Parkano

 

Syksy alkaa vähitellen näyttää merkkejään. Kurkiparvet kerääntyvät pelloille, pikkulinnut kansoittavat harvenevia sähkölankoja ja sänkipeltoja näkee yhä enemmän. Reissukaverille Parkanosta tuli mieleen maailman parhaat saappaat. Ne olivat lämpimät talvisaappaat, joita jopa Erä-lehti oli kehunut. Itse kuulin Parkanosta ensimmäisen kerran 1970-luvulla, kun puhuttiin Pohjanmaan radasta. Parkanon rautatieasema on jonkin matkan päässä keskustasta. Ohi ajaessa sen parkkipaikalla on aina näkynyt runsaasti autoja. Parkanon kunnankin kohdalla valtuusto sai eteensä paitsi viime vuoden tilinpäätöksen myös talouden sopeutusohjelman. Vaikka viime vuoden tilinpäätös oli reippaasti ylijäämäinen, tämän vuoden talousarvio on lähes saman verran alijäämäinen eikä tulevaisuus näytä yhtään valoisammalta. Kiinteistöveroja tuuli- ja aurinkovoimaloista toivotaan. Jotkut valtuustoryhmät suhtautuvat tosin tuulivoimaloihin kriittisesti. Niiden rakentamista jopa ehdotetaan valtuustoaloitteessa kiellettäväksi, koska valtionosuusuudistuksessa tuulivoimahyötyä oltaisiin tasaamassa. Sellaisesta ei ainakaan nykyisen hallituksen ohjelmassa ole mainintaa, joten aloite todettiin loppuun käsitellyksi. Sopeutusohjelman ensimmäisessä vaiheessa vähennetään menoja, lisätään tuloja ja myydään omaisuutta.

Tunnetuin parkanolainen lienee Raja-Jooseppi, jonka mukaan on nimetty rajanylityspaikka Suomen ja Venäjän rajalla. Hän syntyi ja asui lähes kolmekymppiseksi Parkanossa, mistä muutti Lappiin ja asettui Luttojoen Rajaniemeen avopuolisonsa kanssa vuonna 1910. Raja-Joosepista on vähän tietoa mutta tarinoita sitäkin enemmän. Raja-Joosepin kenttä sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuistossa. Se on kunnostettu museoalueeksi.

Sääminki

 

Kun teen reittiä seuraavaan kuntaan, tarkistan matkan varrelle osuvat entiset kunnat. Säämingistä ei ollut jälkeäkään karttakirjassa, jota käytän. Sikäli ihmeellistä, koska Sääminki on perustettu Savon kolmantena kirkkopitäjänä. Perustamisvuodesta ei edes ole säilynyt varmaa tietoa mutta sellaisena pidetään vuotta 1504. Sääminkiin ovat aikanaan kuuluneet mm. Kerimäki, Heinävesi, Enonkoski, Punkaharju ja Joroinen. Olavinlinna oli perustettu keskelle Sääminkiä 1475 ja sen ympärille muodostui niin tiivistä asutusta, että sinne perustettiin kaupunki. Kunnallishallinnon Sääminki sai 1867 ja reilun sadan vuoden kuluttua se vuoden 1973 alusta lakkautettiin. Säämingin kunta sijaitsi itsenäisyytensä loppuvaiheessa Saimaan vesistön rannoilla eikä minkään kylän nimi ollut Sääminki. Kunnantalokin sijaitsi keskellä kuntaa olevassa naapurikaupungissa. Siksi sitä ei löydy kartoista. Sääminki-seura toimii ja 28.7.2024 vietettiin Säämingin 520-vuotisjuhlaa. Seuran sivuilla voi kuunnella Vesj’kansan tarinoita. Se on podcast-sarja Säämingin saariston elämästä. Seura pitää kotipaikkanaan Sääminkitaloa, joka valmistui 1884 ja siinä toimi kunnanhuone ja kunnan ensimmäinen kansakoulu. Koulun maineikkain oppilas lienee kirjailija Joel Lehtonen. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Putkinotko, Rakastunut rampa ja Henkien taistelu. Olen erityisen ilahtunut Rakastuneen ramman hienosta loppuratkaisusta.

Punkaharju

 

Punkaharjulla olen käynyt työmaaporukan virkistyspäivänä Retretissä. Siellä taisi olla silloin japanilaista taidetta esitteillä. Kävimme siellä myös lasten kanssa joskus 1980-luvun lopulla. Majoituimme mökkiin, jonka oven lukko oli rikki. Ylläpitäjällä ei ollut parempaa tarjolla. Lapsilla oli silti hauskaa vesipuistossa. Alue on kehittynyt melko tavalla. Liukumäkiä on tullut lisää ja majoituskapasiteetti on monipuolistunut. Tällä hetkellä olemme enemmän kiinnostuneita maisemista. Suomen tieyhdistys järjesti kilpailun vuosisadan tien löytämiseksi. Finalisteiksi pääsivät Päijänteen saaristotie, Raatteentie ja Punkaharjun Harjutie, joka voitti loppuäänestyksessä selvästi. Olen ajanut noilla kaikilla ja olisin äänestänyt samoin. Tien historia ulottuu kivikaudelle, jolloin ihmiset käyttivät harjuja vaeltaessaan paikasta toiseen. Tietä harjulle alettiin rakentaa 1700-luvulla. Onneksi, koska silloin säästettiin harjua mahdollisuuksien mukaan. Kapeimmalla kohdalla harjua on tasoitettu vain tien leveydeltä ja paikoissa, missä harjun laki on ollut leveämpi, tie on tehty vähän rinteeseen ja kiveyksellä estetty ylempänä olevan hiekan valuminen. Siitä kivityöstä olisin ottanut kuvan mutta parkkipaikat olivat laiskalle vähän kaukana. Vuosisadan tiestä on esittelyvideo. Katsoin sen ja vertasin omia kuviani videon materiaaliin. Yksi omista kuvistani oli melkein yhtä hieno. Päätin silti laittaa kuvaksi kyltin vihjeeksi siitä, että video kannattaa katsoa. Allekirjoitan esittelytekstin ”Tällä tiellä tärkeintä ei ole määränpää vaan matka.”

Parikkala

 

Pekka Himangan laulussa kerrotaan, että ”Simpeleen siiat ja Parikkalan piiat. Niille ei vedä vertoja mitkään muut.” Parikkalassa valitaankin joka kesä uusi pikkupiika pitämään paikallisten piikojen mainetta yllä. Parikkalan esitteen kannessa pikkupiiat kiikaroivat toivottavasti tulevaan luottavaisina eikä rajan yli pelokkaina. Suurten järvien keskellä järvi on heti rannassa eikä sinne ole mistään kovin pitkä matka. Siikajärvi on bongarien paratiisi. Sieltä on tavattu noin 250 erilaista lintulajia. Jos linnut ovat ihailtaviksi liian nopealiikkeisiä, niin voi mennä tutkimaan patsaspuistoa, missä on Veijo Rönkkösen rakentamia patsaita yli 500. Betonipatsaat tanssivat ja touhuavat keskellä rehevää puutarhaa. Pitkäaikaisempaan olemiseen on tarjolla sekä yritys- että asuintontteja. Palveluita on kehitetty elämänkaaren molempiin päihin. Kunnassa on saatu viime vuonna päätökseen useita rakennusurakoita: Kirjalan koulu ja sen piha-alueet, vanhuspalveluyksikkö Käskynkkä ja Sahanrannan kunnostus. Niiden loppuselvitykset esiteltiin viime valtuuston kokouksessa. Kuvataiteiden ohella Parikkalan lahja maailmalle on jazzmuusikko Paroni Paakkunainen.

Ajoimme Parikkalaan paikoitellen niin kovassa rankkasateessa, että vapaata bussipysäkkiä joutui etsimään. Muutkin olivat sitä mieltä, että sellaisessa sateessa kannattaa pysähtyä hetkeksi. Rajut kuurot kun eivät kestä pitkään. Näin opetti Lucky Luke jo Apassikanjoni-albumissa. Kunnantalolla enää tihuutti ja majoituttuamme paistoi jo aurinko. Matkalla näimme kolmen kauriin ryhmän ylittävän tien. Kaksi oli sen verran pienempiä, että ne olivat tämän kesän vasoja. Herttainen yksinhuoltajaperhe matkalla ruokailemaan.

Iniö

 Houtskarista Iniöön matkalla aluksen reitti kulki merimetsojen ruokailualueen kautta. Kymmeniä merimetsoja lähti lentoon lautan lähestyessä. Yritin ottaa parvesta kuvaa. Ei ihan onnistunut puhelimen kameralla. Saariston rengastie kulkee Iniön kautta. Maksullisen lautan voi kiertää mutta se olisi vaatinut enemmän selvittelyä kuin minun lyhyellä pinnallani oli mahdollista. Lauttoja kulkee kyllä ristiin rastiin saaristossa. Talvella Iniöön pääsee vain Kustavista ja yksi rengastien lautoista kulkee vain heinäkuussa. Reitin varrella olevat saaret ovat sen verran pieniä, että ne voi tutkia läpikotaisin polkupyörällä tai kierrellä salmia kanootilla. Hien voi sitten pyyhkiä joko pulahtamalla mereen tai saunomalla. Iniöstä on löydetty pronssi- ja rautakautisia löytöjä. Pysyvästi se on asutettu varhaiskeskiajalla ja lähteisiin asti Iniö pääsi 1554. Kunnallishallinto perustettiin 1869 ja väestön vähenemisen vuoksi kuntaliitos odotti 2009. Kunnan vaakuna koostuu Iniön kunnan alkukirjaimesta ja verkosta, joka viittaa kalastuselinkeinoon. Ajeluamme edellisenä päivänä olisi ollut Iniö Dagen – Iniö päivä. Siellä oli monipuolista ohjelmaa koko perheelle.

Saariston rengastie jatkuu Iniöstä Kustaviin. Kun pääsimme satamaan, edessä oleva autojono oli huolestuttavan pitkä. Meidän perässämmekin oli autoja ja yritin lohduttaa reissukaveria, ettemme toki jää yksin odottamaan seuraavaa vuoroa. Hän ei jotenkin tuntenut olevansa lohdutettu. Kun edessä olevien autojen määrä väheni eikä puomia ollut laskettu alas edessämme, huokasin helpotuksesta. Se oli toki ennen aikaista, koska seuraavaksi minut ohjattiin piippuhyllylle. Olenhan ollut siellä aiemminkin ja huomattavasti vähemmällä ajokokemuksella ja lisäksi selvinnyt hengissä mutta ei se kivaa ole. Onneksi koppimopo on kapea. Edessä oleva auto joutui vekslaamaan, jotta sekä kuski että matkusta pääsevät ulos ja sisään omilta puoliltaan. Lautalle olisi toki mahtunut enemmänkin. Toisen puolen piippuhylly on vielä seinää vasten kutenkuvasta näkyy. Hyvä puoli paikassa oli se, että me lähdimme lautalta viimeisinä. Saimme ajella pitkän matkan ilman, että peruutuspeiliin olisi ilmestynyt ketään kärkkymään ohituspaikkaa.

Houtskari

Houtskarin lauttaa ehdittiin jopa odottaa tovi ja reilu tunnin kuluttua olisi mennyt vielä yksi joten pihakirppiksiin olisi ehkä ehtinyt ainakin muutamaan poiketa. Myöhäisen lautan valinta oli sitä toisaalta toisaalta ajattelua. Toisaalta ollaan saarilla melko hämärässä eikä maisemien ihailu ole ihan yhtä mahdollista. Toisaalta kapealla tiellä vastaantulevia oli kiitettävän vähän ja parilla lossilla saimme ajaa ihan ainoina matkustajina. Tästä taksilossista piti tietysti ottaa kuva. Kävimme ihailemassa hämärtyvää maisemaa höyrylaivasatamassa. Näimme muutaman iltauinnilta palaava ihmisen ja paikallisen ravintolan viimeiset asiakkaat poistumassa jalkaisin. Houtskarissa voi nauttia meren rauhoittavasta äänestä ja upeista maisemista. Borgbergistä löytyy näköalatorni ja Nåtöstä luontopolku. Minä pelkään korkeita paikkoja eikä reissukaveri kävele yli 50 metrin matkoja. Silti maan tasaltakin ja tieltä näkee hienoja maisemia ja lossimatkan ovat minulle aina kohokohtia. Koska muita tiellä liikkujia ei juuri ollut, sain ajaa niin hitaasti kuin halusin. Kivimossa ja Mossalassa tie on niin kapea, että siellä oli merkittyjä kohtauspaikkoja. Niitä ei tarvinnut näin myöhään käyttää. Muutama kauris aterioi viljapellolla rauhallisesti ja usva alkoi leijailla, kun pääsimme varaamallemme mökille. Sen takana olevan kallion värit olivat mielenkiintoisia aamuauringossa. 

 

Houtskär mainitaan lähteissä ensimmäisen kerran 1554. Sen nimi on ruotsalaistunut suomenkielisestä muodosta Hautasaari tai Hautasalo ja ruotsinkielinen nimi taas suomalaistettu muotoon Houtskari. Parin käännöksen seurauksena saaresta on tullut kari. Reissukaveri oli odottanut paljon pienempää saarta. Hän ihmetteli toistuvasti, miten suuria saaret olivat, kun ajoimme niiden halki lauttasatamasta losseille. Kuntana Houtskari oli 1870-2008. Tärkeimpänä elinkeinona oli kalastus kunnan alkutaipaleella. Jungfruskärin saaret ovat toimineet pysähdyspaikkana merenkulkijoille ammoisina aikoina. Siellä toimi hetken jopa kansakoulu. Vuonna 1940 sinne perustettiin vartiolinnake, joka siirtyi puolustusvoimilta metsähallitukselle 1999. Sinne pääsee taksiveneellä.

 

Parainen/Länsi-Turunmaa 2009-2011

 

Lähdettiin Jyväskylän ralleja karkuun. Niiden kunniaksi ajoimme ihan vapaaehtoisesi soratietä. Kohtuullisessa kunnossa, ei nimismiehen kiharaa eikä ralliuria. Tällä operaatiolla saimme lyhennettyä pakollista 9-tien pätkää noin 1,5 kilometriin ja osuimme sellaiseen vaiheeseen, ettei ohittajia ollut pelottavasti. Pääsimme ihan turvallisesti kääntymään kohti Luhankaa. Koska olimme menossa saaristoon, reissukaveri osti mukaan matkaevääksi Päijänteen savustettuja muikkuja. Oivallinen eväs makunsa puolesta, syömisen sottaavuudesta koppimopossa ei voi ihan antaa pluspisteitä. Kesä alkaa kääntyä lopuilleen. Aikaisemmin upeasti kukkineet kukat eivät ole ihan yhtä hyvän näköisiä nyt, kun ne kypsyttävät siemeniään. Siksi katse kiintyi vähän erilaisen vihreisiin suuriin laikkuihin tien varrella. Kielojen lehtien vihreät matot viehättävät lähes yhtä paljon kuin niiden kauniit kukat. Toinen syksyä ennakoiva väri ovat tuleentuvat viljapellot. Reissukaverille Paraisista tulee mieleen Paraisten Kalkki. Matkan varrella näkee todella pitkän ja korkean ylijäämävuoren metsän takaa. Nauvossa ja Korppoossa olisi ollut Saariston pihakirppisrally samana päivänä kun ajoimme ohi. Kerran reissukaveri on löytänyt käsin taotun puukon kirppikseltä edullisesti. Sitä hän muistelee vieläkin lähes jokaisen kirppiskyltin kohdalla. Olimme kuitenkin varanneet majoituksen emmekä siksi voineet pysähtyä tutkimaan toisen käsintaotun puukon mahdollisuutta.

Parainen esittäytyy Saaristomeren pääkaupunkina ja esittelee kaikki liitoskunnat mutta nyt vain saarina: Nauvo, Korppoo, Houtskari, Iniö. Väestöllisesti Parainen on tavallista kuntakenttää. Väestönkasvu on muuttoliikkeen ansiota ja toisinaan se ei pysty kumoamaan luonnollista väestön vähenemistä. Tästä seuraa väestön ikääntyminen. Vain yli 45-vuotiaiden ikäryhmissä on kasvua. Jos käyriä jatkaisi tulevaisuuteen, niin voisi laskea minä vuosina mikäkin ikäluokka häviää. En viitsi tehdä sitä, koska tulevaisuuden ennustaminen on turhan vaikeaa. Parainen on näitä kaupunkeja, jotka perustettiin kauppalana ja samalla syntyi Paraisten maalaiskunta. Lähteissä se mainitaan ensimmäisen kerran 1329. Maalaiskunta liitettiin kauppalaan jo 1967 ja Paraisista tuli kaupunki 1977. Se lakkautettiin kuntaliitoksen yhteydessä 2009 ja samalla perustettiin uusi Länsi-Turunmaan kaupunki. Se eli vain hetken sillä kaupungin nimeksi tuli jälleen Parainen vuoden 2012 alusta. Liitoskunnat eivät olleet asiasta ihan samaa mieltä vaikka toisaalta Länsi-Turunmaa ei ole ihan suomen kielen mukainen. Koska entisestä Paraisten kaupungista valittiin valtuustoon eniten edustajia, nimi saatiin muutettua takaisin Paraisiksi. Tosin siihen tarvittiin kaksi kokousta, koska ensimmäisessä oli tehty muotovirhe. Nyt nimeä enemmän askarruttavat talousasiat. Siksi viime kokouksessa pohdittiin talouden tasapainottamisohjelmaa vuosille 2024-2027. Rahat eivät riitä kaikkiin palveluihin joten niitä pitää joko karsia tai tehostaa. Ikäviä päätöksiä tuleviin kokouksiin.