Kangasala

 

Ruotsin opinnoista on jäänyt mieleen lause: Finska biljetter räknades på textilområde eli suomeksi Suomen liput laskettiin Kangasalalla. Kunta kertoo olevansa “oksalla ylimmällä”. Valtuusto kokoontuu Kangasala-talossa, sen Kangasala-salissa. Uusi valtuusto pääsee työn touhuun elokuussa. Vielä ei kokousaikaa löytynyt kunnan nettisivuilta. Menestystä valtuustolle ja tehkää hyviä päätöksiä.

Erik XIV:n leski Kaarina Maununtytär lähetettiin mahdollisimman kauas Tukholmasta Kangasalalle Liuksialan kartanoon. Kaarina ehti olla kuningatar melkein kolme kuukautta ennen miehensä syrjäyttämistä. Sen jälkeen hän vietti Turun linnassa vankeudessa pitkät ajat ennen kuin pääsi Kangasalalle. Hän on suomalaisten oma kuningatar vaikka onkin syntynyt Tukholmassa.

Toinen kuuluisuus Kangasalalta vähän myöhemmältä ajalta on Kummeli. Aina, kun tarjosin vieraille sherryä tein sen sanomalla “Höm, höm, otin vapauden tuoda teille vähän sherryä”. Sitaatti on jostain Kummeli elokuvasta, missä myrkytetyllä sherryllä yritetään tappaa hankalaksi koettu pariskunta hotellissa. Kuolemattomia sitaatteja ryhmältä on lukemattomia. “Vieläkö pyöritetään Keinosta vai pelattaisko jo pesäpalloo.”

Kotimatkalla tutustuimme taas uuteen liikennemerkkiin. Tien varressa oli iso kyltti, jossa luki “Rakenteen parantaminen 10 km”. Emme ihan tienneet, mitä rakenteen parantaminen tarkoittaa. Nyt tiedämme. Välitöntä u-käännöstä ja vaihtoehtoisen reitin löytämistä. Asfaltti oli pätkittäin kuorittu pois ja tilalla oli karkeaa soraa. Rakennetta oli parannettu ajan kanssa. Alkumatkasta sora oli melko tasaisena kerroksena koko tien leveydeltä ja loppumatkasta se oli lähes kokonaan lentänyt tien sivuun. Keskeneräistä työtähän ei pidä näyttää herroille eikä hulluille. Kumpikaan ryhmä ei ymmärrä, miksi välivaihe tehdään niinkuin se tehdään ja miksi lopputuloksen kannalta se on välttämätöntä tehdä juuri niin. Taidamme kuulua enemmän jälkimmäiseen ryhmään. Emme varsinaisesti kritisoineet tekotapaa, harmittelimmehan muuten vaan sitä, ettemme olleet selvittäneet tietyön vaihetta etukäteen, jolloin olisimme voineet valita vaihtoehtoisen reitin. Niitäkin Suomessa riittää. Kepsikin antaa lyhimmän ja nopeimman reitin. Me olisimme yrittäneet löytää vähiten liikennöidyn.

Aitolahti

 

Kukahan keksisi jotain kaupallisesti kannattavaa tekemistä lupiineista. Niiden siemeniä on nyt todella paljon. Eikö niistä saisi edes biodieseliä. Myrkyllisyytensä vuoksi ne eivät kelpaa sen paremmin eläinten kuin ihmisten ravinnoksi. Korjuukone voisi ajaa tietä pitkin. Suurin osa lupiinipelloista on tien varressa alle 50 metrin etäisyydellä tiestä. Sitra voisi rahoittaa jotain kehittelyä.

Aitolahden kunnan vaakunassa on “punaisessa kentässä aaltokoroinen kultahirsi, jossa kolme soikeaa, kyljiltään sisäänpäin kaartuvaa rengasta”. Minä sitten ihailen vaakunatieteen kieltä. Renkaat ovat hiilipusseja. Ne ovat eloperäistä hiiltä, jäänteitä sinibakteereista lähes kahden miljardin vuoden takaa. Aitolahti on yksi niistä harvoista paikoista, jossa tällaisia esiintymiä on.

Teisko

 

Teiskon itsenäistymisen aikoihin vesistö oli yhdistävä tekijä, ei erottava. Ajat muuttuvat. Niinpä veden aiemmin yhdistämät ja myöhemmin erottamat kunnat vaihtoivat maa-alueita ja Teisko sijaitsi vain järven itäpuolella ennen kuin sen historia itsenäisenä kuntana päättyi.

Teiskossa lienee Euroopan pienin museo: maitolaiturimuseo. Siellä on tänä kesänä näyttely Maaseudun voimaa. Näyttelyyn kuuluu sininen lehmä, joka seisoo viljapellolla. Ihmiset ovat ilmeisesti halunneet tutustua lehmään lähemmin, koska pellon laitaan on rakennettu aita, joka estää ihmisiä kävelemästä viljapellolle. Tien toisella puolella on mahtavat utareet, jotka seisovat maitosuihkujensa varassa. Tutustumisen arvoinen paikka.

Himanka

 

Jossain tuolla etäämmällä näkyy myös avomerta. Veneitä on laitureissa ihan kiitettävästi. Arki ja maanantai, kun tätä kuvattiin ja ahkerat ihmiset ovat työn touhussa. Lestijoen varren ranta-aitat olisivat myös kuvan arvoisia. Olen vain vähän arka pysäköimään kapealle pientareelle edes kuvanottohetkeä varten. Raumankarin alueella ovat jokakesäiset markkinat paitsi tänä kesänä. Yllätys, yllätys, ne on peruttu koronan vuoksi. Pienimuotoisia tapahtumia järjestettiin kuitenkin markkinaviikolla.

Himanka on entiseltä nimeltään Rauma eli satama. Nimitystä käytettiin vielä 1809. Himangan vanhin alue on nykynimeltään Raumankari. Kunta on perustettu 1868 eli pian kunnallislain säätämisen jälkeen. Se liitettiin Kalajokeen 2010.

Himangasta kotiinpäin ajellessamme kiinnitti huomiota kukkivat perunapellot. Reissukaveri torkahteli välillä ja välillä totesi, että maisemat alkavat käydä yksitoikkoisiksi. Myöhemmin hän harmitteli, että nukkui eikä nähnyt maisemia. Yritin lohduttaa, etteivät perunapellot olleet kovin eri näköisiä keskenään. Kukkivina kauniita kylläkin. Jostain syystä minuakin unetti vaikka olin nukkunut edellisen yön ihan hyvin. Vähän kävi reissukaveri kateeksi, joka kuorsasi ajoittain ihan tuhdisti. Itse kun ei saanut edes kunnolla ummistaa silmiään ajon aikana. Kun alan huomata väsyväni eikä ihan lähistöllä ole paikkaa, jossa voisi huilata tai muuten pysähtyä, alan laulamaan. Reissukaveri huomautti taipumuksistani seurusteluaikana, että kyseinen laulu on jo sävelletty. Lapseni nukahtivat salamannopeasti, jos lauloin heille túutulaulua ja vähän vanhempina kielsivät laulamasta tai edes hyräilemästä. Nyt reissukaveri joutuu kuuntelemaan  äänekästäkin lauluani oman turvallisuutensa vuoksi. En edes itse pysty nukahtamaan, jos laulan samaan aikaan. Ihmisystävällisistä syistä yritän pysähtyä mahdollisimman nopeasti, kun huomaan laulaneeni Saku Sammakon kosiomatkasta pariin kertaan.

Kalajoki

Todella tyylikäs kaupungintalo ja läheisyydessä liikenneympyrät, joiden keskikoristeena on hiekkasärkkiä ja majakoita. Visit Kalajoki-sivulla turistia yllytetään valloittamaan Kalajoki, unohtamaan kello ja kravatti. Sivulta löytyy valmiita ehdotuksia retkeilijöille ja pyöräilijöille: Siiponjoen luontopolku, hiekkasärkät, kulttuurikierros ja rengasreitti Viitapakoille. Pyöräilijälle Kalajoki on ihanteellista seutua, koska korkeuserot ovat pienet. Ei siis harmillisia ylämäkiä muttei sitten vastaavasti pitkiä alamäkiäkään. Maakalla ja Rahjan saaristo ovat sitten ihan oma lukunsa. Joskus 1980-luvulla kävimme siskoni perheen kanssa hiekkasärkillä, mihin oli perustettu lapsille puuhapuisto JukuJukumaa. Omat ja siskon lapset viihtyivät siellä hyvin ja puolisotkin viihtyivät lähistöllä omissa harrastuksissaan.

Kalajoki on matkailukaupunki. Sen vuoksi työssäkäyvistä on yrittäjiä tuplaten Suomen keskiarvoon verrattuna. Myös talous on kunnassa tasapainossa ja veroäyri 21.0. Ei ihan Kauniaisten luokkaa muttei sieltä kireimmästäkään päästä. Ei Kalajoella ole keskitytty vain huvitteluun vaan meriluontokeskus valistaa ihmisiä maankohoamisrannikon luonnosta. Kalajoki nousi merestä vasta kivikauden loppupuolella, joten kivikauden asutusta ei seudulla juuri ole. Vähän korkeammalla kyllä, koska meren rannikko on asutukseen ja elämiseen oivallinen paikka. Meri onkin tarjonnut kalajokisille elannon myös myöhemmin; sataman kautta kulkee tavaraa, Maakallan edustalla on ollut hyvät kalapaikat ja tietysti hiekkasärkille tulevat turistit. Koronapandemiasta kärsinyt turkistarhaus saa Kalajoen kaupungilta korvamerkittyä tukea. Turkis on uusiutuva luonontuote päinvastoin kuin fleece, joka on mikromuovin paha lähde.

Sponsori

 

Reissukaveri alkoi olla sitä mieltä, että nyt olisi korkea aika alkaa tiedustella majapaikkaa. Kello ei vielä ollut järin paljon, mutta huomasin olevani vähän hidas ja siksi kurvasimme hotelli Lounatuulen parkkipaikalle Ylivieskassa. Koska Lounatuuli oli kiinni aloin soitella Kalajoelle useampaan paikaan. Joko ne ovat auki virastoaikaan tai sitten paikat olivat täynnä ja netissä eri majoitusliikkeistä päädyttiin samalle ystävälliselle puhelinäänelle. Reissukaveri alkoi jo suunnitella laavun tekoa. Joskus nuoruudessa olemme yrittäneet yöpyä reissukaverin tekemässä laavussa. Ihan mallikas rakennelma päällisin puolin ja melkein ehdin nukahtaa ennen kuin koko komeus romahti päällemme. Sen jälkeen olen pyrkinyt etsimään majoituksen jostain muualta kuin reissukaverin lupaamasta itse tehdystä laavusta.

Lounatuuli hotelli oli siis kiinni, mutta nettisivuilla kerrottiin, että on olemassa päivystysnumero. Soitimme sinne ja pääsimme majoittumaan. Aamupalalla kerroimme projektistamme omistajalle ja hänestä tarina oli korona-ajan hauskin. Siksi saimme kahden hengen huoneen yhden hengen huoneen hinnalla. Ovathan sukulaiset ja ystävät sponsoroineet koppimoporeissua näiden vuosien aikana. Se, että täällä saimme ensimmäisen ei-tuttavan sponsorin, tekee reissusta jotenkin tärkeämmän tuntuisen. Hotelli on siisti, ravintola todella viihtyisä ja aamupala runsas ja monipuolinen ja mikä tärkeintä palvelu pelaa. Voimme suositella paikkaa lämpimästi.

Omistaja kertoi myös tarinan siitä, miksi paikoitellen tiet ovat hyvin mutkikkaita. Kun aikoinaan syrjäkulmilta alettiin rakentaa tietä kohti kirkonkylää, otettiin suora linja kirkonkellon ääneen. Tuohon aikaan kuitenkin paimennettiin lehmiä metsissä ja lehmillä oli tietysti kellot kaulassa. Siksi toisinaan kirkon kellon ja lehmän kellon äänet sekoittuivat ja niissä tilanteissa tuli tiehen mutka. Jotenkin uskottavampi tarina kuin se, että tietä oli varakkaissa kunnissa niin paljon, ettei se mahtunut suoraan vaan sitä piti laittaa mutkille.

Kiitokset sponsoroinnista ja menestystä Lounatuulelle. Ehkä jonkun kirjaimen kohdalla poikkeamme taas, viimeistään, kun on Ylivieskan vuoro. 

Kajaani

 

Keskiarvo on mielenkiintoinen ilmiö. Joskus kouluaikaan kuulin tarinan, jonka mukaan ihminen, jonka jalat ovat kuumassa uunissa ja pää jääkaapissa voi olla tyytyväinen, koska hänellä on keskimäärin hyvä olo. Tätä mietin, kun kääntyessämme tielle 870 näimme liikennemerkin, joka varoitti päällystevaurioista seuraavan 17 km matkalla. Tie oli kuitenkin juuri asfaltoitu. Ajettuamme viisi kilometriä olimme vakuuttuneita siitä, että liikennemerkkien poistajalla on ollut muita kiireitä ja hän tulee hakemaan liikennemerkin pois kunhan kerkiää, koska se mitä ilmeisimmin on aiheeton. Yhdeksän kilometrin kohdalla oli sitten toinen liikennemerkki, joka kertoi, että päällyste päättyy. Missään ei näkynyt asfaltointikoneita eikä muitakaan tien kunnostukseen viittaavia laitteita. Merkkiä seurasi kahdeksan kilometriä nimismiehen kiharaa, jonka syvyys vaihteli kolmen ja kymmenen senttimetrin välillä. Keskimäärin siis liikennemerkki piti paikkaansa. Olemme matkoillallamme tavanneet hyvin paljon päällystevaurioita ja ajaneet pitkiäkin pätkiä ja päivitelleen tien päällysteen heikkoa kuntoa. Silti tämän kokemuksen jälkeen olemme vakuuttuneita siitä, ettei niin huonoa päällystettä voi olla, että se olisi epämiellyttävämpi kuin nimismiehen kihara. Jälkiviisaasti tutkin nettiä matkan päätyttyä. Tienpätkä oli “kunnostettu” soratieksi 2018. Sille ei ole ilmeisesti tehty yhtään mitään sen jälkeen. Lapsuudessani suurin osa teistä oli sorateitä mutten muista vastaavaa nimismiehen kiharaa niiltä ajoilta. Tosin silloin autot kulkivat huomattavasti hitaammin, vähän niin kuin koppimopot nyt.

Helteet päättyivät tai ainakin keskeytyivät ukkosmyrskyyn. Vähän ennen Kajaania alkoi sataa. Siksi kuva on otettu koppimopon sisältä. Pahimpaan ukkosmyrskyyn emme joutuneet. Silti keli oli sellainen, ettemme tutustuneet Kajaaniin. Tosin linnan rauniot ovat peruskorjattavina. Sinne ei siis olisi päässyt vaikka olisi ollut hienompi ilma. Linna ei koskaan valmistunut ja sitä käytettiinkin vankilana. Kuuluisin vanki oli Johannes Messenius. Hän käytti 20 vuoden vankeusaikansa tehokkaasti kirjoittamalla Suomen historian vuodesta 156 jälkeen vedenpaisumuksen. Olen kuunnellut erittäin hienon luentosarjan historiankirjoituksen historiasta ja siinä käsiteltiin myös Messeniuksen Scondia illusstrataa.

Ajattelimme tutustuvamme Ärjänsaareen, josta olimme nähneet ohjelman tv:ssä. Koska satoi, emme lähteneet. Kajaani on tuottanut merkkimiehiä melkoisesti. Elias Lönnrot toimi Kajaanissa piirilääkärinä, Urho Kekkonen kävi koulunsa Kajaanissa ja naapurikunnassa syntynyt Eino Leinokin lasketaan Kajaanin kasvatteihin, koska nykyisin Paltaniemi kuuluu Kajaaniin. Näppärä tapa hankkia kuuluisuuksia.

Kajaani on muuttotappiokunta ja siksi valtuuston päänvaivana ovat talousarviot, jota Kajaanin kohdalla eivät paljon parantaneet edes valtion koronakompensaatiot vaan vuoden 2020 tilinpäätös jäi 12 miljoonaa alijäämäiseksi. Suurin syy tähän on Kainuun sote. Sote-hyvinvointialueilla on haastava tehtävä saada kulut kuriin.

Nilsiä

 

Nilsiä on kuuluisa Helesinkiin lähteneestä piikalikasta, jonka tavoitteena on oppia ruotsin kieli ja saada itselleen herraspoika sulhaseksi. Eräs sukulaiseni tapasi mukavan tuntuisen tytön ja kuuli, että hän on kotoisin Nilsiästä. Hän arveli, ettei tämän naisen kanssa asiat kehity mihinkään, kun ensimmäisenä kotipaikka otetaan jostain Tatu Pekkarisen 1920-luvun rallista. Hän hämmästyi todella, kun paljastui, ettei esittäytyjä ollutkaan yrittänyt jallittaa häntä vaan Savossa todellakin on sen niminen kunta. Paikkakunta on säilynyt vaikka kunta se ei enää ole.

Nilsiässä on myös todella hieno vesitorni ja Tahkovuoren hiihtokeskus. Tahkovuori nousee suoraan Syvärijärven rannasta. Tahkovuoren matkailukeskus on perustettu 1960-luvulla. Perustajina tuon ajan kuuluisuudet Kalevi Keinänen, Urpo Lahtinen ja Jörn Donner. Siihen aikaan, kun Kalevi Keinänen poseerasi chincillaturkissa, isäni oli metsätöissä. Lehdessä kerrottiin, että turkin hinta oli jotain aivan huikeaa. En enää muista tarkkaa summaa, mutta köyhän perheen lukiolaistytölle se oli valtava. Kysyin isältäni ostaisiko hän minulle samanlaisen turkin. Isäni vastasi hetkeäkään epäröimättä: “Jos tilissä tulee riittävästi rahaa, niin kyllä ostan”. Ei tullut.

Muuruvesi

 

Nyt ollaan siinä vaiheessa kesää, että horsmat kukkivat kauneimmillaan. Niiden sinipunainen väri on todellinen ilo silmälle. Lähellä Muuruvettä näimme oikein ison horsmapellon. Hyönteiset viihtyvät niiden kukissa. Eiväthän ne ole kovin kauniita enää siinä vaiheessa, kun niiden siemenet lähtevät lentoon. Siksi niistä on syytä nauttia nyt. Sekä hyönteisten että meidän ihmisten.

Muuruvedellä oli vietetty käyntipäivänämme kotiseutupäivää. Kylätalolla ohjelmassa oli kotiseutupolun esittely, Savonian pelimannien esiintyminen ja Alma Holopaisen runoja sekä tietysti yhteisiä kylän tarinoita. Myöhästyimme ohjelmasta ja kun kävin kuvaamassa horsmia, kylällä oli melko hiljaista. Kylällä toimii useita yhdistyksiä, joista Muuruveden kotiseutuyhdistys ylläpitää paikallista museota.

Kaavi

 

Vähään aikaan emme olekaan reissanneet. Koppimopon ilmastointi huolehditaan avaamalla ikkuna. Se ei ihan riitä yli 25 asteen lämpötilassa ja matkustamisesta tulee tukalaa. Odottelimme siis ilmojen viilenemistä. Matkalla Kaaviin pysähdyimme Luostarintien Kyläkaupassa Kosulassa teelle ja kahville. Reissukaveri kehui, että nyt hän on saanut tämän kesän (toistaiseksi) parhaan munkin. Voi hyvin kuvitella, että Luostaritiellä on hyviä munkkeja.

Kaavin äänestysprosentti kunnallisvaaleissa oli alhaisempi kuin Suomessa keskimäärin, vain 52,5%. Naiset olivat aktiivisempia, 54,4%, kun miesten äänestysprosentti oli 50,6. EU:n ulkopuolelta tulleiden äänestysprosentti oli vain 12.5%. Ehdokkaista naisia oli 38% ja valituista valtuutetuista 35%. Kaavilaiset luottavat hieman enemmän miehiin kuin naisiin. Valtakunnallisesti tilanne on päinvastainen. Naisehdokkaita on suhteellisesti vähemmän kuin mitä heitä tulee valituiksi valtuustoihin. Annetuista äänistä oli jouduttu hylkäämään 0,3%, koska äänestyslipussa oli äänestäjän nimi, erityinen tuntomerkki tai muu asiaton merkintä. Nämä kaikki olivat ennakkoäänissä.

Kaavilla on jouduttu miettimään yläkoululaisten tilannetta. Tuusniemen kunta sanoi irti edellisen sopimuksen ja Kaavilla jouduttiin joko suostumaan uuteen, Tuusniemelle edullisempaan sopimukseen tai perustamaan oma yläkoulu. Kunnanhallituksen esitys on, että valtuusto hyväksyy uuden sopimuksen. Siitä varmaan keskustellaan uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa.

Kaavissa on uhanalaisen rotkokehräjäkälän esiintymä. Sitä kasvaa kiisukallioilla. Olisimme ehkä löytäneet esiintymän mutta emme halunneet vaarantaa sen elinoloja. Tyydyimme siis katselemaan kuvia.