Suodenniemi

 

Komea torni, joka on rakennettu jokunen vuosi sitten Pirulanvuoren päälle. Jos olisi uskaltanut kiivetä sen huipulle asti, olisi ollut mahdollista nähdä sama maisema, joka on kuvattuna yhden euron kolikon kansallisella puolella. En uskaltanut kiivetä kuin ensimmäiselle tasanteelle, joten en voi vakuuttaa ketään maisemien samankaltaisuudesta. En pidä edes keittiöjakkaralle kiipeämisestä saati sitten korkeista seinättömistä paikoista. Torni oli tukeva ja erinomaisessa kunnossa, joten syy ei ole tornin. Rohkeampia yllytän kiipeämään huipulle ja ihailemaan maisemaa. Tornista näkyy vesistö, jota on käytetty uittoväylänä. Siksi Suodenniemen vaakunassa on kaksi uittohaan terää joiden välissä on sahanterä.

Kuuluisista Suodenniemeläisistä voi mainita Heikki Luupään (Heyki Lwpae), joka oli yksi Davidin kapinaan 1438-39 osallistuneista. Talonpojat armahdettiin mutta he joutuivat allekirjoittamaan sitoumusasiakirjan, jossa tunnustivat “että olemme suuresta tyhmyydestä pahoin rikkoneet esivaltaamme … seuratessamme tuota heittiötä ja hurjimusta Davidia...” Takuumiehiä oli kaksitoista kustakin kapinaan osallistuneesta pitäjästä ja se vahvistettiin maakunnan sinetillä. Tällaisia asiakirjoja ei ole muita vaikka kapinoita olikin.

Lavia

 

Lavialla on oma kivilaji, lavialiitti. Sen on nimennyt 1931 J.J. Sederholm. Sitä tavataan Pohjois-Satakunnassa satojen metrien pituisina juonina, joten se on muuta kallioperää nuorempaa. Se on tunkeutunut kivisulana kallioperän heikkousvyöhykkeisiin. Sen alkuperäinen rakenne on säilynyt ja sitä mainitaan “pirteän” näköiseksi ja netistä löytyy siitä kuviakin. Koska en tunnista kivien eroja, en edes yrittänyt löytää lavialiittia Karhijärven rannalta. Tämäkään kuva ei ole sieltä vaan paljon pienemmästä järvestä. Ehkä tämä on osa sitä murrosvajoamalaaksoa, johon Lavia on syntynyt. Ainakin laaksosta ylös johtavan tien mäki lähes veti vertoja Vaarunvuorelle. Ei ihan yhtä pitkä mutta kottero hyytyi kiitettävästi. Lähistöllä on Velhonvuoren vesiputous, jota emme kuitenkaan lähteneet etsimään. Samoin jätimme väliin pitäjänruuat klimppisopan ja verimakkaran, koska aamupalasta oli sen verran vähän aikaa.

Kullaa

 Kullaan vaakunassa on Leineperin Ruukista saadut vaikutteet. Punainen sysimiilu kuvastaa raudantuotannossa tarvittavien sysien polttoa ja sen yläpuolella on raudan merkki, jonka molemmilla puolilla on tähdet. Leineperin ruukkikylä on hyvin säilynyt. Ruukki perustettiin 1771 ja kukoistuskausi ajoittui 1800-luvulle, jolloin panostettiin myös maatalouteen. Kun rautatietä ei rakennettu Leineperin kautta, masuunin toiminta väheni ja päättyi 1891. Aluetta ei ole kuitenkaan tuhottu vaan siitä on tullut nähtävyys. Kankivasarapaja on kerrassaan komea. Selkeä opastetaulu löytyy isomman tien varresta. Kannattaa poiketa.

Kokemäki

 

 

Kokemäen kaupunginvaltuuston kokoukset pidetään pääsääntöisesti Vanhan yhteiskoulun juhlasalissa. Viehättävä vanha rakennus niin kuin nimikin antaa ymmärtää. Jostain syystä kesäkuun kokous pidettiin Sataedun auditoriossa. Se on ehkä jossain tuolla alempana olevassa kuvassa. Kokouksessa valtuutetut tutustuivat talouskatsaukseen 1-4/2022, hyväksyivät Kirkkokallion asemakaavan ja asemakaavan muutoksen Peipohjan kaupunginosassa ja purkivat Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Toivottavasti Peipohjaan tulee runsaasti yritystoimintaa.

Kokemäen keskustassa on ihana perinteinen miljöö. Vanhoja taloja ei ole revitty tylsien laatikoiden tieltä. Yksi näistä vanhoista taloista piti sisällään perinteisen Hotelli Seurahuoneen. Se on aivan ihana aarreaitta. Upeita tauluja seinillä, patsaita ja ruukkuja ikkunalaudoilla sekä vanhoja huonekaluja. Klaffipöytää jopa himoitsin itselleni. Se sopisi oikein hyvin meidän pieneen keittiöömme. Kun laskisi klaffin alas, keittiöön mahtuisimme molemmat samaan aikaan eikä pöydälle kasaantuisi tarpeetonta roinaa, kun klaffi laskettaisiin alas käytön jälkeen.

Kokemäellä on tietysti joki. Reissukaverin kävelysauvoille tuli käyttöä. Sillä aikaa, kun minä raahasin tavaroita hotellihuoneeseen, hän käveli joelle ja pohdiskeli todennäköisesti mihin saisi minkäkinlaisia pyydyksiä ja missä uistelisi veneestä tai heittelisi rannalta viekoitteleviä kuvia kaloille. Minua viehättivät vanhat kivinavetat, kartanon näköiset maatilojen päärakennukset ja Kokemäen ulkomuseon alueen ruotsalaisten ohjeiden mukaan rakennetut miilunpolttajan taukotupa ja ruotsalaistyylinen aitta. Kokemäellä on myös sähkömuseo, ompelijan museokoti ja maatalousmuseo. Liikkuvammille löytyy retkeily- ja ulkoilureittejä, kuntosaleja, frisbeegolfrataa ja jopa sisähalli golfia harrastavalle.

Kauvatsa

 

Tien päällä on oltu niin paljon näinä vuosina, että on alkanut pohtia tietä ja siihen liittyviä sanoja. Tie on pohjana monille sanoille kuten tieto, tietää, tiede, tietoisuus. Tällaista kytkentää tien ja tietämisen välillä ei ole ainakaan saksan, ranskan, ruotsin ja englannin kielissä. Kuinka vanhaa perua on kielessämme se, että tiellä pysyminen on tietoa tiestä. Eräkaudelta ehkä.

Oikealla tiellä pysyminen on taitolaji. Jos siinä ei onnistu voi joutua muiden tielle. Viljakkala – Hämeenkyrö seutu on sellainen sokkelo, että olemme tehneet sakkokierroksia aiemminkin. Nyt tuli oikein kunnolla. Jouduimme ikävästi useampaan otteeseen isolle tielle. Tuli sellainen tunne, ettei meillä edes ole oikein lupaa olla tällä tiellä. Ymmärrän takaatulevien harmin, kun joutuvat odottamaan ohituspaikkaa jopa useita minuutteja. Keskikaidetiellä ajelen pientareella, vaikka se on kiellettyä. Kun keskikaidetta ei ole, välttelen laittomuuksia. Taas saimme ohjeistuksen, että laittomuuksia suositeltiin pontevasti.

Kauvatsa ei ollut reittisuunnitelmassa mutta taas yhden harhautumisen vuoksi sinne päädyimme, kun etsimme vähäliikenteisempää tietä. Kuvan liljoja jäin ihailemaan ja rauhoittumaan hetkeksi. Kauvatsan vaakunassa oleva silkkiuikun pää viittaa Puurijärven runsaaseen linnustoon. Järvellä pesii noin 35 lintulajia. Vaakunan nauriit viittaavat seudun maatalouteen. Puurijärven ja Isosuon seudulle on perustettu kansallispuisto. Sieltä on löydetty 24 sudenkorentolajia.Alueella on myös meteoriitin törmäyksestä syntynyt Sääksjärvi.

Kiikoinen

 

Kun on mahdollista poiketa isommalta tieltä pienemmälle, teen sen aina, jos suunta on vähänkään sama kuin suunnitelmissa. Tervahaudan risteyksessä kävi hyvin sillä ajoimme Purpuripuiston ohi ja pääsimme ihailemaan Pertti Mäkisen veistosta Rakastunut viulu ja mandoliini. Kiikoisissa on vankka purpuriperinne. Peräti 51. Purpurit pidetään 2.7. Kiikoisten seurantalon ja Myllymäen torpan ympäristössä. Kiikoisten Purpurien sivuilla voi ihailla menneiden Purpurien kuvasatoa. Siellä Mielensäpahoittaja suree, koska “purpurihäämakkeisia ei ennää tehrä”.

Luontoon pääsee tutustumaan Kuasman kiäppi -patikkareitillä, joka kulkee Kuorsumanjärven ympäri. Sieltä voi valita eri pituisia pätkiä tai kiertää koko lenkin, lähes 14 kilometriä ilman Lisäkiäppiä tai sitten vain Lisäkiäpin. Matkan varrella on lintutornia, laavua, tulentekopaikkaa ja uimarantaa.

Kivijärvi

 

Kittilä-Kiuruvesi-Kivijärvi -pätkälle tuli matkaa 1129 mailia. Käytin ennen lähtöä koppimopon öljynvaihdossa. Tekivät jotain, minkä vuoksi matkamittari näytti yllättävän pientä lukemaa. Ihmettelin asiaa ja lupasivat seuraavalla kerralla muuttaa takaisin kilometrilukemille. Mittariin tuli matkan varrella uusi lukema harvakseltaan enkä kuvitellut ajaneeni kovinkaan pitkiä matkoja. Kun laitoin maililukeman muunnoslaskuriin, kilometrejä matkapäivää kohti tuli yllättävän paljon. Enää en ihmettele, miksi ajoittain tuppasi väsyttämään.

Kivijärvi olisi sadas kunta, jossa olemme käyneet, jos Honkajoki ei olisi siirtynyt entisten kuntien luetteloon. Kävimme siellä 18.10.2019 ja se liittyi Kankaanpäähän reilu vuosi myöhemmin. En usko, että käynnillämme oli asiaan vaikutusta. Jätimme kuntaan sentään jonkun verran rahaa ja käytimme vain kaupallisia palveluita.

Kivijärvi on myös niitä kuntia, joissa talvisin asuu vähän asukkaita ja kesämökkiläiset moninkertaistavat asukasmäärän. Se on hyvin vanha kunta, 150-vuotisjuhlat on jo juhlittu. Takavuosien kuntaliitosneuvottelut eivät johtaneet tulokseen ja kunta jatkaa itsenäisenä. Luonnosta kiinnostuneelle on tarjolla Salamajärven kansallispuisto. Takavuosina Suomen Perinneurheiluliitto järjesti Kivijärvellä Sankohiipimisen Sm-kisat. Siinä olisi urheilulaji, jota voisi lähteä katsomaan. Tänä kesänä lajin Sm-kisoja en löytänyt netistä. Keskustassa on puuveistoksia ulkosalla. Suosittelen ihailemaan. Moottorisaha soikoon kulttuurifestivaali tuottaa uusia puuveistoksia taas tänä kesänä.

Kiuruvesi

 

Siirtymisen Pohjois-Pohjanmaalta Pohjois-Savoon huomasi oitis. Tasamaan tilalle tulivat mäet. Suoralla tiellä saattoi nähdä useita mäennyppylöitä peräkkäin. Niiden väleihin vastaantuleva auto hävisi pitkäksi ajaksi. Kiuruvesi on jo lupiini-Suomea. Siinä vaiheessa, kun ensimmäinen lupiini näkyi tien varrella tunsi todella jättäneensä Lapin maan. Itsessään lupiini on kaunis kukka. Tienvarsilla arvostan enemmän jopa niittyleinikkiä ja koiranputkea. Niissä on ruokaa täkäläisille hyönteisille.

Huhtikuun kokouksessaan valtuusto hyväksyi Kiuruveden kaupunkistrategiaa vuosille 2022-2025. Kiuruvesi nimeää itsensä Luomu-Suomen pääkaupungiksi. Siinä nostetaan esille mustikkamaidon maku, savusaunan tuoksu, sadonkorjuun syvät värit ja maaseudun hiljaisuus. Onnistumista tavoitteissa mitataan useilla mittareilla alkaen syntyvien lasten määrällä aina vaalien äänestysprosenttiin saakka. Kuntalaisista on selvästi tarkoitus pitää hyvää huolta. Matkailijalle suositellaan nähtävyyksinä kaupungintaloa ja kieltämättä se on tyylikäs. Myös kulttuuritalo ja kotiseutumuseo sekä seudun merkittävimmät patsaat esitellään. Kirmaavat vasikat saavat päähänsä milloin ylioppilaslakin, milloin kukkaseppeleen. Luontopolkuja kaupungissa on useampia. Reissukaveri oli ottanut toiveikkaasti kävelysauvat mukaan. Kuukkelin kota olisi ollut hyvä kohde.

Kittilä

 

Lappi lähestyy vähitellen. Voikukat vaihtuvat kulleroihin. Aluksi tien varrella näkee molempia ja sitten voikukat häviävät. Voikukkapeltojen tilalla näkyy kulleropeltoja. Samoin kuuset muuttuvat variksentallaamiksi ja koivut tunturikoivuiksi. Poroja kävelee tiellä ja tien laitamilla. Tällä pätkällä näimme pienimmän vasan ikinä.

Reissukaveri oli ollut uskollisesti pitkään saman työnantajan palveluksessa ja sai siitä hyvästä viikon palkkioloman. Koska puoliso pääsi edullisesti näille lomille mukaan, pääsin myös minä Leville. Emme kumpikaan pidä lumesta tai hiihtämisestä, laskettelusta puhumattakaan. Siksi menimme lomalle alkukesästä. Patikoimme Kätkällä, pyöräilimme Levin ympäri, kiipesimme myös Levin huipulle missä ihailimme kahvilaa, tosin vain ulkoapäin, koska muita matkailijoita oli vähän. Nautimme hiljaisuudesta soutelemalla Immeljärvellä. Kätkällä näin ensimmäisen kerran kuukkelin, onnenlinnun. Samana päivänä lapsemme oli pääsykokeessa ja selvitti tiensä opiskelemaan. Voihan tietysti olla, ettei onnistuminen johtunut kuukkelin näkemisestä.

Tällä kertaa Kittilässä oli Hiljaisuus festivaali. Se oli juuri päättynyt, kun ajoimme Kaukolan ohi. Kyltti oli vielä paikallaan. Ohjelmassa oli ollut upeita taiteilijoita, näyttävää sirkusta ja monipuolista musiikkia.

Savonranta

 

Savonranta on yksi niistä Kerimäestä irroneista kunnista, jotka ovat sitten liittyneet naapuriin. Ihmisten jättämistä jäljistä vaikuttavimpia lienevät Havukka- ja Vierunvuoren kivikautiset hirvi- ja ihmishahmot. Vuokalan mylly- ja sähkömuseo vaikutti kiinnostavalta käyntikohteelta. Nettisivuilta löytyi vain viime vuoden aukioloajat, joten emme käyneet edes pihassa katsomassa miltä edelleen sähköä tuottava museo näyttää.

Matkan varrella on ihailtu toinen toistaan upeampia järvimaisemia. Saimaa esitteli monipuolisia rantojaan. Kuvan niemen kohdalla reissukaveri oikein huokaisi, miten mainio kalapaikka niemen kärjessä olisikaan. Sitä hän ihmetteli, ettei verkon merkkejä näkynyt missään. Muutama rannaltaonkija sentään nähtiin. Vesilinnut ovat hautomassa muniaan. Fasaani käveli Heinävedellä tien yli, kanahaukka nähtiin Savonrannalla ja joku pikkuhaukka vähän aikaisemmin. Tavallisempia lintuja muitakin. Jouduin toteamaan, että joutsenet alkavat olla myös niitä tavallisia. Ihan joka vuosi ei lapsuudessa edes nähnyt joutsenta, niin harvinaisia ne olivat silloin. 

Kerimäki

 

Kerimäki on vanha 1642 perustettu emäpitäjä, josta on sitten aikojen saatossa irronnut kuntia. Niistäkään ei kuntina ole jäljellä kuin Enonkoski. Osa pitäjästä on pikkuvihan jälkeen ollut Venäjän puolella rajaa. Kiitos Aleksanteri I:n raja siirtyi idemmäs. Kerimäellä on Savon tihein uhrikivien esiintymä. Niiden ajoituksesta on kaksikin teoriaa. Joko ne ovat ajalta 600-800, jolloin seudulla olisi ollut vakiintunutta asutusta, joka olisi myöhemmin hävinnyt tai sitten vasta 1100-luvulta. Kesälahden puolella on uhrikivistä suurin. Sitä on nimitetty Pirunpöydäksi ja sen ohi ei ole yöaikaan uskallettu kulkea, koska pirut ovat pitäneet siellä kekkereitään.

Kerimäki tuli nimeltä tutuksi jo lapsuudessa, koska veljeni oli siellä hetken aikaa töissä joskus 1950-1960-lukujen taitteessa. Meitä oli nuorempia sisaruksia niin paljon, että en ehtinyt käydä hänen luonaan kylässä, kun joku muu sisaruksista pääsi äidin matkaan. Paikkakunta jäi silti mieleen. Nyt olen siellä ensimmäistä kertaa livenä. Yöpaikkaa katsellessa silmiini osui upea talo, josta löytyy Vanhan Apteekin Majatalo. Päätin, että sinne mennään yöksi. Talo on rakennettu 1911 hirsistä, entisöity vanhaa kunnioittaen ja huoneessa, jossa yövyimme oli kuvan upea kattokruunu. Muista huoneista löytyi toinen toistaan näyttävämpiä kaakeliuuneja. Suurin yllätys tosin oli se, että majatalon pitäjä on entisiä oppilaitani Sisälähetysseuran sosiaali- ja kasvattajaopiston ajoilta. Hän tunnisti minut ja muisteli hyvällä opiskeluaikojaan. Menestystä yritykselle. Tiedämme, että täällä yövymme toistekin, kun seudulle sopivasti satumme reissullamme.

Kitee

 

Kitee on kuuluisa kirkkaastaan. Jokainen, jolle olen kertonut, mihin seuraavaksi mennään, on maininnut Kiteen kirkkaan. Kiteen nettisivustolta löytyy aiheeseen liittyen kirkkaita kertomuksia, jotka on ryhmitelty menestystarinoihin ja kertomuksiin menneiltä ajoilta. Sieltä löytyvät tarinat pahasta Pajarista ja hänen tyttärestään, joka joutui kuolemansa jälkeenkin hyvittämään isänsä pahoja tekoja. Nightwish on saanut alkunsa Kiteellä ja siellä on myös yhtyettä esittelevä näyttely. Kiteen museossa on oma osastonsa vanhoja pontikkapannuja. Kiteellä tehtiin hetken aikaa myös laillista pontikkaa. Se ei kuitenkaan päässyt Alkon hyllyille eikä siten saanut kotimaista myyntiä riittävästi. Yhtiö yritti ulkomaille Kiinaa myöten, muttei saanut sielläkään jalansijaa. Paikallista, laillista kirkasta ei siis päässyt nauttimaan ja huhujen mukaan metsäkeitto on loppunut aikoja sitten eikä juuri muitakaan asian harrastajia enää löydy. Pontikankeittokin on katoavaa kansanperinnettä. Aluksi se siirtyi kaupunkeihin ja lasivehkeisiin ja EU:sta virtaava nettikaupan juoma on hävittänyt kaupunkikeitonkin. Laulun lupailema “siellä kohta taas tiputellaan pontikkaa” ei näytä toteutuvan.

Kiteen kaupunkistrategian prosessi etenee “sujuvasti soudellen”. Kun strategiaa oli mietitty viime vuoden puolella, ei kukaan osannut aavistaa Ukrainan sotaa. Strategiassa todetaan, että kunnan etuna on “Erinomainen saavutettavuus – maalta, mereltä, ilmasta ja rajalta”. Viimeisen sanan merkitys on ehtinyt muuttua aika ratkaisevasti. Myös Kiteen kunta joutui miettimään kuntayhtymän alijäämän kattamisesta. Siun soten kohdalla ongelmaksi on muodostunut se, että perustamissopimus ja palveluiden käyttö eivät vastaa toisiaan ja kuntayhtymän purkautuessa halutaan alijäämä jaettavaksi palveluiden käytön mukaisessa suhteessa. Tämä edellyttää uuden pykälän lisäämistä perussopimukseen. Siitä päätettiin viime valtuuston kokouksessa.