keskiviikko 3. syyskuuta 2025

Tammisaari


 

Kuningas Kustaa Vaasa antoi Tammisaarelle kaupunkioikeudet vuonna 1546. Kaupungin sijaintipaikka oli tunnettu jo pitkään satamana ja kalastuspaikkana, ja ajatus kaupungin perustamisesta oli itänyt pitkään. Alueen halki kulki myös vanha vesireitti syvälle Etelä-Hämeeseen saakka. 1700-luvulla Tammisaari kuului köyhimpien kaupunkien ryhmään. Tervakauppa ei tuonut sinne vaurautta niin kuin Pohjanmaan kaupunkeihin. Suomen sodassa venäläiset valtasivat Tammisaaren mutta Krimin sodassa tammisaarelaiset onnistuivat torjumaan englantilaisten maihinnousuyrityksen. Sisällissodan aikana perustetun Tammisaaren vankileirin vankimäärä nousi kesään 1918 mennessä yli kahdeksaan tuhanteen. Vankileiri jatkoi pakkotyölaitoksena ja 1920-luvulla alettiin puhua ”Tammisaaren yliopistosta”, jonne Etsivä Keskuspoliisi, ”ohrana”, toimitti kommunisteiksi tiedettyjä ja epäiltyjä. Kaupungissa kävi 1800-luvulla koulua muun muassa Elias Lönnrot, joka kulki matkan kotiinsa Sammattiin patikoiden joka viikonloppu. Uno Cygnaeuksen kouluasetus kirjoitettiin kaupungissa. Cygnaeus myös vihki vuonna 1872 Tammisaaressa käyttöön Suomen ensimmäisen naisseminaarin. Barckens Udde on Tammisaaren vanhin kaupunginosa. Sen rakennuskanta koostuu pelkästään 1700- ja 1800-luvun rakennuksista, ja se on suojeltu ja rauhoitettu uusilta rakennuksilta. Tammisaaren keskustan tuntumasta löytyy myös Linnamäki, 1500-luvulla rakennetun linnan jäänteet. Tunnettuja tammisaarelaisia ovat mm. Jörn Donner ja Tommi Taberman. Ragnar Wessmanin suunnittelema Tammisaaren vanha vesitorni on parhaillaan myynnissä. Tarjoukset pitää tehdä tämän kuun aikana. Reissukaveri voitto Lotossa mutta vain 40 senttiä joten en taida olla kiinnostunut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti