Näin Norjassa

 

Kun suunnittelimme Inarin reissua, ajattelin, että samalla voisi käydä piipahtamassa Norjassa ja ajaa Tenojokivartta Karigasniemelle. Olen ajanut välin pyörällä Karigasniemeltä Nuorgamiin ja rakastin maisemia koko matkan, myös ylämäissä. Silloin oli sopulien vaellusvuosi. Onneksi nyt ei ollut. Eläviä sopuleita näkyi silloin enemmän kuin muuta liikennettä ja kuolleita, varsinkin siltojen molemmissa päissä, ihan hirveästi. Emme olleet Norjassa pitkään. Silti ehdimme saada tekstiviestin englanniksi. Meidät toivotettiin tervetulleiksi Norjaan ja kerrottiin, että ehkä meidän pitäisi jäädä kymmeneksi päiväksi karanteeniin. Samalla opastettiin, miten pääsemme koronatesteihin. Palasimme sillan yli saman tien. Emme ole saaneet lisää viestejä, joten Norja ei ehkä etsi meitä laittaakseen meidät karanteeniin.

Reissukaverin mielestä ylimääräinen matka on ihan turha, koska kuvan sai jo Ivalosta. Minun perusteluni oli se, että Inarin ja Utsjoen välillä aakkosissa on tällä hetkellä 223 kuntaa ja vaikka ajasimme niitä tämän kesän tahtiin, niin ennen kuin Utsjoen vuoro tulisi, olisin reippaasti yli 80v. Tunnen toki ihmisiä, jotka ajavat autoa yli 90-vuotiaina. Lääkärit kuitenkin arvioivat tilanteen aina tapauskohtaisesti ja voisi olla vaikeaa löytää lääkäriä, joka sallisi minun ajaa enää siinä iässä. Silloin jäisi Utsjoki näkemättä. Eihän se blogiin omalla otsikollaan pääse ennen kuin sitten 2035 tai niillä main tai ennemmin, jos korona nitistää nyt kuntia oikein urakalla.

Reissukaveri muisteli tarinaa omasta Aapisestaan. Siinä joulupukki lähti seitsemän sinisen vuoren takaa matkaan. Lapissa sinisiä vuoria näki muuallakin. Tenon varressa niitä saattoi ihailla kaiken aikaa. Kun pääsi lähemmäs, ne toki muuttuivat vihreiksi mutta kauempana oli edelleen sinisiä vuoria. Vaivaiskoivumetsät, Tenon hiekkasärkät, tien vieressä korkeuksiin kohoavat tunturit, Tenoon virtaavat purot, pienet peltotilkut, suot. Kaikkeen ei meinannut silmät riittää. Onneksi poroja ei näkynyt Tenon varrella. Karigasniemeltä ajoimme suoraan Kaamaseen. Heti ensimmäiseksi on 10%:n ylämäki Ailigastunturin kupeessa. Ensimmäinen reaktio oli, että tuossa mäessä voi joutua tekemään uukkarin, kun koppimopo ei jaksa vetää tuollaista mäkeä ylös. Vaarunvuoren nousu on vain 7% ja siinäkin vauhti hiipuu kiitettävästi. Saariselkähän oli ollut ihan helppo. Ei se ollut Inarista päin tullessa hankala edes polkupyörällä vaikka sillä oli edellisessä majapaikassa peloteltu. Ailigaskaan ei ollut ylivoimainen. Alan luottaa koppimopoon entistä enemmän.

Reissukaveri tekee vertailevaa munkkitutkimusta. Giellajohkassa hän totesi, että paikan munkit ovat tämän reissuosuuden parhaat.

Inari

 

Minuun on iskenyt Lapin hulluus jo aikoja sitten. Vielä on kokematta Lapin ruska ja kaamos. Ne ovat olleet listalla jo jonkin aikaa. Inari on Suomen suurin kunta. Se kattaa 5% Suomen pinta-alasta. Jos muut kunnat olisivat yhtä isoja, Suomessa olisi vain 20 kuntaa ja reissu olisi jo heitetty. Kunnan sivuilla väitetään myös, että kunta on paitsi suurin myös kaunein. Olen ihan samaa mieltä. Ensinnäkin metsät: Inarin eteläosassa on vielä kuusia, pohjoisessa ei enää edes mäntyjä vaan vain tunturikoivuja. Aluskasvillisuutena on kanervaa ja muita varpukasveja. Kuin joku olisi käynyt niittämässä heinät pois. Toiseksi vesistöt: Inarijärvi ja sen rantojen kivikot, muut isot ja pienet järvet, mahtavat joet ja niihin laskevat pienet purot, suo- ja tunturilammet. Kalastajan paratiiseja kaikki. Ei ihme, että ohi ja vastaan tuli paljon autoja, jotka hinasivat eri kokoisia veneitä perässään. Kolmanneksi suot: Kaislaa, tupas- ja niittyvillaa kasvavat heinikkoisen näköiset todella märät suot, joissa siellä täällä pieniä lampareita, lakkasoilta näyttävät suot, joissa suonsilmien välissä oli ihmistäkin kantavia saarekkeita, joilla saattoi kasvaa kitukasvuisia mäntyjä, rinnesuot ja jopa kivikkoinen suo, joka ensi näkemältä tuntui loogiselta mahdottomuudelta. Huippuna tietysti porot, jotka kävelivät enemmän tai vähemmän rauhallisesti tiellä. Vain kerran näin hätääntyneen poron. Se jäi eri suunnista tulevien autojen pussiin eikä päässyt sinne, mihin oli suuntaamassa vaan joutui kääntymään takaisin tulosuuntaansa tien sivuun. Kun edellämme ajanut auto oli ohittanut sen, poro palasi aloittamalleen reitille. Näimme, miten kevyesti vasa hyppäsi kaiteen yli edessämme. Muutamat porot näyttivät vähän vihaisilta. Ne pudistelivat päitään ja tuhahtelivat häiritseville autoille tai toisilleen, kuka tietää. Pikku elikoita ei juuri ollut. Olen käynyt Lapissa kunnon räkkäaikaan. Vastaantulevien autojen lamput ovat olleet ihan mustanaan kuolleita hyönteisiä ja sisätiloihin päästäkseen on autosta lähtiessä ihan mielellään ottanut muutaman juoksuaskeleen. Nyt saattoi juoda teet ja kahvit ulkoterasseilla ilman hyttyskarkotteita.

Inari painottaa kehittämissuunnitelmissaan matkailua. Inarin kunnassa käytetään  myös osallistuvaa budjetointia. Kuntalaiset saavat ehdottaa, mihin tietty rahasumma käytetään ja asiasta äänestetään. Tänä vuonna rahat sai Inarin kirkonkylän skeittiparkki. Äänioikeus oli kaikilla tänä vuonna 12 vuotta täyttävillä ja sitä vanhemmat. Tästä voi ottaa mallia muissakin kunnissa. Jospa kunnallisvaaleissa äänestysaktiivisuus nousee, kun lapset huomaavat, että äänestämällä voi vaikuttaa.

Kuolajärvi

 

Vuonna 1922 Kuolajärven läskikapinan agitoijina olivat Neuvostoliittoon paenneet suomalaiset kommunistit. Jahvetti Moilasen johdolla saatiin aikaan vajaan viikon mittainen aseellinen hässäkkä, jossa ammuttiin peräti yksi laukaus. Moilanen takavarikoi Suomen puolelta 70 hevosta, jotka hän kuitenkin palautti ja vielä kiitti “lainasta”.

Kuolajärvi kuntana hävisi 1936, kun sen nimi vaihdettiin. Kuolajärven kylä luovutettiin Neuvostoliitolle 1940 Moskovan rauhassa. Kuolajoki virtaa vielä osittain Suomen puolella. Rajalla kävin ottamassa kuvaa Kuolajärven kylän suuntaan. Kuvauspaikka on myös entistä Kuolajärven kuntaa.

Kun ajelimme sieltä kohti Inaria valitsimme tien, joka osoittautui paikoitellen yllättävän kapeaksi. Siihen oli rakennettu levennyksiä vastaantulevan liikenteen kohtaamista varten. Kohtauspaikkakylttejä oli säännöllisin välein niin, että edelliseltä näkyi aina seuraavalle. Muistan lapsuudestani sellaiset tiet. Viime aikoina niitä on nähnyt lähinnä brittiläisissä sarjoissa. Niissä auto ajaa kiviaitojen välissä tietä, jolla ei todellakaan ole tilaa kahdelle autolle rinnakkain. Koppimopolla osuimme nyt ensimmäisen kerran tällaiselle tielle. Uusi elämys siis. Liikennettä oli vähän ja tuntui todella juhlavalta, kun vastaantuleva auto odotti kohtaamispaikalla. Päällystevaurioita oli aika reippaasti ja kun tietä oli korjattu, sitä oli samalla levennetty. Reissukaveri huokasi aina, että nyt päästään paremmalle tielle. Muistaakseni kolmannen huokauksen jälkeen aloin jo varoitella, että toistaiseksi. Jonkun kerran vastaantuleva auto oli sitä mieltä, että vajaa neljä metriä leveälle tielle mahdumme molemmat. Olin ajanut edellisen kohtaamispaikan ohi ennen kuin vastaantuleva auto näkyi eivätkä he viitsineet jäädä odottamaan levennyksen kohdalle. Oikeassahan he olivat. Sivupeilit ovat vielä paikallaan.

Virtasalmi

Tällaisia veihkoja katoksia ja pöytä ja penkki yhdistelmiä oli Itä-Suomen parkkipaikoilla tuhka tiheään. Onko niitä jaksettu korjata vai eikö siellä niitä rikota niin ahkerasti kuin Länsi- ja Etelä-Suomessa. Tämä on saanut olla paikallaan pitkään. Huopakatto ei sammaloidu ihan muutamassa vuodessa noin kauniiksi.

Jokainen autoilija on joko kokenut tai kuullut tarinan tilanteesta, jossa edessä menee selvästi hidas ajoneuvo. Kun sen on ohittanut, se kuitenkin kiristää vauhtia ja ajaa ihan perässä kiinni. En uskonut, että minulle kävisi näin mutta kävipäs. Ohitin pyöräilijän. Mielestäni ihan siististi ja kun seuraavaksi vilkaisin peruutuspeiliin. Näin pyöräilijän ihan peesissä. Sivupeileistä häntä ei edes näkynyt. Yritin karistaa häntä kannoiltani ajamalla reipasta ylinopeutta. Mittari näytti yli 55km/tunnissa ja pyöräilijä pysyi perässä kilometrikaupalla. Sitten tuli isompi ylämäki, jossa kottero ei hyytynyt ihan niin paljon kuin pyöräilijä ja pääsimme karkuun. Pudotin nopeuden lailliseksi eikä aikaakaan, kun takaa tuli samainen pyöräilijä näkyviin. Ihailla täytyy pyöräilijän kuntoa. Tapaus tosin traumatisoi minut niin, että jokaisen seuraavan pyöräilijän ohittamisen pyrin ajoittamaan mahdollisimman ison ylämäen tuntumaan.

Jääski

Tämäkin kunta menetti itsenäisyytensä heti 1946, koska suurin osa kunnan alueesta jäi naapurille. Veikkaan, että nämä portinpylväät ovat itsenäisen Jääsken kunnan ajalta. Yritin löytää tietoa netistä. Pylväissä on ollut kolme metriä korkea rautaportti, josta on päässyt Londènin hoviin Vuoksen rantatörmälle. Hovin alueelta on levinnyt puutarhakarkulaisina vanhoja perennoja luontoon. Muuta Hovista ei sitten ole jäänytkään. Alueen talot näyttivät sodan jälkeen rakennetuilta.

Suomeen oli alkanut syntyä raittiusseuroja 1870-luvulla. Viipurin läänin maaseudulla ensimmäinen raittiusseura perustettiin Jääskeen. Ehdottoman raittiuden seura aloitti toimintansa 1884. Ajatus oli itänyt aikaisemminkin ja siitä on merkkejä jopa kuvernöörin kertomuksessa. Voldemar von Daehn, joka piti juoppouspahetta siveellisistä vammoista suurimpana, kirjoitti kertomuksiin 1882-85, että Jääskessäkin oli siivoa väkeä siinä missä ennen juopuneita ja hoipertelevia ihmisiä. Silti työmiesten Kalle Heikkilän ja Emil Andersonin aloittama juomalakkoliike sai Jääsken maaseudulla vain parilta kymmeneltä juomalakkositoumuksen vaikka raittiusseurojen jäsenmäärä oli merkittävästi suurempi. Tilastojen mukaan heitä oli ainakin 68 ja koska yhdestä Jääsken raittiusyhdistyksestä jäsentietoja ei ole säilynyt todellinen luku oli suurempi.

Joutseno

Imatran kaupungintalon pihasta soittelimme sitten yöpaikkaa. Kaiken maailman ulkolaisia hotellivaraussivustoja on vaikka kuinka paljon. Ne eivät kuitenkaan maksa veroja Suomeen ja kiristävät melkoisia maksuja hotelleilta. Ihmiset käyttävät niitä niin paljon, että niiltä ei uskalleta jäädä pois. Minähän en niitä käytä, ihan periaatteesta. Kevät on ollut majoitusliikkeille ankeaa aikaa ja kustannuksia on pitänyt rajoittaa. Henkilöstöä, joka ehtisi vastata soittoihin, on ilmeisesti vähennetty. Olimme aika aikaisin soittelemassa majapaikkaa, mutta vasta viidennessä paikassa joku vastasi puhelimeen. Listalle mahtui suuria hotelliketjujakin. Onneksi saimme varattua huoneen. Seuraava säikähdys oli, kun laitoimme osoitteen kepsiin. Sen nimistä tietä ei löytynyt Imatralta vaan Lappeenrannasta. En ollut ajatellut ajaa sinne asti. Pieni paniikki alkoi nostaa päätään, kunnes kepsi ilmoitti, että 9 minuuttia. Koppimopolla ja minun ajotyylilläni matka on vähän hitaampi mutta ei mitenkään mahdoton. Komea talo. Kuva on päädystä, koska parvekkeen kaiteen puuleikkaukset ovat ikuistamisen arvoisia. Tilava huone, pehmeät, isot nojatuolit, antiikkipöytä ja mahdollisuus keittää iltatee.

Joutsenossa on 1800-luvulta asti ollut tehdasyhdyskunta. Sieltä on valittu eduskuntaan sahatyöläisen vaimo, kutoja Sofia Hjulgrén vuoden 1913 vaaleissa. Joutsenossa on ollut myös maalaiskyliä. Esimerkiksi Konnunsuo, minne perustettiin maataloutta harjoittava vankila. Vankityövoimalla kuivatettiin lähes tuhat hehtaaria suota 1920-luvulla. Lakkautetun vankilan piirissä järjestää Kontufolk festareita. Tämän vuoden festivaali on tosin peruttu.

Imatra

Koppimoporeissu on saavuttanut 50. kunnan. Enää 260 kuntaa jäljellä. Kyllä tämä tästä, ehkä, aikaa myöteen maaliin saadaan. Kaupungin sivuilla ilmoitetaan ystävällisesti valtuuston kokouspaikka. En ihan tiedä, miten tänne pihaan pitäisi ajaa. Nyt ajoin ilmiselvästi väärin. Poliiseja on matkan varrella nähty useampiakin. Onneksi ei nyt. Tarkastuslautakunnan arviointikertomusta oikein mainostetaan Imatran sivuilla. Ajattelin lukea sen, koska en ole aikaisempien kuntien tarkastuskertomuksia viitsinyt lukea. Sen lukeminen edellyttää kuitenkin evästeiden hyväksymistä. En ihan ymmärrä, mitä kaikkea evästeet puhelimessani tekevät mutta ne tuntuvat jotenkin vakoiluohjelmilta ja kun puhelimeni on vielä kiinalainen niin entistä enemmän pelkään. En kyllä keksi, miksi joku viitsisi minua vakoilla mutta, jos joku keksii, en viitsi tehdä hänen työtään turhan helpoksi. En siis lukenut sitä enkä voi kertoa, kuinka tyytyväisiä tarkastuslautakunnan jäsenet ovat Imatran kaupungin viime vuoden taloudenpitoon ja toiminnan tavoitteidenmukaisuuteen. Sen sijaan huomasin, että Kokoomus ehdottaa anonyymin rekrytoinnin käyttöönottoa palkkauksessa. Evästeiden aiheuttama vainoharhaisuus ei ihan helpolla häviä, koska ensimmäinen ajatukseni oli, että pitäisi varmaan tarkistaa valtuuston voimasuhteet, ennen kuin alan taputtaa käsiäni tälle hienolle aloitteelle. En tarkista vaan torjun vainoharhaisuuden ja taputan.

Imatrakin on päässyt lauluihin. Sekä Imatran koski että Imatran Inkeri. Kumpikin laulu on vähän synkän tuntuinen; “missä Imatra soi, siellä rauhaa olla ei voi” ja onneton rakkaus Inkeriin.

Imatralla on vaikka mitä. Koski oli kuivanakin mahtava näky. Risteilyjä järjestetään Vuokselle ja eripituiset risteilyt Saimaalla. Kunhan raja aukeaa pääsee taas kanavalle ja Viipuriin saakka.