Kangaslampi

Olimme jo ajamassa ohi Kangaslammesta, kun silmiini sattui tämä mainos. Tuo on niin hieno kisa, että siitä täytyy saada lisää tietoa. Sarjoja on ihan kaikille. Nuoruudessani lypsyjakkara tuli hyvin tutuksi. Kotona meillä oli niitä parikin eri mallista. Ilmoituksessa ei selostettu tarkemmin kisavälineen ominaisuuksia, mutta oletettavasti ainakin heittotyyli on vapaa.

Enonkoski

Minähän ajan aina miten sattuu kunnatalojen pihaan. On kiva saada koppimopo ja kunnan vaakuna samaan kuvaan ja se ei tarkoita aina asiallista pysäköintiä. Olen odotellut, että missä vaiheessa joku kunnan virkamiehistä tulee asiasta huomauttamaan, mutta sitä en odottanut, kun lauantaina pysähdyimme ottamaan kuvaa. Kuinka ollakaan, kun olin kuvan saanut, kunnantalon ovi aukesi ja sieltä tuli ulos vähän ihmettevän näköinen henkilö. Kerroin, millä asioilla olemme ja sen sijaan, että minulle olisi kerrottu, että “hyvä on, mutta siirtäkää se kotteronne pilaamasta maisemaa” tämä ihminen halusi ottaa meistä kuvan facebookkiinsa ja ihasteli projektiamme, minkä lisäksi saimme Enonkoski-esitteen ja kutsun päivän tapahtumiin, joista isompikin kunta voisi olla ylpeä.

Vanhan kauppiastalon avajaisiin sitten osallistuimme. Eläköön Enonkoski ry istutti avajaisten aluksi Tulevaisuuden Kuusen talon pihaan. Sisällä talossa on kahvila ja taidenäyttely sekä kauppamuseo. Talo on ulkoapäin maalin tarpeessa mutta sisältä käymisen arvoinen. Ihania, vanhoja huonekaluja ja tapetit vuosikymmenten takaa.

Enonkoskella on Koloveden kansallispuisto, mutta huikeita maisemia ja upeaa luontoa löytyy ihan kunnan keskustastakin. Liikunnasta on huolehdittu myös ikävämpien säiden aikaan, sillä kunnassa on myös kuntosali. Minulle kerrottiin, että avainkortin lunastaneita kuntosalin avaamisen jälkeen oli tuota pikaa 20% kunnan asukkaista. Tapahtumakalenterissa on runsaasti Suomi 100 juhlavuoden tapahtumia. Ei Enonkoski silti törsää vaan säästää aina, kun se on järkevää. Esimerkiksi pienellä kunnalla ei kannata olla monta naapurikuntaa. Enonkoskella naapurikuntia on vain yksi. Mihinkä niitä useampia tarvittaisiinkaan.

Anttola

Anttolasta olisi voinut lähteä melomaan Luonterille. Rannassa oli vuokrattavana monenlaisia kanootteja. Vähänkö teki mieli, mutta Enonkoskellehan tässä oltiin menossa.
Savolaisesta kieroudesta on kuultu vaikka kuinka paljon tarinoita. Mielenkiinnolla odottelin milloin siihen törmää. Eipä aikaakaan niin sieltähän se tuli. Tien varressa oli kyltti, joka kertoi, että seuraavat 11km on asfaltointityömaata. Joku auto opastaa jonoa eikä jonoa saa ohittaa. Olenhan minä tottunut ajamaan jonon ensimmäisenä, vaikkei se kivalta tunnukaan mutta 11 km. Ei ole kyllä kivaa.
Saattoautoa ei näkynyt eikä pysähtymismerkkiä, joten ajelin eteenpäin. Takaa tulijat ohittelivat ihan kuten muulloinkin. Kun 11 km oli ajettu, näkyi tien laidassa levikkeellä yksi asfaltointikone. Näin kieroja ovat savolaiset.

Mikkelin maalaiskunta

Suopursu kukkii. Paitsi laulu on myös saman niminen kirja. Ei mitään suurta maailmankirjallisuuden, mutta kirjoittamisaikansa kaksoisstandardeista siitä saa mainion kuvan.
Yhdet munkkikahvit takana ja nyt on eväshetken aika näissä maisemissa. Ennen vanhaan parkkipaikoilla oli pöydät ja penkit ja sitten muutamien harvojen mielestä niiden rikkominen oli hauskaa puuhaa eikä niitä enää ole. Olemme oppineet viettämään eväshetken koppimopossa melko sujuvasti. Eväskori penkkien väliin ja toinen toistaminen auttaen saamme sämpylöiden väliin juustot ja leikkeleet. Maisemaa kukaan ei ole rikkonut.

Juttutuokio

Reissukaveri ei ehkä saa aina toivomiaan vastauksia minulta, joten hän löysi samanmielisempää juttuseuraa. Tämä herrasmies ei ainakaan inttänyt vastaan.

Jämsänkoski

Täällä ei ollut tarkoitus pysähtyä, mutta piti tulla rauhoittumaan. Ajelimme kaikessa rauhassa hiljaista hyvää tietä pitkin, kun yhtäkkiä peilissä nälyi kirkkaita valoja. Poliisiauto. Tuo taitaa olla kehotus pysähtyä. Onneksi vieressä oli bussipysäkki. Autosta nousi kaksi poliisia, jotka piirittivät koppimopon. Oliko tuossa äsken ollut alamäki, silloin olin ajanut ylinopeutta. Kaasu on ylämäessä pohjassa, jotta pääsen mäen ylös, mäen päällä nostan kaasua vähän ja alamäessä paljon, mutta reaktionopeuteni ei ole aina ihan kohdallaan ja kaasu saattaa jäädä pohjaan vähän turhan pitkäksi aikaa. Oliko taas käynyt niin. Ajokortti ja puhallus, toinen poliisi latseli renkaita ja totesi jotain vesiliirrosta, en kuullut mitä. Sitten ystävällinen poliisi kyseli ohittelijoista. Sanoin, että keltaisen viivan kohdalla ohitelleen aika usein, mutta minä väistän pientareelle ja lasken jonot ohi bussipysäkeillä. Sitten he toivottivat hyvää matkaa ja palasivat autoonsa. Odottelin, että he olisivat ajaneet ohi, mutta kun mitään ei tapahtunut, lähdin ajamaan itse ja peilistä näin, että poliisit palasivat takaisinpäin. Olisi ihan kiva tietää, miksi minua seurattiin.

Vaikka en siis ollut syyllistynyt muuhun kuin ylinopeuteen enkä siitäkään ollut jäänyt kiinni, säihkähdyksellä selviäminen aiheutti tunnetilan, jonka vuoksi oli viisainta vähän pysähtyä. Samalla voi suorittaa pienen itsearvioinnin ajotaidoistaan. Suoraan eteenpäin ajaminen silloin, kun vastaan ei tule ketään eikä perässä kärky kukaan ohituspaikkaa, alkaa sujua jo tyydyttävästi. Risteykset ovat hankalia. Ei niinkään silloin, kun itse tulee kolmion tai stopmerkin takaa vaan silloin, kun sieltä tulee joku muu. Keltaiset viivat eivät kanssaliikkujissa aiheuta juurikaan kunnioitusta ja ne on sentään maalattu tiehen. Miksi sitten pientareella oleva merkki aiheuttaisi. Luottamusta muita tiellä liikkujia kohtaan pitää kehittää. Vielä enemmän liikkeellelähtö ja pysähtyminen vaativat keskittymistä. Niissä on niin monta asiaa muistettavana. Onneksi koppimopo hälyttää, jos jää valot päälle, kun sammuttaa moottorin ja kojelaudassa palaa merkkivalo, jos lähtee käsijarru päällä liikkeelle. Taaksepäin ajaminen on sitten ihan oma lukunsa. Yritän parkkipaikoille ajaa aina niin, ettei moista tarvitse harrastaa. Plussapuolella on se, että olen oppinut korjaamaan pikku vikoja. Ajaessani yhtäkkiä huomasin, että vekotin hyytyy ylämäessä niin kuin ennenkin, mutta alamäessä vaikka talla on pohjassa ei kiihdy kuin 42 km/h. Eihän meillä ole mikään kiire, mutta voisi sitä ajaa edes sallittua nopeutta, ettei ole vielä pahempi tien tukko kuin aiemmin ja seuraavalle bussipysäkille on vastaavasti pitempi ajoaika. Seuraavalla pysähdyksellä löysin aika nopeasti vian. Irtomatto oli kiilautunut kaasupolkimen alle. Näppäränä ihmisenä oitis korjasin vian ja pysähdyksen jälkeen koppimopo toimi taas kuin unelma.

Reissukaveria täytyy kehua. Viime vuonna hän ei edes suostunut ottamaan karttaa käteensä. Nyt hänestä on tullut oivallinen kartanlukija. Maantiekarttakirjan avulla hän ohjailee minut pienempien keskustojen läpi oikealle tielle. Aina viitoitukset eivät ohjaa pikkuteille. Ainakaan minun mielestäni ymmärrettävästi. Isoille teille pääsisi helpommin, mutta niitä minä yritän vältellä mahdollisimman paljon. Laskin yhden 14 kilometrin pätkällä ohittajien määrän. 65. Ohitus keskimäärin joka 200 metrillä. Tutkitulla pätkällä ainoa väli, jonka sain ajaa ihan itsekseni oli väli, johon oli rakennettu ohituskaista. Siinä oli aika pollevaa körötellä.

Vilppula

Enonkosken suuntaan ajelimme Vilppulan kautta. Reissukaverilla on matkan aikana kaksi taipumusta, jotka mielestäni ovat ristiriidassa keskenään. Toisaalta pitää olla eväitä mukana, jotta voidaan pysähtyä kivan näköiseen paikkaan ja syödä eväitä samalla kun ihaillaan maisemia. Toinen taipumus on munkkikahviloiden bongaaminen. Pitäisi olla varavatsa näillä reissuilla, jotta sekä eväshetket että kahvila/baarivierailut saisi sovitettua elimistöönsä. Tuossa järven yläpuolella lenteli pääskysiä ja oksalta toiselle kirjosieppo.

Koppimopo ylähyllyllä

Minä olen aina ollut hidas ajattelemaan ja vielä hitaampi toimimaan. Siitä on joskus etua. Jos olisin ehtinyt ajatella mitään siinä vaiheessa, kun minut ohjattiin ajamaan koppimopo tuonne ylös hyllylle, olisin varmaan hyytynyt ja yrittänyt kääntyä takaisin tai jättänyt vekottimen siihen ja juossut karkuun. Suomalaisen kansakoulun käyneenä vain tottelin. Jälkikäteen olin puoli tuntia shokissa kokemuksesta ja sitten loppumatkan kaksi tuntia kauhusta tönkkönä, kun oivalsin, että minun täytyy ajaa se myös pois sieltä.

Eckerö

Olen vuosia suunnitellut pyöräretkeä Ahvenanmaalle, saariston rengastien ympäriajoa tai pitempää reissua myös Ahvenanmantereelle. Joissakin esitteissä suositellaan 50 km:n päivämatkoja, mikä on tuntunut aina kovin lyhyeltä matkalta. Ahvenanmaalla aloin ymmärtää, että kyseessä on hyvinkin sopiva päivämatka. Tuuli siihen malliin, että koppimopo heilui vaikka oli parkissa odottamassa yhteysalusta. Kävely Torsholman lauttasatamassa piti suorittaa harkiten sopivasti tuuleen päin kallellaan. Ahvenenmaan kasvillisuutta katsellessa siinä oli näkevinään vihjeitä vähintäänkin ajoittaisen voimakkaan tuulen vaikutuksesta. Pyöräillessä kaikkein viheliäisintä on vastatuuli. Kun alamäessä joutuu vaihtamaan pienempää vaihdetta päästäkseen eteenpäin, tietää, etteivät kilometrit taitu ilmaiseksi. Siinä tuulessa 50 km on saavutus. Maisemat ovat toki upeita, tiet hyviä, melko paljon pyöräteitä ja paikoitellen leveitä pientareita, mutta tuuli. Taidan jatkaa Nuorgam-Hanko välin pyöräilyä. Viimeksi pääsin Rovaniemen Vikajärvelle. Siitä on hyvä jatkaa ja Ahvenanmaalle menen pyörällä sitten kun Hanko on saavutettu.

Ahvenanmaalla valmistellaan kuntaliitoksia. Sielä on esitetty erilaisia vaihtoehtoja yhden kunnan mallista alkaen. Sen perustuslaillisuutta on jopa pohdittu. Muita vaihtehtoja on ainakin kolmen, neljän ja seitsemän kunnan mallit. Eckerökin joutuu ottamaan kantaa asiaan. Jotkut muut kunnat ovat järjestämässä kansanäänestyksiä kuntaliitoksista. Jotkut kunnat ovat esittäneet liitoksia jo vuoteen 1919 mennessä. Minun kannaltani asialla on merkitystä vain sen suhteen, millä kirjaimella tulevan kunnan nimi alkaa. Häviävät kunnat eivät haittaa, koska ne vaan poistuvat listalta, jos en ole vielä ehtinyt niissä käydä. Sen sijaan, jos muodostetaan uusi kunta, jolle annetaan uusi nimi, tyyliin Akaa, ja se alkaa jo taakse jääneellä kirjaimella, niin mitä sitten. En ole vielä päättänyt riittääkö, että käväisen kyseisessä kunnassa vai pitääkö käydä uudelleen ne kunnat, jotka olen jo käynyt, mutta jotka tulevat aakkosissa uuden kunnan jälkeen. Taidan lykätä päätöstä vielä vähän aikaa. Tyylikästä ratkaisua saa ehdottaa ja sille tietysti hyvät perustelut.

Onneksi Ahvenanmaalle tullaan vielä myöhemminkin. Bomarsundin linnoitus katseltiin tuulen ja kylmän sään vuoksi lähinnä autosta. Ainoat paikat, joihin tutustuimme lähemmin olivat sisätiloja; pari kauppaa ja kahvila. Toisaalta linturetkestä koppimopoilukin käy. Olemme nähneet kurkia, joutsenia, kuikan, fasaaneja, kirjosieppoja, pääskysiä, erilaisia lokkeja ja paljon pikkulintuja, jotka olisivat osuneet tuulilasiin, jos nopeus olisi ollut suurempi. Lisäksi todistimme, miten kaksi varista ahdisteli molemmat omaa kotkaansa. Varikset lensivät kotkien yläpuolella ja kotkat yrittivät päästä eroon ahdistelijoistaan. Lisäksi näkyi myös suurempia eläimiä, jäniksiä ja kauriita.

Pelastava kapteeni

 

Torsholma – Hummelvik väliä kulkee yksi lautta vähemmän torstaisin. Niinpä meillä oli pari tuntia enemmän aikaa kuin olimme kuvitelleet. Tuuli ihan hirveän kylmästi, joten ulkona ei ole kiva liikkua vaikka olimme varustautuneet pitkillä alushousuilla ja toppatakeilla. Siksi ajattelimme katsella maisemia koppimopon ikkunasta. Kun tässä projektissa tulee ajeltua Suomi ristiin rastiin aika moneen kertaan, niin ajattelimme matkailla sellaiseen paikkaan, johon läpikulkua ei tule. Ahvenenmaalla sellainen paikka on Simskäla. Saaria on kaksi, Västra ja Östrä Simskäla, joita yhdistää silta ja itäiseen kulkee lossi. Viehko hyväkuntoinen tie, ei ohittelijoita eikä juuri vastaantulijoita. Emme olleet ajaneet kovinkaan pitkää matkaa, kun kojelaudassa syttyy punainen varoitusvalo ylämäessä. Mikä ihme valo tuo on? Koppimopon myyjällä ei ollut ohjekirjaa, joten ei sitä ole minullakaan. Pitäisikö huolestua. Onneksi valo sammui, kun pääsimme alamäkeen, mutta tasaisella se taas syttyi. Valo siis liittyy jotenkin johonkin nesteeseen. Ei uskalla ajaa eteenpäin. Pakitin metsätien liittymään. Sellaiseen, joissa tie ei jatku liittymän jälkeen. Sitten soitin korjaamolle, joka on huoltanut ja korjannut vekotinta ennenkin. Hyvin ystävällinen henkilö sanoi, että odota, selvitetään ja hetken kuluttua hän kertoi, että jäähdytysnestettä on liian vähän. Kesällä ei haittaa vaikka sinne laittaa vettä. Meillä oli toki vichyvettä mukana, mutta se ei kelpaa eikä merivesikään vaan juomavettä. Molempiin suuntiin tien varrella oli metsää. Olimme ohittaneet joitakin taloja hiljakkoin, tuskin pariakaan kilometriä tarvitsisi kävellä, kun tulisimme jollekin talolle, mutta edessäpäin saattaisi olla jo mutkan takana talo. Silloin tuli auto vastaan ja reissukaveri pysäytti sen. Hyvin ystävällinen, nuori mieshenkilö, joka paljastui kapteeniksi keskustelun aikana, avasi ikkunan ja kuunteli rauhallisesti hätääntynyttä vanhaa naista. Sen sijaan, että olisi kertonut kumpaan suuntaan meidän kannattaisi tyhjän vichypullomme kanssa edetä hän nyökkäsi, kaivoi viereltään 1,4 litran Apotekarnes Julmust-pullon, jossa oli vettä ja ojensi sen minulle. Mikäli varustamolla valitaan vuoden kapteenia. Tämä mies saa minun ja reissukumppanini äänet. 

 Ja tässä on tuo pelastava pullo. Vettä jäi ihan vähän pohjalle.

 

Brändö

Siltatyömaa esti sujuvan etenemisen 222-tieltä Vahtoon ja yhtäkkiä huomasin ketselevani noin sadan auton jonoa ajamassa 9-moottoritiellä Turusta Tampereellepäin ja takana jono autoja, jotka halusivat joukkoon mukaan, kasvoi peilin kantamattomiin muutamassa sekunnissa. Silloin ei tarvittu pitkää rakoa, kun kiilasin väliin. Onneksi siinä jonossa ei tarvinnut olla montaakaan kymmentä metriä, mutta kyllä pari kilometriä meni siitä sydämentykytyksestä toipumiseen. Saariston rengastielle päästyämme veikkasimme, ettemme enää pysty eksymään reitiltä ja hyvin tuntui olevan aikaa kilometreihin nähden. Ja sitten tuli lossi. Meidän tuurillamme sinne juuri ajoi autoja ja me pääsimme lossiin suurin piirtein odottamatta ja kuinka ollakaan lossi lähti muutaman minuutin kuluttua. Vuosnaisissa pääsimme lauttaa vartin odottelun jälkeen.

Lautalta ajettiin punaista asfalttiatietä hissun kissun ja ihailin kallioita ja katajia. Reissukaveri kommentoi maisemia: “Täällähän ei ole mitään nähtävää, vain ahdistavia kallioita ja katajapuskia”. Brändön kunnantalo on Åvassa. Eläkelahjaksi saamani loistava karttakirja ei sisällä ihan pienten paikkojen katukarttoja, siksi olin etukäteen internetin kartoista katsonut, että oikealle kääntyy tie ja hieman mutkikasta tietä ajellaan ja siellä se sitten on. Yhtäkkiä on kyltti Åva by ja tie vasemmalle. Tässä iässä on muisti niin harva kuin ladon ovi ja kyltti, jossa selkeästi luki Åva by osoitti vasemmalle. Siispä luotamme kylttiin, ei muistiin ja käännymme kohti Åvaa. Tie oli asfaltoitu ja niin kapea, että vastaantulijaa joutuisi väistämään nurmikolle. Onneksi ojat eivät näyttäneet syviltä. Ainoa vastaantulija tuli talon kohdalla, jonka navetan/ulkorakennuksen pihan kautta pääsin väistämään. Vastaantulijalla ei ollut samaa etua omalla puolellaan tietä. Seuraavaksi tuli sitten risteys ja leveämmän tien toisella puolella oli kyltti kommunkansli. Muisti toimi kerrankin niin kuin piti, siihen ei vaan uskaltanut luottaa. Nyt päästiin punaiselle hiekkatielle ja se meni lähes talon pihaan, kapeni edelleen, jolloin uusi epäilys heräsi. Miten ihmeessä olin näin lyhyellä matkalla jo onnistunut eksymään. Onhan minulla harhaan ajosta runsaasti kokemusta mutta silti. Ystävällinen åvalainen sammutti ruohonleikkurinsa ja kehotti ajamaan eteenpäin ja sieltähän se löytyi, vaakuna ja kaikkea.

Aura

Yöllä satoi, heräsin katon ropinaan, aamulla satoi edelleen. Taivas näytti siltä, että koko päivä ajetaan sateessa. Tämän takia koppimopo on hyvä keksintö. Polkupyörässä ei ole sateensuojaa ja sadeviittoihin tarttuu ohiajavien rekkojen ilmavirta. Meinasin kerran päätyä tällaisen seurauksena ojaan. En enää aja isoilla teillä sadeviitan kanssa. Välillä sade hiljeni ja saattoi tiputtaa pyyhkijöiden työskentelyväliä. Toivo luontoretkestä alkoi hertätä ja sitten taas tuli vettä reilummin. Parin toiston jälkeen toivo kuoli ja todettiin, että taisi tulla ajopäivä. Ehdittäisiinköhän viimeisellä lautalla Brändöhön. Pitkiin eksymisiin ei olisi varaa ja päätimme, että soitan varauksen lautalle. Ihan vähän käytiin Töllissä eksymässä. Myllyn luona tutkittiin yhdessä karttaa ja todettiin, että käännytään takaisin mutta tämä tuskin vaarantaa lautalle ehtimistä. Ja eikös mitä, kohta pilvet väistyivät ties mihin ja aurinko alkoi paistaa. Tien yläpuolella on hieno sumuilmiö, kun aurinko haihduttaa kosteuden ja tuulee juuri sopivasti, että sumu pyörteilee mutta ei häivy.

Aurassa olisi voinut ajaa lähemmäs kunnantalon vaakunaa ja siellä olisi ollut ihan laillista parkkipaikkaa, mutta tuon vaalean auton ohi olisi joutunut pakittamaan ja taaksepäin ajaminen kapeissa paikoissa on vielä vankasti opetteluvaiheessa. Todennäköisesti vielä pitkään.

Auran. kuten muidenkin kuntien, uusi valtuusto pääsee heti tekemään politiikkaa. Ensi vuoden talousarvion valmistelu on virkamiestyönä jo aika pitkällä ja syksyllä tulee poliittisten päätösten aika. Ennen vanhaan oli sellainen sanonta, että “ole realisti, vaadi mahdottomia”. Politiikassa tämä on näkynyt mahdottomina vaalilupauksina. Aikaisemmin, kun valtuuston toimikausi alkoi vuoden vaihteessa, saattoi syyttää edellisen valtuuston tyhmiä päätöksiä. Nyt ne päätökset täytyy tehdä ihan itse. Mielestäni äänestäjien kuluttajansuoja parani, kunhan vain viitsimme seurata, mitä päätöksiä siellä tehdään. Meidän rahoistammehan valtuutetut päätöksiä tekevät.