Alastaro

Minä suitsutin Länkipohjan paikan ihanuutta monta kilometriä ja reissukaveri loihe lausumaan, että hän pitää ihan erilaisista paikoista. Vanhat 50-luvun huoltoasemat ovat arkkitehturiltaan lemppareita, mutta uudemmatkin huoltoasemat kelpaavat. Tien varrella nähdyt korjaamot saivat häneltä kehuja aikaan. Ihan uusi piirre tai ainakin minulta jäänyt huomamatta. Reissukaveri kun ei ole koskaan ollut kiinnostunut muista kuin venemoottoreista. Ihastelun taustalla eivät siis ole autot tai moottoripyörät vaan arkkitehtuuri tai huoltoasemien tunnelma.

Längelmäki

Keväällä ajattelin, että jos reissua saataisiin E-kirjaimen loppuun, oltaisiin aika hyvässä jamassa. Onnistuttiin. Olin aika tyytyväinen Evijärven jälkeen. Ahvenanmaalle siis ensi keväänä. Sieltähän tämän vuoden matkatkin alkoivat. Sitten reissukaveri totesi saman, mikä laulussakin sanotaan: “Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita Päiviä...” Työkaveri Päivi aina röyhisti rintaansa tai otti muutaman tanssiaskeleen, kun kuuli tämän laulun. Jo silloin mietin, miksei tule Pirkkoja, Katreja, Siskoja, Tiinoja ja vaikka ketä. Ymmärsin toki, ettei Kaarina tai Marhatta sopinut laulun rytmiin. Toki laulun tekijällä on oikeus odottaa ihan ketä naista hän haluaa. Eihän minulla ole oikeutta häntä moittia, enkä sitä tee. Kunhan ihmettelen. Lopputulos oli joka tapauksessa, että päätimme lähteä vielä yhdelle reissulle.

Isojen kaupunkien kiertämien tehtiin tällä kertaa Längelmäen kautta. Tie kulkee keskustan ohi, mutta olin jo ajanut sen verran pitkälle, että teki mieli teetä ja reissukaverilla kahvia joten poikkesimme keskustaan tutkimaan löytyisikö sopivaa paikaa. Näissä entisten kuntien keskustoissa on nykyisin aika kuollutta. Tyhjää liiketilaa, hiljaiseloa eikä kahvioita. Paitsi Länkipohjassa. Siellä on talo, jonka toisessa päässä on isohko tila, jossa on kierrätyshuonekaluilla sisustettu kahvila. Toisessa päässä on myymälä, jossa on eri käsityöläisiltä/artesaaneilta/harrastajilta myyntiin tuotuja tuotteita keramiikasta, kudonnaisista ja neuleista pieniin koriste-esineisiin. Sieltä voi tehdä yllättäviä löytöjä. Itseäni viehättivät erityisesti kierrätystekstiilit. Kuvan tilkkutyöt on huolellisesti tehtyjä ja juuri tuollainen radio meilläkin oli ennen vanhaan. Minusta paikka oli kerrassaan ihastuttava. Marjapiirakan reilun kokoiset palat ja tee ja kahvi todella edulliseen hintaan eikä ketjustandardeista tietoakaan.

Evijärvi

Testasimme kepsiä pitkillä matkoilla. Toimihan se. Tosin ei niinkuin halusimme. En ihan ole vielä sinut sen kaikkien valikoiden kanssa, mutta tästä lähtien pitkät matkat ajetaan reissukaverin kartanluvun tuella ja keskustoissa sitten kepsin kassa. Tietysti kepsi ohjaa nopeimmille reiteille. Koppimopon kannalta ainoa ero sen välillä onko suurin sallittu nopeus 80 vai 100 on ohittajien määrässä. 80:n teillä ohittajia parhaimmillaan on alle yksi kimometriä kohden, kun 100:n teillä niitä on kaksi ja pahimmillaan paljon enemmän. Olen oppinut, että rekat, matkailuautot ja asuntovaunun hinaajat keräävät peräänsä jonon. Kun ei halua koko aikaa pelätä, ehtiikö ohittaja omalle kaistalle kolhimatta koppimopoa, niin ison auton ilmestyessä peruutuspeiliin, on viisainta hankkiutua bussipysäkille ja laskea 10-25 auton jono ohi. Tämä ajotyyli ei tosin nopeuta matkantekoa, mutta mikä kiire eläkeläisillä olisi.

Kunnan päätökset tehdään Evijärvellä lähellä lapsia. Kepsi ei tunnistanut Viskarinaukion numerointia, joten ajoimme suurin piirtein sinne päin ja menimme eräälle pysäköintipaikalle. Reissukaveri tunnisti kaukaa rakennuksen kunnantaloksi, mutta minä katselin vieressä olevia kiipeilytelineitä ja keinuja. Minun stereotyyppistä ajatteluani, kun epäilin rakennusta sillä perusteella kouluksi. Lasta hakemaan mennyt henkilö vahvisti edessämme olevan rakennuksen olevan kunnantalo. Kyllä se minustakin siltä näytti toisella puolella olevalta parkkipaikalta katsottuna. Lasten läheisyys näkyy myös kunnan asiakirjoissa. 1.8. käyttöön otetun varhaiskasvatussuunnitelman paikallista osuutta voi suositella luettavaksi. Keskellä puuduttavaa byrokraattista tekstia on Inkeri Karvosen ihana runo.

Noormarkku

 Noormarkun kuuluisin nähtävyys on epäilemättä Alvar Aallon suunnittelema Villa Mairea. Sinne pitää varata esittelykierros etukäteen, mieluiten viikkoja aikaisemmin. Eihän me niin pitkällä tähtäimellä mitään matkoja suunnitella. Alueella on myös muuta nähtävää arkkitehtuurista kiinnostuneille. Kuva on Myllykoskesta, jonne menin kulttuuritalon ohi. Upeasti remontoitu entinen meijeri näytti jotenkin autiolta. Ilmoitustaulu oli tyhjä eikä ikkunoista kurkistelemalla näkynyt toimintaan viittaavaa. Myllykoski on upea. Vettä ja vihreää. Tiedän toki ihmisiä, jotka eivät moista arvosta. Vein tällaisen ihmisen kävelylenkille. Lenkin varrella on paikkoja, joihin aina pysähdyn ihailemaan maisemaa. Maisema ei toki ole minun ansiotani eikä siitä olisi minua tarvinnut kiittää, mutta todella mykistyin, kun vieraani totesi “vettä ja vihreää, mitä sitten”. Näkymä, joka minulle tuotti lähes pyhän kokemuksen, ei liikauttanut hänessä mitään. Sellaisia ihmisiä ei kannata viedä Noormarkun Myllykoskellekaan.

Eurajoki

Koppimopo kiinnosti pikkupoikia. Kuvan ottamisen jälkeen soiteltiin yöpymispaikkaa ja sählättiin kepsin kanssa.Kerrankin laillinen paikka, joten ei kiirettä mihinkään. Kunnantalon parkkipaikka on ilmiselvästi paikallisen mopo- ja pyöräilijänuorison kokoontumispaikka ja meidän läsnäolomme lähes tyhjällä parkkipaikalla sotki kruisailua. Vuoronperään muutama poika kiersi meidät. Kuka lähempää, kuka kauempaa ja sitten ryhmässä keskusteltiin kunnes seuraava lähti kierrokselle. Lieneekö satakuntalaista varautuneisuutta, kun kukaan ei tullut tekemään lähempää tuttavuutta sen jälkeen, kun meidät oli todettu ihan eri ikäluokkaan kuuluviksi. Lapissa samanikäiset pojat tulivat suoraan juttelemaan ja kyselemään koppimopon huippunopeutta, meidän matkasuunnitelmiamme ja kokemuksiamme.

Eura

Jo matkalla kerrottiin, että Eura on kaunista seutua. Meille ei liioiteltu. Matkan varrella  nähtiin upea auringonkukkapelto. Vanhoja rakennuksia, kiviaitoja ja paljon vihreää. Joenvarressa olisi viihtynyt pitempäänkin. Ajattelimme kuitenkin ehtiä valoisan aikaan vielä käydä seuraavassakin kunnassa. Euran sivistyslautakunta on päättänyt arvioida yleissivistävän koulutuksen laatua ja kriteerinä tälle lukuvuodella ovat oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki. Kannatettava arviointikohde. Melko vaikea mitattava. Eurassa ei selvästikään pelätä haasteita.