Uljuan tekojärvi rakennettiin 1960-luvun lopulla sähköntuotantoa ja Siikajoen kevättulvien säännöstelyä varten osittain Vornan kylän päälle. Useimmiten tästä vain ajetaan ohi ja tielle näkee vain voimalaitoksen kanavan, joka alittaa tien. Nyt oli tilaisuus käydä taas katsomassa mahtavaa selkää. Reissukaveri jäi koppimopoon. Hänen mielestään portaita oli liikaa, vähän reilu 40 eli vähemmän kuin meille kotiin. Tosin reissukaveri käyttää kotona portaita vain hissin ollessa rikki. Minä yritän edes sen verran kuntoilla. Uljuaa mainostetaan retkeilyyn, kalastukseen ja melontaan ja talvella pilkkimmiseen ja hiihtämiseen sopivana paikkana. Netistä voi ostaa kalastuslupia. Reissukaveri tiesi kertoa, että Uljua on kalaisa järvi. Pulkkila mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1562, mistä voi päätellä, että vakituinen asutus tuli seudulle muutamia vuosia aiemmin. Verottaja löysi uudisasukkaat melko tehokkaasti jo tuohon aikaan. Ensimmäisessä maininnassa paikan nimi on Naaraskoski. Nimi Pulkkila tulee kylän suurimmasta talosta.
Tunnetuista pulkkilalaisista voi mainita Ilmari Kiannon ja Pentti Haanpään, jotka ovat käyneet syntymässä kunnassa. Kianto muutti perheensä mukana pois jo lapsena. Haanpään ei tarvinnut lähteä mihinkään, kun koko kylä liitettiin naapurikuntaan melko pian hänen syntymänsä jälkeen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti