Pertunmaa

 

Pertunmaa on vanhaa hämäläisten ja savolaisten eräalueiden rajaseutua ja siitä merkkinä siellä on rajakiviä 1400-luvulta. Se itsenäistyi Mäntyharjusta 1926 ja ensi vuoden alusta kunnat liittyvät jälleen yhteen. Ihan ilman soraääniä liitos ei onnistunut kummassakaan kunnassa. Epäilijät ihmettelivät, mitä hyötyä on kahden velkaisen kunnan yhteenliittymisestä. Pertunmaa sai viime vuoden tilinpäätöksen positiiviseksi myymällä metsää. Kunnanjohtaja toteaa toimintakertomuksessa, että ”Pertunmaan kuntaa ei pelasta mikään. Pertunmaa ei katoa, vain kuntaorganisaatio muuttuu”. Muutosta tehdään loppuvuosi. Kesäkuusta saakka ovat toimineet yhdistymishallitus ja yhdistymisvaltuusto. Elokuussa pidettiin aloitusseminaari, jossa käsiteltiin yhdistyvän kunnan strategiaa, taloutta, organisaatiorakennetta ja palveluverkkoa. Talousarvion laadintaohjeet ensi vuodelle on tehty. Syksyn aikana sorvataan vuoden alusta voimaan tuleva hallintosääntö, päätetään veroprosentista ja laaditaan talousarvio.

Pertuntorilla olivat Maanpuolustusnaiset paistamassa lettuja. Niitä herkutellessa sai ihailla Pienveden maisemia. Tihkusateesta huolimatta väkeä oli kohtalaisesti. Läheltä lähtee historiapolku, joka kiertää vanhan kirkonkylän kautta entisellä ”sahan rannalla” olevalle sahan raamille. Se on peräisin 1932 perustetusta höyrysahasta, joka oli Pertunmaan ensimmäinen teollinen tuotantolaitos. Pitemmästä reippailusta kiinnostunut voi lähteä Pankapolulle tai kiertää Pertunmaan geokätköilypaikkoja. Myös laavuja on runsaasti. Pertunmaa on suosittu kesämökkikunta, mikä ei ole ihme, kun katselee maisemia. Matkan varrella näimme pellon, jolla oli lepäilemässä reilut kolmekymmentä kurkea ja lähes saman verran joutsenia sulassa sovussa. Pertunmaasta tulee nyt toinen kunta, jossa on kyllä käyty mutta jota ei voi laskea yhteissummaan enää ensi vuonna, koska sitä ei Honkajoen tapaan enää ole kuntaluettelossa. Ei se silti ollut hukkareissu. Letut olivat hyviä ja sateesta huolimatta maisemat ihan kohdallaan. Reissukaveri kävi tunnistamassa eläinten nahkoja ja pääkalloja ja voitti linnunpöntön. Keittiön ikkunan edessä on upea koivu. Täytyy selvittää taloyhtiöltä saako siihen ripustaa linnunpöntön.

Perho

 

Perhosta on löytynyt kivikautisia ja rautakautisia esineitä. Vielä keskiajalla Perho oli hämäläisten eräaluetta. Vakinainen asutus tuli Savosta 1500-luvulla. 1601 kadon jälkeen lähes kaikki talot vaihtoivat omistajaa ja 1610 maakirjassa todetaan, että ”Nämä ovat kaikki paenneet Savoon, mistä ovat tulleetkin”. Verot olivat liikaa asukkaille. Veropakolaisuus ei siis ole mitenkään uusi keksintö. Liikevaihtoveron korotusta on hankala kiertää muuten kuin lopettamalla ostamisen. Asukkaat palasivat Perhoon, kun kruunu alensi veroja tuntuvasti. Samaa on turha toivoa ainakaan kulutusverojen kohdalla nykyään. Joskus arveltiin, että 10%:n liikevaihtovero on kipuraja eikä sen yli ole mahdollista missään olosuhteissa mennä. Sekin ennuste oli väärä. Perhon asutus kasvoi nopeammin vasta autonomian aikana. Kunnaksi Perho itsenäistyi 1868. Nykyisin asutus on keskittynyt pääasiassa Perhonjoen ja valtatien varsille. Tunnettuja perholaisia ovat ainakin kuulantyöntäjä Arsi Harju ja mediataiteilija Marita Liulia. Hänen vuorovaikutteisen cd-romin Ambitious Bitch jopa ostin itselleni.

Perhon Kirvesvuoreen on suunnitteilla tuulivoimapuisto. Sen yleisosakaava on valmisteilla ja asiasta järjestetään yleisötilaisuus syyskuussa. Kunnassa on käyty keskustelua tuulivoiman hyödyistä ja haitoista. Hyötyjä painottava puoli on voittanut äänestyksissä. Keskustassa rakennetaan uutta liikuntahallia. Viime vuoden talousarvio oli jo laadittaessa alijäämäinen. Tilinpäätös oli vähemmän alijäämäinen kuin ennakoitiin. Luonnollinen väestönkasvu on viime vuosina kääntynyt väestön vähenemiseksi ja vuonna 2023 syntyi ennätyksellisen vähän perholaisia. Tämän kehityksen katkaisemiseksi kunnassa on aloitettu ”Koti Perhoon” tonttikampanja, jossa voi hankkia edullisesti omakotitontin. Toisessa kampanjassa jaetaan bonuspalkkioita kuntaan muuttajille, kunnan jäsenyyden säilyttäville opiskelijoille ja lapsibonusta syntyville lapsille. Yhdenkään uuden rakennuksen rakentamista ei viime vuonna aloitettu ja muidenkin rakennuslupien määrä jatkoi pudotustaan. Kampanjoille on siis tarvetta. Tulevaisuuskaan ei näytä seesteiseltä. Hyvinvointialueet voivat luopua vuokratiloista ja on riski, että palveluverkkoa supistetaan. Silloin kunnalle jää tyhjää tilaa, jonka ylläpitokustannukset täytyy hoitaa vaikka vuokratuloa ei tule. Korvaavia toimintoja voi olla vaikea löytää.

Tänä kesänä on remontoitu paljon siltoja ja päällystetty ennätysmäärä teitä. Saattoautojen perässä on saanut ajaa samoin kuin uusilla asfalteilla, joista ajoratamerkinnät vielä puuttuvat. Puolikkaiden siltojen kohdalla on odotettu liikennevaloissa useamman kerran. Kun kohtuuhiljaisella tiellä yhtäkkiä tulee 5-10 auton jono vastaan ja sitten taas on hiljaista pitkän aikaa, alkaa epäillä, että odotettavissa on siltatyömaa. Sen jälkeen ei sitten vastaavasti ohittajia ole pitkään aikaan kunnes takaa tulee pieni jononpoikanen. Niitä on hyvä väistää bussipysäkille ja taas saa ajella rauhassa ja ihailla runsaita auringonkukkapeltoja. Ovatkohan ne vain Ukrainan tukemiseksi vai onko niillä myös joku tuotannollinen tavoite.

Pello/Turtola -1949

 

Pellon alueelta on löydetty lehmuksen, jalavan ja tammen siitepölyä. Tosin niiden arvellaan tulleen kaukolentona tuulten mukana. Ilmasto oli 6000-3000 eKr kuitenkin selvästi lämpimämpää kuin mihin vielä on ylletty. Asiakirjoihin Pello pääsi Olaus Magnuksen Pohjoiskalotista tekemässä kartassa vuosilta 1518-1519. Maantieteellisten tutkimusten historiaa on tehty Pellossa, kun Maupertuis kävi mittaamassa yhden asteen suuruisen meridiaanikaaren pituutta maastossa vuosina 1736-1737. Välimatka Tornion kirkon tornista Pellon Kittisvaaralle osoitti, että maapallo on navoiltaan litistynyt. Samalla matkalla ollut apotti Outhier julkaisi retkestä kirjan ja siinä todetaan Pellon olleen hyvinvoivaa ja vaurasta. Turtolan kunta perustettiin 1867. Saksalaisten perusteellisen vierailu jälkeen koko kunta piti jälleenrakentaa. Heiltä jäi, ilmeisesti vahingossa, polttamatta Konttajärven kylä ja joitakin erillisiä rakennuksia. Silloin päätettiin keskustan siirtämisestä Pelloon, jonka väkilukukin oli kasvanut Turtolaa suuremmaksi. Samassa yhteydessä 1949 kunnan nimi muuttui. Jälleenrakennus oli Väylän varressa nopeampaa, koska jopparit eli salakuljettajat kuljettivat joen yli rakennustarvikkeita. Tätä ilmiötä kuvaa Kaj Chydeniuksen säveltämä Joppausooppera. Aikaisemmin vietettiin poikkinaintihäitä mutta ne hiipuivat vähitellen kyläjuhlaksi ja viime kesänä oli enää poikkinaintiajot. Myös Pellossa on huolestuttu hallituksen päätöksestä lopettaa maksuton koulutus, kun opiskelija täyttää 18. Siksi kesäkuussa jätettiin kaksi valtuustoaloitetta maksuttomuuden säilyttämiseksi. Sen taloudelliset vaikutukset todettiin pieniksi. Pellon lukion oppilasmäärä on vähentynyt ja koulun jatkuvuuden varmistamiseksi on etsitty keinoja. Maksuttomuus voisi olla yksi. Kun yhteensä 23 valtuutettua ja varavaltuutettua esittää asiaa, voi olla melko varma, että maksuttomuus hyväksytään, kunhan asia kiertää kunnanhallituksen valmistelun ja lautakuntakäsittelyiden kautta takaisin valtuustoon. Pitänee seurata. Julkisuudessa on kerrottu suunnitelmista nopeusrajoitusten alentamiseksi. Asiaa on aika paljon vastustettu ja siksi siitä on luovuttu. Pellossa ajatellaan toisin, sillä siellä jätettiin valtuustoaloite, että nopeusrajoitus Kantatie 83 teollisuusalueen ja valtatie 21 risteyksen välillä pudotettaisiin 40km/h.

Pellon suuri nimi on Eero Mäntyranta. Hänen museossaan kävimme sisareni kanssa, kun olimme bussimatkalla Lofooteille. Museokaupasta ostin reissukaverille tuliaisiksi poron sarvesta tehdyn puikon, joka on hänellä vieläkin kuksan kahvaan kiinnitettynä. Sillä voi hämmentää kahvia, kun on juhlahetki, jolloin juodaan kotonakin kuksasta. Pohjoisen suuret pojat ovat saaneet omat patsaansa kuntien keskustaan. Muita kuuluisia pellolaisia ovat Timo K. Mukka, Tarja Ylitalo ja Eini. Mukka on saanut reliefin kirjaston seinään ja hänen synnyinkotinsa entisöintiä on suunniteltu. Kirjailijalle on perustettu nimikkoseura.

Luulin, että kesän pahimmat kauhunhetket koin silloin, kun jouduin ajamaan lautan sivuhyllylle Iniössä. Näin sitä ihminen erehtyy. Olen pannut merkille, että polttoainemittari näyttää vähän mitä sattuu. Lapissa olen pitänyt tapana tankata kohtuullisen tiheästi, koska ei voi tietää, missä on seuraava mahdollisuus. Edellisen tankkauspaikan kohdalla perässä ajoi kuitenkin niin paljon autoja ja vastaankin tuli jonoa, etten viitsinyt kääntyä vasemmalle, kun näytti siltä, että dieseliä oli vielä kaksi kolmasosaa. Seuraavan sadan kilometrin jälkeen pitäisi olla vielä ehkä vajaa puolet. Sitten yhtäkkiä mittari alkoi vilkuttaa, että nyt kiireesti tankkaamaan. Todella säikähdin. Reissukaveri stressaa polttoaineen riittävyydestä ja huomauttaa asiasta vajaan sadan kilometrin välein. ”Mitäs minä olen aina sanonut” lausetta joutuisi jatkossa kuuntelemaan ihan kyllästymiseen asti, jos polttoaine loppuisi ennen seuraavaa tankkauspaikkaa. Päästiin toki Pellossa tankille ja syy vilkutukseen paljastui. Jyrkässä ylämäessä mittari ei ihan anna oikeaa kuvaa.

Pelkosenniemi

 

Lappiin on aina niin ihana ajaa; pienet purot, isot joet ja valtaisa Väylä, pienet suolammet, joiden hetteikkö yltää veden päälle niin, että hetteeseen painetusta reiästä on mahdollista pilkkiä ahvenia, ja suuret selät, sekä luomu- että tekojärvet. Porot ovat aina kohokohta. Yksi todella suurisarvinen käveli keskellä tietä. Sen olisi voinut ohittaa ihan kummalta puolelta tahansa ellei se olisi aina välillä tehnyt pieniä siirtymisä milloin oikealle, milloin vasemmalle. Ajoimme sen perässä melko pitkän matkan. Kun vastaan tuli auto, se päätti siirtyä pientareen puolelle ja kadota metsään. Porot käyttäytyvät useimmiten hyvin rauhallisesti. Kahden poron näimme ylittävän tien reipasta ravia. Silloin satoi joten syynä vauhtiin saattoi olla halu päästä metsän suojaan. Muutamia pieniä ryhmiä näimme pelloilla lepäilemäsä tai ruokailemassa. Sen verran aikaisin liikuimme, että ruska ei ollut vielä alkanut. Soiden väri alkoi muuttua kellanruskeaksi ja koivujen lehdissä oli paikoitellen jo keltaista ja ruskeaa. Pelkosenniemen läpi ajaessa on aina etsitty Andy McCoyn patsasta. Nykyinen patsas on pystytetty 2009. Se sai kolauksen auraustraktorista mutta palasi torin laitaan korjattuna ja sen jalusta uusittiin. Yhtenä vuonna levisi aprillipila siitä, että kunta olisi päättänyt purkaa patsaan. Se meni täydestä. Muistini mukaan Andystä oli aiemminkin vähän isompi patsas ja nykyinen patsas oli aiemmin vähän eri paikassa. Vanhemman patsaan tietoja en löytänyt netistä. Reissukaverilla on sama muistikuva. Kukahan tietäisi jotain asiasta.

Pelkosenniemen asukkaista ensimmäiset merkit ovat kivikaudelta. Vuotoksen altaan rakentamisen seurauksena Ahvenjärven kivikautinen asuinpaikka on tuhoutunut. Rantahiekasta paikannettiin enää kahden lieden jäännökset. Alueen pyyntikuoppien rakenne selvitettiin pelastuskaivauksena. Vakituinen asutus sai alkunsa, kun Paavali Pelkonen muutti luvatta Lapin puolelle 1664. Tätä nykyä asukkaita on alle tuhat. Turisteja tulee Pyhätunturille, joka on kuvattuna myös vaakunassa. Kunta mainostaa itseään pienen kylän tunnelmalla suuren luonnon keskellä. Pyhä-Luoston kansallispuistoon voi tutustua vuokratulla pyörällä tai hiihtäen omatoimisesti tai järjestetyllä safarilla. Talvella tietysti lasketellaan ja kesällä on mahdollisuus alamäkipyöräilyyn. Jos ylämäkipyöräily ei viehätä, voi pyörän nostaa taikamatolle ja laskea taas alamäkeä alas. Joskus on väitetty, ettei tällainen olisi liikuntaa mutta mielestäni se kehittää hyvin tasapainoa ja koordinaatiota. Reittejä on helpoista vähän vaativampiin. Tietysti voi vain ihailla maisemia maisemahissistä. Kemijoelle voi sitten lähteä kajakilla tai kumiveneellä.

Kunnantalo, joka on kuvassa, on rakennettu vuonna 1970 ja kunnassa ollaan sitä mieltä, että niin vanhojen rakennusten kohtalo on tulla puretuksi. Kunta tarvitsee kuitenkin tilat ja niitä suunnitellaan samaan rakennukseen, jossa nyt toimii apteekki. Rakennusta on käytetty koulun väistötilana. Uuden koulun valmistuttua rakennus remontoituna tulee toimimaan uutena kunnantalona. Remontin kuluessa on huomattu, että vesikatto vuotaa. Nyt pitää tehdä päätös, miten ja koska katto uusitaan. Asia tulee esille seuraavassa valtuuston kokouksessa. Remonteissa tulee aina vastaan yllättäviä asioita. Kun itse remontoimme reissukaverin omakotitaloa, oletimme, että kantava seinä on viereinen. Minä tein purkutöitä ja remonttimies rakensi uutta. Olin juuri purkanut yläkerran komeron seinät ja ajattelin vielä kumauttaa irti nurkassa olleen pylvään. Onneksi reissukaveri kutsui laittamaan lapsia nukkumaan ja siivoamaan purkujätteet ulos. Jätin pylvään paikalleen. Remonttimies osasi toimia oikein, kun huomasi, että se pylväs kannatti kattoa. Siksi meillä oli yläkerrassa pylväshalli. Asioiden lykkääminen ei aina ole huono ratkaisu.

Ähtävä

 

Ähtävä niin kuin Purmokin itsenäistyivät 1865 kunnallishallintouudistuksen jälkeen Pedersörestä ja liittyivät siihen takaisin reilun sadan vuoden kuluttua 1977. Ähtävässä on aktiivinen kotiseutuyhdistys, Esse Hembygdssällskap. Se oli mukana 1990-luvulla suoritetussa rautakautisen löytöpaikan kaivauksissa. Metallinilmaisimella löydettiin kaksi kohtaa, joista metallin lisäksi löytyi palanutta luuta. Koska maan pinnalla ei ollut tyypillistä röykkiötä, haudat olivat todennäköisesti eräkulttuurin ajalta. Yhdistys omistaa Fornstuganin museoalueen, joka pidetään avoinna kesäsunnuntaisin. Yhdistys järjestää myös kotiseutujuhlia, käsityöläispäiviä, yhteislaulua ja seminaareja. Se palkittiin yhteistyöstään koulujen ja päiväkotien kanssa. Lapsille on järjestetty aikamatkoja. Yhdistyksen tarkoituksena on kerätä vanhoja esineitä ja herättää kiinnostusta kotiseututyöhön. Merkittävin löytö on ruuhen pala, joka on ajoitettu keskiajalle. Yli-Ähtävän kylä sijaitsee Ähtäväjoen varrella ja siellä sijaitsi kunnan keskus. Ähtävässä oli valinnan varaa kuvista; upeita jokimaisemia, viimeisiä kukkivia kukkia tien poskessa ja tämä kiviaita. Kiviaitoja oli myös lähiseuduilla ja siksi päädyimme tähän.

Pedersöre/Pietarsaaren maalaiskunta -1989

 

Pedersöre on Pohjanmaan vanhimpia pitäjiä. Se mainitaan virallisissa asiakirjoissa 1348, jolloin Pedersören pitäjä sai kauppaoikeudet. Pitäjä oli suurimmaksi osaksi ruotsinkielinen niin kuin se on nykyisinkin. Sen suomenkielinen nimi oli vuoteen 1989 Pietarsaaren maalaiskunta. Silloin valtioneuvosto hyväksyi suomenkieliseksi nimeksi Pedersören kunta.

Pedersören valtuusto kuuli kesäkuun kokouksessaan viime vuoden hyvinvointikertomuksen. Siinä esiteltiin tilastotietoja eri tutkimuksista. Move-mittausten tulosten perusteella edellisestä vuodesta on viidesluokkalaisten kunto parantunut mutta kahdeksasluokkalaisten heikentynyt. Koulukiusaamisen kokemus on lisääntynyt, samoin voimakkaasti ahdistuneiden osuus. Sen vuoksi ei ole ihmeellistä, että elämäänsä tyytyväisten lasten osuus on pienentynyt ammatillisessa ja lukiokoulutuksessa. Sen sijaan peruskoululaisten kohdalla tilanne on edellisestä mittauksesta parantunut. Myös ikäihmisten olosuhteista on taulukoita ja kuvioita. Rakentamiseen liittyviä asioita oli esillä enemmänkin. Sansundin asemakaavamuutos hyväksyttiin ja annettiin vastaukset lukuisiin valtuustoaloitteisiin, jotka koskivat rakennuslupia, rakennuskieltopäätöksiä, rakennusoikeutta, ranta-asumista ja rakennusoikeuksien joustavampaa tulkintaa. Kunnassa on lukuisia vaelluspolkuja, joista voi valita: Pitkiä vaelluksia kaipaavalle on 50 km:n Saukonreitti, lyhyempiin tyytyväinen löytää Tornbergistä 1,8 km pitkän pätkän ja Nederpurmossa on valinnanvaraa; merkittyjä reittejä kahdesta kilometristä 19,5 km:iin. Merkittäviä kulttuurikohteita on Pännäisten rautatieasema ja Östensön laamannintalo vuodelta 1778. Eläimistä pitävillä on mahdollisuus pistäytyä välipalalla Vuohikahvila Mannas lilla farmilla.

Meitä on petetty. Komea torni, joka kertoo, että tässä on kunnantalo ja vaikka ties mitä muuta. Sitä mitä muuta olikin ja sitä on kuvassa. Naapuritontilla olisi ollut kunnantalo. Kulttuuritalon kuva saa kelvata toistaiseksi. Ehkä vaihdan sen oikeaan kuvaan, kun tulee asiaa noille seuduille. 

Purmo

 

Purmon hallinnollinen keskusta oli Lillbyn kylässä ja siellä sijaitsee Purmon koulu ja muita palveluita. Purmon asukasluku ei ylittänyt missään vaiheessa kolmea tuhatta ja kuntaliitoksen aikaan se oli jo pudonnut lähelle puoltatoista tuhatta. Kuvaan olen tallentanut pienen joen, jonka rannalle on rakennettu ulkoliikunta-alue. Vähän alenpana on uimaranta ja vierestä lähtee luontopolku. Purmon vaakunassa komeilee ilves. Se seisoo Ilveskivellä, joka on Suomen suurin siirtolohkare. Lohkareen ympärillä olleet ilvekset häädettiin paremmille metsästysmaille jo viime vuosisadan alussa. Yksi niistä jäi kuitenkin kunnan vaakunaan, joka muuttui kuntaliitoksen myötä kotiseutuvaakunaksi.

Muuratsalossa asusteli huhujen mukaan ilves. Yhdellä alkutalven lenkillä tapasimme aika isot jäljet erään lammen rannalla ja lähdimme seuraamaan niitä. Epäilimme vankasti, että nyt saatetaan seurata ilvestä. Niiden jälkien seuraaminen oli ihan hieno kokemus. Kun jäljet yhtyivät ihmisen jalanjälkiin ja poukkoilivat milloin saappaanjälkien päällä milloin alla, suostuimme uskomaan, että ne ehkä olivatkin koiran jälkiä.

Seinäjoen maalaiskunta

 

Seinäjoen maalaiskunnan keskus oli Törnävällä. Törnävän saaressa toimii kesäteatteri ja alueella on upeita maisemia enemmänkin. Veljeni asui 1970-luvulla lähellä Törnävää ja kävelimme myös mielisairaalan alueen seutuvilla. Kerran olin lähdössä käymään hänen luonaan ja lähdin junaan suoraan töistä. Työkaveri kysyi, minne olen lähdössä. Hän ei lainkaan ihmetellyt, kun sanoin, että olen todennut, että työ tässä paikassa on ihan liikaa minun mielenterveydelleni. Työmaakokouksen jälkeen lähden Seinäjoelle. Hänen ilmeensä oli ymmärrystä ja hiljaista myötätuntoa täynnä. Hän näytti jopa siltä, että selitykseni veljeni asuinpaikasta olisi jotenkin keksitty.

Seinäjoen maalaiskunta syntyi samalla, kun siitä erotettiin kauppala vuonna 1930. Kauppala nielaisi maalaiskunnan 1959. Törnävällä on myös Törnävän eli Östermyran kartano, jonka pihapiirissä toimii Etelä-Pohjanmaan museo.

Parkano

 

Syksy alkaa vähitellen näyttää merkkejään. Kurkiparvet kerääntyvät pelloille, pikkulinnut kansoittavat harvenevia sähkölankoja ja sänkipeltoja näkee yhä enemmän. Reissukaverille Parkanosta tuli mieleen maailman parhaat saappaat. Ne olivat lämpimät talvisaappaat, joita jopa Erä-lehti oli kehunut. Itse kuulin Parkanosta ensimmäisen kerran 1970-luvulla, kun puhuttiin Pohjanmaan radasta. Parkanon rautatieasema on jonkin matkan päässä keskustasta. Ohi ajaessa sen parkkipaikalla on aina näkynyt runsaasti autoja. Parkanon kunnankin kohdalla valtuusto sai eteensä paitsi viime vuoden tilinpäätöksen myös talouden sopeutusohjelman. Vaikka viime vuoden tilinpäätös oli reippaasti ylijäämäinen, tämän vuoden talousarvio on lähes saman verran alijäämäinen eikä tulevaisuus näytä yhtään valoisammalta. Kiinteistöveroja tuuli- ja aurinkovoimaloista toivotaan. Jotkut valtuustoryhmät suhtautuvat tosin tuulivoimaloihin kriittisesti. Niiden rakentamista jopa ehdotetaan valtuustoaloitteessa kiellettäväksi, koska valtionosuusuudistuksessa tuulivoimahyötyä oltaisiin tasaamassa. Sellaisesta ei ainakaan nykyisen hallituksen ohjelmassa ole mainintaa, joten aloite todettiin loppuun käsitellyksi. Sopeutusohjelman ensimmäisessä vaiheessa vähennetään menoja, lisätään tuloja ja myydään omaisuutta.

Tunnetuin parkanolainen lienee Raja-Jooseppi, jonka mukaan on nimetty rajanylityspaikka Suomen ja Venäjän rajalla. Hän syntyi ja asui lähes kolmekymppiseksi Parkanossa, mistä muutti Lappiin ja asettui Luttojoen Rajaniemeen avopuolisonsa kanssa vuonna 1910. Raja-Joosepista on vähän tietoa mutta tarinoita sitäkin enemmän. Raja-Joosepin kenttä sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuistossa. Se on kunnostettu museoalueeksi.

Sääminki

 

Kun teen reittiä seuraavaan kuntaan, tarkistan matkan varrelle osuvat entiset kunnat. Säämingistä ei ollut jälkeäkään karttakirjassa, jota käytän. Sikäli ihmeellistä, koska Sääminki on perustettu Savon kolmantena kirkkopitäjänä. Perustamisvuodesta ei edes ole säilynyt varmaa tietoa mutta sellaisena pidetään vuotta 1504. Sääminkiin ovat aikanaan kuuluneet mm. Kerimäki, Heinävesi, Enonkoski, Punkaharju ja Joroinen. Olavinlinna oli perustettu keskelle Sääminkiä 1475 ja sen ympärille muodostui niin tiivistä asutusta, että sinne perustettiin kaupunki. Kunnallishallinnon Sääminki sai 1867 ja reilun sadan vuoden kuluttua se vuoden 1973 alusta lakkautettiin. Säämingin kunta sijaitsi itsenäisyytensä loppuvaiheessa Saimaan vesistön rannoilla eikä minkään kylän nimi ollut Sääminki. Kunnantalokin sijaitsi keskellä kuntaa olevassa naapurikaupungissa. Siksi sitä ei löydy kartoista. Sääminki-seura toimii ja 28.7.2024 vietettiin Säämingin 520-vuotisjuhlaa. Seuran sivuilla voi kuunnella Vesj’kansan tarinoita. Se on podcast-sarja Säämingin saariston elämästä. Seura pitää kotipaikkanaan Sääminkitaloa, joka valmistui 1884 ja siinä toimi kunnanhuone ja kunnan ensimmäinen kansakoulu. Koulun maineikkain oppilas lienee kirjailija Joel Lehtonen. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Putkinotko, Rakastunut rampa ja Henkien taistelu. Olen erityisen ilahtunut Rakastuneen ramman hienosta loppuratkaisusta.

Punkaharju

 

Punkaharjulla olen käynyt työmaaporukan virkistyspäivänä Retretissä. Siellä taisi olla silloin japanilaista taidetta esitteillä. Kävimme siellä myös lasten kanssa joskus 1980-luvun lopulla. Majoituimme mökkiin, jonka oven lukko oli rikki. Ylläpitäjällä ei ollut parempaa tarjolla. Lapsilla oli silti hauskaa vesipuistossa. Alue on kehittynyt melko tavalla. Liukumäkiä on tullut lisää ja majoituskapasiteetti on monipuolistunut. Tällä hetkellä olemme enemmän kiinnostuneita maisemista. Suomen tieyhdistys järjesti kilpailun vuosisadan tien löytämiseksi. Finalisteiksi pääsivät Päijänteen saaristotie, Raatteentie ja Punkaharjun Harjutie, joka voitti loppuäänestyksessä selvästi. Olen ajanut noilla kaikilla ja olisin äänestänyt samoin. Tien historia ulottuu kivikaudelle, jolloin ihmiset käyttivät harjuja vaeltaessaan paikasta toiseen. Tietä harjulle alettiin rakentaa 1700-luvulla. Onneksi, koska silloin säästettiin harjua mahdollisuuksien mukaan. Kapeimmalla kohdalla harjua on tasoitettu vain tien leveydeltä ja paikoissa, missä harjun laki on ollut leveämpi, tie on tehty vähän rinteeseen ja kiveyksellä estetty ylempänä olevan hiekan valuminen. Siitä kivityöstä olisin ottanut kuvan mutta parkkipaikat olivat laiskalle vähän kaukana. Vuosisadan tiestä on esittelyvideo. Katsoin sen ja vertasin omia kuviani videon materiaaliin. Yksi omista kuvistani oli melkein yhtä hieno. Päätin silti laittaa kuvaksi kyltin vihjeeksi siitä, että video kannattaa katsoa. Allekirjoitan esittelytekstin ”Tällä tiellä tärkeintä ei ole määränpää vaan matka.”

Parikkala

 

Pekka Himangan laulussa kerrotaan, että ”Simpeleen siiat ja Parikkalan piiat. Niille ei vedä vertoja mitkään muut.” Parikkalassa valitaankin joka kesä uusi pikkupiika pitämään paikallisten piikojen mainetta yllä. Parikkalan esitteen kannessa pikkupiiat kiikaroivat toivottavasti tulevaan luottavaisina eikä rajan yli pelokkaina. Suurten järvien keskellä järvi on heti rannassa eikä sinne ole mistään kovin pitkä matka. Siikajärvi on bongarien paratiisi. Sieltä on tavattu noin 250 erilaista lintulajia. Jos linnut ovat ihailtaviksi liian nopealiikkeisiä, niin voi mennä tutkimaan patsaspuistoa, missä on Veijo Rönkkösen rakentamia patsaita yli 500. Betonipatsaat tanssivat ja touhuavat keskellä rehevää puutarhaa. Pitkäaikaisempaan olemiseen on tarjolla sekä yritys- että asuintontteja. Palveluita on kehitetty elämänkaaren molempiin päihin. Kunnassa on saatu viime vuonna päätökseen useita rakennusurakoita: Kirjalan koulu ja sen piha-alueet, vanhuspalveluyksikkö Käskynkkä ja Sahanrannan kunnostus. Niiden loppuselvitykset esiteltiin viime valtuuston kokouksessa. Kuvataiteiden ohella Parikkalan lahja maailmalle on jazzmuusikko Paroni Paakkunainen.

Ajoimme Parikkalaan paikoitellen niin kovassa rankkasateessa, että vapaata bussipysäkkiä joutui etsimään. Muutkin olivat sitä mieltä, että sellaisessa sateessa kannattaa pysähtyä hetkeksi. Rajut kuurot kun eivät kestä pitkään. Näin opetti Lucky Luke jo Apassikanjoni-albumissa. Kunnantalolla enää tihuutti ja majoituttuamme paistoi jo aurinko. Matkalla näimme kolmen kauriin ryhmän ylittävän tien. Kaksi oli sen verran pienempiä, että ne olivat tämän kesän vasoja. Herttainen yksinhuoltajaperhe matkalla ruokailemaan.

Iniö

 Houtskarista Iniöön matkalla aluksen reitti kulki merimetsojen ruokailualueen kautta. Kymmeniä merimetsoja lähti lentoon lautan lähestyessä. Yritin ottaa parvesta kuvaa. Ei ihan onnistunut puhelimen kameralla. Saariston rengastie kulkee Iniön kautta. Maksullisen lautan voi kiertää mutta se olisi vaatinut enemmän selvittelyä kuin minun lyhyellä pinnallani oli mahdollista. Lauttoja kulkee kyllä ristiin rastiin saaristossa. Talvella Iniöön pääsee vain Kustavista ja yksi rengastien lautoista kulkee vain heinäkuussa. Reitin varrella olevat saaret ovat sen verran pieniä, että ne voi tutkia läpikotaisin polkupyörällä tai kierrellä salmia kanootilla. Hien voi sitten pyyhkiä joko pulahtamalla mereen tai saunomalla. Iniöstä on löydetty pronssi- ja rautakautisia löytöjä. Pysyvästi se on asutettu varhaiskeskiajalla ja lähteisiin asti Iniö pääsi 1554. Kunnallishallinto perustettiin 1869 ja väestön vähenemisen vuoksi kuntaliitos odotti 2009. Kunnan vaakuna koostuu Iniön kunnan alkukirjaimesta ja verkosta, joka viittaa kalastuselinkeinoon. Ajeluamme edellisenä päivänä olisi ollut Iniö Dagen – Iniö päivä. Siellä oli monipuolista ohjelmaa koko perheelle.

Saariston rengastie jatkuu Iniöstä Kustaviin. Kun pääsimme satamaan, edessä oleva autojono oli huolestuttavan pitkä. Meidän perässämmekin oli autoja ja yritin lohduttaa reissukaveria, ettemme toki jää yksin odottamaan seuraavaa vuoroa. Hän ei jotenkin tuntenut olevansa lohdutettu. Kun edessä olevien autojen määrä väheni eikä puomia ollut laskettu alas edessämme, huokasin helpotuksesta. Se oli toki ennen aikaista, koska seuraavaksi minut ohjattiin piippuhyllylle. Olenhan ollut siellä aiemminkin ja huomattavasti vähemmällä ajokokemuksella ja lisäksi selvinnyt hengissä mutta ei se kivaa ole. Onneksi koppimopo on kapea. Edessä oleva auto joutui vekslaamaan, jotta sekä kuski että matkusta pääsevät ulos ja sisään omilta puoliltaan. Lautalle olisi toki mahtunut enemmänkin. Toisen puolen piippuhylly on vielä seinää vasten kutenkuvasta näkyy. Hyvä puoli paikassa oli se, että me lähdimme lautalta viimeisinä. Saimme ajella pitkän matkan ilman, että peruutuspeiliin olisi ilmestynyt ketään kärkkymään ohituspaikkaa.

Houtskari

Houtskarin lauttaa ehdittiin jopa odottaa tovi ja reilu tunnin kuluttua olisi mennyt vielä yksi joten pihakirppiksiin olisi ehkä ehtinyt ainakin muutamaan poiketa. Myöhäisen lautan valinta oli sitä toisaalta toisaalta ajattelua. Toisaalta ollaan saarilla melko hämärässä eikä maisemien ihailu ole ihan yhtä mahdollista. Toisaalta kapealla tiellä vastaantulevia oli kiitettävän vähän ja parilla lossilla saimme ajaa ihan ainoina matkustajina. Tästä taksilossista piti tietysti ottaa kuva. Kävimme ihailemassa hämärtyvää maisemaa höyrylaivasatamassa. Näimme muutaman iltauinnilta palaava ihmisen ja paikallisen ravintolan viimeiset asiakkaat poistumassa jalkaisin. Houtskarissa voi nauttia meren rauhoittavasta äänestä ja upeista maisemista. Borgbergistä löytyy näköalatorni ja Nåtöstä luontopolku. Minä pelkään korkeita paikkoja eikä reissukaveri kävele yli 50 metrin matkoja. Silti maan tasaltakin ja tieltä näkee hienoja maisemia ja lossimatkan ovat minulle aina kohokohtia. Koska muita tiellä liikkujia ei juuri ollut, sain ajaa niin hitaasti kuin halusin. Kivimossa ja Mossalassa tie on niin kapea, että siellä oli merkittyjä kohtauspaikkoja. Niitä ei tarvinnut näin myöhään käyttää. Muutama kauris aterioi viljapellolla rauhallisesti ja usva alkoi leijailla, kun pääsimme varaamallemme mökille. Sen takana olevan kallion värit olivat mielenkiintoisia aamuauringossa. 

 

Houtskär mainitaan lähteissä ensimmäisen kerran 1554. Sen nimi on ruotsalaistunut suomenkielisestä muodosta Hautasaari tai Hautasalo ja ruotsinkielinen nimi taas suomalaistettu muotoon Houtskari. Parin käännöksen seurauksena saaresta on tullut kari. Reissukaveri oli odottanut paljon pienempää saarta. Hän ihmetteli toistuvasti, miten suuria saaret olivat, kun ajoimme niiden halki lauttasatamasta losseille. Kuntana Houtskari oli 1870-2008. Tärkeimpänä elinkeinona oli kalastus kunnan alkutaipaleella. Jungfruskärin saaret ovat toimineet pysähdyspaikkana merenkulkijoille ammoisina aikoina. Siellä toimi hetken jopa kansakoulu. Vuonna 1940 sinne perustettiin vartiolinnake, joka siirtyi puolustusvoimilta metsähallitukselle 1999. Sinne pääsee taksiveneellä.

 

Parainen/Länsi-Turunmaa 2009-2011

 

Lähdettiin Jyväskylän ralleja karkuun. Niiden kunniaksi ajoimme ihan vapaaehtoisesi soratietä. Kohtuullisessa kunnossa, ei nimismiehen kiharaa eikä ralliuria. Tällä operaatiolla saimme lyhennettyä pakollista 9-tien pätkää noin 1,5 kilometriin ja osuimme sellaiseen vaiheeseen, ettei ohittajia ollut pelottavasti. Pääsimme ihan turvallisesti kääntymään kohti Luhankaa. Koska olimme menossa saaristoon, reissukaveri osti mukaan matkaevääksi Päijänteen savustettuja muikkuja. Oivallinen eväs makunsa puolesta, syömisen sottaavuudesta koppimopossa ei voi ihan antaa pluspisteitä. Kesä alkaa kääntyä lopuilleen. Aikaisemmin upeasti kukkineet kukat eivät ole ihan yhtä hyvän näköisiä nyt, kun ne kypsyttävät siemeniään. Siksi katse kiintyi vähän erilaisen vihreisiin suuriin laikkuihin tien varrella. Kielojen lehtien vihreät matot viehättävät lähes yhtä paljon kuin niiden kauniit kukat. Toinen syksyä ennakoiva väri ovat tuleentuvat viljapellot. Reissukaverille Paraisista tulee mieleen Paraisten Kalkki. Matkan varrella näkee todella pitkän ja korkean ylijäämävuoren metsän takaa. Nauvossa ja Korppoossa olisi ollut Saariston pihakirppisrally samana päivänä kun ajoimme ohi. Kerran reissukaveri on löytänyt käsin taotun puukon kirppikseltä edullisesti. Sitä hän muistelee vieläkin lähes jokaisen kirppiskyltin kohdalla. Olimme kuitenkin varanneet majoituksen emmekä siksi voineet pysähtyä tutkimaan toisen käsintaotun puukon mahdollisuutta.

Parainen esittäytyy Saaristomeren pääkaupunkina ja esittelee kaikki liitoskunnat mutta nyt vain saarina: Nauvo, Korppoo, Houtskari, Iniö. Väestöllisesti Parainen on tavallista kuntakenttää. Väestönkasvu on muuttoliikkeen ansiota ja toisinaan se ei pysty kumoamaan luonnollista väestön vähenemistä. Tästä seuraa väestön ikääntyminen. Vain yli 45-vuotiaiden ikäryhmissä on kasvua. Jos käyriä jatkaisi tulevaisuuteen, niin voisi laskea minä vuosina mikäkin ikäluokka häviää. En viitsi tehdä sitä, koska tulevaisuuden ennustaminen on turhan vaikeaa. Parainen on näitä kaupunkeja, jotka perustettiin kauppalana ja samalla syntyi Paraisten maalaiskunta. Lähteissä se mainitaan ensimmäisen kerran 1329. Maalaiskunta liitettiin kauppalaan jo 1967 ja Paraisista tuli kaupunki 1977. Se lakkautettiin kuntaliitoksen yhteydessä 2009 ja samalla perustettiin uusi Länsi-Turunmaan kaupunki. Se eli vain hetken sillä kaupungin nimeksi tuli jälleen Parainen vuoden 2012 alusta. Liitoskunnat eivät olleet asiasta ihan samaa mieltä vaikka toisaalta Länsi-Turunmaa ei ole ihan suomen kielen mukainen. Koska entisestä Paraisten kaupungista valittiin valtuustoon eniten edustajia, nimi saatiin muutettua takaisin Paraisiksi. Tosin siihen tarvittiin kaksi kokousta, koska ensimmäisessä oli tehty muotovirhe. Nyt nimeä enemmän askarruttavat talousasiat. Siksi viime kokouksessa pohdittiin talouden tasapainottamisohjelmaa vuosille 2024-2027. Rahat eivät riitä kaikkiin palveluihin joten niitä pitää joko karsia tai tehostaa. Ikäviä päätöksiä tuleviin kokouksiin.