Virtasalmi

Tällaisia veihkoja katoksia ja pöytä ja penkki yhdistelmiä oli Itä-Suomen parkkipaikoilla tuhka tiheään. Onko niitä jaksettu korjata vai eikö siellä niitä rikota niin ahkerasti kuin Länsi- ja Etelä-Suomessa. Tämä on saanut olla paikallaan pitkään. Huopakatto ei sammaloidu ihan muutamassa vuodessa noin kauniiksi.

Jokainen autoilija on joko kokenut tai kuullut tarinan tilanteesta, jossa edessä menee selvästi hidas ajoneuvo. Kun sen on ohittanut, se kuitenkin kiristää vauhtia ja ajaa ihan perässä kiinni. En uskonut, että minulle kävisi näin mutta kävipäs. Ohitin pyöräilijän. Mielestäni ihan siististi ja kun seuraavaksi vilkaisin peruutuspeiliin. Näin pyöräilijän ihan peesissä. Sivupeileistä häntä ei edes näkynyt. Yritin karistaa häntä kannoiltani ajamalla reipasta ylinopeutta. Mittari näytti yli 55km/tunnissa ja pyöräilijä pysyi perässä kilometrikaupalla. Sitten tuli isompi ylämäki, jossa kottero ei hyytynyt ihan niin paljon kuin pyöräilijä ja pääsimme karkuun. Pudotin nopeuden lailliseksi eikä aikaakaan, kun takaa tuli samainen pyöräilijä näkyviin. Ihailla täytyy pyöräilijän kuntoa. Tapaus tosin traumatisoi minut niin, että jokaisen seuraavan pyöräilijän ohittamisen pyrin ajoittamaan mahdollisimman ison ylämäen tuntumaan.

Jääski

Tämäkin kunta menetti itsenäisyytensä heti 1946, koska suurin osa kunnan alueesta jäi naapurille. Veikkaan, että nämä portinpylväät ovat itsenäisen Jääsken kunnan ajalta. Yritin löytää tietoa netistä. Pylväissä on ollut kolme metriä korkea rautaportti, josta on päässyt Londènin hoviin Vuoksen rantatörmälle. Hovin alueelta on levinnyt puutarhakarkulaisina vanhoja perennoja luontoon. Muuta Hovista ei sitten ole jäänytkään. Alueen talot näyttivät sodan jälkeen rakennetuilta.

Suomeen oli alkanut syntyä raittiusseuroja 1870-luvulla. Viipurin läänin maaseudulla ensimmäinen raittiusseura perustettiin Jääskeen. Ehdottoman raittiuden seura aloitti toimintansa 1884. Ajatus oli itänyt aikaisemminkin ja siitä on merkkejä jopa kuvernöörin kertomuksessa. Voldemar von Daehn, joka piti juoppouspahetta siveellisistä vammoista suurimpana, kirjoitti kertomuksiin 1882-85, että Jääskessäkin oli siivoa väkeä siinä missä ennen juopuneita ja hoipertelevia ihmisiä. Silti työmiesten Kalle Heikkilän ja Emil Andersonin aloittama juomalakkoliike sai Jääsken maaseudulla vain parilta kymmeneltä juomalakkositoumuksen vaikka raittiusseurojen jäsenmäärä oli merkittävästi suurempi. Tilastojen mukaan heitä oli ainakin 68 ja koska yhdestä Jääsken raittiusyhdistyksestä jäsentietoja ei ole säilynyt todellinen luku oli suurempi.

Joutseno

Imatran kaupungintalon pihasta soittelimme sitten yöpaikkaa. Kaiken maailman ulkolaisia hotellivaraussivustoja on vaikka kuinka paljon. Ne eivät kuitenkaan maksa veroja Suomeen ja kiristävät melkoisia maksuja hotelleilta. Ihmiset käyttävät niitä niin paljon, että niiltä ei uskalleta jäädä pois. Minähän en niitä käytä, ihan periaatteesta. Kevät on ollut majoitusliikkeille ankeaa aikaa ja kustannuksia on pitänyt rajoittaa. Henkilöstöä, joka ehtisi vastata soittoihin, on ilmeisesti vähennetty. Olimme aika aikaisin soittelemassa majapaikkaa, mutta vasta viidennessä paikassa joku vastasi puhelimeen. Listalle mahtui suuria hotelliketjujakin. Onneksi saimme varattua huoneen. Seuraava säikähdys oli, kun laitoimme osoitteen kepsiin. Sen nimistä tietä ei löytynyt Imatralta vaan Lappeenrannasta. En ollut ajatellut ajaa sinne asti. Pieni paniikki alkoi nostaa päätään, kunnes kepsi ilmoitti, että 9 minuuttia. Koppimopolla ja minun ajotyylilläni matka on vähän hitaampi mutta ei mitenkään mahdoton. Komea talo. Kuva on päädystä, koska parvekkeen kaiteen puuleikkaukset ovat ikuistamisen arvoisia. Tilava huone, pehmeät, isot nojatuolit, antiikkipöytä ja mahdollisuus keittää iltatee.

Joutsenossa on 1800-luvulta asti ollut tehdasyhdyskunta. Sieltä on valittu eduskuntaan sahatyöläisen vaimo, kutoja Sofia Hjulgrén vuoden 1913 vaaleissa. Joutsenossa on ollut myös maalaiskyliä. Esimerkiksi Konnunsuo, minne perustettiin maataloutta harjoittava vankila. Vankityövoimalla kuivatettiin lähes tuhat hehtaaria suota 1920-luvulla. Lakkautetun vankilan piirissä järjestää Kontufolk festareita. Tämän vuoden festivaali on tosin peruttu.

Imatra

Koppimoporeissu on saavuttanut 50. kunnan. Enää 260 kuntaa jäljellä. Kyllä tämä tästä, ehkä, aikaa myöteen maaliin saadaan. Kaupungin sivuilla ilmoitetaan ystävällisesti valtuuston kokouspaikka. En ihan tiedä, miten tänne pihaan pitäisi ajaa. Nyt ajoin ilmiselvästi väärin. Poliiseja on matkan varrella nähty useampiakin. Onneksi ei nyt. Tarkastuslautakunnan arviointikertomusta oikein mainostetaan Imatran sivuilla. Ajattelin lukea sen, koska en ole aikaisempien kuntien tarkastuskertomuksia viitsinyt lukea. Sen lukeminen edellyttää kuitenkin evästeiden hyväksymistä. En ihan ymmärrä, mitä kaikkea evästeet puhelimessani tekevät mutta ne tuntuvat jotenkin vakoiluohjelmilta ja kun puhelimeni on vielä kiinalainen niin entistä enemmän pelkään. En kyllä keksi, miksi joku viitsisi minua vakoilla mutta, jos joku keksii, en viitsi tehdä hänen työtään turhan helpoksi. En siis lukenut sitä enkä voi kertoa, kuinka tyytyväisiä tarkastuslautakunnan jäsenet ovat Imatran kaupungin viime vuoden taloudenpitoon ja toiminnan tavoitteidenmukaisuuteen. Sen sijaan huomasin, että Kokoomus ehdottaa anonyymin rekrytoinnin käyttöönottoa palkkauksessa. Evästeiden aiheuttama vainoharhaisuus ei ihan helpolla häviä, koska ensimmäinen ajatukseni oli, että pitäisi varmaan tarkistaa valtuuston voimasuhteet, ennen kuin alan taputtaa käsiäni tälle hienolle aloitteelle. En tarkista vaan torjun vainoharhaisuuden ja taputan.

Imatrakin on päässyt lauluihin. Sekä Imatran koski että Imatran Inkeri. Kumpikin laulu on vähän synkän tuntuinen; “missä Imatra soi, siellä rauhaa olla ei voi” ja onneton rakkaus Inkeriin.

Imatralla on vaikka mitä. Koski oli kuivanakin mahtava näky. Risteilyjä järjestetään Vuokselle ja eripituiset risteilyt Saimaalla. Kunhan raja aukeaa pääsee taas kanavalle ja Viipuriin saakka.

Simpele

Tavallisesti, kun tehdään kuntaliitos, niin kunnan keskuksen nimi jää kunnan nimeksi ja ympäröivä maalaiskunta joutuu luopumaan omastaan. Täällä oli tehty toisin. Kuntakeskus jäi Simpeleeseen, kunnan nimi saatiin ympäröivästä maalaiskunnasta. Siellä ei tosin olla kovin tyytyväisiä ratkaisuun, koska osa valtuutetuista on haikaillut naapurikuntien puoleen ja he ovat jopa valmiit luopumaan Simpeleestä kokonaan. Olkoon itsenäinen tai liittyköön johonkin muuhun kuntaan. Simpeleen siiat ovat laulustakin tuttuja. Jossain vaiheessa tehdas saattoi aiheuttaa niihin makuhaittoja ihan järven eteläosassa. Luonnonsuojelun ja jätevesilainsäädännön ansiosta ei ehkä enää niin paljon.  Toivottavasti vesistöt ovat puhdistuneet. Teollisuus toi mukanaan kunnan itsenäisyyden. Sama kehitys on tuttua muualtakin Suomesta. Yhtyneet Paperitehtaat nimesi ensimmäisen laivansa Simpeleen mukaan. Kyseessä oli Suomen ensimmäinen nosturilaiva. Tunnetuin simpeleläinen lienee Marja-Liisa Kirvesniemi. Ei kannata unohtaa myöskään kalterijääkäri Jussi Reinikaista. Kun Suomesta lähti Saksaan sotilaskoulutukseen miehiä niin osa heistä jäi Venäjän salaisen poliisin haaviin ja vietiin Pietariin vankilaan. Heitä kutsutaan kalterijääkäreiksi. Venäläinen vankila tuskin oli helpompi koulu kuin Lockstedtin leiri.

Saari

Täältä etsimme kahviota. Emme löytäneet. Sen sijaan nämä luomubetoniporsaat olivat kauniissa rivissä. Niiden tarkoitus jäi vähän hämäräksi. Molemmille puolille pääsi ihan helposti, kun kiersi rivin. Tilataidetta? Alue on maatalousvaltaista. Peltoa saatiin lisää järvenlaskuilla eli perattiin koskia, jolloin virtaus nopeutui, veden pinta laski ja ranta-alueet jäivät kuiviksi. Sitten ne oli mahdollista muuttaa pelloiksi ja niityiksi. Valtio tuki järvenlaskuja ja toisinaan niitä tapahtui ihan luonnostaan, kun Taipaleenjoki syntyi 1818 kevättulvien ja aloitetun kanavan kaivamisen takia. Teollisuutta Saaren kunnassa ei juuri ollut ellei sellaiseksi voida laskea hevosrekien valmistusta, joka jatkui 1950-luvulle saakka.

Uukuniemi

Lukiossa luokallani oli Uukuniemestä kotoisin oleva tyttö, Saini, joka asui eläkkeellä olevan opettajan piian kamarissa. Kävin hänen luonaan kerran kylässä. Talo oli iso kuin mikä ja Sainin huone oli tuskin kolmen neliön kokoinen. Ihan Uukuniemen keskustaan asti emme ajaneet mutta huilitauko 6-tieltä oli jo tarpeen. Myös Uukuniemi on Uukuniemen pitäjä. Pohjanmaalla kivinavetat ovat erilaisia kuin täällä. Kuvan tyylisiä kivinavettoja näkyi tien varrella useampiakin. Seiniä ei ole tehty muotoon veistetyistä kivilohkareista vaan sopivia luonnonkiviä on muurattu seinäksi. Ei ole tarvinnut ostaa tiiliä, jotka olivat kalliita. Seinän alaosassa on isompia kiviä ja yläosassa pienempiä. Rakentamisen kannalta ihan oivallinen ratkaisu.

Uukuniemi ei koskaan ole ollut teollistunut eikä siten tiheään asuttu. Tämä näkyi myös alueen väestönkasvussa. Viipurin läänissä kuolleisuus oli maan keskitasoa korkeampi vilkkaiden Venäjän yhteyksien vuoksi. Tartuntataudit tekivät tuhoaan 1800-luvullakin ja nostivat silloin erityisesti pienten lasten kuolleisuutta. Uukuniemi oli nälkävuosinakin poikkeus, siellä väestö kasvoi. Katovuosinakin pettua uukuniemeläisistä söi vain joka viides tai kuudes.

Kesälahti

Muistelen, että opiskelukaverini kävi sukulaisten kesämökillä Kesälahdella. Sukulaisten mökki oli niin lähellä rajaa, että Pyhäjärvellä soudellessa sai olla tarkkana, ettei soudellut naapurin puolelle. 1970-luvulla sitä tuskin olisi katseltu suopeasti. Kummallakaan puolella rajaa. Kesälahti ei siis ole enää kunta mutta tien varren kyltissä lukee, että tulet Kesälahden pitäjään. Paikalliset ovat saaneet säilyttää identiteettinsä. Kesälahti mainostaa itseään vesistöillä ja kesämökeillä. “Pienen kylän hyödyt suurien kaupunkien läheisyydessä.” Sortolammen eri pituiset rengasreiteiksi suunnitellut polut lähtevät urheilukentältä. Kesätapahtumista voi mainita suunsoittosirkuksen 5.8. klo 19 Kesälahden museoalueella. Taitelijat Henry Räsänen ja Timoi Munne vauhdissa. Munne-sukunimeen en ole törmännyt kuin isoäitini kohdalla. Anna Hermannintytär Munne syntyi 6.7.1871 Kivennavan Raivolassa. Hänen sisaruksistaan kolme kuoli lapsina. Josef ja Wilhelm sen sijaan kasvoivat aikuisiksi. Heidän jälkeläisiään on maailmalla. Lieneekö Timoi yksi?

Värtsilä ja Pälkjärvi

Täällä oli korkea aika saada kahvia. Tien varressa oli viitta, jossa oli kahvikupin kuva. Sinne siis. Pihapiirissä oli paitsi kuvan vanha aittarakennus, kesäteatteri, hotelli ja Värtsilän pitäjäyhdistyksen kylätalo, josta sitten saimme kahvia ja voileipiä. Reissukaverin murheeksi munkkeja ei ollut. Pihassa keskellä nurmikkoa oli Nils Ludvig Arppen rintakuva korkean pylvään päässä, Karjalan teollistajan kunniaksi pystytetty Johannes Takasen luomus.

Värtsilä on niitä kuntia, jotka menettivät kyllä alueitaan Moskovan rauhassa mutta kykenivät jatkamaan itsenäisenä kuntana tälle vuosituhannelle saakka. Kunnalla on teollisuusyhdyskunnan historia. Arppe osti 1836 pari vuotta aiemmin perustetun sahan ja perusti sen rinnalle rautaruukin. Yritysten yhteiskuntavastuu ymmärrettiin tuohon aikaan aika laajasti. Arppe sai aikaan mm. sen, että Värtsilään perustettiin kansakoulu 1859. Perikunta jatkoi toimintaa osakeyhtiönä Ab Wärtsilä Oy, joka hyötyi ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän sotatarviketilauksista. 1920-30-luvuilla yhtiö tuotti tappiota mutta onnistui pelastautumaan konkurssilta ja kasvoi nykyiseksi suuryritykseksi. Tehdas selittää myös sen, että Pohjois-Karjalan ainoa sisällissodan taistelu käytiin Värtsilässä. Moskovan rauhassa kirkonkylä ja tehdasalueet jäivät Neuvostoliitolle. Valimo siirrettiin Uusi-Värtsilään ja sinne rakennettiin työläisille asunnot. Wärtsilä luopui valimosta mutta uusi omistaja jatkoi toimintaa Tohmajärven Rautavalu -nimellä 1980-luvulle saakka.

Pälkjärvestä Suomen puolelle jäi vainVepsänvaaran pari tilaa, jotka liitettiin naapurikuntaan. Luovutetun alueen väestön viralliset sijoituskunnat olivat lähialueella. Pälkjärven pitäjäseura perustettiin 1949 ja se on edelleen elinvoimainen ja toimii aktiivisesti. Se julkaisee omaa lehteä ja vaalii karjalaisia perinteitä, mm. rotinoita. Karjalassa oli tapana vauvan synnyttyä tulla onnittelemaan perhettä ja tuoda ruokaa tullessaan. Pyöreä tai soikea pullarinkeli kuului vakiotuomisiin ja muutakin syötävää tuotiin helpottamaan perheen ruokahuoltoa. Uusimmassa lehdessä on muisteluita entisestä Pälkjärvestä ja pälkjärveläisten uusia saavutuksia. Sarlundien suvun vanhaan juureen tehtyä ruisleipää tarjoillaan Ranskan Rivieralla maailman ykkösravintolassa kaviaarin kanssa samppanjan kyytipoikana.

Tuupovaara

Reissukaverin kanssa samalla työmaalla oli eräs mies, joka kehuskeli viikonloppuna lähtevänsä Leningradin (tarinan tapahtuma-aikaan kaupunki oli nimeltäänLeningrad) itäpuolelle metsälle. Viikonlopun jälkeen muut työkaverit kysyivät tuliko Venäjältä saalista. “Miten niin Venäjältä?” ihmetteli tämä henkilö. “No, sinähän sanoit meneväsi Leningradin itäpuolelle.” “Juu, Tuupovaaraan.” Sen jälkeen alkoi sitten ilmeisesti useammassa kodissa karttakirjojen selaaminen ja sen toteaminen, että Tuupovaara todellakin on idempänä kuin Leningrad. Täsmällinen ilmaisu, jonka kuulija ymmärtää omalla tavallaan. Onhan tunnettua, että kun savolainen puhuu, vastuu ymmärtämisestä jää kuulijalle. Fingerpori on täynnä juuri tällaisten väärinymmärrysten aineksia. Ei pitäisi tehdä hätiköityjä johtopäätöksi. Ihminen nyt kuitenkin on luonnostaan sellainen, että hän täydentää omalla maailmankuvallaan saatua informaatiota.

Kun katseli tien varressa olevia kaatuneiden puiden juurakkoja, saattoi kuvitella sinne karhun talvipesän. Tie on niin kapea eikä juurakkoja sattunut bussipysäkkien liepeille. Kuvan maisemaan ei ole vaikea kuvitella karhua ja seudulla liikkuu myös ahmoja, susia ja ilveksiä. Koppimopo pitää sellaista ääntä, että aremmat eläimet kyllä sitä karttavat ja hirvien kohdalla olemme asiasta hyvinkin tyytyväisiä.

Korpiselkä

Runon ja Rajan tie Ilomantsista etelään on rauhallinen. Ensimmäisen 30 kilometrin matkalla tuli yhden käden sormilla laskettava määrä autoja vastaan eikä yhtään takaa. Tie oli, ainakin suurimmaksi osaksi, hyvässä kunnossa ja saattoi keskittyä katselemaan maisemia. Huippuhetki! Tässä harrastuksessa on oppinut tarttumaan hetkeen. Olihan tiedossa, että tulee väistämättä vilkastakin tieosuutta mutta miksi murehtia sitä etukäteen.

Rajan pinnassa on rippeitä useista luovutetun alueen kunnista,joista osa liitettiin heti sodan jälkeen 1946 lähimpään kuntaan. Jos aluetta oli enemmän, kunta saattoi jatkaa itsenäisenä, ainakin jonkin aikaa. Korpiselkä on näitä rajan kiroista kärsineitä kuntia. 1500-luvulla Korpiselkä kuului Venäjään liitetyn Novgorodin Vatjan viidennekseen. Ruotsi ja Venäjä sotivat alueella 1500-luvulla ja Ruotsi miehitti aluetta 1580-luvulla. Stolbovan rauhassa 1617 alueesta tuli virallisesti Ruotsia. Ruptuurisodassa 1657 Venäjä yritti vallata alueen takaisin. Epäonnistumisen jälkeen alueen ortodoksiväestöä siirtyi Venäjälle vainojen pelosta. Suuren Pohjan sodan jälkeen solmitussa Uudenkaupungin rauhassa Korpiselkä siirtyi Venäjälle. Alue kärsi myös Hattujen sodassa 1741-1743. Keisarin määräyksellä Vanha-Suomi ja sen mukana Korpiselkä liitettiin autonomiseen Suomeen 1812. Moskovan rauhassa kunnan alueesta 93% siirtyi Neuvostoliitolle ja loput liitettiin 1946 Tuupovaaraan. Suomen puolelle jäi Hoilolan kylä, jonne matkailuhoukuttimeksi rakennettiin upea Korpiselkätalo. Se on välillä ollut tyhjillään mutta palvelee taas matkailua. Alueella on näköjään myös patikointireitti.

Ilomantsi

“Kuu liukuu esiin

kuin valaistu laiva

kultaisin, käyrin keuloin” (Katri Vala)

Joskus 17-vuotiaana löysin Katri Valan runot ja edelleen muistan tuon runon alun. Katri Vala toimi kansakoulun opettajana Ilomantsissa 1920-luvulla. Hänen kansakoulussaan toimii nyt Katri Vala -kulttuurikeskuksen. Olen käynyt Ilomantsissa opiskelijani ohjauskäynnillä. Reissukaverin naapuriin tuli hänen lapsuudessaan Ilomantsista kesävieraita. Hän muistaa vieläkin leikkineensä samanikäisen tytön kanssa monena kesänä. Nyt tarkoitus oli jättää reissukaveri hotelliin ja lähteä itse kävelemään Pogostan kulttuuripolku. Sateen sattuessa sateessa niin kuin koulun ulkoliikuntapäivät ennen vanhaan toteutettiin. Huomasin kuitenkin hukanneeni jonnekin koppimopon varusteisiin laittamani sateenvarjon ja luovuin pelkurimaisesti suunnitelmasta. Niin ja minulla ei edes ollut toisia kenkiä mukana. Polun varrelta olisin löytänyt myös Kauppatien valtakunnallisestikin merkittävän kulttuurimaiseman, Mustamäen hautausmaan, minne on haudattu 1867-68 nälkään kuolleita, muutaman muun kalmiston ja Raappanan komentokeskuksena heinä-elokuussa 1944 toimineen kappalaisen virka-asunnon. Ne jäivät näkemättä. Katri Valan lisäksi Juice Leskinen on kunnioittanut tuotannossaan Ilomantsia. Hänen Ilomantsi-laulunsa osallistui Euroviisujen karsintoihin 1981 ja sijoittui niissä neljänneksi. “Ilomantsi on Karjalan A, sitä kyllä on syytä mainostaa” ja “Ilomantsi paratiisi on, voittaa, voittaa television” -säkeisiin voi täysin sydämin yhtyä. Ilomantsi on Euroopan Unionin manneralueen itäisin kunta ja Möhkön kylä sen itäisin kylä. Hattuvaarasta lähtee tie EU:n itäisimpään pisteeseen. Rajavyöhykkeestä on rajattu pois alue, jonne saa kulkea ilman erillistä lupaa. Viimeinen pätkä on naruilla eristetty käytävä. Sen idemmäksi ei Eu:ssa maita pitkin pääse. Täällä yhtyvät kaksi eri-ikäistä rajaosuutta. Itäisimmän pisteen rajamerkistä pohjoiseen rajaa ei ole muutettu sitten Stolbovan rauhan 1617, etelään raja on peräisin Moskovan rauhasta 1940. Sotahistoriaan voi perusteellisemmin tutustua Ilomantsin Sotatiellä.

Ilomantsin kunnantalo on näyttävämpi kuin osasin odottaa. Hotellissa ystävällinen vastaanottovirkailija/kokki piirsi oikein kartalle, miten sinne pääsee. Kiitokset hänelle siitä. Ilomantsin kunnan sivuilla päävalikosta löytyy otsikko “Maahanmuuttajapalvelut”. Vastaavaan en ole törmännyt aiemmin. Linkin takana ensimmäisenä on tietoa koronaviruksesta eri kielillä. Toinen minulle uusi asia on murteen käyttö. Sivuilla on linkki “Miunpalvelut”. Se on Pohjois-Karjalan kuntien yhteinen verkkopalvelu, josta löytyvät alueen kuntien sähköiset palvelut. Ei huonompi idea. Kesäkuun kokouksessa Ilomantsin kunnanvaltuusto käsitteli viime vuoden tilinpäätöksen, tarkastuslautakunan arviointikertomuksen ja Rätylän ranta-asemakaavan osittaisen kumoamisen.

Kiihtelysvaara

Olemme reissulla päässeet Vaara-Suomeen. Koppimopolle mäet ovat vähän haastavia ja aina, kun tien päässä näkyi korkea vaara, reissukaveri totesi “mitenkähän tuon päälle pääsee”. Tie polveili pääsääntöisesti kuitenkin vaarojen välillä. Matkan varrella tuli mieleen tuttavani kertomus 70-luvulta, kun hän meni loman jälkeen töihin. Työkaveri kysyi millaiset olivat olleet lomailmat. Tuttavani oli vastannut, että yhtenä päivänä satoi vain vähän. Muina päivinä satoi paljon. Alkumatkasta oli ihan kiva pilvipoutainen keli. Sitten satoi vähän ja sitten satoi paljon. Kuva on otettu parkkipaipaikalta tien varresta. En mennyt ulos. Aikaisemmin luulin, että tuulilasinpyyhkijässä on kaksi nopeutta. Onneksi löysin siitä vielä kolmannen. Muuten en olisi nähnyt kaikin ajoin tietä.

Kiihtelys on 40 oravannahkaa. Voi kuvitella alueen oravatiheyttä, kun se on saanut nimekseen isomman oravannahkojen mitan. Se pienempi on rihma, 20 kappaletta. Se oli hyvä mitta paitsi oravannahoille myös rinkeleille ja lyhteille. Kuntana ollessaan Kiihtelysvaara kehuskeli sillä, että sillä on ihan oma mitta. Sateen vuoksi emme etsineet pikkuvihan aikaisten sissipäälliköiden Erkki Sallisen ja Antti Roivaan muistomerkkejä vaikka alunperin ne olivat kyllä listalla.

Peräseinäjoki

Reissukaveri on jossain päin Suomea valitellut, että kartassa ei ole kyllä näin isoa mäkeä, jota koppimopolla yritämme hiipiä ylös. Pohjanmaalla tilanne on kokonaan toinen. Kartasta voi lukea mäkien sijainnin. Jos junanjälki ja maantie kohtaavat eri tasossa, niin siihen kohtaan on yleensä maantielle rakennettu mäki. Eivätkä nämä mäet ole ollenkaan haastavia koppimopolle.

Matkan varrella oli erilaisissa kehitysvaiheissa olevia pohjalaistaloja. Joitakin, jotka olivat ajan patinoimia ja odottivat jo kiireellisesti korjauksia, toisia, jotka oli hiljattain remontoitu ja myös sellasia, joita entisöitiin parhaillaan.  Pohjalaistalot ovat vaan niin komeita. Tieto siitä, että vain osaa huoneista lämmitettiin talven aikana, ei haittaa yhtään. Tämä yksilö on lajinsa komeimpia edustajia. Taustalla näkyvä navetan pääty on tehty tiilistä, mutta sivuseinät oli tehty kunnon kivilohkareista. Ajoittain rankat kuurot tulivat hyvin nopeasti ja sellainen alkoi antaa ensimmäisiä oireitaan, kun kävelin bussipysäkiltä ottamaan kuvaa. Olin ajatellut ottaa kuvan sellaisesta kulmasta, että komeat kivilohkareet tulisivat mukaan. Kyllähän minä kestän pienen sateen mutta puhelin ei ehkä kestä ja siksi käännyin takaisin koppimopon suuntaan.

Ilmajoki

Tänne ajettiin Koskenkorvan kautta. Houkutus oli suuri käydä paikalliselta tehtaalta kysymässä mahdollisuutta tuotteiden maisteluun niin kuin viinitiloilla maailmassa. Tosin minä en voi maistella, koska ajan ja reissukaveri taas ei maistele alkoholijuomia. Mitäs, jos meille olisi sanottukin, että sopii mainiosti, emmekä sitten olisi maistelleetkaan, joten tyydyimme tutustumaan Koskenkorvan museoon. Koskenkorvan trahteerissa olisi toki ollut mahdollisuus yöpyä ja nauttia kylpylästä, joka on rakennettu vanhaan lampolaan. Sen jätimme tällä kertaa väliin. Ilmajoen muista seitsemästä ihmeestä tutustuimme Jaakko Ilkan ja Nuijasodan muistomerkkeihin ja jokimaisemiin. Nuijasodasta historioitsijat ovat käyneet omia pieniä kirveshippasiaan, joissa hipaisusta ei pidetä. Ilmajoen musiikkijuhlien Hiljaiset perivät maan -oopperan ensi-ilta siirtyi koronan vuoksi ensi vuoteen. Ooppera kertoo Lapuan liikkeen laittomuuksista ja niiden vaikutuksesta kyläyhteisöön. Aihe on mitä ajankohtaisin.

Kunnanvaltuuston kesäkuun kokouksessa käsiteltiin valtuustoaloitteita. Palveluiden suunnitteluun halutaan lisää asiakkaiden osallisuutta ja siksi valmistellaan kuntalaiskohtaamisia, joita voisi olla noin puolen vuoden välein. Niissä virkamiesjohto ja luottamushenkilöt kertoisivat ajankohtaisista asioista kuntalaisille. Päätettiin myös perustaa asiakasraateja varhaiskasvatuksen palveluja suunnittelemaan. Kuntastrategia vuodesta 2021 eteenpäin on myös työn alla. Seniorien ilmainen uimahalli- ja liikunnanohjaus ei saa kannatusta. Se on nykytilanteessa ymmärrettävää. Senioreilla on alennusliput ja toisaalta heidän eläkkeisiinsä ei korona ole vaikuttanut niin kuin muiden ryhmien tuloihin. Valmistelussa on valtuustoaloite viestintäohjeen luomiseksi vihapuheen tunnistamista ja käsittelyä varten.

Ikaalinen

Ikaalisten kunnanvaltuuston kokouspaikkoina on viime aikoina ollut joko Oma Tupa tai Valkoisen Ruusun koulu. Viimeisin kokous oli kysymysmerkin kanssa kokousaikataulussa Omassa Tuvassa mutta pöytäkirjan mukaan se oli Valkoisen Ruusun koululla ja valtuutetut osallistuivat siihen nettiyhteydellä. Missä elokuun kokous on, siitä ei ole tietoa. Siksi blogissa on kaksi kuvaa. Kokous on ehkä jommassa kummassa paikassa tai sitten muualla. Asiasta tiedotetaan ainakin kunnan ilmoitustaululla. Ikaalisten vanha kauppala on viehättävä kokonaisuus, jossa kannattaa kävellä rauhallisesti ja katsella taloja ja istutuksia kiirehtimättä. Sieltä voi bongata mitä ihastuttavampia yksityiskohtia.

Jaala

Kimolan kylä on Iitin puolella. Kimolan kanava on osittain myös Jaalassa. Se on vanha tukinuittokanava, joka oikaisi ns. Kymijoen mutkan ja ohitti Vuolenkosken ja Mankalan voimalaitokset. Uittokanavassa ei ollut sulkuja vaan tukkiniput siirrettiin nosturilla 12 metriä korkean padon alapuolelle. Tukinuitto loppui toistaiseksi 2002. Siinä vaiheessa Vuolenkosken ja Jaalan alueen kotiseutu- ja kyläyhdistykset ehdottivat, että kanava muutettaisiin sulkukanavaksi matkailun tarpeisiin. Aloite toteutettiin ja kahden vuoden rakennustöiden jälkeen tässä kuussa sen pitäisi avautua veneliikenteelle. Ihan vähän menin työmaa-alueelle ottamaan tätä kuvaa. Reissukaverin kanssa ajateltiin seurata risteilymainoksia, sillä kanavassa on 70 m pitkä kalliotunneli ja 12 m korkea sulku on myös melko poikkeuksellinen. Keiteleen kanavan Paatelan sulku on 8 m ja sekin tuntui aika hulppealta.

Mehän alamme kysellä majapaikkaa vasta, kun alkaa väsyttää. Vain kerran olemme ajaneet koko yön, koska majapaikka löytyi vasta aamulla. Nyt olin jo ohittanut yhden paikan, jonka kyltissä roikkui “täynnä”-lappu ja soittanut viiteen paikkaan, jotka kaikki olivat täynnä. Reissukaveri alkoi jo hermostua, kun sitten vastattiin, että kyllä meidän paikka on täynnä, mutta on meillä tuolla Nyystölän kylällä mökkeröinen. Sinne sitten pääsimme, lämmitimme saunan, löylyttelimme, vilvoitellessa ihailimme maisemaa ja mökkeröisessä nukuimme hyvin.

Iitti

Olenhan minä lukenut myrskyn kaatamista puista ja nähnyt niitä lapsuuteni metsissä samoin kuin lehtiuutisia myrskytyhoista, joissa tuttavani asuntovaunu meni tuhannen päreiksi mutta, kun ensimmäisen kerran näkee tielle kaatuneen puun, niin jotenkin puiden huojuntaa alkaa katsella ihan eri tavalla. Puu oli kaatunut tielle jo jonkin aikaa aikaisemmin. Koivu, jonka lehdet eivät olleet vielä alkaneet kuihtua. Eikä latva ollut kuin puolessa välissä omaa kaistaani. Sitä ei tarvinnut väistää edes paljon. Ei mikään läheltä piti tilanne siis. Silti käskin reissukaverin pitää silmällä tien varren puita.

Iitti on myös vanhoja suurpitäjiä, joista on lohkottu kuntia ympäristöön ja nyt se ei ole enää kovin suuri kunta. Iitti arvostaa kyliään ja se näkyy paitsi aktiivisuutena matkareitin varrella olevissa kylissä myös Iitin kunnan sivuilla. Lisäksi se näkyy tien kyltityksissä. Tien varressa on kyllä kyltti, jossa kerrotaan, että Iitin raja on nyt ylitetty, mutta täytyi tietää, että kunnanvaltuuston kokouspaikka on Kausalassa Vanhassa kunnantalossa, koska missään ei ole kylttiä, joka opastaisi Iittiin. Uusi kunnnatalo on tien toisella puolella. Hyvin erityylinen kuin kuvassa oleva talo. Kannattaa käydä sekin katsomassa. Iitin kirkonkylä on valittu tämän vuoden perinnemaisemaksi. Kun kaupallinen ja hallinnollinen keskus on Kausalassa, kirkonkylän vanhoja rakennuksia ei ole ollut tarvetta purkaa ja vuosisatainen perinne näkyy kivinavetoissa, aittarakennuksissa ja taloissa. Taidetta kunnasta löytyy myös. Kirkonkylän kylätalossa päättyi juuri käyntipäivänämme taideseuran vuosinäyttely ja seuraavana päivänä avautui Pirkko Aarion muistonäyttely. Ohi ajavaa ilahdutettiin vanhojen traktorien uusiokäytöllä. Yhden peräkärryyn oli rakennettu Kiva koulu, toisessa oltiin menossa seiväsmatkoille ja kolmannenkin hahmot olivat hyvin tyytyväisen oloisia. Myös ruumiin kulttuuri on tärkeää iittiläisille. 11.7. vietetään Kymi Ring Running Dayta. Silloin voi juosta joko 10 tai 4.5 km:n matkat. Tai ne 200 onnekasta, jotka ovat ilmoittautuneet ajoissa. Poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi osallistujien määrää on tänä vuonna rajoitettu. Toivottavasti rokote saadaan ensi vuoteen mennessä ja kaikki halukkaat pääsevät juoksemaan.

Iitin Tiltu lienee kunnan kuuluisin henkilö. Hiski Salomaa lauloi hänestä. Tiltua kävi kosimassa papin poika Oulusta saakka, mutta Tiltu nai sitten kuitenkin rengin. Kuten muissakin kunnissa, joissa hyödynnetään kuuluisuuksia, myös Iitissä valitaan kaksivuotiskausiksi pr-Tiltu.