Olemme reissulla päässeet Vaara-Suomeen. Koppimopolle mäet ovat vähän haastavia ja aina, kun tien päässä näkyi korkea vaara, reissukaveri totesi “mitenkähän tuon päälle pääsee”. Tie polveili pääsääntöisesti kuitenkin vaarojen välillä. Matkan varrella tuli mieleen tuttavani kertomus 70-luvulta, kun hän meni loman jälkeen töihin. Työkaveri kysyi millaiset olivat olleet lomailmat. Tuttavani oli vastannut, että yhtenä päivänä satoi vain vähän. Muina päivinä satoi paljon. Alkumatkasta oli ihan kiva pilvipoutainen keli. Sitten satoi vähän ja sitten satoi paljon. Kuva on otettu parkkipaipaikalta tien varresta. En mennyt ulos. Aikaisemmin luulin, että tuulilasinpyyhkijässä on kaksi nopeutta. Onneksi löysin siitä vielä kolmannen. Muuten en olisi nähnyt kaikin ajoin tietä.
Kiihtelys on 40 oravannahkaa. Voi kuvitella alueen oravatiheyttä, kun se on saanut nimekseen isomman oravannahkojen mitan. Se pienempi on rihma, 20 kappaletta. Se oli hyvä mitta paitsi oravannahoille myös rinkeleille ja lyhteille. Kuntana ollessaan Kiihtelysvaara kehuskeli sillä, että sillä on ihan oma mitta. Sateen vuoksi emme etsineet pikkuvihan aikaisten sissipäälliköiden Erkki Sallisen ja Antti Roivaan muistomerkkejä vaikka alunperin ne olivat kyllä listalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti