Joensuu

 

Täällä olin joutua ajamaan parkkihalliin. Hotellilla, jossa yövyimme on sieltä hankittuja paikkoja. En ole eläissäni ajanut parkkihalliin, enkä tehnyt sitä täälläkään. Onneksi hotellin takana oli myös muutama paikka. Aika ahtaassa paikassa. Isommalla ajoneuvolla siellä olisi ollutkin minun taidoillani oleminen. Nytkin reissukaveri oli takana varmistamassa, että saan koppimopon käännettyä kolhimatta sitä ja ympäristöä. Tyylikkään näköisiä betonitolppia rajaamassa asunto-osakeyhtiön ja liikekiinteistöjen parkkipaikkaa. Joensuuhun oli turhan hankala etsiä pikkuteitä, joilla olisi voinut välttää isot tiet. Onneksi olimme liikkeellä sellaiseen aikaan, ettei liikennettä ollut kovin paljoa. Isot tiet vain ovat niin tylsiä. Päätin, että ryhdyn bongariksi. Kiinnitän huomiota kaikkiin kivoihin yksityiskohtiin ja odotan innolla seuraavaa ilmestyväksi. Löytyihän niitä: puiden välistä pilkottavia järviä, punaruskeita männynrunkoja, jäkälää tien varressa, kalliolla olevaa sammalta, joka kasvoi kuin täytekakun päällä oleva vihreä kermavaahto, joka pelkää putoavansa kakun reunan yli.

Joensuun kaupungintalo on muuttunut kaupunginteatteriksi. Kaupunginvaltuuston kokoukset pidetään täällä juhlasalissa. Varsinaista poliittista teatteria sanoisi joku kyynikkö. Kiellän olevani sellainen. Joensuussa on useampia asemakaavamuutoksia vireillä. Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran asemakaavat on todettu vanhentuneiksi ja monelta kohdin toteutumattomiksi. Tuupovaarassa laajennettiin ainakin yritysaluetta ja Kiihtelysvaarassa merkittiin muinaismuistokohteita kaavaan. Joensuun keskustaan suunnitellaan kauppahallia ja Pankkitalon suojelua. Myös sotelainsäädäntöön kaupunki laatii omaa lausuntoaan.

Joensuu on laajentunut viime aikoina itään ja siitä on tullut rajakunta. Korona on kurittanut myös täällä kulttuuria. Ilosaarirock, Ilovaari ja Vekararokki oli jouduttu perumaan. Fingerpori sentään kertoo myönteisiäkin uutisia. Itä-Suomen yliopistoon on saatu supertietokone. Onko Ae Vot sijoitettu Joensuun kampukselle vai muualle, ei kerrottu.

Suattaapi olla, että tämä oli kesän viimeinen pätkä koppimoporeissua. Korona jyllää ja Jokioinen – Jomala -pätkällä joutuisimme lautoille. Tuntikausia sisätiloissa, missä altistuminen koronalle on todennäköisempää, ei houkuttele. Kesähelteillä voisi olla ulkotiloissa. Syysmyrskyssä se ei ole yhtä kivaa.

Pielisensuu

 

Kerroin eräälle yrittäjälle sulakeseikkailuista ja sen seurauksena hän päätti liittyä sponsoreihin. Nyt meillä on kattava vallikoima koppimopon sulakkeita ja varavirtalähde niin ei tarvitse kepsiä laittaa tupakansytyttimeen. Siellä voi olla jotain muutakin häikkää, jota ei kannata herättää. Lisäksi mukaan tuli suklaata, muuta namia ja vissyä niin paljon, että niitä riittää seuraaviinkin reissuihin.

Pielisensuu itsenäistyi 1915 ja naapurissa olevan kaupungin ansiosta se kasvoi niin paljon, että se liitettiin Joensuuhun 1954. Karsikon kylä on saanut nimensä vainajien muistometsästä “karsikosta”, joka oli alueella. Karsikossa on uimaranta, jossa on syytä olla varovainen, sillä Pielisjoen virtaus on vaarallinen myös uimarannan kohdalla. Pielisjokeen Karsikossa laskevaa Iiksenjokea mainostetaan melontaan soveltuvaksi. Höytiäisen kanavaa ei rakennettu vesiliikenteen edistämiseksi vaan siitä tuli Höytiäisen ainoa lasku-uoma, kun vähän hallitsematon järvenlasku jätti luonnollisen lasku-uoman, Viinijoen, kuiville. Kanavaa kaivettiin 1854-1859 ja työ oli valmistumaisillaan, kun vesimassat kaivoivat kunnon uoman Pyhäselkään. Kun vedet olivat huuhtoneet irtomaan mennessään, ne paljastivat kalliokynnyksen eikä Höytiäinen kuivunut kokonaan. Sen pinta laski 9,5 metriä. Irronneet maat kulkeutuivat kanavan suistoon ja sinne muodostui matalikko, joka on nykyisin lintualuetta. Järvenlaskun tarkoituksena oli saaada lisää viljelymaata. Koska urakka oli iso, sitä varten perustettiin yhtiö tai yhtymä, joka toimi siihen asti, että kuivatetut alueet oli saatu jaetuiksi. Haittoihin ei juurikaan kiinnitetty huomiota 1800-luvulla. Järven kalakanta ja kalansaaliit tietysti pienenivät, kun sen tilavuus pieneni. Ylitimme kanavan. Se on juuri sellainen kuin kartasta voi päätellä. Kuvaan valikoitui kuitenkin upeaa meluvalliin rakennettua kivireliefiä vähän Höytiäisen kanavasta itään.

Janakkala

 

Aikaisemmilla reissupätkillä on tänne tultu jo muutaman kerran. Vaikka kuinka yritin, en löytänyt sellaista päällystettyä tietä, jota en olisi aiemmin ajanut. En toki väitä muistavani miltä tienvarsi näytti. Kun tietää, että tien on ajanut aiemmin, sitä ei katsele enää yhtä uteliaana kuin ensimmäistä kertaa tietä ajaessa. Vaikka voisi asennoitua niin kuin kirjan uudelleen lukemiseen tai elokuvan uudelleen katsomiseen, jolloin löytää taas jotain sellaista, joka ensimmäisellä kerralla on jäänyt huomaamatta, en saa itseäni psyykattua moiseen. Nyt oikein tosissani yritin.

Laurinmäen torpparimuseossa vietettiin Taaran markkinat. Niihin korona ei onneksi päässyt iskemään. Torpparimuseossa on mahdollista tutustua varakkaan torpparin elämään 1800-luvun lopulla. Torpparit olivat tilattoman väestön parhaiten toimeentuleva kerrostuma. Heitä köyhempiä olivat mäkitupalaiset, palkolliset ja loiset. Mäkitupalaisten varallisuus koostui mökistä, jonka he saivat rakentaa vuokramaalle. Piiat ja rengit asuivat talon tiloissa ja saivat talosta ruuan, vaatteet ja palkan. Loiset saivat asua saunoissa, kesäaikaan talleissa ja he tekivät sen verran töitä taloon kuin kykenivät. He olivat kaikkein köyhintä maatalousköyhälistöä. Janakkalassa oli runsaasti suurtiloja ja siksi myös paljon torppia. Torppari teki taloon päivätöitä ja maksoi sillä viljelemänsä alueen vuokran. Kun päivät tehtiin töitä talon pelloilla, omat työt piti tehdä muuhun aikaan. Siitä tulee sanonta “kuu on torpparin aurinko”. Vähä-Kurjen torpan lisäksi alueella on myös Hetan mökki, joka on mäkitupa. Alueella on myös muita rakennuksia, joista saa kuvan tuon ajan elämästä.

Lähellä on myös Hakoisten linnavuori. Sinne ei koronan vuoksi ole nyt pääsyä.

Tervakosken Puuhamaa oli ensimmäisillä käynneillämme aika pieni ja viimeisillä kasvanut jo niin isoksi, ettei kaikkea puuhaa ehtinyt päivässä kokeilla. Autottomina olimme riippuvaisia yhteisretkistä ja autoilevista sukulaisista. Kerran lainasimme lapsia Puuhamaa-käyntiin pariskunnalle, jonka oma lapsi oli jo kasvanut ohi Puuhamaa-iän. Vieläkin lämmöllä muistelemme vapaapäiviä. Koronan vuoksi tänä kesänä rajoitettiin kävijämäärä 3000 kävijään, jotta turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Tältä kesältä Puuhamaa on jo suljettu.  Emme tehneet nostalgiakäyntiä aidan taakse.

Janakkalan kunta yrittää houkutella kuntaan uusia asukkaita. Tontin ostaja saa kylkiäisenä kylpytynnyrin. Kuvassa on lapsia nauttimassa kylpytynnyrin riemuista. Seuraava valtuuston kokous pidetään 14.9. sähköisenä kokouksena. Asialistalla on Turengin Hopealahden asemakaavan muutos, tontinosien hinnoittelu, tämän vuoden talousarviomuutos ja valtuustoaloite, jossa ehdotetaan, että metsäsätäjätutkinto liitettäisiin Janakkalan kunnan perusopetuksen opetussuunnitelmaan. Metsästysseurojen jäsenten keski-ikä nousee koko ajan ja jos näin jatkuu pitkään, niin ylimääräisiä hirviä ei kohta ole ampumassa kukaan. Siitä seuraa vaaraa tieliikenteelle ja liian tiheäksi kasvavassa hirvipopulaatiossa taudit pääsevät myös leviämään.

Kotimatkalla oli hyvin aikaa ja pistäydyimme ortodoksisessa luostarikeskuksessa kahvilla ja teellä. Olen tottunut siihen, että joissakin paikoissa teevesi laitetaan kiehumaan siinä vaiheessa, kun tilaa teetä. Täällä tee oli valmiina mutta kahvin valmistumista sai odottaa. Lähtiessämme huomasimme, että jostain syystä kojelaudan valot olivat sammuneet. Ajovalot toimivat, vilkut eivät eikä nopeusmittari. Neula jökötti nollassa. Eikä kone suostunut myöskään sammumaan. Edelliselle omistajalle se oli tehnyt saman tempun, joten en mennyt paniikkiin. En kuitenkaan yrittänyt irrottaa sulaketta, koska piti päästä jollekin korjaamolle. Vääksyssä ajoimme ensimmäisen korjaamon pihaan. Korjattavan auton kimpussa oli ystävällinen nuori mies, joka sanoi, että pikkuvian hän voi korjata, isompaa ei. Hän löysi pian palaneen sulakkeen, vaihtoi sen uuteen ja sai kotteron sammumaan, vilkut ja mittarit toimimaan ja pääsimme jatkamaan matkaa. Suuret kiitokset.

Koska vilkut toimivat käännyimme Kalkkisiin. Lapsena minusta oli niin hauskaa, että mummini, Selma Kilkkinen, asui Kalkkisissa. Siihen aikaan ei ollut postinumeroita ja hänelle lähetettyjen kirjeiden päällä luki Kilkkinen Kalkkinen. Muistan käyntini siellä. Oliko niitä useita, ja eri käynnit ovat sulautuneet yhdeksi välähdyksien ketjuksi vai yksi, en enää muista. Yritin katsella maisemia etsien jotain tuttua. Muistikuvani ovat niin hajanaisia, ettei niistä saa maisemaa kuin mummin pienen mökin pihasta. Muistan muutaman käynnin naapureiden luona. Siihen aikaan aikuisilla oli taipumus puhua lapsia toisilleen puolisoiksi. Niinpä eräässä naapurissa minua oltiin naittamassa talon pojalle. Näytin kai epäilevältä, koska joku talon väestä kysyi ikääni. Silloin olin seitsemän. Poika oli 14-vuotias. Aikuinen totesi silloin, että ikäeromme on ihan liian suuri. Kun minä olisin 25 puolisoni olisi 50-vuotias. Minusta siinä oli jotain, mikä ei pitänyt paikkaansa, mutta en silloin oikein saanut päähäni, mitä se olisi.

Sahalahti

 

Juuri tällaisia tiet olivat ennen. Paitsi, että ne olivat sorateitä. Ne menivät talojen läheltä, talosta toiseen yhdistäen ihmisiä. Uuden tien tunnistaa siitä, ettei sen varrella ole yhtään taloja, jotta ohi kulkevat ihmiset eivät häiritsisi niiden asukkaita. Ihmiset kulkevat toistensa ohi ja osa jää yksinäisiksi. Ennen koira oli vahtikoira tai metsästyskoira. Nyt sellainen ostetaan perheenjäseneksi, yksinäisyyttä lievittämään. Koirahan on ihmisen paras ystävä. Jos koiran laittaa komeroon neljäksi tunniksi ja aukaisee oven, niin se on, päinvastoin kuin puoliso, jolle on tehty sama temppu, iloinen. Siitä, milloin koira pääsee tarpeilleen, päättää maksanut perheenjäsen. Perinteisellä tavalla hankittua perheenjäsentä ei näin voi komennella. Jos yrittää, saa herätettyä joko lastensuojelun tai parisuhdeväkivallan ehkäisytyötä tekevän järjestön mielenkiinnon. Eläinsuojeluyhdistykset ovat enemmän kiinnostuneita tuotantoeläimistä kuin näistä ostetuista “perheenjäsenistä”. Pitäisiköhän perustaa perheenjäsenten suojeluyhdistys, joka kiinnittäisi huomiota kerrostalokoiriin, jotka viettävät sisälle suljettuina yksin kymmenen tuntia päivässä. Lapsuudessani meillä ei ollut enää koiraa, kun tuli koirien kiinnipitopakko. Isän mielestä se oli koiran luonnon vastaista. Hän ei yrittänytkään yhteiskunnallistaa eläintä. Joka päivä hylätään kolme koiraa, koska maksaja ei ole tullut ajatelleeksi yhteiskunnallistamisen edellyttämää työmäärää. Teiden suunnittelijat tuskin osasivat ajatella näitä tarkoittamattomia seurauksia.

Eräjärvi

 

Toistaiseksi ainoa paikka, missä koppimopon vauhti ylämäessä hyytyy enemmän kuin Vaarunvuoressa on Eräjärvellä. Kuvan taideteoksilta Kuhmalahteen päin on lyhyt, jyrkkä mäki, jossa vauhti putosi alle 20 kilometriin tunnissa. Eräpyhälle oli hyvät opasteet. Siellä on kivirakennelma, joka on saanut nimekseen Nunnankirkko. Seudulla on ollut Satakunnan ja Hämeen eräalueiden raja. Nykyisin Eräjärvi on suosittua kesämökkiseutua. Väkiluku kaksinkertaistuu kesäaikaan. Kauniita maisemia täällä riittää. Koivukujia olemme nähneet useitakin. Täällä näimme ensimmäisen kerran mäntykujan. Isoja mäntyjä tien varressa jonossa. Todella poikkeuksellinen näky. Tien laidassa on myös vanha tiilinen tehdasrakennus. Joskus olemme ajaneet tietä, joka kulkee Rönnin tanssilavan ohi. Siellä on tanssittu vuodesta 1949. Tänä kesänäkin tanssittiin, tosin koronan vuoksi vähän väljemmin.

Kivennavan pakolaisia sijoitettiin myös tänne. Äitini kertoi minulle, että siinä vaiheessa, kun he olivat saaneet kylmän tilan hän sanoi isälle: “Koska oppikoulu on kävelymatkan päässä, niin koulutetaanhan me lapset”. Eräjärveltä ei oppikouluun olisi päässyt kävelemällä. Mikähän minun kohtaloni olisi ollut ilman koulutusta.