torstai 22. toukokuuta 2025

Mössi

Tavallisesti katson kahteen kertaan, että otan oikeaa polttoainetta, kun tankkaan koppimopon. Nyt olin vakuuttunut siitä, että tottakai letku on Oulaisissakin se oikeanpuoleinen, koska siellä se oli kahdella edelliselläkin tankkauksella. No ei ollut. Tankkiin meni 10 litraa bensaa. Onneksi reissukaveri huomasi mössini ja osasi avata suunsa. Sitten alkoi soittokierros paikallisille korjaamoille. Valitsin ensimmäiseksi lähinnä olevan. Sieltä vastasi hyvin ystävällinen ihminen, joka oli muuttamassa korjaamoaaan toiseen paikkaan. Hän kertoi, että lähellä on toinen paikka, jossa tehdään moisia korjauksia myös. Hyvin ystävällistä häneltä auttaa eteenpäin. Kiitokset hänelle. Soitto viereiseen korjaamoon tavoitti kiltin ihmisen, joka kertoi, että kalenteri on aivan täynnä. Sen jälkeen hän etsi kahden kilpailevan korjaamon puhelinnumerot. Tuhannet kiitokset hänelle. Ensimmäisen numeron takaa vastasi nuori, kohtelias ihminen, joka valitteli, että Mika ei ole nyt paikalla ja hän itse ei ole tankin tyhjennystä tehnyt. Hän vaikutti niin huolestuneelta siitä, ettei palvelua voinut tarjota, että kerroin, että on minulla vielä yksi puhelinnumero, johon voin soittaa. Sovimme, että soitan sinne ja, jos siellä ei onnistu, niin hän yrittää ottaa sillä aikaa selvää, mitä temppuja pitää tehdä, että matka pääsee jatkumaan. Kiitokset hänellekin.Neljänteen puheluun vastasi ymmärtäväinen ihminen, joka lupasi, että homma hoituu mutta ei ihan varmaa ole ehtiikö homma valmiiksi tänään. Sanoin ottavani riskin. Kyllähän Oulaisista joku yöpaikkakin löytyy ja nyt on valoisaa, niin ei tarvitse ajaa pimeässä, vaikka homma ei valmistuisi kovin nopeasti. Sanoin tilaavani hinausauton. Ojan Autosähkö OY:n ihminen oli sitä mieltä, ettei se kannata, koska olemme niin lähellä. Hän lähettää auton hakemaan. Nyt olen yhtä kokemusta rikkaampi. Koppimopo on hinattu korjaamolle ja minä istuin ohjaamassa. Uusia vaurioita ei aiheutunut hinauksesta. Siinä vaiheessa olin aika ylpeä itsestäni vaikka hinausmatkaa ei ollutkaan kuin pari sataa metriä. Olimme varautuneet odottamaan pitkään ja mietimme jo mihin jäämme yöksi. Minun matkavakuutukseni tuskin korvaa itse aiheutettua matkan keskeytymistä mutta reissukaverihan ei ole vastuussa minun törppöilystä, joten hänen yöpymisensä voisi mennä vakuutuksen piikkiin. Tässä tapauksessa odottavan aika ei ehtinyt käydä pitkäksi vaan yllättävän nopeasti ja ihanan edullisesti pääsimme jatkamaan matkaa. Kiitokset kaikille ystävällisille puhelimeen vastaajille ja erityiskiitokset Ojan Autosähkö OY:n henkilökunnalle.


Tätä huoltamoa voi lämpimästi suositella kaikille.
 

Pudasjärvi


 

Arkeologiset kaivaukset tehdään usein silloin, kun alueelle rakennetaan jotakin. Pudasjärvellä Iijoen sivuhaaran Härmänjoen rannalta tutkittiin kivi- ja varhaismetallikautinen asuinpaikka. Vastaavia asuinpaikkoja on Iijoen rannalla muitakin. Härmäjoen rannan asuinpaikka on ollut käytössä mesoliittisesta kivikaudesta myöhäiseen rautakauteen. Auralankankaan tutkitut pyyntikuopat olivat läpimitaltaan kolme metriä ja syvyydeltään 1,5-1,9 metriä. Muodoltaan ne ovat olleet pyöreähköja ja alaspäin kapenevia. Pyyntikuopat muodostavat harvahkon toista kilometriä pitkän jonon. Saamelaisasutuksen aikaan viittaavat lukuisat paikannimet. 1200-luvulta lähtien seudusta tuli rannikkoasukkaiden eräaluetta, mikä syrjäytti saamelaisasutuksen. 1570-luvulta lähtien seutua asuttivat savolaiset kaskiviljelijät. Vaikka asutusta on ollut niinkin pitkään, asukkaita ei ole kovin paljon. Siksi Pudasjärvi on Suomen harvimmin asuttu kaupunki.

Pudasjärven keskustan pääsee ohittamaan sujuvasti. Olemme onnistuneet ohituksessa silloinkin, kun tarkoituksena on ollut ajaa keskustaan. Tällä kertaa osasin varoa ohitusta emmekä tehneet ylimääräisiä sakkokierroksia. Valtuusto kokoontuu pääsääntöisesti Hyvän Olon Keskus Pirtissä. Viimeisin kokous oli kuitenkin Pohjantähden auditoriossa. Kuva on pääsääntöisestä kokouspaikasta. Matkailijalle esitellään kunnan sivuilla Syötteen matkailualuetta ja kansallispuistoa. Pudasjärveä Posiolta päin lähestyttäessä tunturit näkyvät hienosti. Reissukaveri tarvitsi Nuutajärven Puukkopäivillä rollaattoria. Siksi Syötteen monipuoliset reitit jätettiin väliin. Iijoen rantoja reissukaveri katseli kalastajan silmin. Minä katselen maisemia vain esteettisin silmin. EU:n vanhimmat kalliot löytyvät Pudasjärven Siuruankankaalta. Korpisen kylässä on yksi Suomen suurimmista hiidenkirnuista. Sen halkaisija on noin 30 metriä ja syvyys 15 metriä. Ohtakankaalla on Kirkashete-niminen suonsilmä, jonne ihmiset ovat heitelleen kolikoita ja esittäneet toiveita ehkä jo vuosisatojen ajan.

Pudasjärvellä on järjetetty Korkokenkäkukkamekkosuohiihdon Ämmankisoja. Ne saattaisivat kiinnostaa jopa osallistumismielessä. Täytyy jättää harkintaan. Korkokengät ja kukkamekko löytyvät, sukset jätettiin muutossa uusille asukkaille. Varmaan jostain saisi lainaksi. Viime vuonna kisat pidettiin. Tämän vuoden ajankohtaa en löytänyt.

tiistai 20. toukokuuta 2025

Posio


 

Viime syksy oli säiden suhteen mielenkiintoinen. Kun tulimme Porvoosta, näytti siltä, että Posiolla on yöpakkasia. Edellisestä syksystä olimme oppineet, että lämpötila mitataan kahden metrin korkeudelta. Kun säätiedotuksessa luvataan yöpakkasia, tien pinnassa on muutama aste kylmempää. Siksi päätin viedä koppimopon talvisäilytykseen. Sitten satoi lunta etelää myöten ja olin hyvin tyytyväinen päätökseeni. Sen jälkeen tuli Lappiin helleaalto. Ennätyslämmintä marraskuussa ja hetkittäin mietimme jo, että haen ajokin pois ja piipahdamme Posiolla. En hakenut.

Kevät oli sitten myös mielenkiintoinen. Lähes helleaalto huhtikuussa, minkä jälkeen etelää myöten satoi lunta ja Posiolla oli yöpakkasia pitkälle toukokuuhun. Mutta tulihan se kevät sieltä viimein. Tätä kirjoitettaessa sinne on luvattu takatalvea ja räntäsateita. Reissukaverin kiinnostus käsintehdyistä puukoista vei meidät kuitenkin ensin Nuutajärven Puukkopäiville. Sikäli hienoa, että nyt saatiin vertailukohta kevään etenemiselle. Nuutajärvellä kukkivat tuomet. Kiuruvedellä ei vielä ollut koivuissa hiirenkorvia ja mitä lähemmäs Lappia edettiin, sitä enemmän näkyi ojissa ja metsässä lumilaikkuja ja jäitä järvissä. Näimme myös poroja. Se kruuna aina Lapin matkan. Teeren keväisen kukerruksen kuuleminen oli aiemmin mahdollista myös Muuratsalon lenkeillä. Kainuun ja Lapin teiden hiljaisuudessa se oli hieno elämys. Paluumatka oli sitten siirtymistä varhaiskeväästä varhaiskesään.

Kunnan ensimmäinen arkeologinen inventointi tehtiin 1993-1994. Reilun kuukauden aikana löydettiin aikaisemmin tuntemattomia kohteita reilut pari sataa Suolijärven ja Posiojärven entisiltä rannoilta ja Kitkan länsipäästä. Joukossa on pyyntikuopparyhmiä, kivikautisia asuinpaikkoja ja kodansijoja. Kunnan nimi viittaa saamelaisasutukseen ja sitä tuo esille myös kunnan vaakuna. 1500- ja 1600-luvulla alue kuului Kitkan lapinkylän alueeseen. Uusia asukkaita yritetään Posiolle houkutella vauvarahalla. Asiasta päätettiin 2022 ja huhtikuun kokouksessa vauvarahan maksamista päätettiin jatkaa toistaiseksi. Kun lapsi on kirjoilla Posiolla syntymävuotensa viimeisenä päivänä, hän saa 1000 euroa ja seuraavien kahden vuoden aikana hän saa 500 euroa vuodessa, jos on edelleen kirjoilla kunnassa.

Nähtävyyksistä luonnon lisäksi voi mainita Pentik-mäen museo- veistos- ja myymäläalueen. Kahviossa on ihan hyvät tarjoilut ja niitä nauttiessa voi ihailla keramiikkataidetta. Kaarlo Maaninka on kotoisin Posiolta ja Käärijälläkin on sinne sidoksia.