Varpaisjärvi

 Varpaisjärvi ehti juuri satavuotiaaksi ennen kuntaliitosta. Sen kohdalla Wikipedia listaa kuuluisina varpaisjärveläisinä Ruuna Reippaan emerituspiispa Wille Riekkisen ja näyttelijä Jukka Voutilaisen väliin. Heistä kummankaan patsas ei sattunut silmiin paikkakunnalla päinvastoin kuin komea hevospatsas. Suomenhevonen ruuna Reipas (1948-1971) kilpaili 1952-1965 ja kävi mm. Jämsässä 1958 ravaamassa Kilpakorven raviradan rataennätyksen. Siihen aikaan ravihevoset olivat suureksi osaksi työhevosia. Sellainen oli myös kummisetäni Purjekas. Viime kesänä Jämsän Ravit järjesti hevoshistorianäyttelyn. Sen esittelykuvassa kummisetäni poseeraa ylpeytensä Purjekkaan rinnalla. Aina, kun metsän läpi menin kummieni luo, varoin hevosta, jota pelkäsin enkä ihan vähän. Onnistuin väistelyssä ilmeisesti aika hyvin, koska en muista yhtään kohtaamista sen kanssa. Sen sijaan muistan joidenkin kuninkuusravien alla kummisetäni ja kummitätini keskustelun, joka koski kisojen voittajan hevosloimen tulevaa käyttötarkoitusta. Kummitätini oli sitä mieltä, että hän tekee loimesta itselleen juhlapuvun. Kummisetäni ei ollut ihan samaa mieltä. Kummitätini osasi ommella. Muistan hänen tekemänsä esiliinat, joita kansakouluaikanani tytöt käyttivät ja elämäni ensimmäiset pitkät housut. Ne päällä oli paljon mukavampi hiihtää kuin hameessa. Siihen aikaan ei vielä ollut sukkahousuja ja villahousujen ja sukkien väliin jäi paljas kohta, jonka kaatuessaan tunsi hyvin konkreetisti. 

Varpaisjärvi ehti juuri satavuotiaaksi ennen kuntaliitosta.

Kuhmo/Kuhmoniemi

 Heti, kun siirryttiin Kainuun puolelle, asfaltti muuttui vähän vanhemmaksi ja paikkaisemmaksi. Ihan hyvä silti ajaa. Ei ole syytä valittaa. Raja vaan oli ihan selvä. Nälkämaan laulun "surkeat suot" reunustivat tietä matkan varrella. Ymmärrän, että maatalouden kannalta ne eivät ole kaikkein edullisempia. Varmaa eläkettä nauttivana suot ja niiden keskellä olevat pienemmät ja isommat lammet ovat mielestäni henkeäsalpaavan kauniita. Reissukaveri mietti kalastusmahdollisuuksia ja suunnitteli jo kylmälaukun hankkimista. Harmillista, että hänen liikkumisensa on tätä nykyä niin vaikeaa, ettei hän oikein pääsisi onkimisetäisyydelle. 

Kuhmon Kamarimusiikkifestivaalin kesän teemana oli Illuusion taide. Kuhmon Kamarimusiikkitapahtumaa on vietetty yli 50 vuotta ja se on kansainvälisesti hyvin tunnettu. Reissukaveri harmitteli, että reissu eteni tänne vähän liian myöhään.  Sommelossa vietettiin kansanmusiikkijuhlaa ja Kuhmossa oli myös Ihminen ja Kosmos -tapahtuma. Marraskuussa on sitten Kuhmon Römppäviikko. Siellä esiintyy mm. Litku Klementti. Reissun hidastaminen sitä odotellessa ei ollut järkevää, koska marraskuussa Kuhmossa tuskin olisi enää koppimopokelejä.

Kuhmo mainostaa itseään Suomen metsäkeskeisimpänä kuntana ja biotalouden globaalisti tunnettuna menestystarinana. Virkistyskalastukselle ja retkimelojille on otolliset mahdollisuudet. Keväällä on hyvät edellytykset myös koskimelojille. Lönnrot viimeisteli täällä Kalevalaa ja Juminkeko toimii Kalevalan tietokeskuksena ja vienalaisen kulttuurin vaalijana. Kuhmo-talo tarjoaa monipuoliselle kulttuurille upeat tilat.

Kruunupyy

 Kruunupyyssä on viime talven aikana keskusteltu mahdollisuudesta vaihtaa Pohjanmaan maakunnasta Keski-Pohjanmaan maakuntaan. Perusteluna oli sote-uudistuksen tuomat muutokset. Kokkola on paljon lähempänä kuin Vaasa. Terveysliikuntaa kunnassa edistetään penkkilenkeillä. Niitä on Kruunupyyssä, Alavetelissä ja Teerijärvellä. Penkkilenkin varrella on 100-500 metrin välein penkkejä, joilla voi levähtää ja lisäksi penkin vieressä on lihaskuntoliikkeiden ohjeita. Penkit ovat itsessään taideteoksia. Parempikuntoiset voivat vaeltaa Huhta-Oton luolalle. Nimensä siirtolohkareen sisällä oleva luolasto on saanut Otto Storåsta, joka muutti kesän ajaksi luolaan. Sinne voi laskeutua tikkaita pitkin, jos uskaltaa. Ahtaan paikan kammoisille en suosittele. Sieltä pitäisi johtaa salakäytävä Sandskatan niemelle. Salakäytävää ei ole kuitenkaan löydetty. Ehkä Huhta-Otto sulki sen jostain syystä. Herkästi voisi kuvitella, että sinne on aarre kätkettynä. Luolan läheisyydessä on taukopaikka ja tulentekomahdollisuus. Makkaratulilla istuskelua voi suositella kaikille. 

Liitoskuntia ei ole unohdettu myöskään vaakunassa. Se on koostettu Alavetelin aurankärjestä, Teerijärven apilarististä ja Kruunupyyn kruunusta. Kruunupyyn pitäjä on syntynyt 1607 ja nimi muistuttaa samana vuonna tapahtuneesta kuningas Kaarle IX:n kruunajaisista.

Munsala

 Munsalan vaakunan joutsenet edustavat luontoa ja kaukokaipuuta. Uusiutuviin materiaaleihin liittyy myös kuva. Luonnonmateriaalit alkavat ainakin puheessa nousta esiin ilmastonmuutoksen hidastajina ja keinokuitujen korvaajana. Jostain syystä turkikset eivät ole samassa asemassa kuin pellava näissä puheissa. Minullakin on fleecevuoriset hansikkaat, fleecevuorinen pipo ja useampikin fleecepusero. Aina niitä pestessäni tunnen lievää häpeää, koska tiedän, että nyt taas vesistöön päätyy mikromuovia. Sisareni oli huolissaan mikromuovosta jo 1960-luvulla. Silloin yhdyskuntajätettä poltettiin eikä muovi suinkaan hävinnyt vaan leijaili savukaasuina ympäri maailmaa. Nyt muovia on joka puolella. Me hengitämme sitä, syömme sitä ja se tunkeutuu iholle. Sen terveyshaitat tunnistetaan koko laajuudessaan ehkä joskus vuosikymmenten kuluttua. Silti kierrätettävän, kestävän, lämpöisen materiaalin tuotantoa ja käyttöä pidetään joissakin piireissä paheksuttavana. Lapsuudessani puhuttiin koirankarvarukkasista. Raaka-ainetta niihin olisi varovaisestikin arvioiden vuosittain yli 50 000 nahkaa. Niitä tuotetaan hajautetusti jopa kaupunkien kerrostaloissa. Jostain syystä niitä ei kuitenkaan hyödynnetä vaan ne joko poltetaan tai haudataan maahan.

 

 

Oravainen

 Oravaisten  vaakunaan on ikuistettu kunnan teollisuus- ja sotahistoriaa. Väkivasara tulee Kimon ruukista ja kranaatit Oravaisten taistelusta14.9.1808. Taistelukentälle on selkeät opasteet. Merimaisema miellytti enemmän minun silmääni. Harmi, että rannan kahvila oli vielä kiinni. Olisi ollut jo aika aamupäiväkahville ja -teelle. Oravainen on niitä vanhoja kuntia, jotka ovat syntyneet tehdasyhdyskunnan ympärille ja saaneet oman kunnallishallinnon pian sen jälkeen, kun kirkolliset ja kunnalliset asiat erotettiin toisistaan 1865. Se ehti lähes 150-vuotiaaksi ennen kuntaliitosta.

Maksamaa

 Maksamaan nimi ei tule maksasta vaan karjalaisesta Maksima-, Maksi- alkuisesta henkilönimestä. Maksamaa on siis ollut jonkun Maksiman eräaluetta ja siitä jäänyt paikannimeksi. Eräalueet ovat vuosien saatossa muuttuneet maatalousalueiksi mutta nimi kantaa muinaista historiaa. 

Traktoreita ja leikkuupuimureita on tällä reissupätkällä nähty tiellä vastaan tulemassa jo vaikka kuinka paljon. Traktoreiden perässä on ollut mitä erilaisempia maatalouskoneita, joiden käyttötarkoitusta en osaa selittää, koska olen tipahtanut maatalouskoneiden kehityksestä jo aika päiviä. Tämä oli ensimmäinen leikkuupuimuri, joka nähtiin pellolla. Tiukassa näimme traktorin pellolla. Se ehti kuitenkin häipyä toisaalle ennen kuin sain kotteron parkkiin.

Korjaamolla

 Varmaankin olin ensimmäinen aikaa varaamaton asiakas aamulla. Menin sisään ja ystävällinen mies kuunteli huoleni. Hän lupasi, että joku katsoo tilannetta kunhan saavat kahvit juotua. Toinen, yhtä ystävällinen, mies tuli kuuntelemaan tilannetta. Paikan nosturit on tietysti mitoitettu autoille. Kottero on merkittävästi kapeampi. Silti korjaamolla mietittiin miten saada tilanne kartoitetuksi. Lopputulos oli se, että takapyörien laakereista löytyi väljyyttä. Uusia laakereita koppimopoon ei autokorjaamojen varastoista tietystikään löydy, joten sen kummenpaa ei asialle voinut tehdä. Tärkeää oli kuitenkin se lohdullinen tieto, että ajokilla voi naksumisesta huolimatta ajaa. Naksumista on syytä kuunnella, jos se vaikka muuttuu erilaiseksi. 

Suuret kiitokset nopeasta reagoimisesta ja mieltä hieman rauhoittaneesta tiedosta. Uskalsimme hakea hotellista tavaramme ja jatkaa kohti Kruunupyytä. 😊 Monesti kysytään, voinko suositella jotain palvelua ystävilleni. Tavallisesti en suosittele, koska se on mainosfirmojen työtä, josta niille maksetaan. Autokorjaamo Horttanaa voin lämpimästi, periaatteideni vastaisesti, suositella paitsi ystävilleni myös kaikille muille.

Sulva

 Kiviaidat ovat aina viehättäneet minua. Aikaisemmin ne rakennettiin käsipelillä kivi kerrallaan. Viime aikoina on kuitenkin näkynyt tämäntyylisistä kivikoreista rakennettuja aitoja sekä yksityistalojen tonteilla että julkisten teiden varrella. Ne ovat rationalisoituja, teollisia innovaatioita kiviaitoja kaipaaville. Sulvasta löytyi liike, joka myy näitä. 

Sulvassa uhkasi koppimoporeissu keskeytyä toisen kerran. Nyt ei osallisena ollut ketään muuta. Lähdimme ajamaan kohti yöpaikkaa ja kuuntelimme outoa napsumista takavasemmalta. Koska muita ajoneuvoja ei ollut näköpiirissä, napsumisen täytyi kuulua kotterosta. Tavaratilassa on paljon tavaraa ja ajattelimme ensin, että joku tavaroista osuu johonkin toiseen. Siispä pakkasimme tavarat uudelleen ja taas uudelleen. Korikin pitää varsinkin epätasaisella tiellä omaa natinaansa mutta tämä naputus ei reagoinut asfaltin epätasaisuuksiin. Päättelimme, että moottorista ääni ei kuulu. Moottori kehräsi kuten tavallisesti kovaäänisesti. Vähän pelotti ajaa nakuttavalla pelillä mutta ei oikein muitakaan vaihtoehtoja ollut. Jännitimme, missä vaiheessa matkan teko päättyy kokonaan. Majapaikkaan pääsimme onnellisesti ja sitten etsimme lähiseudun korjaamot. Ei ihan painajaisvapaa yö. Yöllä sitten mietin strategiaa. Ajattelin, että jos menen korjaamolle onnettoman näköisenä, minulle on vaikeampi sanoa ei kuin, jos vain soitan sinne.

Kristiinankaupunki

Kristiinankaupunki on kuntaliitoksista huolimatta väkimäärältään pieni kaupunki. Kun näin tämän kaupungintalon, hämmästyin niin paljon, että olin vähällä ajaa oikealta tulevan auton alle. Ilman kyseisen auton kuljettajan ja reissukaverin valppautta, koppimoporeissu olisi päättynyt tähän. Kristiinankaupunki on vajaan 10 tuhannen asukkaan kaupunki, jonka kirjoitettukin historia ulottuu keskiajalle. 1800-luvulla merenkulun ja kaupankäynnin vaurastuttamat porvarit kykenivät rakentamaan komean raatihuoneen. Paikalliset asukkaat anoivat jo 1500-luvulla lupaa rakentaa kaupunki Tiukanjoen suulle. Vaasa oli kaukana ja kauppaa sai harjoittaa vain kaupungeissa. Kaupunki perustettiin Lapväärtin pitäjän Koppön saarelle ja siksi sen nimi oli aluksi Koppöstad kunnes Pietari Brahe nimesi kaupungin uudelleen Kristiinankaupungiksi joko kuningatar Kristiinan mukaan tai vaimonsa Kristiinan mukaan.Kaikilla teoilla on hyvä syy ja todellinen syy. Kuningattaren mukaan nimeäminen on hyvä syy, vaimolle on sitten voinut kertoa todellisen syyn. Puutalokaupungit ovat keskimäärin palaneet kerran sadassa vuodessa. Kristiinankaupunki on poikkeus. Siellä on paljon ihania vanhoja puutaloja. Kävelylenkki kannattaa aloittaa raatihuoneelta ja kierrellä kapeita katuja pitkin kohti Lebellin kauppiaantaloa, jossa voi tutustua vanhoihin sisustuksiin rokokoosta kustavilaisuuteen. Kissanpiiskaajankuja on Suomen kapeimpia katuja eikä sen nimi tule suinkaan siitä, että siellä olisi piiskattu kissoja.

 

Tiukka/Kristiinankaupungin maalaiskunta

 Nämä jokimaisemat ovat aina niin ihania. Vettä ja vihreää. Tiukkajoki laskee mereen Tiukan kautta. Kunta on aikanaan perustettu joen varrelle sen molemmille puolille. Tiukka on joskus ollut läänitettynä Kristiinankaupungille ja myöhemmin läänitys purettiin. Kuntakokoukset alkoivat Tiukassa 1868. Silloin sitä joidenkin lähteiden mukaan nimitettiin Kristiinankaupungin maalaiskunnaksi. Sen nimistä entistä kuntaa ei kuitenkaan ole entisten kuntien luettelossa. Nyt pitäisi lähteä parempien lähteiden äärelle mutta sunnuntaina kirjastot ovat kiinni.

Lapväärtti

Lapväärtin kirjoitettu historia ulottuu vuoteen 1303, jolloin Ruotsin kuningas Birger Maununpoika antoi paikalliselle Michaelille luvan vapaasti hyödyntää Hämeen metsiä. Pitäjä Lapväärtistä tuli 1607 ja 1800-luvulla siitä erotettiin Karijoen ja Isojoen kunnat. Ne jatkavat vielä itsenäisinä. Lapväärti liitettiin naapuriin jo 1973.

Lapväärtissä muisteltiin sata vuotta aiemmin käytyä Suomen sodan Lapväärtin taistelua ja sen kunniaksi pystytettiin komea kivipilari ison kiven päälle. Edelleen paikkaa kunnioitetaan, koska kiven eteen on keväällä istutettu kukkia. Mistään kovin merkittävästä taistelusta ei ole ollut kysymys, koska netin Suomen sota artikkeleissa asiaa ei juurikaan mainita. Teoksiin on toki asia päässyt. Maanpuolustuskorkeakoulussa on ainakin yksi kirja, jossa taistelusta kerrotaan. Enpähän vain viitsinyt tilata ja armeijan palveluksessa olleet tututtavani ovat jo eläköityneitä niin heidänkään apuunsa en viitsinyt turvautua. Taistelussa Ruotsin joukot todennäköisesti saivat voiton, koska hävityille taisteluille ei juuri pystejä 1908 tienoilla pystytetty. 

Tavallisesti kirjoitan luonnoksen ensin ja parantelen sitä mutta nyt pääsi käymään niin, että yritin päivittää tietokonetta ja nyt se on jumissa. Kirjoitusohjelma ei toimi eikä aikaisempia luonnoksia saa auki. Jostain syystä pasianssit saa pelattua ja netti toimiin. Odottelen asiantuntijaa, joka on tavallisestikin auttanut minua tietokoneongelmissa. Hän on vain aika kiireinen iso viskaali. Nyt kirjoitan suoraan blogiin. 

Valkeala

Valkealassa on Herransaaren särkät. Yritimme löytää ne kepsin avulla. Jostain syystä kepsi ajatti meitä särkkien vastakkaiselle rannalle missä oli mökkejä. Emme ajaneet pihaan emmekä etsineet toista reittiä. Sen sijaan näimme uskomattoman upean lehtikuusikujan. On siellä seassa tavallisempiakin kuusia, mutta nämä suuret ovat kaikki lehtikuusia.   

Valkealan Utissa toimii puolustusvoimien erikoisjoukkojen ja helikopterialan joukko-osasto. Laskuvarjojääkärikoulu, joka jatkoi Päämajan kaukopartio-osaston toimintaa, toimi aiemmin itsenäisenä Päämajan alaisena joukko-osastona. Nyt se on osa Erikoisjääkäripataljoonaa. Eräs tuttavani opiskeluajoilta on kotoisin Utista. Hän viettää siellä edelleen melko paljon aikaa entisessä kotitalossaan, josta on tullut tavallaan kesämökki. Siksi Utti on tuttu jo 1970-luvulta, ainakin puheessa. Se, että se on kaiken aikaa ollut osa Valkealaa, on mennyt aiemmin ohi tietoisuuden. Utti on vanhaa puolustusjärjestelmää. Venäjä rakensi sinne linnoituksia jo 1700-luvulla. Toinen puolustusvoimien alue Valkealassa on Vekaranjärvi. Reissukaveri kävi siihen tutustumassa kovapanosammuntojen yhteydessä. Hänellä oli flunssa ja hän vietti Vekaranjärvellä päivän ennen kuin hänet siirrettiin sotilassairaalaan. Ikkunalaudalta otettiin lunta, joka sitten laitettiin hänen päälleen, että kuumetta saatiin laskemaan. Vanha tehokas keino ja käytössä vielä 1960-luvulla.

Kouvola

 

Ylen Areenassa on Kahden tähden reissu -ohjelma, jota mainostettiin tv-kanavilla sillä, että ihmiset olivat ehdottaneet Kouvolaa matkakohteeksi. Katsoin sen pätkän ja totesin, että Nordic China Centerin portti kannattaa kyllä käydä katsomassa ja torin patsaat ovat mielenkiintoisen näköisiä. Virastotalon betoniarkkitehtuuri ei miellyttänyt videollakaan joten ajoimme suoraan kaupungintalolle. Emme edes odottaneet kaupunginjohtajan vastaanottokomiteaa juhlistamaan saapumistamme. Muuten Kotkan jälkeen Kouvola ei oikein jaksanut sykähdyttää. Kaupungintalo on tosin paremman näköinen kuin Kotkassa. Rakennetaanko täällä päin kaupungintalot sillä periaatteella, että ne erottuvat muusta kaupungin arkkitehtuurista. Kouvolaa ei sentään ole koskaan valittu Suomen surkeimmaksi kunnaksi vaikka joitakin ääniä se sai Suomen paskin kaupunki -äänestyksessä.

Kouvolan kaupungin sivuille yleiskuva Kouvolasta on otettu yöllä. Voi miettiä miksi. Osavuosikatsaus ei lupaa hyvää. Tämän vuoden talousarvio oli puoli miljoonaa positiivinen mutta energia- ja polttoainekustannusten nousu, alkuvuoden säät, terveydenhuollon ja henkilöstömenojen kustannusten ylitykset aiheuttavat arviolta 4.9 miljoonan alijäämän vuoden loppuun mennessä vaikka verotuloja on kertynyt ennakoitua enemmän. Tilanne ei ole katastrofaalinen, koska viime vuosi oli ylijäämäinen ja vanhaakin ylijäämää on karttunut. 

Matkailijalle voi suositella Verlaa. Kartonkitehdasta uudistettiin hyvin varovasti ja, kun tuotanto lopetettiin, tehdas oli lähes valmiiksi museo. Se on Unescon maailmanperintökohde ja sitä pidetään yhtenä Suomen seitsemästä ihmeestä. Martan Matkassa blogista voi lukea oivan esittelyn Verlasta. Kouvolasta löytyy myös luontokohteita esim. Repoveden kansallispuisto. Hoyryveturimatkan voi tilata Kouvolasta mihin päin Suomea tahansa. Kouvolasta rautateitä lähtee viiteen suuntaan. Varsinainen rautateiden solmukohta.

Anjalankoski

 

Anjalankosken kuva voisi olla ihan sama kuin Anjalan, koska kunta perustettiin, kun Anjala ja Sippola yhdistyivät 1975. Jotta saadaan vähän vaihtelua, otin kuvan joen itärannan suuntaan samalta Keskikosken sillalta. Niiden nimi oli Myllykosken sillat silloin, kun ne 1954 rakennettiin. Nyt ne kuuluvat Myllykosken paperitehtaan suojeltuun tehdasympäristöön. Anjalankoski jäi suhteellisen lyhytikäiseksi kunnaksi. Se ehti olla pari vuotta kauppalana ja sitten siitä tuli kaupunki, joka lakkasi olemasta 2009. Joillakin nettisivuilla ehdotetaan Anjalankosken nimen unohtamista tyystiin. Jos muistellaan entisiä kuntia pitäisi muistella Anjalaa ja Sippolaa. Pieni välivaihe Anjalankoski 1975-2009 ei ansaitse heidän mielestään edes omaa nimeä.

Anjala

 

Tässä kohtaa Kymijoessa on pitkä saari, jota on käytetty hyväksi, kun joen yli on rakennettu silta. Sillan kaiteen yli voi kiivetä ja laskeutua portaita pitkin saareen tutustumaan jokeen tarkemmin. Tämä kuva on otettu Anjalan suuntaan.

Topelius on kauniisti Kuninkaan hansikas kirjassaan ymmärtänyt myös Anjalan liiton miehiä vaikka hommasta ei mitään tullutkaan. Ruotsi oli menettänyt Kaakkois-Suomen alueita parissa epäonnistuneessa sodassa ja Kustaa III oli aloittanut taas uuden eikä sotamenestys ollut kummoinen. Suomalaiset upseerit olivat käyneet neuvotteluja Venäjän keisarinnan Katariina II:n kanssa ja vaativat Anjalan liittokirjeessä rauhaa, valtiopäivien koollekutsumista ja armeijan kotiuttamista. Osa haaveili jopa Suomen itsenäistymisestä Venäjän suojeluksessa. Touhu tulkittiin kapinaksi, osallisista monet saivat kuolemantuomioita ja Johan Henrik Hästesko jopa teloitettiin. Osa miehistä siirtyi Venäjän palvelukseen. Anjalan kunta kunnioitti historiaa kuvaamalla vaakunaansa kolme valakättä. Urheiluseura on ottanut nimekseen Anjalan liitto. Siinä on historian siipien havinaa.

Kymi

 

Mahtava kivisilta, jonka kuvaaminen olisi edellyttänyt melkoisen jyrkkään penkkaan laskeutumista. Tässä iässä ei enää ota turhia riskejä vaan tyytyy siihen vaatimattomampaan kuvakulmaan, johon turvallisesti pääsee käsiksi. Nämä sivujoet, jotka laskevat mahtavaan Kymiin, olisivat kanootilla tutkittaviksi ihan onnen omiaan.

Kymin historia alkaa jostakin Litorinameren ajoilta. Kalastusta, hylkeenpyyntiä, metsästystä. Historiallinenkin aika alkaa varhain. Helmikuun 26. päivänä 1380 päivätyllä asiakirjalla Bo Joninpoika Grip lahjoitti Itämailla Kymin Pyhtään pitäjässä sijaitsevan tilansa Vadstenan luostarille. Mahtikartano antoi nimensä Kymenkartanon läänille ja rajan taakse jääneelle Kymenkartanon provinssille. Kymi ei ollut irrallaan muusta maailmasta. Hansan kauppareitit Lyypekin ja Novgorodin välillä sivusivat Kymin aluetta ja kauppaa käytiin Lontoota myöten. Tallinnaan purjehdittiin omillakin laivoilla. Historioitsija Martti Korhonen nimeää Kymin vaiheet Kala-Kymiin, Karja-Kymiin, Vilja-Kymiin, Kauppa-Kymiin ja Lauta-Kymiin. Termit kuvaavat hyvin elinkeinojen tärkeyttä eri aikoina.

Karhula

 

Helilän kylässä olevan tilan maakirjanumero yhdeksän oli 1620-luvulla Karhula. Sen alueelle nousi 1880-luvuilta lähtien monialayritys. Ruukin mukaan kauppala sai nimensä ja Helilästä tuli kauppalan keskus. Kymin ja Kotkan kuntaliitosta mietittiin 1950-luvun vaihteessa. Sen sijaan päätettiinkin perustaa kauppala Kymin teollisista osista ja kuntaliitos toteutettiin vasta 1977. Karhulan teollisuus sai alkunsa Korkeakoskelle rakennetusta vesisahasta. Korkeakosken tehtaanpiipuista olisi voinut ottaa kuvan mutta enemmän viehätti silmää tämä maisema, jossa mahtava Kymijoen vesistö näyttää lähes pysähtynyneeltä aamu-usvassa. Karhulan lasitehtaan tuotteisiin on varmaan jokainen ikäiseni ihminen tutustunut. Ison lasipurkin kyljessä oleva karhun kuva herättää muistoja säilötyistä kurkuista ja sienistä. Mustaviinimarjapensaasta kerättiin lehtiä ja ne laitettiin kurkkujen väliin, etteivät kurkut koskettaneet toisiaan. Purkkeja näkee myynnissä kirpputoreilla eikä ihan halpaan hintaan.

Kotka

 

Kotkan kaupungintalo ei ole edustava kuva Kotkasta. Tämä Neuvostoliiton KGB:n mieleen tuoma rakennus on ihan jotain muuta kuin laajojen vanhojen puutaloalueiden, vihreiden puistojen ja veneitä ja aluksia täynnä olevien satamien Kotka. Kotkan meripäivillä kannattaa käydä, paitsi koppimopolla. Liikennettä on tavallisenakin arkena ihan riittävästi. Kotka on suunnattoman kaunis kaupunki. Sen puistoille ei löydy vertailukohdetta muualta. Olen ollut onnekas ja saanut henkilökohtaisen opastuksen Sapokan vesipuistoon ja veistospromenadiin. Lisää taidetta kävimme ihailemassa Merikeskus Vellamossa ja mikä olisikaan ollut parempi paikka päättää kävelylenkki kuin tunnelmallinen ravintola Kairo, missä oli valkoiset pöytäliinat pöydillä ja vanhoja ihania sohvia ja tuoleja. Päivän kruunasi Juha Watt Vainion musiikin kuuntelu; Kotkan poikii ilman siipii, Albatrossi, Vanhoja poikia viiksekkäitä. Niitähän riittää vaikka kuinka pitkälle. Parhaita sanoja voi käydä lukemassa Juha Vainio kadun varrelta.

Kotka syntyi teollistumisen myötä ja liitti alueen entistä tiiviimmin kansainvälisiin kauppasuhteisiin. Tämän päivän Kotkaa leimaa liikennejärjestelyjen parantamisen lisäksi hyvinvointialueen henkilöstön siirtäminen. Tätä pohtivat valtuustot pitkin Suomea. Kotkan paperia lukiessa tuli ajatelleeksi sitä valtaisaa työmäärää, joka siirtosopimusten teossa on pitkin Suomea tehty ja miten monia asioita on pitänyt ottaa huomioon palkkapäivistä, työaikamuotoihin ja työterveyshuoltoon. Ukrainan sota heijastuu myös Kotkaan. Kotkassa on Leninin patsas, jota nyt Ukrainan sodan vuoksi on ehdotettu siirrettäväksi pois ja tällä hetkellä nimettömän puiston nimeämistä Ukraina-puistoksi. Kaupunkirakennelautakunta ei pitänyt (äänin 7-6) siirtoa tarpeellisena. Valtuusto päätti kuitenkin palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi ja sitten mielipide muuttui. Lenin patsas siirretään ja puistoa aletaan suunnitella uudelleen. Siihen tulee ukrainalaisen taitelijan teos joskus tulevaisuudessa.

Kotkassa on Langinkosken keisarillinen kalamaja. Reissukaveri kävi siellä luokkaretkellä 1960-luvulla. Johtuen tietöistä ja kepsiongelmista päätimme jättää tällä kertaa verestämättä hänen muistojaan.

Haapasaari

 

Tarkoitus oli ajaa vältellen pysähtymisiä ja Kuusankoskelle asti matka eteni joutuisasti. Tavoitteena oli ehtiä iltalaivalla Haapasaareen. Kuusankoskella laitoin kepsiin hotellin osoitteen. Ajoittain olin vähän eri mieltä kepsin antamista ohjeista ja sitten, kun se yritti ajattaa meitä pyörätielle tarkistin asetuksia. Olin edellisenä päivänä käynyt ystävälleni kaupassa ja hänen asuinalueensa kaupat olivat vähän oudompia niin käytin kepsiä ja koska olin pyörällä liikkeellä niin laitoin polkupyöräasetukset. Ongelmaksi asia muodostui, kun en saanut niitä asetuksia pois. Toinen harmillinen takaisku olivat sitten Kotkan tietyöt. Erinäisiä uukkareita oudoissa paikoissa, kun kepsi ohjasi pyöräilemään tielle, joka oli suljettu isompien ajoneuvojen liikenteeltä. Ennen vanhaan sanottiin, että kun vastuksia alkaa tulla niitä tulee sitten nipussa. Hotellin ovi olisi pitänyt avata koodilla, jonka naputtelin ihan oikein. Reissukaveri vahti vieressä. Ei vaan ovi auennut. Kaikesta tästä huolimatta ehdin ystävieni avustuksella yhteysalukselle. Koppimopolla en satamaan uskaltanut ajaa, koska jossain vaiheessa siitä olivat hävinneet lyhyet valot. Paluu Haapasaaresta olisi pimeällä.

Haapasaaressa on vakituisesti 7 asukasta ja kesällä paljon, paljon enemmän vierailijoita. Yhteysaluksessa oli kolmisenkymmentä matkustajaa, joista osa jäi laivasta Kirkonmaalla. Emme jääneet ihailemaan saaren luontoa sen pitemmäksi aikaa kuin minkä yhteysalukselta meni purkamiseen ja lastaamiseen. Saari on sen verran pieni, että jos tänne tulee aamulla ensimmäisellä yhteysaluksella niin saaren ehtii tutkia aika tarkkaan ja ehtii saman päivän aikana poiskin. Tämä oli vaihtoehtoinen suunnitelma, jos emme olisi ehtineet iltalaivaan. Saaressa on ympäri vuoden toimiva kyläkauppa, joka on palvellut asiakkaita yli sata vuotta. Entisessä koulussa on näyttelytila ja siellä voi yöpyäkin. Varauskalenteri oli aika täynnä, kun sitä katselin. Aittarakennuksessa on museo. Puikkarikuuri on seurantalo, jossa pidetään vuosittaiset Puikkaripäivät. Kuurilla juhlittiin myös sähköjen saamista saarelle 1994. Saaren korkeimmalla kalliolla on Puokki, tähystys- ja merkinantotorni, joka on rakennettu 1862. Siellä on Puolustusvoimien tutka-asema, joka seuraa tarkasti rajaloukkauksia. Ja niitähän riittää. Harmillisia mutta silti mielestäni presidentti Mauno Koiviston ohjetta soisi noudatettavan: “Ei pidä provosoitua, jos provosoidaan.”

Olen huomannut, että takaraivossa on syntymässä suunnitelma matkakohteista sitten Äänekosken jälkeen. Haapasaari on ehdottomasti listalla jonain kauniina kesäpäivänä. Aamulaivalla sinne ja, jos tutkittavaa riittää majoittuminen saareen yöksi ja tutkimisen jatkaminen seuraavana päivänä. Ilta alkoi pimetä paluumatkalla. Aurinko laski ja jätti jälkeensä oranssin taivaanrannan, jonka yläpuolella oli keltainen ja turkoosi raita. Aina ei erottanut, mitkä horisontissa erottuvista kohteista olivat saaria ja mitkä pilviä. Satamasta hotellille kävellessä lueskelin Juha Vainion kadun kiveen hakattuja Vainion parhaita mietelmiä: Mistä tunnet sä ystävän, Vanhoja poikia viiksekkäitä, Kolmatta linjaa takaisin, En päivääkään vaihtaisi pois ja paljon paljon muuta.

Kuusankoski

 

Elokuun hyvät koppimoporeissupäivät jäivät väliin. Hätävilkkujen katkaisija meni rikki jossain vaiheessa ja kytki hätävilkut päälle omia aikojaan. Kun ne aikansa vilkuttivat, niin akku tyhjeni ja sitten ei mentykään mihinkään. Ennen kuin sain ajan korjaamolle kului aikaa ja tietysti varaosan saaminenkin kesti. Vaikka koppimopo oli muuten ajokunnossa ja sukulaisten kanssa sillä ajeltiinkin, niin reissukaveri ei pitempään matkaan suostunut lähtemään ennen kuin hätävilkut olivat kunnossa. Hän on vähän lainkuuliaisempi kuin minä. Totta, hätävilkuttomalla ajoneuvolla ei saa ajaa. Vähän lohdutti, ettei helteiden vuoksi olisi ollut kiva reissatakaan. Reissu ei edennyt mutta lihasvoimalla sentään kuljettiin. Naapurin pojan kanssa pyöräiltiin yhdessä Korpilahdelta Jämsään ja sukulaisen kanssa parikin kanoottireissua Pohjois-Päijänteellä ja paikallisiin ravintoloihin tutustumista sukulaisten kanssa harrastettiin tiiviisti. Päijänne on kaunis kanootistakin katseltaessa, sukulaisten tapaaminen kahvilan terassilla on todella rentouttavaa kauniilla kelillä ja taiteesta voi nauttia lähistölläkin. Kuntsin kokoelma, joka on nyt Jyväskylässä, on todella näkemisen arvoinen. Aika monet esillä olevista teoksista olisivat kelvanneet minullekin.

Tämän reissupätkän teemaksi tulee väkisinkin Kymijoki. Kuva on Kuusankosken sillalta. Kymijoki oli Ruotsin ja Venäjän rajajoki 1743-1809. Sen peruja oli Myös Iitin ja Valkealan raja. Näistä kunnista lohkaistiin osia, kun Kuusankoski 1921 perustettiin Kuusankosken, Kymintehtaan ja Voikkaan tehdasyhdyskunnista. 1930-1950-luvuilla naapurikunnat saivat luovuttaa lisää alueita Kuusankoskelle ja sitten tilanne alkoi muuttua, kun vähän myöhemmin perustettu naapurikaupunki alkoi nakertaa Kuusankosken aluetta ja lopulta kahmaisi koko kunnan. Tai demokraattisesti päätettyjähän kuntaliitokset Suomessa ovat. Niitä sanelee tarkoituksenmukaisuus ja talous. Itsekin olen äänestänyt kuntaliitoksen puolesta vaikka asuin nykyisessä entisessä kunnassa. Enkä todellakaan ole pahoillani kuntien vähenemisestä näin koppimopoilijan itsekkäästä näkökulmasta.

Luin keväällä kirjan Yksinhuoltaja ei asu puutalossa, jonka on kirjoittanut Julius Vilkas. Teos on sijoitettu Kiusankoskelle Änkeröisten alueelle, jota kuvaa rakennemuutos, suljettu tehdas ja yksinäisenä uinuva tehtaanpiippu. Kirja alkaa oivallisena kuvauksena autioituvasta taajamasta, jolle ovat ominaista tyhjät liiketilat ja keskiolutkuppilat. Voisi kuvitella, että loppu on ennustettava mutta ei se ole. Yllätyksiä kaipaavalle voi suositella. Jotenkin luin sitä ainakin aluksi kuvauksena Kuusankoskesta. Viime vuosituhannella kävin tapaamassa opiskelijaa, joka oli siellä työssäoppimisjaksolla. Ihan oudon paikan läpi emme siis ajaneet, vaikka totuuden nimessä on tunnustettava, ettei silmiin sattunut tuttuja paikkoja.