Tänne ajelimme Kemijokivartta. Puut olivat pudottaneet lehtiä niin paljon, että joki näkyi pitkiltä matkoilta puiden runkojen välistä. Eikä liikennekään ollut vilkasta joten saattoi hidastella ja ihailla jokea. Se oli ennen vanhaan Euroopan paras lohijoki. Pitempäänkin olisi ollut mahdollista ja eittämättä mielenkiintoista ajella Kemijokivartta. Ajoimme kuitenkin lyhempää tietä, että pääsimme Kemi – Haukipudas välin ajamaan takaisin sunnuntaina. Arkipäivän liikennemäärillä paluumatka olisi ollut vielä painajaismaisempaa. Reissukaveri oli vähän sitä mieltä, että olimme oikean Lapin etelärajoilla. Minulle tunturikoivujen näköiset koivikot, suot, joilla oli pystyynkuolleita kuusia ja päilyviä suolampia, maaruska ja jäkäläkankaat olivat ihan oikeaa Lappia. Ja tietysti porot. Niitä näkyi jonkin verran metsässä. Tielle ei tullut nyt yhtään. Kaksi hirveäkin näimme. Toinen oli ohiajaneen auton peräkärryssä ja toista oltiin juuri siirtämässä peräkärryyn. Todellista luomuruokaa ja liikenneturvallisuuden edistämistyötä.
Kemijärven kaikki tuntevat Taivaan tulet -sarjasta ja jotkut muistavat, että Kemijärvelle yritettiin etsiä korvaavia työpaikkoja, kun Stora Enso lakkautti sieltä sellutehtaan 2008. Uutta sellutehdasta tai biojalostamoa on puuhattu jo pidempään ja tuotantoon pitäisi päästä 2024. Tässä välillä Kemijärvi on puhdistunut ja jotkut pelkäävät, että sellutehtaasta, anteeksi biojalostamosta, aiheutuu takapakkia luonnolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti