Kangaslampi

Olimme jo ajamassa ohi Kangaslammesta, kun silmiini sattui tämä mainos. Tuo on niin hieno kisa, että siitä täytyy saada lisää tietoa. Sarjoja on ihan kaikille. Nuoruudessani lypsyjakkara tuli hyvin tutuksi. Kotona meillä oli niitä parikin eri mallista. Ilmoituksessa ei selostettu tarkemmin kisavälineen ominaisuuksia, mutta oletettavasti ainakin heittotyyli on vapaa.

Enonkoski

Minähän ajan aina miten sattuu kunnatalojen pihaan. On kiva saada koppimopo ja kunnan vaakuna samaan kuvaan ja se ei tarkoita aina asiallista pysäköintiä. Olen odotellut, että missä vaiheessa joku kunnan virkamiehistä tulee asiasta huomauttamaan, mutta sitä en odottanut, kun lauantaina pysähdyimme ottamaan kuvaa. Kuinka ollakaan, kun olin kuvan saanut, kunnantalon ovi aukesi ja sieltä tuli ulos vähän ihmettevän näköinen henkilö. Kerroin, millä asioilla olemme ja sen sijaan, että minulle olisi kerrottu, että “hyvä on, mutta siirtäkää se kotteronne pilaamasta maisemaa” tämä ihminen halusi ottaa meistä kuvan facebookkiinsa ja ihasteli projektiamme, minkä lisäksi saimme Enonkoski-esitteen ja kutsun päivän tapahtumiin, joista isompikin kunta voisi olla ylpeä.

Vanhan kauppiastalon avajaisiin sitten osallistuimme. Eläköön Enonkoski ry istutti avajaisten aluksi Tulevaisuuden Kuusen talon pihaan. Sisällä talossa on kahvila ja taidenäyttely sekä kauppamuseo. Talo on ulkoapäin maalin tarpeessa mutta sisältä käymisen arvoinen. Ihania, vanhoja huonekaluja ja tapetit vuosikymmenten takaa.

Enonkoskella on Koloveden kansallispuisto, mutta huikeita maisemia ja upeaa luontoa löytyy ihan kunnan keskustastakin. Liikunnasta on huolehdittu myös ikävämpien säiden aikaan, sillä kunnassa on myös kuntosali. Minulle kerrottiin, että avainkortin lunastaneita kuntosalin avaamisen jälkeen oli tuota pikaa 20% kunnan asukkaista. Tapahtumakalenterissa on runsaasti Suomi 100 juhlavuoden tapahtumia. Ei Enonkoski silti törsää vaan säästää aina, kun se on järkevää. Esimerkiksi pienellä kunnalla ei kannata olla monta naapurikuntaa. Enonkoskella naapurikuntia on vain yksi. Mihinkä niitä useampia tarvittaisiinkaan.

Anttola

Anttolasta olisi voinut lähteä melomaan Luonterille. Rannassa oli vuokrattavana monenlaisia kanootteja. Vähänkö teki mieli, mutta Enonkoskellehan tässä oltiin menossa.
Savolaisesta kieroudesta on kuultu vaikka kuinka paljon tarinoita. Mielenkiinnolla odottelin milloin siihen törmää. Eipä aikaakaan niin sieltähän se tuli. Tien varressa oli kyltti, joka kertoi, että seuraavat 11km on asfaltointityömaata. Joku auto opastaa jonoa eikä jonoa saa ohittaa. Olenhan minä tottunut ajamaan jonon ensimmäisenä, vaikkei se kivalta tunnukaan mutta 11 km. Ei ole kyllä kivaa.
Saattoautoa ei näkynyt eikä pysähtymismerkkiä, joten ajelin eteenpäin. Takaa tulijat ohittelivat ihan kuten muulloinkin. Kun 11 km oli ajettu, näkyi tien laidassa levikkeellä yksi asfaltointikone. Näin kieroja ovat savolaiset.

Mikkelin maalaiskunta

Suopursu kukkii. Paitsi laulu on myös saman niminen kirja. Ei mitään suurta maailmankirjallisuuden, mutta kirjoittamisaikansa kaksoisstandardeista siitä saa mainion kuvan.
Yhdet munkkikahvit takana ja nyt on eväshetken aika näissä maisemissa. Ennen vanhaan parkkipaikoilla oli pöydät ja penkit ja sitten muutamien harvojen mielestä niiden rikkominen oli hauskaa puuhaa eikä niitä enää ole. Olemme oppineet viettämään eväshetken koppimopossa melko sujuvasti. Eväskori penkkien väliin ja toinen toistaminen auttaen saamme sämpylöiden väliin juustot ja leikkeleet. Maisemaa kukaan ei ole rikkonut.

Juttutuokio

Reissukaveri ei ehkä saa aina toivomiaan vastauksia minulta, joten hän löysi samanmielisempää juttuseuraa. Tämä herrasmies ei ainakaan inttänyt vastaan.

Jämsänkoski

Täällä ei ollut tarkoitus pysähtyä, mutta piti tulla rauhoittumaan. Ajelimme kaikessa rauhassa hiljaista hyvää tietä pitkin, kun yhtäkkiä peilissä nälyi kirkkaita valoja. Poliisiauto. Tuo taitaa olla kehotus pysähtyä. Onneksi vieressä oli bussipysäkki. Autosta nousi kaksi poliisia, jotka piirittivät koppimopon. Oliko tuossa äsken ollut alamäki, silloin olin ajanut ylinopeutta. Kaasu on ylämäessä pohjassa, jotta pääsen mäen ylös, mäen päällä nostan kaasua vähän ja alamäessä paljon, mutta reaktionopeuteni ei ole aina ihan kohdallaan ja kaasu saattaa jäädä pohjaan vähän turhan pitkäksi aikaa. Oliko taas käynyt niin. Ajokortti ja puhallus, toinen poliisi latseli renkaita ja totesi jotain vesiliirrosta, en kuullut mitä. Sitten ystävällinen poliisi kyseli ohittelijoista. Sanoin, että keltaisen viivan kohdalla ohitelleen aika usein, mutta minä väistän pientareelle ja lasken jonot ohi bussipysäkeillä. Sitten he toivottivat hyvää matkaa ja palasivat autoonsa. Odottelin, että he olisivat ajaneet ohi, mutta kun mitään ei tapahtunut, lähdin ajamaan itse ja peilistä näin, että poliisit palasivat takaisinpäin. Olisi ihan kiva tietää, miksi minua seurattiin.

Vaikka en siis ollut syyllistynyt muuhun kuin ylinopeuteen enkä siitäkään ollut jäänyt kiinni, säihkähdyksellä selviäminen aiheutti tunnetilan, jonka vuoksi oli viisainta vähän pysähtyä. Samalla voi suorittaa pienen itsearvioinnin ajotaidoistaan. Suoraan eteenpäin ajaminen silloin, kun vastaan ei tule ketään eikä perässä kärky kukaan ohituspaikkaa, alkaa sujua jo tyydyttävästi. Risteykset ovat hankalia. Ei niinkään silloin, kun itse tulee kolmion tai stopmerkin takaa vaan silloin, kun sieltä tulee joku muu. Keltaiset viivat eivät kanssaliikkujissa aiheuta juurikaan kunnioitusta ja ne on sentään maalattu tiehen. Miksi sitten pientareella oleva merkki aiheuttaisi. Luottamusta muita tiellä liikkujia kohtaan pitää kehittää. Vielä enemmän liikkeellelähtö ja pysähtyminen vaativat keskittymistä. Niissä on niin monta asiaa muistettavana. Onneksi koppimopo hälyttää, jos jää valot päälle, kun sammuttaa moottorin ja kojelaudassa palaa merkkivalo, jos lähtee käsijarru päällä liikkeelle. Taaksepäin ajaminen on sitten ihan oma lukunsa. Yritän parkkipaikoille ajaa aina niin, ettei moista tarvitse harrastaa. Plussapuolella on se, että olen oppinut korjaamaan pikku vikoja. Ajaessani yhtäkkiä huomasin, että vekotin hyytyy ylämäessä niin kuin ennenkin, mutta alamäessä vaikka talla on pohjassa ei kiihdy kuin 42 km/h. Eihän meillä ole mikään kiire, mutta voisi sitä ajaa edes sallittua nopeutta, ettei ole vielä pahempi tien tukko kuin aiemmin ja seuraavalle bussipysäkille on vastaavasti pitempi ajoaika. Seuraavalla pysähdyksellä löysin aika nopeasti vian. Irtomatto oli kiilautunut kaasupolkimen alle. Näppäränä ihmisenä oitis korjasin vian ja pysähdyksen jälkeen koppimopo toimi taas kuin unelma.

Reissukaveria täytyy kehua. Viime vuonna hän ei edes suostunut ottamaan karttaa käteensä. Nyt hänestä on tullut oivallinen kartanlukija. Maantiekarttakirjan avulla hän ohjailee minut pienempien keskustojen läpi oikealle tielle. Aina viitoitukset eivät ohjaa pikkuteille. Ainakaan minun mielestäni ymmärrettävästi. Isoille teille pääsisi helpommin, mutta niitä minä yritän vältellä mahdollisimman paljon. Laskin yhden 14 kilometrin pätkällä ohittajien määrän. 65. Ohitus keskimäärin joka 200 metrillä. Tutkitulla pätkällä ainoa väli, jonka sain ajaa ihan itsekseni oli väli, johon oli rakennettu ohituskaista. Siinä oli aika pollevaa körötellä.

Vilppula

Enonkosken suuntaan ajelimme Vilppulan kautta. Reissukaverilla on matkan aikana kaksi taipumusta, jotka mielestäni ovat ristiriidassa keskenään. Toisaalta pitää olla eväitä mukana, jotta voidaan pysähtyä kivan näköiseen paikkaan ja syödä eväitä samalla kun ihaillaan maisemia. Toinen taipumus on munkkikahviloiden bongaaminen. Pitäisi olla varavatsa näillä reissuilla, jotta sekä eväshetket että kahvila/baarivierailut saisi sovitettua elimistöönsä. Tuossa järven yläpuolella lenteli pääskysiä ja oksalta toiselle kirjosieppo.