Puolanka

 

Sellaisia teitä, joita ei olisi ajettu aiemmin, on enää vähän. Puolankaan ajettiin Oulujoen pohjoispuolta, jota aiemmin on ajettu vain vähän matkaa Muhoksen kohdalla. Olin juuri lukenut jutun siitä, miten kaupunkiasuminen masentaa ja pelkkä luonnon kuvien näkeminen parantaa. Pessimisti-lehteä lainatakseni: ”Puolangalla on kaikki mitä matkailija haluaa: puhdasta luontoa, kauniita maisemia, hakkuuaukeita”. Lisäksi tien varsien kymmenet erilaiset kukat parantavat mielialaa. Ihan toista kuin etelän monokulttuuri. Voikukkapellot ovat päässeet höytyväasentoon. Niiden siementen korjuun voisi jo aloittaa. Sen sijaan niittyleinikkiä ja koiranputkea kasvavat pellot ovat vielä täydessä kukassa. Etelässä nekin alkavat korvautua monokulttuurilla. Puolankaa lähestyttäessä on iso kyltti, jossa on teksti ”Seuraavana Puolanka vielä ehdit kääntyä takaisin”. Emme kääntyneet, koska kunnantalosta piti ottaa kuva. Talo löytyi nopeasti, ihan ilman kepsiä. Parkkipaikalle pääseminen sen sijaan tuotti päänvaivaa.

Puolangan Auhosta tutkittiin kivikautinen asuinpaikka ja pyyntikuoppa-alue sekä Lylykylästä rautakuonan löytöpaikka. Lähistöltä avattiin myös kuoppamiilun pohja. Seutu on vanhaa saamelaisasutusta. Sinne muutti Savosta uudisasukkaita 1500-luvulla. Kainuun korkein vaara, Paljakka, sijaitsee Puolangalla. Muita mahdollisuuksia luontomatkailuun tarjoavat Kiiminkijoen melontareitit, Heinijoen 24-metrinen Hepoköngäs ja Olvassuon keskellä oleva luonnonpuisto. Luonnonpuistoon päästäkseen täytyy hakea lupa. Näitä kaikkia kuvaillaan Pessimisti-lehdessä huomattavasti paremmin kuin minä ikinä osaisin. Lisäksi lehdessä luetellaan paikkakunnan kahdeksan hautausmaata. Pessimismitalosta voi ostaa korttipakan, joka esittelee Puolangan tyhjiä taloja. Niitä voisi ostaa ilmeisesti aivan kohtuuhintaan. Pessimismitalossa vierailimme vaikka mainoslause kertoo, että ”Turha sinne on pysähtyä”. Siellä on tarjolla ”pakkopullaa ja kylmää kahvia”. Muualla hehkutetaan positiivisuutta. Puolanka profiloituu pessimistiseksi. Pessimisti ei pety. Pessimismipäiviä vietetään koko vuosi. Säästösyistä tämän vuoden päivät ovat tosin päivän lyhyemmät kuin viime vuonna. Muutaman vuoden säästökuurin jälkeen on taas varaa pitempiin pessimismipäiviin. Puolangan kaksipäiväinen LankaFest alkoi samana iltana, kun päivällä kävimme ottamassa kuvan. Suuri joukko Heavy Metal-yhtyeitä esittäytyy kaksipäiväisillä festareilla. Pääsimme seuraamaan Karvanoppamusikaalin harjoituksia Pessimismitalon ulkonäyttämöllä. Katsomo on katettu, joten sateella kastuvat vain näyttelijät. Kuntaa johtaa pormestari, joka valittiin uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa. Samalla valittiin kunnanhallitus, puheenjohtajat ja edustajat lautakuntiin ja yhteistyöelimiin. Paikkakunnalla on meneillään myös avohakkuukansallispuistohanke. Avohakkuujoogasta on tulossa uusi trendiharrastus. Sen hyvää tekeviä vaikutuksia on tutkinut Puolangan tiedeakatemian tutkimusprofessori Ö.Ö. von Moilanen. Uusimmassa Pessimisti-lehdessä hahmotellaan Puolangan tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä. Siinä on oikein tieteelisen näköistä kaavaa käyttäen laskettu, että 23.2.2058 sammuvat Puolangan viimeiset valot. Tapahtumatoimikunta suunnittelee juhlallisuuksia kyseiselle päivälle. Niiden sisällöstä ilmoitetaan lähempänä juhlapäivää.

Punkalaidun

 

Punkalaitumen vaakunassa on riukuaita. Siihen aikaan, kun lehmiä paimennettiin metsässä, riuikuaidat pystytettiin viljapeltojen ympärille. Vasta myöhemmin aidattiin pelloilla olevia laitumia. Punkalaitumen perustamiskirjan on allekirjoittanut Pietari Brahe1639. Kunnallinen tisehallinto alkoi Punkalaitumella 1868. Valtuusto kokoontuu tyylikkäässä1925 rakennetussa kunnantalossa, joka valittiin Suomen kolmen kauneimman kunnantalon joukkoon. Olen ihan samaa mieltä valitsijoiden kanssa. Kesäkuun kokouksessa valittiin kunnanhallitus, lautakunnat ja edustajat ylikunnallisiin elimiin. Vuosien varrella kuntaliitoskin on ollut esillä. Väestön väheneminen ja vanheneminen ovat tässäkin kunnassa haaste.

Matkailijalle nähtävää riittää. Konatun kellari on Punkalaitumen Sarkkilan ja Oriniemen kylien rajamailla sijaitseva lohkareluola. Sitä on käytetty muun muassa piilopaikkana ruotujakolaitoksen aikaan. Alunperin sen ovat rakentaneet hiidet, jotka asustivat seudulla ennen ihmisiä. Luolan suuaukko on noin 2 metriä syvä, 3 metriä pitkä ja 2 metriä leveä. Luola on noin 2-3 metriä pitkä, jonka jälkeen kivenlohkareet tukkivat sen. Perille vie metsäautotie. Kotterolle se on ihan liian haastava. Sen sijaan Yli-Kirran talonpoikaismuseo olisi ollut tavoitettavissa. Se ei ollut auki maanantaina, kun kunnassa vierailimme. Mauri Kunnas on saanut Yli-Kirrasta vaikutteita Koiramäki kirjoihinsa. Kesäviikonloppuisin avoinna oleva museoalue tarjoaa aikamatkan maaseudun historiaan, perinteisiin työtapoihin ja Mauri Kunnaksen Koiramäen tunnelmaan. Kaikkien aikojen maatalousnäyttely on 5.-6.7. Ohjelmassa on puinti- ja kyntönäytöksiä, traktoriparaati ja hevoskierto, plankkusaha, klapikone ja pärehöylä, riukuaitaa ja pärekaton tekoa sekä paljon muuta ja kaikki Koiramäen hengessä.

Pukkila

 

Pudasjärveltä palatessa vein kotteron korjaamolle, koska öljynvaihdon yhteydessä oli todettu, että etupyörien laakereissa on väljyyttä ja oikeaan takapyörään on ehkä viisainta vaihtaa jarrurumpu. Sitä oli jo ehditty korjailla liimauksilla. Jotain omituista varaosassa oli, mikä huomattiin jo korjaamolla. Korjaamo oli asiasta yhteydessä varaosan maahantuojaan. Sieltä vakuutettiin, että asia on kunnossa eikä katsastajakaan kiinnittänyt huomiota muuhun kuin takajarrujen heikkouteen ja epätasapainoon. Selvä. Kuukausi aikaa kierrellä Suomea. Seuraavan öljynvaihdon yhteydessä korjautetaan sitten jarrut kohdalleen. Eikun Pukkilaan. Sinne ajetaan tietysti Korpilahden Vespuolen kautta. Maisemareittiä Luhankaan ja siitä eteenpäin. Kärkisissä alkoi kuulua omituista klonksumista. Mielenkiintoinen ääni, mistähän se kuuluu. Minähän en äänen suuntaa tunnista, koska oikea korva on lähes kuuro eikä reissukaverikaan ollut ihan varma. Yritettiin selvittää asiaa ja Vaaruvuoressa alkoi tuntua, ettei sitä kolinaa kyllä Pukkilaan ja takaisin viitsi kuunnella ja käännyttiin takaisin. Osoittautui, ettei maahantuojan vakuuttelu pitänyt paikkaansa. Jarrurumpu oli maanataikappale. Taisivat olla samanlaisia kaikki muutkin toimituserän jarrurummut, koska ehjää odoteltiin melkein kuukausi. Aloin jo pelätä, etten saa uusintakatsastukseen kotteroa ajoissa. Tällä kertaa pelko osoittautui aiheelliseksi. Takajarrujen voimaa ei saatu millään kohoamaan eikä tasapainoa palautettua. Pitää purkaa jotain lisää ja hankkia varaosia. Eli tarkastuskatsastukseen ei enää ehditä. Mennään sitten vähän heikommilla jarruilla Pukkilaan. On niillä käyty Posiollakin.

Juhannuspäivänä laitettiin kunnolla päälle, ajettiin melkein koko matka sateessa ja kotteron huurtumisen takia piti pitää lämmitystä päällä. Silti reissukaverilla oli ajoittain hanskat kädessä. Pipokin oli mukana mutta sitä ei sentään tarvittu. Sateesta huolimatta luontohavaintoja tehtiin kiitettävästi. Pellon yläpuolella matalalla lekutteli haukka, jäniksiä eksyi tielle useampiakin ja kauris ylitti tien rauhallisesti. Sorsapoikue pysäytti vastaantulevia autoja jonoksi asti. Puukkopäivien reissulla olimme ihailleet valkovuokkoja. Nyt Vääksystä etelään kiinnitti huomiota kohtuullisen korkea, punainen kukka. Sitä kasvoi paikoitellen laajoina mattoina. Saattoi olla mäkitervakko. Se pystyi kasvamaan jopa hyvin lähellä lupiineja.

Suomessa on muutamia kuntia, joissa toimiva samanniminen yritys on ehkä tunnetumpi kuin itse kunta. Näitä ovat ainakin Nokia, Outokumpu ja Pukkila. Kunta saa ilmaista mainosta. Pukkilassa on muutenkin hyvät suhteet yritystoimintaan. Valtuuston kokouksetkin pidetään tavallisesti paikallisen pankin kokoushuoneessa. Viimeisin kokous tosin oli Hyvinvointikeskus Onnissa. Koska kokous oli uuden valtuuston ensimmäinen, siinä valittiin kunnanhallitus ja edustajat eri lautakuntiin ja yhteistoimintaelimiin. Myös viime vuoden tilinpäätös käsiteltiin. Pukkilassakin talous on tiukilla. Silti siellä panostetaan myös liikuntaa ja kultturiin. Keskustan alueella on mahdollisuus kulttuurikävelyyn. Reitin varrella voi ihailla Noarkosken rantapuistoa, Elämänkaari-veistossarjaa, Eläinhahmot-reliefiä ja piipahtaa Galleria Koivulinnaan tutustumaan kesänäyttelyyn tai samassa pihapiirissä olevaan kotiseutumuseoon. Vuoden 1918 tapahtumien muistomerkillä voi miettiä maailman menoa. Tihkusateen vuoksi kulttuurikävelyä ei edes harkittu.