Täällä oikeastaan odotin näkeväni maaruskaa ja ottavani siitä hienon kuvan. Karttaa tutkimalla olin valinnut ajopäiväksi lauantain. Paljon vähemmän rekkoja tien päällä. Koppimopoilijan painajainen on keskikaiteella varustettu ohituskaistatie. Jokaista kaksikaistaista tienpätkää kohti on samanpituinen yksikaistainen tienpätkä ja täällä piennaralue oli vielä todella kapea. Etelämpänä mahtuu koppimopo – tiedän, että se on laitonta – ajamaan pientareella kokonaan. Täällä ei mahdu. Hyvä, että jää sen verran rakoa, että henkilöauto mahtuu ohi. Rekat on sitten ihan hirveitä kauhun paikkoja. Penkka on niin jyrkkä, ettei sinne ole asiaa. Onneksi Haukiputaan ja Kemin välillä oli paikoitellen levennyksiä, joilla saattoi odottaa nopeampaa liikennettä. Ymmärrän perässäajajan tunteita, kun itse saisi ajaa sataa ja joku köröttää 45km/tunnissa nopeudella tien tukkona. Sillä välillä vaan ei ole vaihtoehtoista kohtuullista reittiä. Yritimme kepsin avulla. Kerran se ohjasi meidät Iin kohdalla ympyrästä kiertotielle. Seuraavassa ympyrässä vajaan kilometrin päässä se ohjasi meidät takaisin. Se apu siitä sitten oli.
Kuivaniemi sai kuntansa vaakunan kuntaliitoksen jälkeen Iin vaakunaksi. Siinä on Kuivaniemen nimikkoeläin norppa. Mikko Alatalo on Kuivaniemeltä samoin kuin Antti Hyry. Jääkäreillä oli etappitalo Kuivaniemen Veskassa. Siellä oli kruununtorppa jossa oli mahdollista yöpyä, kun viranomaisvalvonnan vuoksi ei enää uskallettu käyttää junia ja laivoja vaan jouduttiin kävelemään kairojen poikki. Paikalle on pystytetty muistomerkki torpan emännälle ja hänen miesvainajansa veljelle, jotka antoivat ruokaa ja yösijaa jääkäreiksi lähteneille. Sofia ja Kustaa vangittiin, kun toiminta paljastui ja he viettivät talven 1916-1917 Oulun läänin vankilassa. Kuivaniemellä on myös Suomen sodan muistomerkki Heinolantörmän hautausmaalla. Sinne on haudattu Ruotsiin perääntyvistä 30-40 miestä ja kaksi aliupseeria, jotka uupuivat matkalla 1808.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti