Kökar

 

Lautta Galtbystä lähtisi vasta iltayhdeksältä. Ei siis mitään kiirettä. Aamu venyi vähän suunnitellusta, matkan varrella tuli yllättäviä pysähdyksiä ja satakunta kilometriä ennen Galtbytä huomattiin, että taitaa tulla vähän kiire. Nykyisellä koppimopolla ei voi ajaa ylinopeutta niin kuin niillä parilla aikaisemmalla. Onneksi liikenne oli hiljaista paitsi Saariston rengastiellä. Tavallisesti, kun perässä näkyy yli kymmenen henkilöautoa, ajan bussipysäkille, Nyt en ajanut, koska kiire. Anteeksi kaikki kymmenet autoilijat perässämme. Kun Nauvossa odottelimme Korppooseen menevää lossia, kello oli varttia vaille yhdeksän. Silloin olisi pitänyt olla jo Galtbyssä odottamassa lauttaa. Niille kun pitää olla odottamassa 5/10/15 minuuttia ennen lähtöaikaa. Lossi tuli rantaan. Siitä ei tullut ketään maihin ja lossin puomi pysyi alhaalla. Siinä vaiheessa reissukaveri oli sitä mieltä, että jäädään yöksi Nauvoon ja mennään vasta seuraavana päivänä. Hotellivaraus pitää tietysti maksaa, samoin kuin lautta mutta sille ei voi mitään. Minä olin sitä mieltä, että haluan tietää kuinka paljon myöhästytään lautalta ja myös Korppoossa on majoittumismahdollisuuksia. Joten ajoimme Galtbyhyn vaikka kello oli jo yhdeksän, kun ajoimme lossilta maihin. Satamassa olimme 21.07. Meidän jälkeemme lauttaan otettiin vielä yksi auto ja edellisen auton perävalot paloivat vielä, kun ajoin meidät lautalle. Aivan epäuskoinen tunne. Olimme ehtineet. Soitin lapselleni, koska jollekulle piti saada kertoa asia. Hän totesi hyvin rauhallisesti: ”niin, Suomen infrastruktuuriin ei voi enää luottaa”.

Maaginen saaristomaailma kaukana merellä. Sitähän Kökar on. Täällä oltiin joskus takavuosina yötä, kun oltiin menossa Haminasta Hammarlandiin. Silloin otettiin kuva siltä varalta, että Ahvenanmaan kuntaliitokset toteutuisivat suunnitelmien mukaan. Eivät toteutuneet. Ei toki ensimmäinen kerta, kun ihmiset suunnittelevat jotain, joka jää toteutumatta. Itse tein Suomen historian gradun kansaneläkelain taustasta. Asiaa alettiin varovasti suunnitella jo 1863-64 valtiopäivillä ja valmista tuli 1937. Silloinkaan ei ihan mennyt putkeen, kun ei osattu ennakoida sotaa ja inflaatiota. Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden.

Kummityttöä näin Gradian Oppipuodissa ja kerroin lähteväni Kökariin alkukesästä. Hänen mielestään kaunein paikka minkä voi kuvitella on Kökarin vierasvenesataman rantakalliot. Heidän siellä ollessaan paikalle sattui myös muusikoita, jotka soittivat läsnäolijoiden ja itsensä iloksi. Kuvittelin ottavani lehtiön mukaan lautalle Galtbystä Kökariin ja kirjoittavani merestä täsmällistä kuvausta; aaltojen liikkeistä lautan kyntäessä merta, siitä, miten perälaine iskee luodoille ja saarten poukamiin, valon välkkeestä aalloilla tai sadepisaroiden jättämistä jäljistä laineilla. Sitten luin Tove Janssonin Kesäkirjan. Luotojen, saarten ja meren kuvaus keväästä syksyyn eri vuorokauden aikoina ja erilaisessa säässä oli niin vaikuttava, etten taida yrittää omaa tekstiä. Minä hallitsen tilastotiedot paremmin.

Kökarissa oli viime vuoden lopussa 223 asukasta, joten jokaiselle riittäisi useampiakin luotoja ja saaria kunnan alueelta. Niitä kun on tuhansia. Päiväkodissa olisi 20 paikkaa, koulussa viime lukuvuonna oli viisi oppilasta, vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa on kymmenen paikkaa ja samassa yhteydessä vielä itsenäisesti asuville on 4 asuntoa. Kunnassa on 75 työpaikkaa, joista suurin osa palveluissa. Kunnan pinta-ala on 2101,1 neliökilometriä, josta maata vähän reilu 3 %. Kunnallisvaaleissa äänikuninkaaksi pääsi 34 äänellä ja paikan sai vielä kuudella henkilökohtaisella äänellä, varalle pääsi kolmella. Luin koulun tiedotetta. Se kelpaisi malliksi isommallekin koululle. Kunnan strategiassa on mietitty saarten asuttavuutta (bobarhet). Siinä on ympyrään kerätty 40 asiaa, joiden tilannetta seurataan. Vihreäksi pääsi 11 kohtaa; kierrätys, päivähoito ja koulu sekä puhdas vesi ovat näissä. Punaisella oli vielä viisi asiaa; kunnanvelka ja hiilidioksidipäästöt muiden muassa.

Ajoimme kaikki Kökarin päällystetyt tiet päästä päähän ja ihailimme merta, kallioita, katajia ja tien varren kukkia. Olin tunnistavinani verikurjenpolven. Se reunusti teitä suurina kasvustoina monin paikoin. Lauttaa menimme tällä kertaa odottamaan yli tunnin etuajassa. Kävelin kallioilla enkä vain siitä syystä, etten kehotuksista huolimatta ollut ottanut puutiaisaivokuumerokotetta. Kalliot, jotka jatkuvat ja jatkuvat ja joiden pieniin painanteisiin on kasvanut vaikka mitä ja sammalta ja jäkälää, joita toki varoin tallaamasta, kasvaa siellä, missä vielä ei ole tarpeeksi maata muulle kasvillisuudelle. Olen huomannut, että reissulla olemme käyneet jo niin monessa kunnassa, ettei kaikista ole enää minkäänlaista muistikuvaa. Kökar ei joudu siihen joukkoon. Tämän pätkän reissusta muistan todennäköisesti vielä, kun dementia on jo pitkällä. Niin paljon tunnetta käyntiin liittyi.

Kärsämäki

 

Kärsämäki tuli tutuksi jo nuoruudessa, kun Seitsemän seinähullua lauloi ooppera Karmeessa Jussista, joka oli Kärsämäeltä. Silloin en edes tiennyt missä päin Suomea paikkakunta oli. Kun aloitin bussimatkailun pohjoiseen, jotkut liikennöitsijät pysähtyivät kahvitauon ajaksi Kärsämäellä. Se oli silloin, kun ei ollut niin kiire. Nykyisin otetaan tien varresta matkustajat ja jätetään ne, jotka paikkakunnalle haluavat. Kahvitaukoja ei enää ole. Koppimopolla olemme täällä käyneet useamminkin. Nelostien ylitys käy sujuvasti muutaman liikenneympyrän kautta ja joskus olemme jopa yöpyneet täällä. Kärkölään mennessämme jouduimme ajamaan hetken 9-tiellä. Sotaharjoituksia oli samaan aikaan eri puolilla Suomea ja sillä suhteellisen lyhyellä matkalla odottelimme bussipysäkillä armeijan ajoneuvojen marssirivistön ohitusta. Kunnioitettavan tunnollisesti sotilaat noudattivat nopeusrajoituksia, koska marssirivistön ajoneuvojen väleissä oli myös siviiliajoneuvoja ja viimeisen ajoneuvon jälkeenkin jonoa riitti. Kärsämäelle pääsimme huomattavasti hiljaisempia teitä. Niin hiljaisia, että pääsimme todistamaan pyypoikuetta, joka tien reunasta kipitti pientareen heinien suojaan. Olen kerran aikaisemmin nähnyt yhtä läheltä pyypoikueen mutta se oli hiljaisessa metsässä. Kävelimme polkua pitkin ja polun ylittävällä oksalla poikaset istuivat vieri vieressä.

Kärsämäki on todellista Suo-Suomea. Sen pinta-alasta 60% on soita. Turvetuotanto työllistää kesäaikaan vielä jonkun vuoden, lakkaa löytyy myöhemminkin. Kärsämäen vaakuna on mielenkiintoinen. Se liittyy Venetpalon kylän nimeen. Tarinan mukaan kylä on saanut nimensä hämäläisten kanssa käydystä heimotaistelusta, jossa savolaiset uudisasukkaat sytyttivät ryöstöretkeläisten veneet palamaan. Hätääntyneet hämäläiset huusivat toisilleen "veneet palaa". Kärsämäellä on lukuisia aktiivisia kyliä. Sydänmaan kyläosuuskunta ylläpitää Kyläkeskus Sykettä, Porkkalan kylässä järjestetään Porkkalan ympärijuoksu ja kyliin voi tutustua kiertoajelulla 10.6. Seuraavana päivänä Maa- ja kotitalousnaiset juhlivat 90-vuotista toimintaansa. Perinnepihaan suunnitellaan keskiviikkoilloiksi iltatoria. Kyläyhdistykset ja järjestöt vastaavat illan ohjelmasta ja perivät paikkamaksut tuotteiden ja kirppistavaroiden myyjiltä.

Kärsämäen kunta poistaa varhaiskasvatuksen maksut elokuun alusta lukien. Opetustoimen budjettiin tulee päätöksen seurauksena 20000 euron aukko, jota valtuusto ei luvannut täyttää. Oppilasmäärät vähenevät täälläkin ja sen vuoksi Saviselän koulun toiminta lakkaa vuoden kuluttua. Jo ensi syksynä 1-2-luokkalaiset siirtyvät Frosteruksen kouluun, joka sijaitsee kuvan koulukeskuksessa, missä myös valtuusto kokoontuu.

Kärkölä

 

Sana kärkö tarkoittaa vesuria tai havukirvestä. Vaakunassa on kolme havukirvestä päällekkäin. Sellainen oli myös meillä kotona ja muistan, että eläinten kuivikkeeksi sillä silputtiin kuusen oksia.

Kärkölässä käytiin päiväseltään. Muuallakin ovat kiinnittäneet huomiota pellot, joissa kasvaa tiheästi voikukkaa. Kärkölässä niitä oli todella paljon eivätkä pellot olleet mitään pieniä. Heinätöitä lapsena tehneenä osaan arvioida päivässä urakoitavan pellon koon ja niissä voikukkapelloissa vanhoilla menetelmillä olisi mennyt useampi päivä. Voikukkaa toki viljelläänkin mutta ohjeistuksessa sanotaan, että se pitäisi korjata ennen kukintaa sillä kukinta lisää lehtien kitkeryyttä. Näkemillemme voikukkapelloille sadonkorjaajat eivät olleet ehtineet ajoissa. Sitä keltaista kauneutta oli ilo katsella. Ajateltiin käyttää paikallisia palveluita. Netti on hyvä väline palveluiden löytämiseen. Se ei valitettavasti ole aina ihan ajan tasalla. Mietimme vaihtoehtoina Huovilan puistoa ja Tähkää. Päädyimme jälkimmäiseen. Sen piti olla auki iltaan saakka mutta se oli kiinni ja siksi piti tyytyä syömään eväitä metsäautotien liittymässä. Huovilan puistoon johtaa komea kuusikuja, jota olemme aikaisemminkin ohi ajaessamme ihailleet. Puistokin lienee ihan käymisen arvoinen.

Kuuluisien kärköläläisten listalta jäi mieleen Valo Nihtilä ja Helvi Sipilä. Eversti Nihtilä oli Päämajan operatiivsen osaston päällikkö 1942-44. Helvi Sipilä toimi YK:n apulaispääsihteerinä ja oli ensimmäoinen nainen presidenttiehdokkaana. Kärköläläiset ovat siis kunnostautuneet sekä sodan että rauhan töissä.

Kunnantalo oli suljettu mutta valtuusto kokoontuu vielä toistaiseksi siellä. Mitä kunnantalolle myöhemmin tapahtuu odottaa päätöstä. Sitä ei ilmeisestikään tee valtuusto, koska Kärkölän kunta on myynyt 2014 rakennuksen tontteineen perustamalleen Kärkölän Kuntala Oy:lle. En millään löytänyt kunnan kotisivuilta valtuuston vanhoja pöytäkirjoja, joista olisi käynyt ilmi, ketkä kyseistä osakeyhtiötä nykyisin johtavat. Perustamisvaiheessa johto koostui virkamiehistä. Kunnantalo on peruskorjauksen tarpeessa ja siihen menee rahaa. 

Kyyjärvi

 

Kunta oli kriisikunta mutta soteuudistuksen läheisyys aiheutti sen, ettei pakkoliitosta tehty. Nyt näyttää siltä, että kunta on saamassa taloutensa tasapainoon. Voihan olla, että väestön väheneminen aiheuttaa joskus tulevaisuudessa kuntaliitoksen. Se ei meidän reissusuunnitelmiin vaikuta. Ilman kepsiä kunnantalon löytyminen olisi ollut tukalaa. Kyyjärveltä tavallisesti jää mieleen isojen teiden risteyksessä olevat liikekeskukset ja huoltoasemat. Kunnantalon seutuvilla oli sitten idyllisempää ihailtavaa. Heikki Luoma, joka on kirjoittanut Maalaiskomedia-televisiosarjaa, on kotoisin Kyyjärveltä. Paikalliset ehkä tunnistavat joitakin sarjan henkilöiden piirteitä tuttavistaan. Vaakunaansa Kyyjärvi on valinnut luikertelevan kyyn.

Maaliskuun kokouksessa kunnanvaltuusto päätti muuttaa sivistyspalvelujen organisaatiota ja saada siten säästöä 0,5 henkilötyövuotta. Taloudellisten syiden lisäksi päätökseen vaikuttaa myös vähenevä oppilasmäärä. Samasta syystä eläkkeelle siirtyneen luokanopettajan virkaa ei täytetä vaan siihen valitaan kahdeksi vuodeksi päätoiminen tuntiopettaja. Kahden vuoden kuluttua opettajaa ei enää tarvita, koska oppilaitakaan ei ole yhtä paljon. Nopolan päiväkotikoulu valmistui 2018. Rakennus oli ensimmäinen päiväkodiksi suunniteltu tila Kyyjärvellä. Netistä löytyy esittelyvideo, jossa lapsetkin ovat päässeet ääneen. Yläkoululaiset kehuvat sitä, ettei ainakaan ole hometta. Päiväkotilapset ihastelevat kiipeilyseinää. Tilat eivät ainakaan käy ahtaiksi vuosien mittaan kuten monissa kasvukeskuksissa käy.

Ylikiiminki

 

Ylikiiminki on vanhaa merenpohjaa. Koska rannikolta sai ruokaa, kalaa ja hylkeitä, asutusta seudulla on ollut kivikaudelta alkaen. Kirjoitettua tietoa seudulta löytyy venäläisten ansiosta jo 1500-luvulta. He tekivät ryöstöretkiä seudulle ja siksi sissipäällikkö Pekka (Juho) Vesainen Vesalankylästä nousi kuuluisuuteen. Ryöstely oli toki vastavuoroista. Vesaisen johdolla käytiin hävittämässä Petsamosta luostari 1500-luvun lopulla. Tästäkö vai jostain muista ansioista hänelle on pystytetty patsas ja Korpiklaani on tehnyt hänestä kappaleen, jossa ylistetään sekä urheutta että ulkonäköä. Vesaisen aikaan seutu kuului Iin emäpitäjään, mistä se itsenäistyi 1867 ja ehti toimia kuntana lähes 150 vuotta. Alueella on toiminut toistakymmentä koulua, joista suurin osa on lakkautettu joko oppilasmäärän vähenemisen tai sisäilmaongelmien vuoksi. Reissun kehnoin tien pätkä osui kohdalle täällä. Ihastelimme Runon ja rajan tien hyvää kuntoa ja nautimme todella hiljaisesta liikenteestä. Auton näki keskimäärin kerran viidessätoista kilometrissä.

Jokijärvi

 

Aika vähän on kuntia, jotka ovat hävinneet jo 1800-luvulla. Jokijärvi taitaa olla ainoa. Se eli itsenäisenä kuntana 1868-1884. Sitä ei edes ollut vanhemmassa entisten kuntien luettelossa. Jokijärven kunta on ensimmäinen, joka joutui teollistumisen uhriksi. Kun kunnan alueella olevaan toiseen kylään perustettiin saha, sinne kertyi asukkaita enemmän kuin Jokijärven kirkonkylälle. Niinpä kirkko siirrettiin 1879 asukaskeskittymään ja samalla siitä syntyi uusi kunta. Jokijärvi liitettiin tähän kuntaan vähän myöhemmin. Jokijärvellä on aikaisemman kirkon muistomerkki.

Jokijärvi on tunnettu Kalle Päätalon teoksista. Muutaman olen kahlannut läpi. Ihmisiä telineillä on mielestäni sieltä paremmasta päästä. Kerronta on toki joutuisampaa kuin Volter Kilven Alastalon salissa mutta kieli ei ole ihan samaa tasoa. Kirjoissa kerrotaan, että talo on järven rannalla. Se, että se on niin lähellä, järveä oli yllätys.  Kuva on otettu ihan veden rajasta.  Törmällä seisoo "Uneutettu vonkamies", jonka Päätalo lahjoitti Taivalkosken kkunnalle. Patsas on Veikko Haukkavaaran käsialaa ja se kunnioittaa Iijoen uittomiesten työtä. Sisälle taloon ei päässyt. Jossain vaiheessa se on varmaan auki, koska pääsylippuja saa sieltä ostaa. Ilman pääsylippua en viitsinyt mennä kurkistelemaan ikkunoista sisustusta. Se on kyllä Päätalon teoksissa kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti. Sisustuksen kanssa on toki sama mahdollisuus kuin sijainnin kohdalla, että mielikuva tekstin perusteella on erilainen kuin todellisuus. Jääköön arvoitukseksi.

Kuusamo

 

Viime vuoden keväälläkin jännitin ehtivätkö pikkutiet sulaa ennen kuin pitää viedä koppimopo katsastukseen. Yöpakkasia on kaiken aikaa ja varjopaikoissa sulamisvedet voivat yöllä jäätyä. Sitä riskiä ei viitsi ottaa kesärenkailla. Tänäkin vuonna seurasin huhtikuun alusta asti kymmenen päivän sääennusteen lupaamia yöpakkasia ja riittihän niitä. Päätin, että ensi keväänä en samaa jännitysnäytelmää viitsi seurata. Siihenhän on helppo ehkäisykeino. Senkun katsastuttaa kotteron syksyllä.

Uskalsin ajaa kotteron katsastukseen yöpakkasista huolimatta. Laakerivika ja katsastettava kuukauden kuluessa uudelleen. Korjaamolle hurja jono ja ennen kuin sen sain sinne vapun tienoon juhlijat kokeilivat voimiaan ja irrottivat peilit kummaltakin puolelta. Toisen peilin saivat irti ilmeisesti juuri sopivasti, koska veivät sen mennessään. Ei toistakaan peiliä saa kiinnitettyä takaisin ja varaosia odotellessa takaraja uusintakatsastukseen meni umpeen. Yanagiharan (2022, s.818) lause ”Menneisyys ei ole enää relevanttia ja tulevaisuus on peruttu” alkoi tuntua tuskallisen omakohtaiselta. Onhan sitä liikenneraivoa saanut nähdä tien päällä näinä seitsemänä kesänä, jonka ajelu on jatkunut. Täytyy olla iloinen, että ilkivaltaa kohdattiin vasta nyt. Iloitseminen ei vain oikein tahdo sujua. Positiivisena puolena on se, että syksyn katsastuksen voi jättää väliin, koska en lähtenyt viemään peilitöntä kotteroa korjaamolta katsastukseen määräajassa. Seuraava katsastus on sitten vasta ensi vuoden toukokuun lopulla. Kai ensi keväänä yöpakkaset ovat siihen mennessä ainakin vähentyneet. Jälkikatsastusaika ehti mennä umpeen varaosaa odotellessa. Kysyin katsastajalta, mitä pykälät sanoo tilanteesta, jossa korjattavaksi määrätty vika on korjattu mutta uusi silminnähtävä ajoturvallisuuteen vaikuttava ominaisuus on selvästi nähtävissä. Peilien puuttumiseen ei olisi tarkastuksessa puututtu. Riski saada sakot mennen tullen ja pahimmassa tapauksessa joutua kuljettamaan se hinausautolla ei houkutellut.

Matka, kun se pääsi vihdoin käyntiin alkoi lupaavasti. En vaihtanut kaistaa riittävän ajoissa ja takaa tuleva autoilija antoi tilaa vaikka tiesi joutuvansa köröttelemään perässäni hitaasti ties kuinka pitkän matkan. Tämä lämmitti mieltä. Tien yli kävelevä fasaani ja taukopaikalle kuuluva käen kukunta loivat tunnelmaa. Reissukaveri totesi Konnevedellä syömästään munkista, että reissun toistaiseksi paras. Muutamien munkkikahvien jälkeen yleishavaintona oli, että Itä-Suomessa osataan vielä tehdä hyviä munkkeja.

“Metsän näen jämäkän ja vaaran sinertävän”. Tätä hyräilin ja tietysti sitä helposti opittavaa kohtaa baa ba ba. Tosin reissukaveri totesi, että se on jo sävelletty. Kuhmossa olimme yötä ja reissukaveri lähti suihkuun jo ennen neljää. Sen seurauksena minun yöuneni jäivät vajaaseen viiteen tuntiin. Pidän itseäni hereillä laulamalla. Jotta keino tepsii täytyy laulaa kunnolla ääneen. Kerroin tuittavalleni, että jouduin muistelemaan kaikkien laulujen sanat, mitä vain kertosäkeitä tuli mieleen, jotta päästiin eteenpäin. Vaikka tavallisesti hän ei säälittele reissukaveria, niin nyt hän oli sitä mieltä, että toimintani täytti kidutuksen tunnusmerkistön. Reissukaverin kanta oli, että mieluummin laulu kuin nukahtaminen.

Raatteenportilla kävimme ihailemassa muistomerkkejä talvisodan ehkä verisimmästä taistelusta. Vaikuttava näky. Reissukaveri oli käynyt siellä jo aiemmin. Olimme paikalla niin ajoissa, että kahvio oli vielä kiinni. Alueella on myös venäläisten ja ukrainalaisten muistomerkit. Venäläisten muistomerkin tekstissä muistellaan taistelussa kaatuneita, ukrainalaisten muistomerkin tektsti toivoo, ettei uutta sotaa koskaan tulisi.

Kerroin talvella tuttavalleni, että seuraava kunta on Kuusamo. Hän kertoi käyneensä siellä joko 1965 tai 1966. Olivat olleet Petäjälammen leirintäalueella, missä aluetta hoiti hänen muistinsa mukaan Asmundela. Emme käyneet tutkimassa, olisiko hän vielä paikalla. Kaupungintalon edessä tehtiin jotain korjaustöitä, siksi kuva täytyi ottaa aika kaukaa.

Kuusamo opettelee muiden Suomen kuntien tavoin pienempien velvoitteiden ja vähäisempien tulojen kanssa elämistä. Julkisuudessa on esitetty, että kunnallisveroista on vähennetty ihan liikaa ja kunnat ovat edelleen talousvaikeuksissa. Kuusamon ensimmäisessä kokouksessa päätettiin yksityisteiden perusparannuksiin otettavien lainojen takaamisesta. Pankit ovat olleet nihkeitä myöntämään lainoja tiekunnille, elleivät osakkaat niitä henkilökohtaisesti takaa vaikka rahoitus kuitteja vastaan tulee Ely-keskuksesta. Tämä on hidastanut teiden perusparannuksia. Siksi Kuusamossa tehtiin valtuustoaloite, että kunta takaa loppulaskua varten otetun lainan. Periaate hyväksyttiin ja kaikki hakemukset käsitellään tapauskohtaisesti. Enemmän keskustelua herätti Kuusamon Erä-Veikoille myönnettävä avustus, jolla hankitaan lumen varastointijärjestelmä. Sen ympäristövaikutuksia moitittiin ja avustushakemuksen hylkäämistä kannattaneet kolme valtuutettua jäivät äänestyksessä vähemmistöön.