellassa poltettavaksi. Kuvan kivi näyttää vähän siltä, jonka päälle kiipesin käpypussin kanssa ja kun sieltä piti tulla alas, heitin paperipussin ensin alas. Koska se oli täynnä käpyjä, se meni rikki. 1950-luvulla paperipussit olivat arvotavaraa ja siksi yritin korjata pussia tipunpätkillä ennen kuin häpeissäni vein kävyt isotädille. En edes muista toruttiinko minua. Vilkkaalle lapselle kahden vanhan ihmisen juttujen kuunteleminen kävi ilmeisesti rasittavaksi. Kun olin päässyt kotiin, olin mennyt kuoppakalliolle ja juossut siellä edestakaisin ja huutanut suoraa huutoa. Siihen aikaan lapset saivat näkyä mutteivät kuulua ja ilmeisesti olin osannut käyttäytyä asiallisesti kylässä. Patoutuma purkautui niin, etten itse muista juoksemisesta mitään. Äitini kertoi siitä myöhemmin ja tarinan kyllä muistan.

Kuorevesi

 

 

 

 

Hallin Jannen raurikko ravaa Kuorreveren jäätä.

Mattilan Sandran hiukset on kammattu toiselle puolen päätä.

Hallin Jannen raurikko oli uljaassa tällingissä.

Mattilan Sandra käveleepi silkkiklänningissä.

Pienestä poijasta Hallin Janne korttia pelaan oppi.

Mustanmäen ahtehessa postista hengen otti.

Janne ja hänen apurinsa jäivät nopeasti kiinni ja rahat saatiin takaisin. Niistä ei siis hyötynyt myöskään Mattilan talon emännöitsijä Aleksandra Erling, jolle Janne oli ostanut kihlat edellisestä, onnistuneesta, varkaudesta saamillaan rahoilla. Janne ja apuri tuomittiin raipparangaistukseen, menettämään oikean kätensä ja lopuksi mestattavaksi ja teilattavaksi. Tuomio muutettiin karkotukseksi Siperiaan. Jannen kohtalo vankikuljetuksen jälkeen on jäänyt epäselväksi. Joko hän olisi elänyt Leppävirralla tai Norjan Vesisaaressa ja myöhemmin Minnesotan Duluthissa, missä olisi hirttotuomiota odotellessaan tehnyt itsemurhan.

Jannen mainetta käytetään edelleen hyväksi. Hänestä on kirjoitettu kirjoja, tehty elokuva ja viimeksi ooppera. Kuoreveden Hallissa on myös ravintola Hallin Janne ja Veljekset Karhumäki antoi lentokoneelleen nimen Hallin Janne, koska olivat paikkakunnalta kotoisin ja perustivat sinne lentokonetehtaan. Siellä on toiminut myös ilmavoimien koelentokeskus. Edelleen keskustaa koristaa komea lentokone, Kake.

Maaninka

 

Kuvassa on vanhaa ja uutta energiateknologiaa. Hetken ajattelin kävellä pellolle, jotta sähköjohdot eivät olisi kuvassa mukana. Sitten katselin heinikon korkeutta ja omia kenkiäni. Tunnustan pelkääväni punkkeja enemmän kuin karhuja tai susia enkä sitten mennyt.Toisaalta nyt voin väittää, että tarkoituksella olen ottanut kuvaan historian eri kerrostumia. Uskoo, ken haluaa.

Maaninkavaara on päässyt kirjallisuuteen saakka. Komeaa seutua. Kun sitten ajoimme Maaningan kautta, jäin miettimään, mitä sana tarkoittaa. Onneksi on hakukoneet. Maaninka tulee saamenkielen sanasta, joka tarkoittaa isoa siikaa. Maaninkavaaralla vesistöjä ei kartan mukaan ole paljon. Miten se on saanut nimensä isolta siialta. Maaninka sen sijaan on hyvin vesistöistä seutua, joten asia ei ihmetytä yhtä paljon.

Johan Henrik Tawast Maaningan Halolan kartanosta on ponnistanut Ruotsin kruununprinssin Kaarle Juhanan ja myöhemmin kuninkaan Kaarle XIV Juhanan adjutantiksi. Tällä kuninkaalla on eri maissa ollut erilaisia nimiä ja järjestysnumeroita. Hän syntyi Ranskassa ja sai nimekseen Jean-Baptiste Jules Berdadotte. Hän toimi Napoleonin marsalkkana ja siksi hänta pyydettiin Ruotsin kruununperilliseksi 1810. Ruotsi halusi parantaa suhteitaan Napoleoniin. Kuninkaaksi hänet kruunattiin 1818. Ruotsissa hänen nimensä oli Karl XIV Johan ja Norjassa, jonka kuningas hän myös oli, Karl III Johan tai suomalaisittain Kaarle III Juhana. Toinen kuuluisuus Maaningalta on Toivo “Topi” Tuomainen, joka on näytellyt elokuvissa Maa on syntinen laulu ja Siunattu hulluus. Ehkä joku muistaa hänet myös televisiosta Mustan Pörssin Topina.

Vuolijoki

 

Paikannimet ovat opettavaisia. Kyltti osoitti Livohkaan. Päätimme olla lähtemättä sinne. Samoin ohitimme Nalkin risteyksen, koska Nalkkiin jääminen ei ollut reissusuunnitelmissa. Risteyksestä Jaalankaan asti on ennätyksellisen monimuotoista päällystevauriota. Kaikki mahdolliset variaatiot; asfaltin katkoksia tien poikki ja pitkittäin, kulumauria, eri kokoisia reikiä asfaltissa, kuoppia, joissa asfaltti oli kuitenkin ehjä, näitä oli sekä keskellä ajorataa että pitkiä pätkiä, joissa toinen pyörä kulki kuopassa ja toinen pyörä paljon ylempänä. Lisäksi edellä lueteltujen yhdistelmiä. Olimme hetken ajatelleet mennä Manamansaloon yöksi. Onneksi jäimme yöpaikkaan ennen tätä tienpätkää, koska tässä joutui ajamaan todella varovasti ja keskittyen. Hyvin nukutun yön jälkeenkin meinasi hermo pettää. Manamansalon maisemat vähän korvasivat vaivannäköä. Tosin tie on tehty samalla logiikalla kuin Judinsalossa. Tie kulkee keskellä saarta eikä rantoja pääse ihailemaan kuin pieninä väläyksinä. Kangasmetsät korvasivat asiaa vähän ja tietysti lossimatka.

Vuolijoella oli menossa kesätapahtuma, jossa oli paljon ja monipuolista ohjelmaa. Keskustelimme sinne menemisestä. Päätimme kuitenkin, että koronan vuoksi emme isoon ihmisjoukkoon mene. Olimmehan käyneet ulkomaillakin. Jotain vastuullisuutta. Oli meillä kertakäyttöhanskoja ja -kasvomaskeja. Niiden käyttäminen ulkoilmatapahtumassa olisi ehkä säikäyttänyt juhlakansaa eikä ihmisten säikyttely kuulu harrastuksiimme. Tapahtumasta pääsimme tosin hivenen nauttimaan, kun vastaamme ajoi pitkä letka vanhoja traktoreita. Riihipihan museon alueella olisi ollut Tonkum-kilpailu. Minulle ihan uusi urheilulaji. Netti kertoo tonkkumin sm-kisoista, joissa heitetään neljän metrin etäisyydeltä lypsykoneen nännikumeja maitotonkkaan. Itsessään helppo laji. Vaikeus syntyy siitä, että tonkan suu on aika pieni. Urheilukilpailuja seuraan hyvin varovaisesti. Tämän lajin yleisöksi olisin mielelläni mennyt. Paikallista taidetta löytyi keskustasta. Veikkaan, että ihan laillinen graffitiseinä.

Kemijärven maalaiskunta

 

Täällä näki vielä variksentallaamia kuusia. Tykkylumen alueella kuuset ovat kehittäneet systeemin, jolla lumi ei tartu oksiin samalla tavalla kuin etelän kuusiin. Niiden oksat ovat lyhyitä ja vain vähän ulkonevia. Ne näyttävät vähän surkeilta. Eläminen on kuitenkin tärkeämpää kuin ulkonäkö ja reissukaverin mielestä juuri ne ovat sitä aidointa Lappia. Myös etelämpänä lunta voi sataa niin paljon, että se katkoo puita. Tämän havaitsin omalla metsäpalstallani. Siinä ei ole kyse kuitenkaan tykystä. Tykkylumi painaa paljon enemmän kuin tavallinen lumi, koska se on suurelta osalta jäätä. Sitä muodostuu joko huurteesta, joka jäätyy oksiin kiinni tai nuoskalumesta, kun tuulennopeus on 3-6 metriä sekunnissa. Hiljaisemmalla tuulella tavaraa ei kerry yhtä paljon ja kovempi tuuli karistaa jo syntynyttä tykkyä alas.

Teimme havaintoja myös kahviloiden, baarien, ravintoloiden ja hotellien varautumisesta koronan leviämisen estämiseen. Lepikon torppa oli ainoa paikka, jossa tarjoilijalla oli kasvomaski. Hiljaisen kansan niittykahvila taas oli ainoa paikka, jossa oli otettu huomioon myös se, että jätevedessä on koronavirusta. Siellä ohjeistettiin laittamaan wc-istuimen kansi alas, jotta mahdolliset virukset eivät pääse ilmaan, kun wc vedetään. Tässä kohtaa myös THL on vähän laiminlyönyt informaatiota. Ehkä yritettiin välttää informaatioähkyä ja keskityttiin tärkeimpään eli käsien pesuun ja yskimishygieniaan. Toisaalta nyt olisi ollut tilaisuus siihen, ettei eri sukupuolten tarvitsisi kinata siitä, pitääkö wc-pytyn rengas laskea alas vai nostaa ylös käynnin jälkeen. Voitaisiin ohjeistaa, että kaikki laskevat kannen alas ja seuraava kävijä nostaa sitten vain kannen tai enemmän ylös ja saa päättää sen ihan itse. Nyt, kun yhä enemmän on kaikille sukupuolille tarkoitettuja vessoja, asiasta tullee keskustelua ainakin netin eri foorumeilla.

Kemijärven kunta muutettiin Kemijärven maalaiskunnaksi 1957. Sen jälkeen yksikään kunta ei ole Suomessa saanut maalaiskunta määritettä nimeensä. Ajan myötä maalaiskunnat ovat hävinneet kuntaluettelosta joko kuntaliitosten tai nimenmuutosten myötä.Paikat toki ovat säilyneet.

Näin Norjassa

 

Kun suunnittelimme Inarin reissua, ajattelin, että samalla voisi käydä piipahtamassa Norjassa ja ajaa Tenojokivartta Karigasniemelle. Olen ajanut välin pyörällä Karigasniemeltä Nuorgamiin ja rakastin maisemia koko matkan, myös ylämäissä. Silloin oli sopulien vaellusvuosi. Onneksi nyt ei ollut. Eläviä sopuleita näkyi silloin enemmän kuin muuta liikennettä ja kuolleita, varsinkin siltojen molemmissa päissä, ihan hirveästi. Emme olleet Norjassa pitkään. Silti ehdimme saada tekstiviestin englanniksi. Meidät toivotettiin tervetulleiksi Norjaan ja kerrottiin, että ehkä meidän pitäisi jäädä kymmeneksi päiväksi karanteeniin. Samalla opastettiin, miten pääsemme koronatesteihin. Palasimme sillan yli saman tien. Emme ole saaneet lisää viestejä, joten Norja ei ehkä etsi meitä laittaakseen meidät karanteeniin.

Reissukaverin mielestä ylimääräinen matka on ihan turha, koska kuvan sai jo Ivalosta. Minun perusteluni oli se, että Inarin ja Utsjoen välillä aakkosissa on tällä hetkellä 223 kuntaa ja vaikka ajasimme niitä tämän kesän tahtiin, niin ennen kuin Utsjoen vuoro tulisi, olisin reippaasti yli 80v. Tunnen toki ihmisiä, jotka ajavat autoa yli 90-vuotiaina. Lääkärit kuitenkin arvioivat tilanteen aina tapauskohtaisesti ja voisi olla vaikeaa löytää lääkäriä, joka sallisi minun ajaa enää siinä iässä. Silloin jäisi Utsjoki näkemättä. Eihän se blogiin omalla otsikollaan pääse ennen kuin sitten 2035 tai niillä main tai ennemmin, jos korona nitistää nyt kuntia oikein urakalla.

Reissukaveri muisteli tarinaa omasta Aapisestaan. Siinä joulupukki lähti seitsemän sinisen vuoren takaa matkaan. Lapissa sinisiä vuoria näki muuallakin. Tenon varressa niitä saattoi ihailla kaiken aikaa. Kun pääsi lähemmäs, ne toki muuttuivat vihreiksi mutta kauempana oli edelleen sinisiä vuoria. Vaivaiskoivumetsät, Tenon hiekkasärkät, tien vieressä korkeuksiin kohoavat tunturit, Tenoon virtaavat purot, pienet peltotilkut, suot. Kaikkeen ei meinannut silmät riittää. Onneksi poroja ei näkynyt Tenon varrella. Karigasniemeltä ajoimme suoraan Kaamaseen. Heti ensimmäiseksi on 10%:n ylämäki Ailigastunturin kupeessa. Ensimmäinen reaktio oli, että tuossa mäessä voi joutua tekemään uukkarin, kun koppimopo ei jaksa vetää tuollaista mäkeä ylös. Vaarunvuoren nousu on vain 7% ja siinäkin vauhti hiipuu kiitettävästi. Saariselkähän oli ollut ihan helppo. Ei se ollut Inarista päin tullessa hankala edes polkupyörällä vaikka sillä oli edellisessä majapaikassa peloteltu. Ailigaskaan ei ollut ylivoimainen. Alan luottaa koppimopoon entistä enemmän.

Reissukaveri tekee vertailevaa munkkitutkimusta. Giellajohkassa hän totesi, että paikan munkit ovat tämän reissuosuuden parhaat.

Inari

 

Minuun on iskenyt Lapin hulluus jo aikoja sitten. Vielä on kokematta Lapin ruska ja kaamos. Ne ovat olleet listalla jo jonkin aikaa. Inari on Suomen suurin kunta. Se kattaa 5% Suomen pinta-alasta. Jos muut kunnat olisivat yhtä isoja, Suomessa olisi vain 20 kuntaa ja reissu olisi jo heitetty. Kunnan sivuilla väitetään myös, että kunta on paitsi suurin myös kaunein. Olen ihan samaa mieltä. Ensinnäkin metsät: Inarin eteläosassa on vielä kuusia, pohjoisessa ei enää edes mäntyjä vaan vain tunturikoivuja. Aluskasvillisuutena on kanervaa ja muita varpukasveja. Kuin joku olisi käynyt niittämässä heinät pois. Toiseksi vesistöt: Inarijärvi ja sen rantojen kivikot, muut isot ja pienet järvet, mahtavat joet ja niihin laskevat pienet purot, suo- ja tunturilammet. Kalastajan paratiiseja kaikki. Ei ihme, että ohi ja vastaan tuli paljon autoja, jotka hinasivat eri kokoisia veneitä perässään. Kolmanneksi suot: Kaislaa, tupas- ja niittyvillaa kasvavat heinikkoisen näköiset todella märät suot, joissa siellä täällä pieniä lampareita, lakkasoilta näyttävät suot, joissa suonsilmien välissä oli ihmistäkin kantavia saarekkeita, joilla saattoi kasvaa kitukasvuisia mäntyjä, rinnesuot ja jopa kivikkoinen suo, joka ensi näkemältä tuntui loogiselta mahdottomuudelta. Huippuna tietysti porot, jotka kävelivät enemmän tai vähemmän rauhallisesti tiellä. Vain kerran näin hätääntyneen poron. Se jäi eri suunnista tulevien autojen pussiin eikä päässyt sinne, mihin oli suuntaamassa vaan joutui kääntymään takaisin tulosuuntaansa tien sivuun. Kun edellämme ajanut auto oli ohittanut sen, poro palasi aloittamalleen reitille. Näimme, miten kevyesti vasa hyppäsi kaiteen yli edessämme. Muutamat porot näyttivät vähän vihaisilta. Ne pudistelivat päitään ja tuhahtelivat häiritseville autoille tai toisilleen, kuka tietää. Pikku elikoita ei juuri ollut. Olen käynyt Lapissa kunnon räkkäaikaan. Vastaantulevien autojen lamput ovat olleet ihan mustanaan kuolleita hyönteisiä ja sisätiloihin päästäkseen on autosta lähtiessä ihan mielellään ottanut muutaman juoksuaskeleen. Nyt saattoi juoda teet ja kahvit ulkoterasseilla ilman hyttyskarkotteita.

Inari painottaa kehittämissuunnitelmissaan matkailua. Inarin kunnassa käytetään  myös osallistuvaa budjetointia. Kuntalaiset saavat ehdottaa, mihin tietty rahasumma käytetään ja asiasta äänestetään. Tänä vuonna rahat sai Inarin kirkonkylän skeittiparkki. Äänioikeus oli kaikilla tänä vuonna 12 vuotta täyttävillä ja sitä vanhemmat. Tästä voi ottaa mallia muissakin kunnissa. Jospa kunnallisvaaleissa äänestysaktiivisuus nousee, kun lapset huomaavat, että äänestämällä voi vaikuttaa.

Kuolajärvi

 

Vuonna 1922 Kuolajärven läskikapinan agitoijina olivat Neuvostoliittoon paenneet suomalaiset kommunistit. Jahvetti Moilasen johdolla saatiin aikaan vajaan viikon mittainen aseellinen hässäkkä, jossa ammuttiin peräti yksi laukaus. Moilanen takavarikoi Suomen puolelta 70 hevosta, jotka hän kuitenkin palautti ja vielä kiitti “lainasta”.

Kuolajärvi kuntana hävisi 1936, kun sen nimi vaihdettiin. Kuolajärven kylä luovutettiin Neuvostoliitolle 1940 Moskovan rauhassa. Kuolajoki virtaa vielä osittain Suomen puolella. Rajalla kävin ottamassa kuvaa Kuolajärven kylän suuntaan. Kuvauspaikka on myös entistä Kuolajärven kuntaa.

Kun ajelimme sieltä kohti Inaria valitsimme tien, joka osoittautui paikoitellen yllättävän kapeaksi. Siihen oli rakennettu levennyksiä vastaantulevan liikenteen kohtaamista varten. Kohtauspaikkakylttejä oli säännöllisin välein niin, että edelliseltä näkyi aina seuraavalle. Muistan lapsuudestani sellaiset tiet. Viime aikoina niitä on nähnyt lähinnä brittiläisissä sarjoissa. Niissä auto ajaa kiviaitojen välissä tietä, jolla ei todellakaan ole tilaa kahdelle autolle rinnakkain. Koppimopolla osuimme nyt ensimmäisen kerran tällaiselle tielle. Uusi elämys siis. Liikennettä oli vähän ja tuntui todella juhlavalta, kun vastaantuleva auto odotti kohtaamispaikalla. Päällystevaurioita oli aika reippaasti ja kun tietä oli korjattu, sitä oli samalla levennetty. Reissukaveri huokasi aina, että nyt päästään paremmalle tielle. Muistaakseni kolmannen huokauksen jälkeen aloin jo varoitella, että toistaiseksi. Jonkun kerran vastaantuleva auto oli sitä mieltä, että vajaa neljä metriä leveälle tielle mahdumme molemmat. Olin ajanut edellisen kohtaamispaikan ohi ennen kuin vastaantuleva auto näkyi eivätkä he viitsineet jäädä odottamaan levennyksen kohdalle. Oikeassahan he olivat. Sivupeilit ovat vielä paikallaan.