Kohti Asikkalaa...

Töysässä oli hyvää aikaa miettiä ajoreittiä Asikkalaan, koska reissukumppani on kiinnostunut paikallisista ostosmahdollisuuksista. Samalla tuli mietittyä matkaa tähän asti. Lähtiessäni viime torstaina en ollut ollenkaan varma, että homma onnistuu. Nyt näyttää siltä, että koppimopolla on mahdollista ajaa aika pitkiä matkoja päivässä. Pelkkä ajaminen ei kuitenkaan ole homman juju vaan Suomeen tutustuminen. Ohiajaessa tutustuu tiehen ja tienpientareisiin. Tarvittaisiin myös pysähdyksiä. Tuolla on joessa koski, jota voisi pysähtyä katselemaan, kuntopolun viitta osoittaa houkuttelevasti vasemmalle, nähtävyysopasteita vilahtelee ohi, tuosta tienhaarasta pääsee Helvetinjärven kansallispuistoon. Syksy on parhaimmillaan; tienvarren pensaiden ruskeat varret, lehtikuusen neulasten kulta ja kuvan auringonpaiste mäntyjen rungoilla, kaikki ruskean ja keltaisen sävyt tien varrella. Mikäpä olisi poimia pakkasen puremia puolukoita polun varrelta.

Tähän aikaan vuodesta koppimopopukeutumisen ja ulkoilupukeutumisen ero on kuitenkin noin 2 kerrosta. Noita kuvia ottaessani en viipynyt kovin kauaa ulkona. Halu tutustua lähemmin ja vähän laajemmin tienvarren mahdollisuuksiin kasvaa kaiken aikaa. Hyviä kohteita on ollut tähänkin asti mutta Asikkalassa on Vääksyn kanava. Laivojen ja veneiden suluttamista ei kyllästy katselemaan, paitsi jos palelee. Tähän aikaan vuodesta voi alkaa palella ennen kuin ensimmäinenkään vene tulee paikalle.

Nyt, kun tietää, että koppimoporeissu ei ole vain hullu unelma vaan toteutumassa oleva suunnitelma (yli 1% kunnista jo käyty), voi rauhassa odottaa kauniita kevätpäiviä ennen kuin menee Vääksyyn odottamaan veneitä.

Kiitos kaikille sponsoreiksi lupautuneille. Palaan asiaan ensi keväänä, kun reissu jatkuu. Kauniita syyspäiviä, upeita talvipäiviä ja aurinkoisia kevätpäiviä kaikille.

Alavus

Kaupungintalossa on upea vaakuna. Epäonnistuin tuossa parkkeeraamisessa ja kun peretystaitoni on surkeaa vähän (joidenkin mielestä paljon) huonompi ja vaakuna löytyy helposti muualta, en yrittänyt saada koppimopoa parempaan paikkaan. Tyylikkään näköinen talo ulkoapäin. Sunnuntaina ei voinut katsella sisältä. Kelpo ympäristö kunnalliselle päätöksenteolle.
Reissukumppanin mielestä Alavus on viihtyisin paikka, missä Pohjanmaalla on käyty. Hetken jo mietti muuttamista paikkakunnalle.

Töysä

Talouskasvu Suomessa on jo pitkään ollut yksityisen kuluttamisen varassa. Töysässä jotain/joku on tehty/tehnyt oikein sillä yksityinen kuluttaminen täytti suuret parkkipaikat ja uutta rakennettiin tiheämmin kuin missään muualla matkan varrella. Toki näkyi myös kaunista vanhaa.
Sitten kohti Asikkalaa.

Lainsäädännön vaikutusta vai kulttuurin muutos

Kun 1970-luvulla kävin ensimmäistä kertaa hotellissa, siellä oli huoneissa jokaisella pöydällä tuhkakuppi. Nyt joissakin huoneissa on kuvan kyltti. Huoneessa tupakoinnista seuraa hotellista riippuen 100-300 € siivouslasku. Tupakointia koskeva lainsäädäntö on muuttunut ja tässä on tulos.
Tosin myös käsitys kohteliaisuudesta ja epäkohteliaisuudesta on muuttunut. 1970-luvulta muistan työpaikalta aiheeseen liittyvän kahvipöytäkeskustelun. Televisiossa oli kysytty voiko vieraita pyytää tupakoimaan ulkona, jos isänväki ei itse polta. Työtoverini oli jyrkästi sitä mieltä, ettei hän enää koskaan olisi missään tekemisissä näin törkeän epäkohteliaan ystävänsä kanssa, jos häntä pyydettäisiin pihalle tai parvekkeelle tupakalle. Koska olen aina ollut Tove Janssonin Taikatalven oravan kaltainen: ajattelen harvoin ja silloinkin hitaasti, en ollenkaan hoksannut kysyä oliko työkaverin mielestä kohteliasta savustaa ystävän koti niin, että tupakan haju tuntuu siellä ainakin viikon vaikka vaihtaisi verhot ja pesisi sohvatyynyt ja kantaisi tekstiilipäällysteiset huonekalut tuntikausiksi pihalle ( nimimerkillä kokemusta on). Nykyään tuskin kukaan ajattelee silloisen työkaverini tavalla.
Onko siis lainsäädäntö muuttanut ajattelua vai vain seurannut kulttuurin muutosta.

Alavieska

Tänään on ollut varsinainen ajopäivä. Nyt niitä nälkävuoden pituisia tasaisia suoria sitten on ollut riittämiin. Toki myös mäkiä ja mutkia. Tosin Ylivieskan suurin mäki taitaa olla se, joka on rakennettu radan yli. Alavieskan kunnantalo kuvan taustana. Kuvassa ei näy talon takana virtaava Kalajoki. Alavieskan kotisivuilla on kiva selitys kunnan nimen synnylle. Siihen liittyy rikos, pako ja sovinto. Huomenna kohti Alavusta.

Alajärvi

Kun käännyin Ähtäristä kohti Alajärveä, ajattelin, että nyt alkavat tasaiset pitkät Pohjanmaan suorat. No eivät ala. Lehtimäelle asti tie on mielenkiintoisen mäkistä ja mutkaista, todella kaunista. Harmi, ettei maisemia ehdi ihailla ollenkaan niin kauan kuin haluaisi, sillä ajamiseen joutuu keskittymään.
Kuvassa on Alajärven kunnantalo. Alvar Aallon arkkitehtuuria. Lauantaina sai tyytyä ihailemaan vain ulkoa. Kaupunginvaltuutetuilla on upea ympäristö tehdä mallikkaita päätöksiä. Viime kokouksessa 26.9. valtuusto päätti, että Lehtimäki saa uuden latukoneen. Kansanterveyden ja liikunnan edistämisen kannalta oiva päätös. Loppukuusta on seuraava kokous. Menkää kuuntelemaan.
Nyt kohti Alavieskaa.

Valovaikeuksia

Oli tarkoitus ehtiä Alajärvelle, mutta Tampereen kiertämiseen meni aikaa ja Sasissa hävisi valot. Onneksi vain lyhyet ja pitkät. Vilkut ja jarruvalot sentään toimivat. Ylöjärven Katsastuksesta neuvottiin korjaamolle ja siellä puolen tunnin odottelun jälkeen tehokas ja asiantunteva korjaaja löysi valot takaisin ja vieläpä edullisesti. Nyt on pimeää eikä pimeällä ole kiva ajaa vaikka valot toimivatkin ja siksi piti etsiä paikka, missä viettää yö.

Viiala

Viialassa yövyimme. Upeat aulat, tilava ja siisti huone. Reissukumppani ihmetteli ennen nukkumaanmenoa outoa lorisevaa ääntä. Sanoin, että se on WC-pönttö. Se vuotaa. Ääni ei häirinnyt illalla, koska liikenteen kohina peitti sen aika hyvin. Yön pimeinä ja hiljaisina tunteina, kun unettomuus vaivaa ja tässä iässä se satunnaisesti vaivaa, sen huomasi. 30 sekuntia hiljaisuutta, 9 sekuntia lorinaa ja thump- ääni, kun verkostossa veden kulku pysähtyi. Ehtiikö seuraavan 30 sekunnin aikana nukahtaa
No ei ehtinyt. Mutta on sitä vuotaviin pönttöihin ennenkin tutustuttu, joten keinotkin on keksitty. Niissä on pieni muovimutteri. Sitä kääntämällä pönttö hiljenee. Sitten oli hyvä nukahtaa reissukaverin pehmeään kuorsaukseen.

Akaa

Koppimoporeissu on alkanut. Nyt suunnistetaan kohti Alajärveä. Kuvassa on Akaan kunnantalo ja koppimopo. Ihan kommelluksitta reissu ei alkanut. Kävin tankkaamassa Valkeakoskella. Siinähän on todella monta vaihetta. Kaikkien muistaminen on vaikeaa. Tällä kertaa unohtui polttoainetankin korkki koppimopon katolle. Se ei pysynyt siinä kauaa vaan singahti tien oheen. Eikä sitä löytynyt. Onneksi ihmiset ovat ihania. Lähellä oli SJ-Autokeskus, josta hain apua. Siellä on iloinen, ystävällinen, neuvokas ja huumorintajuinen Petri, joka vaikka ei voinutkaan myydä korkkia kävi tukkimassa aukon paperitupolla niin uskalsin ajaa etsimään uutta korkkia.

Akaa - Äänekoski

     ja kaikki Suomen kunnat aakkosjärjestyksessä siinä välissä

Kaikki alkoi kesällä 1998, jolloin näin elämäni ensimmäisen koppimopon . Kolmipyöräisiä oli näkynyt jo aikaisemminkin, mutta tällainen nelipyöräinen, kaksipaikkainen oli ihan uusi tuttavuus. Pysähdyin ihmettelemään kapistusta ja siitä nousi 80+ herrasmies. Saattoi hän olla upseerikin mutta sitä en kysynyt. Hän kertoi, ettei vekottimen ajamiseen tarvitse edes ajokorttia. No ajat ovat muuttuneet. Mopoauton ajokortin hankin 2010.

Ihastuin ajokkiin oitis ja suunnitelma eläkepäivien harrastuksesta syntyi lähes välittömästi. Suomi on kaunis maa. Miksi eläkkeellä lähtisi etelän hiekkarannoille löhöämään. Miksei tutustuisi Suomeen oikein kunnolla. Ajelisi pikkuteitä koppimopolla ristiin rastiin, esim. Suomen kunnat aakkosjärjestyksessä. Silloin kuntia oli yli neljäsataa ja ensimmäinen kunta oli Alahärmä. Välillä kuntaliitoksia tehtiin niin vauhdikkaasti, että matkareitiltä hävisi kymmenkunta kuntaa vuodessa. Näin kävi myös Alahärmälle, josta piti aloittaa. Joku sote-suunnitelma uhkasi hävittää kuntia sellaisen määrän, että aloin vertailla taksikyytien hintaa koppimopon hintaan

Tällainen matka tulee tietysti jollakin tavalla dokumentoida. Aluksi ajattelin, että voisin ostaa jonkun matkamuiston mutta kun arvelin kuinka paljon ne veisivät tilaa, luovuin ajatuksesta ja seuraava ajatus oli postikortti, jossa on kunnan nimi. Ongelmaksi tuli Jyväskylän maalaiskunta. Tikkakoski ja Vaajakoski -postikortteja kyllä löytyi, muttei Jyväskylän maalaiskunta -postikorttia. Aika on hoitanut tämän ongelman, mutta ennen sitä olin jo päätynyt toiseen ratkaisuun. Otan jokaisesta kunnasta kiven, kirjoitan siihen permanenttussilla kunnan nimen ja laitan sen talomme kivijalan viereen. Tulee aika komea kiveys. Sen voisi vieläkin toteuttaa mutta ruohon leikkuu ja lumityöt ovat alkaneet tuntua aika rankoilta ja jos muutamme ennen Äänekoskella käyntiä niin mitä minä sitten teen niillä kivillä. Niinpä ratkaisuksi tuki tämä blogi. Otan kuvia matkan varrelta ja kerron kokemuksista.

Blogin etuna on myös se, että muutkin pääsevät osallisiksi reissusta. Kirjoittamiseeni voi vaikuttaa esim. sponsoroimalla. Harrastan hyvin avointa tekstimainontaa. Aina kun joku tarjoaa lounaan, yösijan, dieseliä tai korjaa kulkupeliäni kerron hänestä/firmasta. Toinen tapa vaikuttaa on kertoa mielenkiintoisista paikoista ja tapahtumista niiden pikkuteiden varrella, joita pitkin risteilen. 

Tarkoitus oli päästä ajamaan reissua jo heinäkuussa. Koppimopon myyjä kertoi, että vekotin on kunnossa. Sen voi katsastaa. Tuskin tulee ongelmia. No minähän uskoin. Ei olisi pitänyt. Olisi pitänyt sanoa, että käypä katsastuttamassa ja tehdään kaupat vasta sitten. Nyt tiedän, että autokauppias valehtelee, jos sen huulet liikkuu. Käytin katsastuksessa ja sain pitkän korjauslistan. Vekotinta korjasi kaksi korjaamoa yhteensä yli 7 viikkoa ja silti siellä on vielä jotain säädettävää.  Mutta nyt sillä ainakin saa ajaa.Reissu pääsee alkamaan.