Mikkeli

 

Reissukaveri kävi täällä armeijan Karkialammella. Se varuskuntahan on jo lopetettu. Kävin häntä katsomassa, kun hän makasi keuhkokuumeessa varuskunnan sairaalassa. Yövyin kummitätini luona Urpolassa. Myöhemmin on sukulaiseni ollut töissä varuskunnassa ja vierailimme heidän luonaan, kun lapset olivat pieniä. Ohi ajaessamme reissukaveri kertoo armeijamuistojaan sekä varuskunnasta että iltalomista Mikkelin yöelämässä. Viikonloppulomien matkoilta joko bussissa tai ei niin kovin hyvässä kunnossa olevalla kaverin autolla on myös paljon tarinoita. Ihme, ettei mitään pahempaa onnettomuutta sattunut. Ajelimme Karkialammen kautta ja reissukaveri kertoi, mitä missäkin rakennuksessa oli ollut silloin joskus ennen vanhaan.

Mikkelissäkään ei kaupungintaloa ole suunniteltu olleenkaan koppimopoilijan näkökulmasta. Ajoimme täysin luvatonta reittiä enkä uskaltanut edes tulla ulos koppimoposta kuvan ottamista varten. Oikealla on kaupungintaloa vähän näkyvissä. Talo on valmistunut 1912 ja sen on suunnitellut Selim A. Lindqvist. Upeat puitteet valtuuston päätöksille. Valtuustoaloitteissa toivottiin kelloa torille, eläkeläisiä koskevien alennusten soveltamista kaikkiin eläkeläisiin iästä ja eläkkeen kestosta riippumatta ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä.

Reissukaveri osasi jo etukäteen varoittaa, että Mikkeli on ahdas kaupunki. Eihän koppimopo paljon tilaa vie ja, kun näimme vapaan parkkipaikan, päätimme etsiä myös kahvilan. Silloin satuimme ihan vahingossa kuuntelemaan Mikkelin kaupunginorkesterin jousisoittajien Stellan Päivän konserttia. Ihan alkuun emme sattuneet emmekä kuunnelleet loppuun asti, koska halusimme valoisan aikaan kotiin. Aamulla oli ollut ihan riittävästi haastetta, kun hotellista lähdettyämme totesimme, että tie oli paikoitellen jäässä. Emme halunneet vastaavaa haastetta myös iltaan. Kevyen liikenteen väylällä mopoilija kaatui ja huomasimme ryhtyä epäilemään myös omaa ajorataamme. Mopoilija pääsi pystyyn ja meistä näytti, että sama mopoilija ohitti meidät, kun itse en uskaltanut ajaa kovinkaan lujaa. Mutta totta on, että en ollut itselleni ollenkaan niin pitkään vihainen säätiedotusten virhetulkinnasta kuin olin ollut reissukaverille Merikarviaan mennessämme. 

Kesä oli ennätyksellinen: eniten kuntia, eniten kilometrejä, eniten sponsoridieseliä, neljä Ahvenanmaan reissua, eniten varaosien odotusta ja ensimmäiset sohjoajelut. Suoritin mopokortin siihen aikaan, kun sen sai pelkällä kirjallisella kokeella, joten liukkaan ajon tietoni olivat huhupuheita. Nyt on sitten sen verran kokemusta, että ensi syksynä katsotaan säätiedotukset tarkemmin.

Säätiedotukset lupaavat kylmää. Seuraava kunta on pohjoiseen päin joten on viisainta viedä koppimopo talvisäilytykseen. Kiitos lukijoille ja hyvää syksyä, joulua ja talvea. Kevään koittaessa palaan jälleen tien päälle ellei mitään odottamatonta tai iän mukana odotettavaa estettä ilmaannu.