Kiikala

 

Kiikalan historia ulottuu kauas. Se on ollut jo 1200 luvulla osa Uskelan kirkkopitäjää ja kuntanakin vuodesta 1869 eli kunnallisen itsehallinnon alkuvaiheista saakka. Johanneslundin lasitehdas perustettiin 1813 ja se on nykyisin merkittävä kulttuuriympäristö. Tehdas perustettiin takamaalle, missä oli sopivaa kvartsihiekkaa ja tietysti metsää sillä lasitehdas kulutti paljon puuta. Lasitehtaan kohtalo noudatteli Suomen teollisuuden tavallista kulkua. Konkurssien vuoksi tehdas vaihtoi omistajaa useampaankin kertaan. Tehtaan ympärille muodostui yhdyskunta ja tehtaalla oli oma kansakoulu ja kauppa. Tehtaan työläisten asunnot ovat nykyisin kesäasuntoina.

Säätiedotuksissa on luvattu etelään tulvia. Tulvajärviä, paisuneita jokia ja kuvan kaltaisia alavia veden valtaamia pellon kohtia näkyi todella paljon. Vesilintuja kiitettäviä määriä sekä ilmassa että vedessä. Kurkia näkyi eteläisintä Suomea myöten pelloilla pääasiassa pareittain eli ne ovat etsimässä pesäpaikkaa. Kurki samoin kuin joutsen solmii elinikäisen parisuhteen.

Tällä reissupätkällä on todella ollut paljon entisiä kuntia. Se kertoo siitä, miten helposti tiheämmin asutuille alueille kuntia syntyi siihen aikaan, kun kuljettiin pääasiassa kävellen tai hevosella eivätkä kunnan palvelutkaan olleet kovin laajoja. Lapista entisiä kuntia löytyy Väylän varrelta ja kaupunkiin liitetystä maalaiskunnasta. Kunnat ovat niin suuria, ettei niitä ole edes järkevää liittää vielä suuremmiksi, ainakaan vielä. Mitä saanee aikaan hyvinvointialueiden toiminta.

Västanfjärd

 

Reissukaveri huokasi vähän ennen kuin käännyttiin Västanfjärdiin, että tällä reissupätkällä onkin saatu ajaa kohtuullisen hyvillä teillä. Tänne ajaessa ne sitten loppuivat. Samoin vapaan meren välkkeitä sai ihailla vain lahtien poukamissa. Isommat alueet olivat harmaan, sulavan jään peittämiä. Matkan aikana on vastaan tullut muutamia venetrailereita vetäviä autoja. Veneilykausi on selvästi alkamassa. Tämä upea aluskin päässee kohta aavoille vapaille vesille. Tuollaisella kelpaisi ajella Öröön tai vaikka Bengtskärin saakka ja ankkuroida jonkin luodon kupeeseen yöksi. Sitä eivät pienet myrskytkään pelästyttäisi.

Matkailusivuilla mainostetaan Västanfjärdin kohdalla “hiljaisuutta ja rauhaa kyläteillä ja merellä”. Rauhallisesti piti ajella, se on totta. Vastaantulijoitakaan ei juuri ollut, ohittajia ei lainkaan. Jarlsgårdin jatulintarhaan pääsee polkua pitkin tieltä eikä tarvitse kävellä kuin kilometrin verran. Jatulintarhoja on eri puolella Suomen rannikoita eikä niiden tarkoitusta ole oikein pystytty selvittämään. Niistä on erilaisia teorioita. Ne ovat voineet merkitä kalastusalueiden rajoja tai niitä on käytetty hedelmällisyysriiteissä. Joka tapauksessa keskiaikaisissa kirkoissa niitä on maalattu seiniin ehkä torjumaan pahaa. Vanhimpien arvellaan olevan pronssikaudelta, suurin osa on historialliselta ajalta. Västanfjärdin jatulintarha on perimätiedon mukaan kansakoulun oppilaiden tekemä 1910. Lapsena teimme koulun kentälle vastaavan pakkaamalla lumeen spiraalipolun.

Hiittinen

 

Tie Kasnäsiin kiemurteli kapeaa harjannetta pitkin. Merta näkyi milloin vasemmalta, milloin oikealta puolelta. Upea elämys oli Lövön sillan ylitys. Toisaalta pelotti, koska oli niin korkealla, toisaalta teki mieli pysähdyttää kottero ja jäädä katselemaan välkkyvää merta. Sillan korkeus on 19 metriä mutta tuntuu huikealta. Kasnäsissa oli hyvää aikaa lauttaa odotellessa. Silloin otin kuvan vastarannan kallioista. Rannassa näkyy vielä jäätä. Tarvitaan kunnon vesisade ennen kuin viimeiset lumet ja jäät häviävät. Meri kimalteli auringonpaisteessa kesäisenä. Tuuli tuntui vielä kolealta. Kummityttöni pyöräili täällä viime kesänä ja hän ihastui kallioihin. Hän oli jopa matkan jälkeen katsellut kalliotontteja netistä ja haaveili rakentavansa sellaiselle mökin itselleen. Kaikki hyvät tontit olivat kuulemma Hiittisissä. Houkutteleva ajatus. Ei ehkä se rakentaminen mutta täällä asuminen. Toisaalta koppimoporeissun kannalta on fiksumpaa asua Keski-Suomessa.

Täällä on Suomen ainoa riimukivimuisto viikinkiajasta. Eikä sekään ole edes kokonainen riimukivi vaan ainoastaan sen pala. Riimukiviähän pystytettiin sankarillisten tapahtumien ja sankareiden muistoksi. Viikingit eivät ilmeisesti tehneet mitään sankarillista Suomen rannikoilla tai eivät ainakaan kuolleet sankarillisesti. Rosalan viikinkikylä avataan 9.5. Seuraavan viikonlopun aktiviteettipäivä kerää varmasti paljon väkeä samoin kuin heinäkuun viikinkipäivät ja elokuun muinaistulien yö. Luontopolkuja on joka makuun. Reissukaveri otti sauvatkin mukaan.

Dragsfjärd

 

Taalintehdas oli Dragsfjärdin kuntakeskus aikoinaan. Vieläkin siellä voi tutustua varhaiseen rautaruukkitoimintaan ruukkimuseossa. Tehdas perustettiin 1686 ja se jatkoi toimintaansa aina tälle vuosituhannelle saakka. Ennen vanhaan kierrätys osattiin ihan luonnostaan. Raudan valmistuksen sivutuotteena syntyy kuonaa. Taalintehtaalla siitä valmistettiin tiiliä, joita voi nähdä edelleen taajaman rakennuksissa. Nyt aletaan taas opetella käyttämään teollisuuden sivuvirtoja hyödyksi, jotta kaatopaikoille ei tarvitsisi viedä niin paljon tavaraa. Björkbodassa on lukkomuseo.

Kuvan tyylisiä aitoja näkee siellä täällä. Tässä sitä pääsi kuvaamaan läheltä. Aidan takana on vanhoja rakennuksia. Kesäaikaan siellä voisi viihtyä pitempäänkin tutkimassa entistä rakennustekniikkaa.

Reissukaveri katseli maisemia kalastajan silmin. Hauille kutukatiskoita olisi voinut laittaa useampaankin paikkaan ja kesällä ruovikon reunoja oli uistinkalastukseen viljalti. Eipä ihme, että Dragsfjärdin pitäjänruoaksi on valittu hauki kananmunakastikkeessa.

Ehkä kuuluisin Dragsfjärdiläinen on Amos Anderson, joka osti kunnasta Söderlångvikin kartanon. Siihen voi tutustua kesäaikaan. Silloin kartanon kahvilassa on esillä Jan-Erik Andersonin näyttely Liekki. Kahvilan äitienpäivälounaan ruokalista on todella herkullisen näköinen; viininlehtikääryleitä, libanonilaista sitruunakanaa ja jälkiruuaksi Söderlångvikin omaa omenamantelikakkua. Vähänkö alkaa tuntua, että tehtiin Kemiönsaaren matka vähän liian aikaisin.

Kemiönsaari

 

Kemiönsaari on valinnut tunnuslauseekseen “Merellistä elinvoimaa”. Ihan katteeton lause ei ole, koska kuntaan on viime vuosina perustettu enemmän yrityksiä kuin mitä siellä on lopetettu. 2019-2021 toteutettiin Saaristo-ohjelma. Sen lähtökohtana ovat ne 23 saarta, joissa asutaan ympäri vuoden ja joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä. Koulujen saavutettavuus oli ohjelmassa nostettu tärkeimmäksi. Seuraavina olivat sosiaali- ja terveyspalvelut sekä riittävät lautta- ja yhteysalusyhteydet. Koronalla oli positiivinen vaikutus myös Kemiönsaaren kunnan talouteen. Yhtäältä valtion tuki toi rahaa, toisaalta palveluiden supistaminen koronasulkujen vuoksi vähensi menoja ja matkailun lisääntyminen alueella, kun ulkomaille ei päässyt, kasvatti yritysten tulovirtaa ja sitä kautta verotuloja. Tämän vuoden talousarvion tekeminen onkin sitten ollut hankalampaa, kun yhteiskunta jälleen avautuu ja pitäisi varautua jotenkin myös vuoteen 2023, jolloin kunnat eivät enää vastaa sotesta.

Kunnan kehittämiseen on kutsuttu kaikki kuntalaiset. He voivat esittää ideoitaan lomakkeella. Erikseen kysellään toiveita kunnan kulttuuripalveluista. Nuorisoparlamentilla on edustaja kunnan kaikissa lautakunnissa joten nuoret voivat vaikuttaa asioiden valmisteluun. Peruskoululaisia yritetään aktivoida harrastuksiin. Tämän lukuvuoden aikana on toiminut 32 erilaista kerhoa parkourista kokkikerhoon ja luovaan toimintaan. Villa Landessa järjestetään konsertteja, elokuvanäytöksiä ja gaalailtoja. Kunnassa myönnetään Axel-palkintoja eri kategorioissa. Nimi palkinnolle tulee Axel Oxenstiernasta, joka sai Kemiönsaaren läänityksenä itselleen 1600-luvulla. Läänitys tarkoitti sitä, että Oxenstierna sai kerätä alueen valtiolle tulevat verot itselleen. Tuohon aikaan verot maksettiin luonnontuotteina eikä ollut mitään mieltä lähteä niitä kuljettamaan pääkaupunkiin vaan ne käytettiin tai myytiin edelleen alueella. Läänitys oli siis tietyllä tavalla palkka tai palkkio tärkeille ihmisille.

Matkailijalle seutu on varsinainen aarreaitta. Kunta koostuu noin 3000 saaresta ja niiden lisäksi on nelisentuhatta luotoa joten luontoa riittää. Eniten tietysti kiinnostaisi matka Bengtskärille mutta niitä tehdään vasta lähempänä kesää. Ehkä joskus toiste. Sitten Äänekosken jälkeen.

Angelniemi

 

Lossimatkat ovat aina elämys. Siihen aikaan, kun vesistöt yhdistivät eivätkä erottaneet, kunnankin oli luontevaa olla Halikonlahden molemmilla rannoilla. Mantereen puolella on Kokkilan kylä, jossa on Meri-Halikon koulu. Kylässä aikanaan toimineet pankki, terveysasema, posti ja kaupat ovat sen sijaan muuttaneet muualla. Kun tulimme rantaan, aloin tutkia löytyykö netistä lossin aikataulua. Samalla huomasin, että lossi tulee kohti rantaa. Tuskin joutuisimme odottamaan kovin pitkää aikaa Kokkilan lossin lähtöä, joten en viitsinyt etsiä aikataulua. Turhaa se olisikin ollut. Heti, kun pääsimme lossiin, se lähti liikkeelle. Mietimme reissukaverin kanssa, olemmeko aiemmin onnistuneet pääsemään vähän kuin taksilossin kyytiin, koska muita kulkijoita ei ollut.

Saaren tai Luodon, niin kuin paikalliset aluetta nimittävät, puolella maisema on kallioista mäntymetsää. Peltojen keskellä saattoi olla kalliosaareke, jossa kasvoi katajaa. Vähän Ahvenanmaan tuntuista maisemaa, myös omenapuuviljelmiä. Vakituista asutusta alueella on ollut myöhäiskeskiajalta saakka. Reissukaverin mielestä talot eivät muistuta muualta Suomesta tuttua rakennuskantaa. Minä kiinnitin huomiota pieniin punaisiin mökkeihin, joista aika monet näyttivät siltä kuin vielä pienempää mökkiä olisi jatkettu molemmista päistä. Mäkitupalaismuseoissa näkee samantyylisiä rakennuksia mutta niissä ne ovat maalaamattomia. Kun selailin kylien historiaa, niin sieltä löytyi vaikka mitä: maatalousoppilaitos, meijeri, mylly, jotka ovat vuosien saatossa hävinneet

Kuusjoki

 

Kuusjoen kautta olemme ajaneet ennenkin. Odotimme silloin tapaavamme jonkinlaisen keskustan ja ehkä saavamme kahvia ja teetä. Silloin emme löytäneet edes keskustaa. Nytkään emme löytäneet kahvilaa, joka olisi ollut auki. Sen sijaan keskuspuiston halki virtaava puro ja sen varrella kasvava uljas puu herättivät reissukaverissa ihailevia kommentteja.Sammaleen peittämät jykevät oksat ja rungon kuviot ovat maalauksellisia. Herttainen kaarisilta pienen joen yli toi romanttisia ajatuksia mieleen.

Kuusjoki selvisi itsenäisenä kuntana kuitenkin 122 vuotta, mikä on merkittävä suoritus pieneltä kunnalta. Kuusjoella on aiemmin ollut Iloniemen lasitehdas. Sen rakennuksista on jäljellä kunnostettu paja.

Koijärvi

 

Itsenäiasenä kuntana 1923-1969 toiminut Koijärven kunta tuskin on yhtä kuuluisa kuin pieni saman niminen järvi. Koijärvi-liikettä voi pitää Vihreän liikkeen juurena. Lintujärvi aiottiin kuivattaa, jotta saataisiin viljelysmaata. Kuivatusta vastustettiin ja vielä kaiken lisäksi tuloksellisesti. Itse järvi ei ole kovinkaan iso, vain 1.1 km pitkä ja 300 m leveä. Siitä tuli kokoaan merkittävämpi 1979. Siellä mieltään osoittaneet saivat sakkorangaistuksia mutta se oli ehkä pieni hinta siitä, että seurauksena perustettiin Suomeen ympäristöhallinto ja Vihreä liitto, joka rekisteröityi puolueeksi 1988. Loppu onkin sitten historiaa.

Järvelle olisi ollut tieltä vajaa pari kilometriä mutta suunnistustaitoni eivät ole niin hyvät, että olisin viitsinyt lähteä sitä livenä katsomaan. Ei siellä välttämättä olisi ollut kovin paljon lunta mutta sitäkin enemmän vettä. Jossain kuvan suunnalla se lienee. Sieltä päin kuului vesilintujen ääniä. Ehkä ne olisivat opastaneet perille. Lintutornikin siellä on mutta nettitiedon mukaan se on väliaikaisesti suljettu.

Toijala

 

Koppimopo säilyi hyvin Timo Kärjen varastossa. Hän piti siitä erinomaista huolta. Kun hain kotteron ennen pääsisäistä, siitä oli öljyt tarkastettu ja akku ladattu sekä rengaspaineet kohdallaan. Monet kiitokset. Kottero piti hakea hyvissä ajoin, koska viimeinen katsastuspäivä oli 25.4. Reissukaveri oli sitä mieltä, että olisi hyvä käyttää se katsastuksessa ennen kuin lähdetään reissuun. Sehän sitten siirtää ensi vuoden katsastusta vielä aikaisemmaksi, mutta sinänsä ihan fiksua. Katsastuksessa sitten kuultiin omituista ääntä pyörän laakerista eikä sellaisen äänen kanssa kannata lähteä ajelemaan vaikka hinausvakuutus onkin voimassa. Pääsiäinen vietettiin kotosalla lenkkeillen ja seuraavalle viikolle sain ajan korjaamolle. Sen vierailun jälkeen katsastuskin meni läpi. Siispä matkaan kohti Kemiönsaarta.

Matka alkoi kerrassaan oivallisesti. Heti Jämsässä saimme ensimmäisen dieselsponsorin. Näillä dieselin hinnoilla mitä loistavin asia. Ajoimme tankkaamaan ja siellä seisoi kaksi avuliasta ihmistä, joista toinen antoi meille päivitetyn kepsin ja toinen kävi maksamassa dieselit. Tankki täyteen!

Reissukaveri haaveili, että mukavinta olisi, kun voisi täältä pohjoisesta seurata kevään etenemistä etelään matkattaessa ja pääsisimme ihailemaan hiirenkorvalla olevia puita sitten Hiittisissä. Luopioisten kohdalla auringon puoleiset peltoaukeat alkoivat olla lumettomia ja Toijalan kohdalla lunta näkyi enää tällaisina kuvan laikkuina varjopaikoissa.

Toijala on vanha rautateiden risteyspaikka ja siksikin se sai kauppalaoikeudet. Se oli entisen Akaan keskuspaikka ja on nyt nykyisen Akaan keskus.