Rautio

Rautio on aktiivinen kylä ja valittu vuoden kyläksi useampaan kertaan. Siellä vietetään heinäkuun alkupuolella Rautio-viikkoa. Viime kesänä tarjolla oli taidenäyttelyitä, paljasjalkapolkua, ja vanhoja koululauluja sekä lapsille olympialaiset. Viime kesänä tuli kuluneeksi 50 vuotta Rautio-Kalajoki kuntaliitoksesta ja sitä muisteltiin samoin kuin 700 vuotta sitten solmittua Pähkinäsaaren rauhaa. Ohjelmasta varmaan kaikki löysivät jotain heitä kiinnostavaan eikä kaikkeen ehtinyt osallistua. Kelitkin suosivat juhlijoita paremmin kuin meitä koppimopoilijoita.

Reissukaveri on tavallisesti hyvin tarkka kelien suhteen, paljon tarkempi kuin minä. Hän jäi katsomaan viimeisiä säätiedotuksia illalla ja aamulla oli täyttä vauhtia lähdössä. Satoi hienokseltaan vetta ja reissukaveri kertoi, että säätiedotuksen mukaan sadealue siirtyy päivän kuluessa itään joten sateessa ei tarvitse ajaa kauaa. Vettä ei satanut enää Lestijärven seudulla, koska se oli vaihtunut räntäsateeksi ja vähän myöhemmin vastaantulevien autojen rekisterikilvet olivat niin paksussa lumessa, ettei tekstiä nähnyt. Reissukaveri oli tuohduksissaan, koska säätiedotus ei pitänytkään paikkaansa. Merijärvellä ei satanut yhtään mitään. Sen sijaan Raution kohdalla alkoi taas lumisade. 

Olin tehnyt reittisuunnitelman pikkuteiden kautta. Olimme yötä Kannuksessa ja sieltä oli suunnitelmissa ajella Ullavaan tietä 7540 pitkin. Kun raappasin koppimopon ikkunaa jäätyneestä lumesta, aloin ajatella, että pikkutiet voivat olla hankalia. Siksi suuntasimme suoraan Kokkolaan. En olisi uskonut, että vielä jossain vaiheessa toivon ohittajia. Kun katselin, miten märkä lumi alkoi peittää edellisen auton pyöränjälkiä, toivoin seuraavaa ohittajaa, joka sulattaisi taas tien vähän turvallisemmaksi kesärenkaille. Lunta tuli toden teolla ja sohjoa alkoi kertyä paitsi tien reunoille ja keskelle myös pyöränurien väliin. Vaikka tie oli sula, sohjopantojen ylitys aiheutti vaaratilanteen. Veikkaan, että muillakin oli kesärenkaat alla. Olemme kiinnittäneet huomiota autojen välisiin etäisyyksiin. Ne ovat turhan usein turhan pieniä. Meidät ohitti kaksi autoa hyvin lähekkäin toisistaan ja, kun edellinen hidasti sohjopantojen ylitystilanteessa, perässä tullut joutui jarruttamaan. Sohjossa jarruttaminen aiheutti sen, että auto alkoi heittelehtiä kaistalta toiselle. Se teki melkoisen määrän kiemuroita ennen kuin pysähtyi poikittain meidän kaistallemme. Itse en uskaltanut jarruttaa ja hiljensin varovasti vauhtia nostamalla jalkaa kaasulta. Koppimopo ei olisi tällä systeemillä pysähtynyt ennen autoa ja jarrutus olisi aiheuttanut sen, että olisimme todennäköisesti olleet kyljet vastakkain törmätessämme. Onneksi vastaan ei tullut ketään ja ohitimme pysähtyneen auton vastaantulijoiden kaistan kautta. Peruutuspelistä näin, että kuski ohjasi autonsa tien sivuun. 

Tässä olisi tietysti ollut jännitystä yhdelle pätkälle ihan riittävästi. Ohi ajavat autot heittivät märän sohjon komeassa kaaressa sivuilleen. Osa ohitti hienosti ja vain kylkeen ropisi sohjoa. Osa tuli kaistalle takaisin hyvin läheltä, joten sohjoa tuli myös tuulilasiin ja hetken jouduin ajamaan sokkona. Aina, kun näin takaa tulijan, laitoin vinkkarit mahdollisimman nopeasti pyyhkimään odotettavissa olevaa sohjovyöryä. Tavallisesti se toimi. Sen sijaan tilanteessa, jossa me ajoimme suoraan mutta bussi ajoi kääntymiskaistaa vähän meidän edessämme, se roiskutti sohjoa tuulilasiin niin, ettei vinkkareista ollut juurikaan hyötyä. Uutta sohjoa tuli koko ajan. Ei ehkä montaa sekuntia mutta hidaskin vauhti aivan sokkona on ihan hirveää. 

Sohjoa oli niin paljon, että aura-auto lähti liikkeelle. Onnistuimme väistämään sen bussipysäkille. Aura-auto ei roiskuttanut sohjoa sellaista määrää kuin olisi ollut mahdollista. Kiitos hänelle. Bussipysäkin reunaan tuli kuitenkin lisää sohjoa ja vähällä oli, ettei reissukaveri joutunut työntämään koppimopoa tielle. Hankaluus tällaisen muovikorisen vehkeen kanssa on se, ettei oikein tiedä, mistä kohtaa voi työntää, etteivät muovit ole pitkin tietä. Hetken jurraamisen jälkeen pääsimme jatkamaan, kori ehjänä. Vähitellen sade muuttui vedeksi ja lakkasi kokonaan, sohjo väheni ja lopulta hävisi tieltä, aurinko alkoi paistaa ja tie oli kuiva. Oli ihan pakko pysähtyä hengähtämään ja ihailemaan syksyistä maisemaa.