Tosiasiahan on, että en tekniikasta mitään ymmärrä. Minun ajatteluni noudattelee
aika paljon Spede-show:n naisen logiikkaa ja ja siitä sain taas muistutuksen.
Koppimopo on ollut talven korjattavana. Siihen vaihdettiin moottori, jäähdytin
ja iso nippu letkuja. Nyt se on taas pihassa ja odotellaan yöpakkasten
loppumista. Maaliskuun kolmas päivä sain korjauksen loppulaskun. Seuraavana
päivänä muistin, ettei vaihteistoöljyjäkään ollut vaihdettu aikoihin. Pyysin
vaihtamaan ja se onnistui. Kun ajopeli tuotiin pihaan sain moottoriöljyjen
vaihdosta laskun. Siinä oli myös laskutettu "moot kannake kumi". Minun
humanistin - yhteiskuntatieteilijän aivojen on vaikea ymmärtää, miten
vaihdelaatikon öljynvaihto paljastaa moottorin kannakekumien vaihtotarpeen, kun
koko moottorin vaihto, joka siis oli laskutettu jo 3.3. ei sitä paljastanut.
Näinhän se tietysti on, kun asiantuntija sen sanoo. Olen tarkkaavaisena
kuunnellut ja yrittänyt ymmärtää, mitä katsastajat, korjaamojen henkilökunta ja
ajoneuvoja harrastavat tuttavani puhuvat. Toisinaan minusta jopa tuntuu, että
olen ollut ymmärtäväni asian, ehkä väärin mutta kuitenkin. Tämän
kannakemumikokemuksen jälkeen en taida enää yrittääkään ymmärtää. Kunhan ajelen. Olemme tehneet lyhyitä koeajeluita ympäristössä ja öljyn- jäähdytysveden
kulutuksen seurantaa sekä moottorin äänen kuuntelua. Reissukaverin mielestä
uuden moottorin ääni on miehekkäämpi, minusta vain outo. Kai siihen tottuu.
Lehtisaaren kallioilla kävelimme nostalgiafiilistelemässä. Näillä tienoin olemme
seuranneet komeita jäidenlähtöjä, joissa jäät kiilautuvat isoina lohkareina
korkealle rantakalliolle, lapseni on tehnyt elokuvaa kalliolla olevan
jääputouksen sulamisesta kevätauringossa ja monet juhannuskokot on täällä
poltettu uimareissuista nyt puhumattakaan. Reissukaveri on seurannut
telkänpoikasten pudottautumista pöntöstä, saukon uiskentelua rannassa ja
haukien, ahventen, särkien ja lahnojen kutua rantaruovikossa. Sen verran viileä
ilma, ettemme istuneet juurella pitkään. Taisin silti polttaa poskiani vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti