Simpele

Tavallisesti, kun tehdään kuntaliitos, niin kunnan keskuksen nimi jää kunnan nimeksi ja ympäröivä maalaiskunta joutuu luopumaan omastaan. Täällä oli tehty toisin. Kuntakeskus jäi Simpeleeseen, kunnan nimi saatiin ympäröivästä maalaiskunnasta. Siellä ei tosin olla kovin tyytyväisiä ratkaisuun, koska osa valtuutetuista on haikaillut naapurikuntien puoleen ja he ovat jopa valmiit luopumaan Simpeleestä kokonaan. Olkoon itsenäinen tai liittyköön johonkin muuhun kuntaan. Simpeleen siiat ovat laulustakin tuttuja. Jossain vaiheessa tehdas saattoi aiheuttaa niihin makuhaittoja ihan järven eteläosassa. Luonnonsuojelun ja jätevesilainsäädännön ansiosta ei ehkä enää niin paljon.  Toivottavasti vesistöt ovat puhdistuneet. Teollisuus toi mukanaan kunnan itsenäisyyden. Sama kehitys on tuttua muualtakin Suomesta. Yhtyneet Paperitehtaat nimesi ensimmäisen laivansa Simpeleen mukaan. Kyseessä oli Suomen ensimmäinen nosturilaiva. Tunnetuin simpeleläinen lienee Marja-Liisa Kirvesniemi. Ei kannata unohtaa myöskään kalterijääkäri Jussi Reinikaista. Kun Suomesta lähti Saksaan sotilaskoulutukseen miehiä niin osa heistä jäi Venäjän salaisen poliisin haaviin ja vietiin Pietariin vankilaan. Heitä kutsutaan kalterijääkäreiksi. Venäläinen vankila tuskin oli helpompi koulu kuin Lockstedtin leiri.

Saari

Täältä etsimme kahviota. Emme löytäneet. Sen sijaan nämä luomubetoniporsaat olivat kauniissa rivissä. Niiden tarkoitus jäi vähän hämäräksi. Molemmille puolille pääsi ihan helposti, kun kiersi rivin. Tilataidetta? Alue on maatalousvaltaista. Peltoa saatiin lisää järvenlaskuilla eli perattiin koskia, jolloin virtaus nopeutui, veden pinta laski ja ranta-alueet jäivät kuiviksi. Sitten ne oli mahdollista muuttaa pelloiksi ja niityiksi. Valtio tuki järvenlaskuja ja toisinaan niitä tapahtui ihan luonnostaan, kun Taipaleenjoki syntyi 1818 kevättulvien ja aloitetun kanavan kaivamisen takia. Teollisuutta Saaren kunnassa ei juuri ollut ellei sellaiseksi voida laskea hevosrekien valmistusta, joka jatkui 1950-luvulle saakka.

Uukuniemi

Lukiossa luokallani oli Uukuniemestä kotoisin oleva tyttö, Saini, joka asui eläkkeellä olevan opettajan piian kamarissa. Kävin hänen luonaan kerran kylässä. Talo oli iso kuin mikä ja Sainin huone oli tuskin kolmen neliön kokoinen. Ihan Uukuniemen keskustaan asti emme ajaneet mutta huilitauko 6-tieltä oli jo tarpeen. Myös Uukuniemi on Uukuniemen pitäjä. Pohjanmaalla kivinavetat ovat erilaisia kuin täällä. Kuvan tyylisiä kivinavettoja näkyi tien varrella useampiakin. Seiniä ei ole tehty muotoon veistetyistä kivilohkareista vaan sopivia luonnonkiviä on muurattu seinäksi. Ei ole tarvinnut ostaa tiiliä, jotka olivat kalliita. Seinän alaosassa on isompia kiviä ja yläosassa pienempiä. Rakentamisen kannalta ihan oivallinen ratkaisu.

Uukuniemi ei koskaan ole ollut teollistunut eikä siten tiheään asuttu. Tämä näkyi myös alueen väestönkasvussa. Viipurin läänissä kuolleisuus oli maan keskitasoa korkeampi vilkkaiden Venäjän yhteyksien vuoksi. Tartuntataudit tekivät tuhoaan 1800-luvullakin ja nostivat silloin erityisesti pienten lasten kuolleisuutta. Uukuniemi oli nälkävuosinakin poikkeus, siellä väestö kasvoi. Katovuosinakin pettua uukuniemeläisistä söi vain joka viides tai kuudes.

Kesälahti

Muistelen, että opiskelukaverini kävi sukulaisten kesämökillä Kesälahdella. Sukulaisten mökki oli niin lähellä rajaa, että Pyhäjärvellä soudellessa sai olla tarkkana, ettei soudellut naapurin puolelle. 1970-luvulla sitä tuskin olisi katseltu suopeasti. Kummallakaan puolella rajaa. Kesälahti ei siis ole enää kunta mutta tien varren kyltissä lukee, että tulet Kesälahden pitäjään. Paikalliset ovat saaneet säilyttää identiteettinsä. Kesälahti mainostaa itseään vesistöillä ja kesämökeillä. “Pienen kylän hyödyt suurien kaupunkien läheisyydessä.” Sortolammen eri pituiset rengasreiteiksi suunnitellut polut lähtevät urheilukentältä. Kesätapahtumista voi mainita suunsoittosirkuksen 5.8. klo 19 Kesälahden museoalueella. Taitelijat Henry Räsänen ja Timoi Munne vauhdissa. Munne-sukunimeen en ole törmännyt kuin isoäitini kohdalla. Anna Hermannintytär Munne syntyi 6.7.1871 Kivennavan Raivolassa. Hänen sisaruksistaan kolme kuoli lapsina. Josef ja Wilhelm sen sijaan kasvoivat aikuisiksi. Heidän jälkeläisiään on maailmalla. Lieneekö Timoi yksi?

Värtsilä ja Pälkjärvi

Täällä oli korkea aika saada kahvia. Tien varressa oli viitta, jossa oli kahvikupin kuva. Sinne siis. Pihapiirissä oli paitsi kuvan vanha aittarakennus, kesäteatteri, hotelli ja Värtsilän pitäjäyhdistyksen kylätalo, josta sitten saimme kahvia ja voileipiä. Reissukaverin murheeksi munkkeja ei ollut. Pihassa keskellä nurmikkoa oli Nils Ludvig Arppen rintakuva korkean pylvään päässä, Karjalan teollistajan kunniaksi pystytetty Johannes Takasen luomus.

Värtsilä on niitä kuntia, jotka menettivät kyllä alueitaan Moskovan rauhassa mutta kykenivät jatkamaan itsenäisenä kuntana tälle vuosituhannelle saakka. Kunnalla on teollisuusyhdyskunnan historia. Arppe osti 1836 pari vuotta aiemmin perustetun sahan ja perusti sen rinnalle rautaruukin. Yritysten yhteiskuntavastuu ymmärrettiin tuohon aikaan aika laajasti. Arppe sai aikaan mm. sen, että Värtsilään perustettiin kansakoulu 1859. Perikunta jatkoi toimintaa osakeyhtiönä Ab Wärtsilä Oy, joka hyötyi ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän sotatarviketilauksista. 1920-30-luvuilla yhtiö tuotti tappiota mutta onnistui pelastautumaan konkurssilta ja kasvoi nykyiseksi suuryritykseksi. Tehdas selittää myös sen, että Pohjois-Karjalan ainoa sisällissodan taistelu käytiin Värtsilässä. Moskovan rauhassa kirkonkylä ja tehdasalueet jäivät Neuvostoliitolle. Valimo siirrettiin Uusi-Värtsilään ja sinne rakennettiin työläisille asunnot. Wärtsilä luopui valimosta mutta uusi omistaja jatkoi toimintaa Tohmajärven Rautavalu -nimellä 1980-luvulle saakka.

Pälkjärvestä Suomen puolelle jäi vainVepsänvaaran pari tilaa, jotka liitettiin naapurikuntaan. Luovutetun alueen väestön viralliset sijoituskunnat olivat lähialueella. Pälkjärven pitäjäseura perustettiin 1949 ja se on edelleen elinvoimainen ja toimii aktiivisesti. Se julkaisee omaa lehteä ja vaalii karjalaisia perinteitä, mm. rotinoita. Karjalassa oli tapana vauvan synnyttyä tulla onnittelemaan perhettä ja tuoda ruokaa tullessaan. Pyöreä tai soikea pullarinkeli kuului vakiotuomisiin ja muutakin syötävää tuotiin helpottamaan perheen ruokahuoltoa. Uusimmassa lehdessä on muisteluita entisestä Pälkjärvestä ja pälkjärveläisten uusia saavutuksia. Sarlundien suvun vanhaan juureen tehtyä ruisleipää tarjoillaan Ranskan Rivieralla maailman ykkösravintolassa kaviaarin kanssa samppanjan kyytipoikana.

Tuupovaara

Reissukaverin kanssa samalla työmaalla oli eräs mies, joka kehuskeli viikonloppuna lähtevänsä Leningradin (tarinan tapahtuma-aikaan kaupunki oli nimeltäänLeningrad) itäpuolelle metsälle. Viikonlopun jälkeen muut työkaverit kysyivät tuliko Venäjältä saalista. “Miten niin Venäjältä?” ihmetteli tämä henkilö. “No, sinähän sanoit meneväsi Leningradin itäpuolelle.” “Juu, Tuupovaaraan.” Sen jälkeen alkoi sitten ilmeisesti useammassa kodissa karttakirjojen selaaminen ja sen toteaminen, että Tuupovaara todellakin on idempänä kuin Leningrad. Täsmällinen ilmaisu, jonka kuulija ymmärtää omalla tavallaan. Onhan tunnettua, että kun savolainen puhuu, vastuu ymmärtämisestä jää kuulijalle. Fingerpori on täynnä juuri tällaisten väärinymmärrysten aineksia. Ei pitäisi tehdä hätiköityjä johtopäätöksi. Ihminen nyt kuitenkin on luonnostaan sellainen, että hän täydentää omalla maailmankuvallaan saatua informaatiota.

Kun katseli tien varressa olevia kaatuneiden puiden juurakkoja, saattoi kuvitella sinne karhun talvipesän. Tie on niin kapea eikä juurakkoja sattunut bussipysäkkien liepeille. Kuvan maisemaan ei ole vaikea kuvitella karhua ja seudulla liikkuu myös ahmoja, susia ja ilveksiä. Koppimopo pitää sellaista ääntä, että aremmat eläimet kyllä sitä karttavat ja hirvien kohdalla olemme asiasta hyvinkin tyytyväisiä.

Korpiselkä

Runon ja Rajan tie Ilomantsista etelään on rauhallinen. Ensimmäisen 30 kilometrin matkalla tuli yhden käden sormilla laskettava määrä autoja vastaan eikä yhtään takaa. Tie oli, ainakin suurimmaksi osaksi, hyvässä kunnossa ja saattoi keskittyä katselemaan maisemia. Huippuhetki! Tässä harrastuksessa on oppinut tarttumaan hetkeen. Olihan tiedossa, että tulee väistämättä vilkastakin tieosuutta mutta miksi murehtia sitä etukäteen.

Rajan pinnassa on rippeitä useista luovutetun alueen kunnista,joista osa liitettiin heti sodan jälkeen 1946 lähimpään kuntaan. Jos aluetta oli enemmän, kunta saattoi jatkaa itsenäisenä, ainakin jonkin aikaa. Korpiselkä on näitä rajan kiroista kärsineitä kuntia. 1500-luvulla Korpiselkä kuului Venäjään liitetyn Novgorodin Vatjan viidennekseen. Ruotsi ja Venäjä sotivat alueella 1500-luvulla ja Ruotsi miehitti aluetta 1580-luvulla. Stolbovan rauhassa 1617 alueesta tuli virallisesti Ruotsia. Ruptuurisodassa 1657 Venäjä yritti vallata alueen takaisin. Epäonnistumisen jälkeen alueen ortodoksiväestöä siirtyi Venäjälle vainojen pelosta. Suuren Pohjan sodan jälkeen solmitussa Uudenkaupungin rauhassa Korpiselkä siirtyi Venäjälle. Alue kärsi myös Hattujen sodassa 1741-1743. Keisarin määräyksellä Vanha-Suomi ja sen mukana Korpiselkä liitettiin autonomiseen Suomeen 1812. Moskovan rauhassa kunnan alueesta 93% siirtyi Neuvostoliitolle ja loput liitettiin 1946 Tuupovaaraan. Suomen puolelle jäi Hoilolan kylä, jonne matkailuhoukuttimeksi rakennettiin upea Korpiselkätalo. Se on välillä ollut tyhjillään mutta palvelee taas matkailua. Alueella on näköjään myös patikointireitti.