Kolari

 

Kolari kasvaa luonnosta kerrotaan nettisivuilla. Kolari lupaa luoda “elämisen edellytyksiä lapsille ja lapsenlapsille”. Kaunis lupaus. Kuntalaisista yli 200 on kertonut kehittämisajatuksiaan kunnan strategiatyötä varten. Myös yhdistyksiä halutaan aktivoida, koska hyvinvointialue valmistelee yhdistysten avustusperiaatteita. Yleishyödylliset yhdistykset voivat hakea avustuksia toimintaan, jolla edistetään hyvinvointisuunnitelman tavoitteiden toteutumista.

Ylläksellä kävelimme joskus vuosia sitten. Kesäaikaan silloinkin. Haikeana katselin kylttejä, joissa ohjattiin pitemmille reiteille Pallakselle ja Äkäslompoloon. Jäivät käymättä tälläkin kerralla. Ylläs Outdoor Week alkoi samana päivänä, kun saavuimme Kolariin. Todella houkutteli jäädä kokeilemaan maastopyöräilyä ja koskimelontaa. Reissukaveria olisi kiinnostanut kalastus. Siihen sitten olisikin mennyt tämän kesän budjetti, joten luovuimme, ah niin houkuttelevasta, vaihtehtoisesta harrastuksesta koppimoporeissun hyväksi.

Sillat ovat ihania paikkoja, koska niistä näkee vesistöä molempiin suuntiin. Niiden kohdalla aina hidastan, jos takana ei ole autoja. Pysähtyä ei kuitenkaan tavallisesti voi. Asfaltointityöt ovat nyt mahdollistaneet senkin ihmeen. Saattoauton perässä oleva jono pysähtyi juuri niin, että kottero oli pysäytettävä melkein keskelle siltaa. Onneksi reissukaveri seurasi edessä olevaa autoa. Perässä tullut ei ehtinyt töötätä. 

Osoitteista opin Lapissa jotain uutta. Etelämpänä haja-asutusalueen talojen numeroinnin perusteella voi päätellä kuinka pitkä matka on tien alkuun. Talo numero 320 on 3,2 kilometrin päässä tien alkupäästä. Varasin puhelimella yöpaikan, jonka numero oli 56. Vanhan opin mukaan päättelin, että hotelli on 560 metrin päässä risteyksestä. Ei ollut. Kun muualla numerot vaihtuvat dekametrin välein, Lapissa nre vaihtuvat hehtometrin välein. Ajoimme siis 5,6 kilometriä. Reissukaveri ehti jo olla sitä mieltä, ettei täällä mitään hotellia ole, pelkkää metsää  vain. Oli se. Hieno viihtyisä mökin puolikas. Oppia ikä kaikki.  

Lappiin on tänä kesänä päästy kiitettävästi. Kullerot olivat kukintansa kukkineet. Yritin löytää siemenkotia, jotka olisin voinut tuoda siskolleni hänen tiluksilleen. Hän on joskus hankkinut kulleron siemeniä ja saanut ne kasvamaan pihassaan jopa muutaman vuoden ajan. Uudet siemenet olisivat olleet kiva tuliainen. En löytänyt, harmi. Lapin matkat ovat aina reisun kohokohta. Seuraavan kerran Lappiin pääsee vasta parin vuoden kuluttua. Siellä ei ole l:llä alkavia kuntia, joita on muualla Suomessa ihan kiitettävästi. Niissä riittää ainakin ensi kesälle kierrettävää.

Karunki

 

Kukkolankoskella olen käynyt jo joskus 1970-luvulla. Koskea katsellessa tulin ajatelleeksi, ettei se nyt ihan mahdoton olisi laskea kanootilla. Kun kävin ensimmäisen kerran Kilpisjärvellä, pohdin jopa kanoottiretkeä Kilpisjärveltä merelle. Siispä aloin tutkia karttaa. Netistä löysinkin sellaisen, johon oli merkitty koskien vaativuusasteet. Kun muutaman kilometrin välein oli IV-tason koskia niin luovuin ajatuksesta. Turhan märkä reissu olisi ollut tiedossa. Viimeiset halut karisivat Tornionjoen ja Muonionjoen yhtymäkohtaa ihaillessani. Edelleen Kukkolankoski on näkemisen arvoinen. Myös Karunki menetti puolet alueestaan, kun Venäjä laajeni Tornionjoelle saakka. Kukkolan kosken lisäksi myös Matkakoski on tunnettu lohen- ja siiankalastuksesta. Molemmissa paikoissa käytetään menetelmänä lippoamista. Kokenut lippoaja tuntee pohjan muodon ja varren kautta tulee käsiin tieto siitä, milloin kala on osunut lippoon. Kalojen reitti vaihtelee veden korkeuden mukaan, joten lippoajan pitää osata lukea jokea ja tuntea pohja, koska veden alle ei näe.   Rannalta kalastettaessa käytetään myös ns. Punttikalastusta, jossa on pohjapainon ja perhon yhdistelmä. Matkakoski ei ole samalla tavalla turistirysä kuin Kukkolankoski, jossa voi nauttia varrassiikaa ja seurata kalan perinteistä valmistustapaa aina lippoamisesta valmiiseen ruokaan saakka.

Reissun varrella olevat entisetkin kunnat on noteerattu joskaan ei aakkosjärjestyksessä. Lapin maakunnan kaikista entisistä kunnista olen nyt jotain kirjoittanut. Niitä ei ole kovin montaa.

Alatornio

 

Suomen sodan rauhassa vedetty rajalinja jätti kolmanneksen Alatornion pitäjästä Ruotsin puolelle. Siitä tuli myöhemmin isoimman kylänsä mukaan Haaparanta. Myöhemmin Alatornio menetti alueitaan pikkuhiljaa naapurikaupungille, joka laajetessaan viimein kahmaisi koko kunnan. Kuvassa Tornuionjoki, Väylä, kohtaa jo meren.  

Haaparannassa olen ollut Pohjoismaisella tutkijakurssilla, jossa perehdyttiin kirkonkirjojen erilaiseen käyttöön. Ruotsin kirkonkirjoja siirrettiin tietokoneille ja tiedostoista oli mahdollista saada esille erilaisia asioita. Ryhmä, jossa olin jäsenenä, tutki muuttoliikettä. Kuvitelmat siitä, että muuttaminen on jotenkin uusi ilmiö, ovat virheellisiä. Syksyisin oli pestuumarkkinat, mikä tarkoitti sitä, että piikojen ja renkien työsopimukset olivat katkolla. Jos isäntä ei ollut tyytyväinen, hän ilmoitti, ettei seuraavana vuonna ole enää paikkaa ja tietysti palkollisetkin saattoivat hakea uutta taloa. Vuoden työsopimuksen merkiksi palkollinen sai pestirahan. Pestuumarkkinoita on ollut keskiajalta saakka ja paikoitellen niitä oli vielä 1920-luvulla. Palkollisten vaihtuvuus oli ainakin sillä seudulla, jonka aineistoon tutustuimme, yllättävänkin suurta. Isommassa määrässä näkyi, miten ihmiset aluksi muuttivat lähitalojen välillä, sitten pitäjänrajan yli ja myöhemmin aina kauemmas. Paikoilleen asettuminen edellytti vähintään torpan saamista. Tilanne oli samanlainen myös Väylän itäpuolella. Oltiinhan samassa pitäjässä.

Pattijoki

 

Hiekkateitä pelkäämättömän kannattaa käydä katsomassa Pattijoen Kastellia eli Kastellilinnaa. Se on Suomen suurin jätinkirkko. Alueelta on löytynyt kivikautisia kvartsi-iskoksia ja liuske-esineitä, jotka on ajoitettu myöhäiskivikaudelle. Oletetaan, että rakennelma liittyy hylkeenpyyntiin. Lähistöltä on löytynyt myös asuinpaikan jäänteitä. Me uskaltauduimme ihailemaan vain Pattijoen vanhaa kiviholvisiltaa, joka rakennettiin 1896-1897. Sitä on nimitetty myös Rännärin sillaksi, koska sillan lähistöllä oli viinanpolttimo eli rännäri.

Sukulaistyttöni muistelivat Pattijokea lämmöllä. Hän oli asunut siellä joskus 1980-luvulla. Pattijoen koulussa ei esiintynyt koulukiusaamista päinvastoin kuin paikkakunnalla, jonne he muuttivat. Uuden kotipaikan opetustoimella oli hyvin rajoittunut näkemys koulukiusaamisesta. Koska opettajat eivät olleet havainneet kiusaamista ja tyttö menestyi hyvin, häntä ei ollut kiusattu. Tämänkin vuoksi sukulaistyttöni piti uuden kotipaikkansa väkeä sisäsiittoisena eikä suostunut käymään siellä enää lukiota vaan suuntasi avarammille aloille.

Saloinen

 

Aikaisemmin samoja nimiä oli eri paikkakunnilla pitkin laajaa Suomenmaata. Saloinenkin oli aiemmin Salo Ol. Tämä Salo oli yksi vanhoista Pohjanmaan emäpitäjistä. Se on perustettu jo 1300-luvun alkupuolella. Sen alue ulottui etelässä Siiponjokeen saakka, pohjoisessa Hailuodon saari kuului myös siihen ja idässä pitäjä ulottui Oulujärveen saakka. Se syntyi hyvän sataman ympärille ja sen nimi oli aluksi Ranta. Vähitellen asutuksen tihentyessä pitäjästä erosivat Kalajoki, Hailuoto, Vihanti ja monet muut kunnes myös Saloinen liitettiin siitä aiemmin irrotettuun kaupunkiin. Saloinen ei ole ihan sitä tavallista laajaa Pohjanmaata vaan selvästi mäkisempää ja löytyypä täältä muutama vaarakin. Ukkovaara kohoaa peräti 103 metriin. Siellä on näkötorni mutta liian paljon hiekkatietä välissä, jotta sinne olisimme edes yrittäneet. Yritin katsella mäkimaisemia kuvaa varten. Tien varrella oleva metsä kuitenkin esti huomaamasta niitä. Sen sijaan tällaisia bussikatoksia, joissa oli ystävällisesti nimi, oli runsaasti.

Lohtaja

 

Ellen nyt aivan väärin muista, niin Jyväskylän maakunta-arkiston entinen työkaverini alias Pauli Ankkakorpi oli kotoisin Lohtajalta ja huhun mukaan seudun suurin metsänomistaja. Mitähän hänellekin kuuluu. Vanhemmiten alkaa miettiä ihmisiä, joita on joskus vuosia sitten tavannut ja joista vielä muistaa jotain. Hän nimitti minut ja kollegani takamakasiinin julmiksi naisiksi. Ei liene ollut väärässä, ainakaan minun kohdallani.Kuvien rajauksessa on minulla vielä opettelemista. Kun varmistan jonkun kohdan näkymisen, niin sitten toinen kohta menee poskelleen. Siskostani on kuva, jossa hän istuu talon seinustalla olevilla tikapuilla. Hän varmisti kuvan ottajalta, että näkyyhän kello ja kengät, jotka molemmat olivat uusia. Ne näkyvät. Pää oli jäänyt kuvasta pois.

Tämä Rumpalipoika-patsas on myös Risto Saalastin tekemä kuten oli Kauno Kleemolan patsas. Se on pystytetty Kuninkaallisen Pohjanmaan rykmentin muistoksi. Jalkaväkirykmentti perustettiin 1626 30-vuotisen sodan aikana ja lakkautettiin Suomen sodan jälkeen 1810. En olisi patsasta kovin helpolla löytänytkään ilman paikalle sattunutta herrasmiestä. Hän huomasi patsaan vaikkei tiennyt siitä aiemmin, koska oli toispaikkakuntalainen. Hän oli vain huomiokykyisempi. Kiitos siitä.

Kälviä

 

Kälviän tunnetuin asukas lienee Lucina Hagman, koulunjohtaja, naisasialiikkeen pioneeri, Martta-järjestön perustaja ja yksi ensimmäisistä naiskansanedustajista. Hänen mielestään tyttöjä ja poikia tuli kasvattaa yhdessä ja siksi hän ajoi yhteiskouluja. Tämän päivän armeijassa on todettu, että yhteistuvat vähentävät seksuaalista häirintää. Lucinan oppeja on siis viety koululaitosta pidemmälle. Hän toimi suomen ensimmäisen suomenkielisen yhteiskoulun rehtorina. Ansioistaan hänet palkittiin professorin arvonimellä 1928. Suomessa kukaan nainen ei ollut aiemmin saanut professorin arvonimeä. Hän oli siis uranuurtaja monella alalla. Kälviällä on hänen mukaansa nimetty peruskoulu. Aiemmin oli myös lukio. Myös kansanedustaja, ministeri ja eduskunnan puhemies Kauno Kleemola on Kälviältä. Hän on saanut jopa patsaan paikkakunnalle ja puiston. Hän ehti toimia seitsemässä hallituksessa ministerinä vuosina 1950-1962. Tuolloin hallitukset tosin olivat melko lyhytaikaisia vaikka eivät viimeaikaisetkaan hallitukset ole istuneet koko vaalikautta. Kleemola oli myös urheilumies.

Pientareita on paikoitellen niitetty. Aivan tien varren lupiinit on katkottu. Leikatun alueen takana on sitten tiheää lupiinikasvustoa mutta pientareella kukkivat apilat, kellokukat ja monet muut, mikä ilahduttaa matkaajaa.