Punkaharjulla olen käynyt työmaaporukan virkistyspäivänä Retretissä. Siellä taisi olla silloin japanilaista taidetta esitteillä. Kävimme siellä myös lasten kanssa joskus 1980-luvun lopulla. Majoituimme mökkiin, jonka oven lukko oli rikki. Ylläpitäjällä ei ollut parempaa tarjolla. Lapsilla oli silti hauskaa vesipuistossa. Alue on kehittynyt melko tavalla. Liukumäkiä on tullut lisää ja majoituskapasiteetti on monipuolistunut. Tällä hetkellä olemme enemmän kiinnostuneita maisemista. Suomen tieyhdistys järjesti kilpailun vuosisadan tien löytämiseksi. Finalisteiksi pääsivät Päijänteen saaristotie, Raatteentie ja Punkaharjun Harjutie, joka voitti loppuäänestyksessä selvästi. Olen ajanut noilla kaikilla ja olisin äänestänyt samoin. Tien historia ulottuu kivikaudelle, jolloin ihmiset käyttivät harjuja vaeltaessaan paikasta toiseen. Tietä harjulle alettiin rakentaa 1700-luvulla. Onneksi, koska silloin säästettiin harjua mahdollisuuksien mukaan. Kapeimmalla kohdalla harjua on tasoitettu vain tien leveydeltä ja paikoissa, missä harjun laki on ollut leveämpi, tie on tehty vähän rinteeseen ja kiveyksellä estetty ylempänä olevan hiekan valuminen. Siitä kivityöstä olisin ottanut kuvan mutta parkkipaikat olivat laiskalle vähän kaukana. Vuosisadan tiestä on esittelyvideo. Katsoin sen ja vertasin omia kuviani videon materiaaliin. Yksi omista kuvistani oli melkein yhtä hieno. Päätin silti laittaa kuvaksi kyltin vihjeeksi siitä, että video kannattaa katsoa. Allekirjoitan esittelytekstin ”Tällä tiellä tärkeintä ei ole määränpää vaan matka.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti