Lavialla on oma kivilaji, lavialiitti. Sen on nimennyt 1931 J.J. Sederholm. Sitä tavataan Pohjois-Satakunnassa satojen metrien pituisina juonina, joten se on muuta kallioperää nuorempaa. Se on tunkeutunut kivisulana kallioperän heikkousvyöhykkeisiin. Sen alkuperäinen rakenne on säilynyt ja sitä mainitaan “pirteän” näköiseksi ja netistä löytyy siitä kuviakin. Koska en tunnista kivien eroja, en edes yrittänyt löytää lavialiittia Karhijärven rannalta. Tämäkään kuva ei ole sieltä vaan paljon pienemmästä järvestä. Ehkä tämä on osa sitä murrosvajoamalaaksoa, johon Lavia on syntynyt. Ainakin laaksosta ylös johtavan tien mäki lähes veti vertoja Vaarunvuorelle. Ei ihan yhtä pitkä mutta kottero hyytyi kiitettävästi. Lähistöllä on Velhonvuoren vesiputous, jota emme kuitenkaan lähteneet etsimään. Samoin jätimme väliin pitäjänruuat klimppisopan ja verimakkaran, koska aamupalasta oli sen verran vähän aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti