Porvoon maalaiskunta

Viime reissusta onkin jo aikaa ja ehkä siksi päätettiin tehdä ruskaretki. Reissukaveri vertaili ruskan määrää Päijänteen vaikutuspiirissä ja etelämpänä. Hänen mielestään koivut olivat etelässä keltaisempia kuin Päijänteen läheisyydessä. Minua veratilu ei kovin paljon kiinnostanut. Keskityin enemmänkin ihailemaan: tien varren mansikkaviljelmä hohti punaisena, aurinko sytytti punaiset ja keltaiset lehdet hehkumaan. Tätä olen aika syksyssä rakastanut. Yllätyksekseni totesin, että eri väriset keltaisen, punaisen ja oranssin sävyt tummanpuhuvaa, rankkasadetta ennustavaa taivasta vasten, kun valo tuli vaihtelevan paksuisen pilviverhon läpi, oli vaikuttavampi näky. Kontrasti oli kerrassaan upea. Se uhkaava rankkasade sitten vaati keskittymään ajamiseen enemmän kuin ihailuun.

Nyt on lintujen muuttoaika. Kotipuolessa ei näe koskaan sellaisia jättimäisiä parvia kuin rannikon tuntumassa. Tavallisesti lasken parven suuruuden mutta näitä hanhiparvia laskeakseen olisi tarvinnut ottaa kuva ja sitten siitä olisi voinut laskea eri suuntiin lentävien parvien koon. Parvet kiertelivät etsien ruokailu- ja lepopaikkaa. Sänkipelloilla ruokailevia hanhia ja joutseniä näkyi pilvin pimein.

Koska lähdimme sunnuntaina, valitsimme alkumatkalle isompia teitä. Satakunta kilometriä tylsää tienposkea. Kun pääsimme pikkuteille huomasin, että edelleen katselen ihaillen vanhoja omakotitaloja haja-asutusalueelta vaikka taajamassa oleva kotimme on myynnissä ja edessä on muutto pieneen kaksioon. Silti ne talot ovat viehättäviä. Täytyy laittaa aivot eri asentoon, ihailla arkkitehtuuria ja pihapiiriä eikä ajatella sitä, miltä tuntuisi asua siellä.