Kristiinankaupunki on kuntaliitoksista huolimatta väkimäärältään pieni kaupunki. Kun näin tämän kaupungintalon, hämmästyin niin paljon, että olin vähällä ajaa oikealta tulevan auton alle. Ilman kyseisen auton kuljettajan ja reissukaverin valppautta, koppimoporeissu olisi päättynyt tähän. Kristiinankaupunki on vajaan 10 tuhannen asukkaan kaupunki, jonka kirjoitettukin historia ulottuu keskiajalle. 1800-luvulla merenkulun ja kaupankäynnin vaurastuttamat porvarit kykenivät rakentamaan komean raatihuoneen. Paikalliset asukkaat anoivat jo 1500-luvulla lupaa rakentaa kaupunki Tiukanjoen suulle. Vaasa oli kaukana ja kauppaa sai harjoittaa vain kaupungeissa. Kaupunki perustettiin Lapväärtin pitäjän Koppön saarelle ja siksi sen nimi oli aluksi Koppöstad kunnes Pietari Brahe nimesi kaupungin uudelleen Kristiinankaupungiksi joko kuningatar Kristiinan mukaan tai vaimonsa Kristiinan mukaan.Kaikilla teoilla on hyvä syy ja todellinen syy. Kuningattaren mukaan nimeäminen on hyvä syy, vaimolle on sitten voinut kertoa todellisen syyn. Puutalokaupungit ovat keskimäärin palaneet kerran sadassa vuodessa. Kristiinankaupunki on poikkeus. Siellä on paljon ihania vanhoja puutaloja. Kävelylenkki kannattaa aloittaa raatihuoneelta ja kierrellä kapeita katuja pitkin kohti Lebellin kauppiaantaloa, jossa voi tutustua vanhoihin sisustuksiin rokokoosta kustavilaisuuteen. Kissanpiiskaajankuja on Suomen kapeimpia katuja eikä sen nimi tule suinkaan siitä, että siellä olisi piiskattu kissoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti