Iso kyltti tien veressä. Joka päivä auki ja kahvikupin kuva. Reissukaveri valitteli miten huono reissu on ollut, kun on saanut vain yhdet munkkikahvit. Jospa täällä onnistaisi. Liikuntakeskuksen aukioloaika tarkoitti sitten vain urheilukenttää tämän upean rakennuksen vieressä. Seuraavassakaan kahvilassa ei ollut munkkeja eikä reissukaveri ihastunut edes heidän lohileipäänsä. Siitä oli kuulemma unohtunut suola. Muutamat kauhun hetket koettiin, kun olimme jatkamassa matkaa. Avain ei kääntynyt virtalukossa mihinkään, ei minun eikä reissukaverin voimilla. Netissä kerrottiin, että tonkien avulla avainta voi väkisin kääntää, lukkopesän voi irrottaa ja käynnistää ajokin isolla ruuvimeisselillä tai käyttää porakonetta mutta jokaisen vaihtoehtoisen toimenpiteen jälkeen pitää sitten tilata lukkoseppä. Sunnuntai, pieni paikkakunta ja päivystävä lukkoseppä ties missä. Kokeiltiin crc:llä. Se auttoi. Tosin pelkäsimme sitten sammuttaa moottoria ennen kuin olisimme yöpymispaikassa, jos sama toistuisi. Siksi saimme tutkittua milloin 23 tie Jyväskylään päin on hiljainen. Vuoden lyhin yö on paras hetki tutkimiseen. Reissukaveri sanoi, että tämä pätkä koppimoporeissusta jää varmasti mieleen. Aamuyöstä ei liikenne häirinnyt, kun seurattiin vaivihkaa sarastavaa kesäaamua. Pilvet koillisen suunnassa alkoivat saada oranssinpunaista väriä. Aamutuuli väreilytti järvien pintaa. Kauris käveli ihan turvallisen etäisyyden päässä tien yli ja ketunpentu kipitti tien yli, jäi pientareelle katselemaan ja vähän pelästyneen oloisena palasi takaisin, katseli toisella pientareella kotteroa ja pujahti metsän suojaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti