Melko alkumatkasta kohti Sonkajärveä reissukaveri huomasi pientareella linnun. Katsoin sinne päin ja minusta se näytti vain satunnaiselta kepiltä. Reissukaveri on ennenkin tunnistanut kantoja linnuiksi joten ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Kun ajoimme lähemmäs, satunnainen keppi käänsi päätään, mitä kepit eivät tavallisesti tee. Kohdalla hiljensin vauhdin (onneksi tie oli hiljainen) ja kuinka ollakaan ihan tunnistettava koppelo. En niitäkään ole luonnossa aikaisemmin nähnyt. Reissukaveria hätyytteli ukkometso kerran Lapissa. Paikoitellen lepän lehdet on syöty melkein paljaiksi. Joku öttiäinen on levinnyt tänä kesänä laajalle. Sonkajärvellä näimme satokauden ensimmäiset leikkuupuimurit pellolla. Kesä on jo pitkällä.
Sonkajärven valtuuston viime kokouksessa myönnettiin eroja eri luottamustehtävistä useammalle henkilölle. Taustana oli kunnanhallituksen maakuntakaavasta antama lausunto.Vielä viime vuonna kunnanhallitus ja -valtuusto olivat sitä mieltä, että tuulivoimaa voitaisiin hyvinkin sijoittaa Huttusenlehtoon. Vastustajat keräsivät adressin ja sillä ilmeisesti oli vaikutusta, koska keväällä kunnanhallitus oli muuttanut mieltään. Ne, jotka eivät olleet muuttaneet mieltään esittivät epäluottamuslauseen antamista koko hallitukselle. Tilapäisen valiokunnan perustamishanke kaatui valtuustossa äänin 11-10. Tappiolle jäänyt porukka pahoitti mielensä ja eroaaltohan siitä seurasi. Huttusenlehdon tuulivoimapuisto olisi rakennettu entiselle turvesuolle. Sen läheisyydessä on kuitenkin matkailun kannalta tärkeät Jyrkänkosken ruukki, Volokinpolku ja Nurmijoen melontareitti. Jyrkänkosken ruukki on perustettu 1831 ja seutu keräsi matkailijoita, mm. Juhani Aho kävi paikalla. Ruukki lopetti toimintansa 1919 ja museovirasto on suojannut ja restauroinut aluetta. Siellä olevassa Ruukin tupa -kahvilassa kävimme. Alue on hyvin vaikuttava. Tuulivoima olisi häirinnyt myös Uuranholin rotkolaakson matkailukäyttöä. Meloa voi myös Matkusjoella ja Sukevalle on tehty pakoraitti. Se on seitsemän kilometriä pitkä ulkoilureitti, jonka varrella on mahdollisuus tutustua historiaan. Tuulivoima toisi kiinteistöverotuloja. Matkailu toisi palveluiden käyttäjiä. Ruukin tuvan mustikkapiirakkaa voi suositella.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti