Askola

Johannes Linnankosken nuoruudenkotimuseo on Askolassa. Harmillinen takaisku oli, että se ei vielä toukokuussa ollutkaan auki. Tämän olisi toki voinut tarkistaa netistä jo kotona eikä vasta Askolassa. Hienot hiidenkirnut sen sijaan ovat auki kaiken aikaa.

Askolan vanhan valtuuston viimeisessä kokouksessa keskusteltiin tiukasti uudesta hallintosäännöstä, jonka pitäisi tulla voimaan jo ensi kuun alusta.

Kuvaan sain komeasti sekä kunnan vaakunan että koppimopon. Voi olla, että ihan lallisella paikalla tuo kottero ei ollut, mutta virasto oli kiinni enkä jättänyt revittelyjälkiä hiekalle, niin ehkä saan tekoni anteeksi.

Nastola

Asikkalasta Askolan lyhyin reitti kulkee Lahden kautta. Pienempienkin paikkojen keskustat jännittävät minua, niissäkin liikennettä on ihan riittämiin, isompia yritän vältellä mahdollisuuksien mukaan. Siksi valitsin reitin Vierumäen ja Nastolan kautta. Pääsin kiertämään Lahden. Kunhan aakkosissa pääsen L-kirjaimeen, niin sitten ei enää voi kierrellä. Nastolaa lähestyttäessä reissukaveri alkoi kaivata munkkikahveja. Liikekeskuksen opasteet ja lopulta liikekeskuskin löytyvät. Se on kivasti rakennettu torin ympärille. Mutta kahvilaa ei siellä ollut. Munkit jäivät saamatta. Paikallisilla asukkailla on kai terveellisemmät elämäntavat. Pizzaa olisi löytynyt useammastakin paikasta mutta kun reissukaveri tykkää munkeista.

Asikkala

Asikkalan, Asikkalan puiset rattaat,
puiset rattaat, puiset rattaat, 
On niin huonoja kulkemaan.
Niin, näin alamäessä
Ja ylämäessä ei ollenkaan.

Tämä lienee minun ikäisilleni tuttua tietoa Asikkalasta. Myös Vesivehmaa, jonka jenkkaa on joskus tullut tanssittua, löytyy Asikkalasta. Vääksyn kanavan laidalla vierähtää aika ihan huomaamatta. Päijänteen kansallispuistoon tutustumiseen pitää varata enemmän aikaa ja lämpimämpi päivä. Kun reissu suuntautui etelään, niin talvella ajattelin, että matkan voisi aloittaa jo huhtikuussa. Silloin satoi lunta, ihan niin kuin toukokuussakin, eikä tänä aamunakaan ollut järin lämmin keli. Mutta kesän reissut on saatu alulle. Mihinkähän kirjaimeen ehditäänkään ennen syksyn kylmiä.

Korpilahti

Alavudelta Asikkalaan ei välttämättä tarvitse ajaa Korpilahden kautta. Vaihtoehtoiset reitit ovat todennäköisesti lyhyempiä mutta tuskin kauniimpia. Kun Kärkisten sillan pylonit tulevat ensimmäisen kerran näkyviin, voi hiljentää vauhtia ja ihailla kaunista suomalaista järvi- ja maalaismaisemaa. Sitä riittää kilometreittäin.

Vespuolen mäet pohdituttivat etukäteen. Pitääkö koppimopo työntää ylös vai pääseekö se omin avuin. Reissukaverille lupasin, että niin kauan kuin nopeus on yli 5km tunnissa ei tarvitse työntää. Positiivinen yllätys oli, että pääsimme ylös konevoimalla. Vauhti hyytyi todella tehokkaasti. Perään ehtinyt pakettiauton kuljettaja tiedosti hienosti vauhtimme hidastumisen. Niin loistavaa turvaväliä en ole aiemmin nähnyt. Kiitokset kärsivälliselle kuljettajalle.

Vaaruvuoren laelta lähtee upea luontopolku. Se kannattaa kiertää. Polun varren  maisemat ovat vaihtelevia. Päijänteen jylhyyttä ja metsälammen herkkyyttä. Ja edessä on vielä Pulkkilan Harju.

Kohti Asikkalaa...

Töysässä oli hyvää aikaa miettiä ajoreittiä Asikkalaan, koska reissukumppani on kiinnostunut paikallisista ostosmahdollisuuksista. Samalla tuli mietittyä matkaa tähän asti. Lähtiessäni viime torstaina en ollut ollenkaan varma, että homma onnistuu. Nyt näyttää siltä, että koppimopolla on mahdollista ajaa aika pitkiä matkoja päivässä. Pelkkä ajaminen ei kuitenkaan ole homman juju vaan Suomeen tutustuminen. Ohiajaessa tutustuu tiehen ja tienpientareisiin. Tarvittaisiin myös pysähdyksiä. Tuolla on joessa koski, jota voisi pysähtyä katselemaan, kuntopolun viitta osoittaa houkuttelevasti vasemmalle, nähtävyysopasteita vilahtelee ohi, tuosta tienhaarasta pääsee Helvetinjärven kansallispuistoon. Syksy on parhaimmillaan; tienvarren pensaiden ruskeat varret, lehtikuusen neulasten kulta ja kuvan auringonpaiste mäntyjen rungoilla, kaikki ruskean ja keltaisen sävyt tien varrella. Mikäpä olisi poimia pakkasen puremia puolukoita polun varrelta.

Tähän aikaan vuodesta koppimopopukeutumisen ja ulkoilupukeutumisen ero on kuitenkin noin 2 kerrosta. Noita kuvia ottaessani en viipynyt kovin kauaa ulkona. Halu tutustua lähemmin ja vähän laajemmin tienvarren mahdollisuuksiin kasvaa kaiken aikaa. Hyviä kohteita on ollut tähänkin asti mutta Asikkalassa on Vääksyn kanava. Laivojen ja veneiden suluttamista ei kyllästy katselemaan, paitsi jos palelee. Tähän aikaan vuodesta voi alkaa palella ennen kuin ensimmäinenkään vene tulee paikalle.

Nyt, kun tietää, että koppimoporeissu ei ole vain hullu unelma vaan toteutumassa oleva suunnitelma (yli 1% kunnista jo käyty), voi rauhassa odottaa kauniita kevätpäiviä ennen kuin menee Vääksyyn odottamaan veneitä.

Kiitos kaikille sponsoreiksi lupautuneille. Palaan asiaan ensi keväänä, kun reissu jatkuu. Kauniita syyspäiviä, upeita talvipäiviä ja aurinkoisia kevätpäiviä kaikille.

Alavus

Kaupungintalossa on upea vaakuna. Epäonnistuin tuossa parkkeeraamisessa ja kun peretystaitoni on surkeaa vähän (joidenkin mielestä paljon) huonompi ja vaakuna löytyy helposti muualta, en yrittänyt saada koppimopoa parempaan paikkaan. Tyylikkään näköinen talo ulkoapäin. Sunnuntaina ei voinut katsella sisältä. Kelpo ympäristö kunnalliselle päätöksenteolle.
Reissukumppanin mielestä Alavus on viihtyisin paikka, missä Pohjanmaalla on käyty. Hetken jo mietti muuttamista paikkakunnalle.

Töysä

Talouskasvu Suomessa on jo pitkään ollut yksityisen kuluttamisen varassa. Töysässä jotain/joku on tehty/tehnyt oikein sillä yksityinen kuluttaminen täytti suuret parkkipaikat ja uutta rakennettiin tiheämmin kuin missään muualla matkan varrella. Toki näkyi myös kaunista vanhaa.
Sitten kohti Asikkalaa.