Espoo

Meinasi tulla lyhyt päivitys Espoosta. Kun olin saanut kuvan otettua, yritin kirjottaa ensimmäiset tuntemukset “Huh, mikä liikenne. Tänne päästiin hengissä. Saa nähdä miten käy paluumatkalla.” Ja se olisi ollut siinä, mutta hermostuksissani töpeksin jotenkin, enkä saanut tekstiä menemään. Nyt, kun olen rauhoittunut, voin kirjoitella vähän pitempään. Elämäni ensimmäisen kerran sain jonon kiinni. Nyt tiedän, miltä tuntuu ajaa jonon hännillä. Ei se pitkä jono ollut, minä mukaanlukien neljä moottoriajoneuvoa, mutta kun tavallisesti ajelee jonon ensimmäisenä niin nyt oli selvästi juhlavampi olo. Alkaa ymmärtää, miksi autoilijat tykkää ajella jonoissa. Sitten, kun tuli minun vuoroni ohittaa se jonon ensimmäinen, alkoi jänskättää todella. Olenhan minä ohittanut jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Sitä yhtä pyöräilijää Lapissa en meinannut ensin saada kiinni, mutta sitten tuli sopiva ylämäki, niin hänen vauhtinsa hyytyi nopeammin kuin koppimopon eikä hän sitten alamäessäkään saanut minua enää kiinni. Moottoriajoneuvon ohittamiseen tarvitaan paljon pitempi matka ja sellaista arvioidessa huomasin, että etäisyyden arviointi maallakaan ei ole helppoa, vesillähän en osaa sitä ollenkaan. Ohitus sujui onnistuneesti ja minä annoin hengessä itselleni ne kuuluisat kymmenen pistettä ja jos mukana olisi ollut papukaijamerkki, olisin saanut senkin.

Jossain Läyliäisissä oli tien varressa ihana kukkapelto. Iso. Satoja metrejä kanttiinsa. Erivärisiä kukkia. Ilmeisesti kuitenkin kukat olivat samaa lajiketta. Lähistöllä ei ollut paikkaa mihin olisi sujuvasti voinut pysähtyä tutkimaan mistä lajista oli kyse, joten asia jäi arvoitukseksi. Kauniita.

Reissukaveri, joka on nimennyt itsensä päätoimiseksi kartanlukijaksi, ahdistui Uudellamaalla. Kun teitä menee ristiin rastiin, rinnakkain ja päällekkäin, hän ei aina saanut selvää, missä oikein oltiin. Espoossa sinänsä liikennejärjestelyt olivat selkeitä. Olin etukäteen kartasta tutkinut, että homman ei pitäisi olla ihan mahdoton, enkä kauas Valtuustotalosta joutunutkaan. Tuomiokirkon parkkipaikalla tutkimme, miten sinne oikein pääsisi ja muutaman U-käännöksen, korttelin kiertämisen ja ilmansuuntien miettimisen jälkeen kuva saatiin otetuksi.

Yöpaikan yrittäjä kertoi, miten ulkomaalaiset ihastelevat Suomen rauhaa ja luontoa. Hän kertoi venäläisestä vieraastaan, joka oli kehunut yrittäjää siitä, että täällä on puhdas ilma ja tiellä voi ajaa sataa pelkäämättä putoavansa kuoppaan. Tutkimusten mukaan nuoremmat ikäluokat eivät pidä demokratiaa enää yhtä tärkeänä kuin vanhemmat ikäluokat. Sen hedelmiä ei ehkä aina huomaa. Minultakin meni hetki, ennen kuin hoksasin, että juuri kyseinen yrittäjä, kuten minäkin ja me muut olemme vuosien saatossa osanneet äänestää sellaiset ihmiset päättämään asioista, että meillä on puhdas ilma ja isot tiet hyvässä kunnossa. Matkalle osui paljon myös pikkuteitä, joiden kunto oli loistava. Sujuvia kilometrejä ei aina pane merkille yhtä painavasti kuin päällystevaurioita ja kuoppia.